Some kadottaa kontaktin ja vahingoittaa aitoa kommunikointia ihmisten välillä

Moi taas ja hei ihanaa alkavaa vuotta 2018! Tulikos juhlittua eilen? :)

Kuten jo aiemmassa tekstissäni somesta ja siihen liittyvästä lapsen kasvatuksesta vähän lupailin, niin kerron tänään vähän enemmän mun ajatuksiani siitä, miksi some kaiken hyödyllisyytensä lisäksi tuo osittain negatiivisen puolensa meidän elämään. Ehkä tämä teksti on näin vuoden alkuun ihan hyvä muistutus jokaiselle siitä, miksi somen käyttöä ja ruutuaikaa muiden elämää tuijotellen on hyvä vähän rajoittaa?

Kiteytän ajatukseni somesta heti alkuun: Some on vaikuttanut siihen,  miten me itsemme näemme, miten me toiset nähdään ja miten me kommunikoidaan toisillemme. Se on lisännyt keskustelua, mutta myös vähentänyt sitä. Some on kadottanut kontaktia ja vahingoittaa aitoa kommunikointia ihmisten välillä.

Some on tehnyt ihmisten välisestä kommunikoinnista helpompaa, se on musta ihan super jees. Esimerkiksi omille kaverille on helpompi laittaa viestiä, ihan mistä päin maailmaa tahansa. Yksinäisen on helpompi löytää uusia kavereita ja nykyään on helpompi tavata ihmisiä sieltä oman ”kuplan” ulkopuolelta. Kuin vahingossa voi tutustua esimerkiksi ihan eri kulttuureihin ja uskontoihin. Somen kautta me opitaan toisistamme enemmän ja kun tietoa on myös helpompi saada, on kaikki käsillä nopeammin. Niin ihmiset kuin koko maailma. Ihan kaikki.

Myös työelämä on helpottunut ja bisnes on hyötynyt somesta. Mainostus on helpompaa ja kasvu on nopeaa monilla eri aloilla. Työpaikat on lisääntyneet, mutta toisaalta, on ne samalla aivan varmasti vähentyneet. Se tässä somessa ja netissä ylipäänsä onkin, että kaikessa on hyvät ja huonot puolensa. Siinä missä hyödyt kasvaa, niin myös tässä asiassa ne haitatkin.

Kaikista suurimpana ongelmana somen vaikutuksissa koen kommunikoinnin vaikeutumisen. Kun kaikki tapahtuu somessa, ja keskusteluun totutaan vain eri somekanavilla ja videoiden ja nimimerkkien kautta, muuttuu keskustelu oikeassa elämässä vaikeammaksi. Monille tulee esimerkiksi yllärinä, että yhtäkkiä pitääkin osata oikeassa elämässä keskustella ja vaihtaa ajatuksia, eikä voi piiloutua kännykän taakse. Ihmiset eivät enää niin helposti juttele toisilleen, ei kysytä neuvoa, ei osata avata suuta vaikkapa kaupassa jos tarvitaan apua. Mieluummin kysytään googlelta kuin nostettaisiin pää ja kysyttäisiin ihmiseltä siinä vieressä. Keskustelu katoaa. Ihmisten välit viilenevät.

Työelämässä pitää osata keskustella ihmisten kanssa, ei vain puhelimen ruudun.

Se mitä uskon tapahtuvan tulevaisuudessa yhä vahvemmin, on kommunikaation haasteet esimerkiksi työpaikoilla. Kun siirrytään yhä enemmän nettiin ja keskustelemaan vain somen kautta, vaikeutuu keskustelu. Onhan se ihmeellistä mennä esimerkiksi ekaan työpaikkaan, kun huomaakin että siellä pitää puhua ihan itse jotain, eikä voi vain näpytellä tekstiä ruudulle suunnitellusti. Ei saa miettiä miten sanat muotoilee ja ei voi laittaa katoavaa kuvaa muille, kun ne omat sanat jäävätkin elämään ja ne omat sanat pitää kehittää sopimaan juuri siihen hetkeen nopeasti. Toivoisin, että tähän puoleen keskityttäisiin enemmän jatkossa kouluissa ja nuorten kanssa. Sillä vaikka some helpottaa elämää ja nykymaailmassa kuuluu elää ajanhermolla, toivon ettei oikean elämän realiteetit kuitenkaan katoaisi ihan täysin. Elämä on kuitenkin tässä ja nyt, ei somessa ja googlesta aina tarkastettavissa. Työelämässä pitää osata keskustella ihmisten kanssa, ei vain puhelimen ruudun.

Some siis helposti kadottaa kontaktia ja ihmisten välistä keskustelua kasvotusten. Itselleni nämä ovat ainakin se melkeinpä tärkein asia elämässä, ne jotka tekevät elämästä elämää. Toiset ihmiset. Keskustelu. Reagointi toisen tunteisiin. Läsnäolo oikeassa elämässä. Mitä jos lopulta mennään siihen, että kukaan enää osaa tai tahdo kommunikoida kasvotusten? Ollaan vain siinä omassa kuplassa, vakoillaan toista kännykän ruudulta ja arvostellaan kuvien ja tykkäysten kautta, millainen hän on? Katoaako samalla suoraan puhuminen ihmisten eleiden seuraaminen? Katoaako aito keskustelu toisen tunteita ajatellen ja silmiin katsoen?

Some ei opeta kommunikaatiota oikeissa elämäntilanteissa, vaan se opettaa meitä skrollaamaan ja tykkäämään asioita, joista muutkin tykkäävät. Me seurataan muiden tekemisiä ja tehdään helposti perässä. Koska harvassa on ne omaa ajatustaan eteenpäin vievät tyypit, useammin näkyvillä ne, joista tykkäävät kaikki muutkin. Seurataanhan me massaa jo helposti lapsena, miksei siis aikuisuuteen saakka. Somessa se on helppoa, vain yksi klikkaus ja olet samaa porukkaa kuin muutkin. Vain yksi ajatuksen jako ja olet itsekin kuin muut.

Ehkä saatte ajatuksesta kiinni?

Edelliseen liittyen hyötynä tottakai se, että itseään on helpompi tuoda esille, kiitos somen. On täysin uusia kanavia, joisssa erottua ja joiden kautta tavata samanhenkisiä ystäviä. Yksinäisyys on varmasti vähentynyt, jos vain osaa löytää seuraa. Toinen kolikon puoli on yhä suurempi yksinäisyys, sillä kun me seurataan toisiamme somen kautta, yhä useampi tuntee huonommuutta ja yksinäisyyttä. Some on myös tuonut meidät välillä vähän liiankin lähelle toisiamme, se on vääristänyt monelta meistä kuvaa todellisuudesta. Kuvia ja sanoja kun voi somessa vääntää ihan siihen uskoon mihin itse toivoo ja niitä pääsee näkemään tuhannet ja taas tuhannet ihmiset, jotka tekevät sitten oman päätelmänsä asioista. Uskovat asioihin, joita ei välttämättä edes ole olemassa. Ihailevat mielikuvituksen värittämiä tarinoita ja ihmisiä. Koska niin tekevät muutkin ja on helppoa seurata laumana perässä. Miksei mulla ole tuon toisen elämää? Miksi mun elämä on näin p*kaa ja hänen täydellistä? Somesta se pitäisikin jo heti nuorena tiedostaa, että se ei ole todellisuus. Se on meidän itse valitsemamme hetket ja usein vielä filttereiden läpi jaettuja joita me näytetään. Ei koko elämä.

Kuinka moni meistä todella ymmärtää tämän?

Yksi iso asia asia joka on myös tapahtunut somen myötä, on keskittymiskyvyn katoaminen. No, mulla se on ollut kateissa jo pienestä saakka, mutta sitä en usko sen olleen kaikilla. Nykyään pitää olla koko ajan somessa näkyvillä, puhelinta pitää selata heti kun mahdollista ja pitää olla läsnä siellä ja täällä samaan aikaan. Ei enää riitä, että on tässä hetkessä, sillä jos et näe somessa, sua ei ole olemassa. Näin kärjistettynä. Näitä asioita on myös tutkittu paljon ja varmasti tullaan vielä tutkimaan, kun seurataan mihin tilanne meitä vie ja miten elämä tulee muuttumaan. Facebook seuraa meidän toimia, moni muu kanava seuraa meitä. Ne valitsevat näyttämänsä meidän valintojen mukaan ja yrittää yhä vain enemmän vaikuttaa siihen, että me koukututtaisiin enemmän istumaan somen äärellä. Hurmioituneena väreistä ja houkuttelevista keskusteluista ja jutuista. Tykättäisiin ja skrollattaisiin lisää ja lisää.

Mitä tapahtuu, jos kohta ihmiset eivät osaa enää kohdata toisiaan, eikä kukaan meistä enää keskity mihinkään?

Ja vaikka moni puhuu vain somen hyvistä puolista ja käyttää tekosyynä lausetta ”pitäähän meidän elää nykyhetkessä ja maailma nyt vaan on muuttunut”, niin silloin ehkä osata ajatella asioista kovin pitkälle. Onhan se hienoa, että nuo edellä mainitut asiat on tapahtuneet ja kommunikaatio ja tiedonhaku on helpottunut, mutta entä sitten kaikki tämä muu? Mitä tapahtuu, jos kohta ihmiset eivät osaa enää kohdata toisiaan, eikä kukaan meistä enää keskity mihinkään? Kun ihmisistä tulee vain tykkäyksiä janoavia avataria, joilla ei ole omia todellisia kasvoja joiden takaa puhua ääneen? Millaiseksi maailma sitten muotoutuu?

Mua henkilokohtaisesti vähän pelottaa tämä kaikki, vaikka syvässä päädyssä tätä kaikkea oon itsekin. Henkilönä oon vielä sitä vähän vanhempaa sakkia ja tykkään esim. puhua puhelimessa ja mua harmittaa usein se, miten ihmiset eivät vastaa puhelimeen. Saatan saada viestin perään, että sori mä just istuin sohvalla telkkarin ääressä. Samaa teen varmasti itsekin eikä tietenkään tarvitse olla puhelimen ääressä aina, mutta harmittaahan se, että meillä ei nykyään ole aikaa edes viittä minuuttia. Silti on aikaa skrollata Instan feediä. Sille on aina viisi minuuttia aikaa. Tuntemattomille ihmisille ja heidän kuvilleen.

Puhuminen ja keskustelu on mulle aina ollut tärkeää. Monesti oon myös joutunut tilanteeseen, että oon joutunut pyytämään, että voitaisko jatkaa keskustelua puhelimessa tai kasvotusten. Viesteissä kun sanoma ei koskaan ole sitä mitä se elävässä elämässä olisi ja mielikuvat muuttuvat. Syntyy väärinkäsityksiä. Tästä syystä myös mielelläni soitan suoraan johonkin myymälään apua tai menen paikan päälle kysymään, jos en tiedä jotain. Tahdon saada heti vastauksen, enkä arvuutella viestin sanoja. Nautin myös henkilökohtaisesta palvelusta, itsekin annan sitä kaikista mieluiten työelämässä. Niin ja ajatelkaa! Saatan puhua tuntemattomille kadulla. Tätä en kuitenkaan näe tapahtuvan juurikaan ympärilläni ja uskon, että se kaikki on vähenemään päin. Ja se tekee mut surulliseksi. Kommunikaatio todella on katoamassa oikeasta elämästä.

Uskon ja ehkä vähän toivon, että tulevaisuudessa fiksummat sukupolvet tulevat huomaamaan miten paljon eriarvoisuutta ja illuusioiden värittämää todellisuutta some omalla tavallaan ympärilleen levittää, ja he vähentävät somen käyttöä. He ymmärtävät tulevaisuudessa, että ei ole terveellistä kasvaa somen kanssa yhteen ja tullaan tekemään muutoksia. Toivotaan, että meidän sukupolvi ja meistä seuraava, ei aiheuta liikaa hallaa itselleen kaiken tämän ajanhermoilla elämisen kanssa. Toivotaan, että me osataan ottaa hyödyt somesta irti ja osataan silti irtautua sopivasti somesta kun sen aika on.

Eikä mua sinänsä kiinnosta, jos me aikuiset käytetään somea kuin hullut. Enemmän mua kiinnosta lapset ja nuoret, jotka vasta kasvaa ja kehittyy. He, jotka vasta hakevat itseään ja opettelevat elämään. Ehkä tulevaisuudessa tullaan kieltämään some alle 18 vuotialta, ehkä ei. Toivon, että tähän kaikkeen kuitenkin tullaan puuttumaan ja asioita tutkitaan lisää. Että selvitetään, mitä tämä kaikki tekee meille, miten se vaikuttaa nuorten itsetuntoon ja kasvuun. Ettei vain keskityttäisi hetkellisiin hyötyihin ja kehityksen nopeutumiseen, vaan myös siihen, mitä meille tapahtuu oikeassa eletyssä elämässä ja arjessa.

Pitkä teksti, mutta niin paljon sanottavaa. Monta asiaa voisin syventää tästä vielä, mutta jätetään se ensi kerralle. Ensi kerralla voin myös enemmän kertoa omasta somekoukustani. ;)

Mitä ajatuksia sussa aihe herättää? Miten puolustaisit somea tai mitä negatiivisia asioita itse oot huomannut? 

Terkuin,

Marissa, someaddikti

Someaddikti ja hänen poikansa

Meillä alkaa aamut nykyään näin: Kello puoli viisi pieni herra kömpii kainaloon ja alkaa huudella, että valot päälle kiitos. Avaan omat silmät, halaan ja me noustaan pesemään yhdessä hampaita. Siitä sitten keittiöön kahvin keittoon, pojalle maitopullo ja Ipadista musiikkia soimaan. Minä saan juoda kahviani ja poika katsoo hurmioituneena musiikkivideoita. Kirjoittelen samalla ajatuksia ylös kalenteriin ja halin poikaa, sillä hän yleensä istuu aivan mussa kiinni. Yöllä on ehtinyt tulla ikävä, kun nukkuu omassa sängyssään meidän sängyn vieressä ja on erossa pitkän yön. Aamulla on hyvä olla ihan lähellä.

Tämä aamun rutiini on meillä aika uusi juttu, sillä aiemmin en saanut koskaan juoda kahvia rauhassa. Aiemmin aamut menivät jotakuinkin näin: Herätys sama kuin aiemmin, mutta kahvinkeitto vaiheessa oli koko ajan joku sylissä ja heti piti keksiä aktiviteetteja. Jos yritin edes kaivaa piilotetun kahvikupin jostain, ilmestyi pienet kädet hamuamaan kuppia ja sain taistella juodakseni kupin. arvaatte varmaan, että ihan muutaman kertaa on on kahvit kaatuneet maahan ja ihan muutaman kertaa meinanneet kaatua. Pojalla kun on aika kova tahto ja vaikka kieltää, niin hän on päättänyt juoda mun kahviani ja siitä ajatuksesta ei luovuta, hah. Tämä siis tapahtunut ihan pienestä saakka, kuten ehkä muistattekin mun joskus kertoneen. Pienenä hänellä oli oma tyhjä kuppi, mutta nykyään se ei enää kelpaa. On kai ymmärtänyt, ettei siinä ole sisältöä. ;)

Ennen pojan syntymää nautin aamuista rauhallisina hetkinä kirjoitella tai lukea lehteä. Lopetinkin Hesarin tilauksen jo pitkän aikaa sitten, sillä sen lukemisesta ei tullut mitään, kun parikuinen vauva vaati huomiota ja liikettä, enkä ole edes kahviani saanut juoda, saati sitten lukea jotain. Alusta saakka meillä onkin ollut 24/7 yhteistä aikaa ja tekemistä. Eikä siinä mitään, lähinnä se on vain tarkoittanut äidille vähän uudelleen ohjelmointia. On pitänyt lähes 15 kuukauden aikana opetella nauttimaan aamuista eri tavoin, on pitänyt oppia myös vaatimaan että joskus isä herää ja saan mennä juomaan kahvini rauhassa makuuhuoneeseen. Itselleni kun ne aamut ovat sitä tärkeintä aikaa ja jos en saa koskaan juoda kahvia rauhassa, tuntuu etten saa mitään aikaiseksi.

Nykyään aamut ovat taas muuttuneet ja kun saan sen puolituntisen istua rauhassa pojan kanssa, tuntuu että on taas helpompi olla itselläkin. Saan kahvini ääressä pureskella ajatuksia ja samalla nauttia rauhallisen pojan kanssa aamun alusta, valita hänelle hänen lempikappaleitaan katsoa kun hän tanssii parhaissa kohdissa. Olen myös pohtinut, että voisi tilata lehden aamuihin, jos sitä saisi luettua taas pitkästä aikaa rauhassa. Tämä kaikki tuntuu vielä vähän oudolta, sillä en ole tottunut siihen, että lapsi olisi hetkeäkään paikoillaan. Toisaalta taas tämä näyttää jo nyt, miten addiktoivia some ja tv ovat. Kun siihen ohjelman äärelle istahtaa, on vaikea itsekin nousta. Kuinka vaikeaa se on siis pienelle lapselle? Onko multa oikein vanhempana, että edes annan hänen katsoa Youtubea päivittäin?

Viime aikoina on uutisoitu monesta suuntaa siitä, miten sosiaalinen media on pahasta meille kaikille ja se aiheuttaa todella pahanlaatuista riippuvuutta. Viimeisenä luin tämän Sanna Ukkolan tekstin, johon sinäkin ehkä törmäsit? No, nämä asiat olen huomannut omassa elämässäni ihan itsekin ja myönnän, että olen pahasti addiktoitunut someen. En välttämättä videoihin, mutta Facebookkiin ja Instagramiin. Teen myös työn puolesta somea, olen tehnyt jo vuosia ja tuntuu usein, että olen ihan liikaa pyörimässä somen koukuttavassa maailmassa. Ehkä teistäkin tuntuu usein samalta? Veikkaan, että harvassa ovat ne ihmiset, jotka eivät ole koukuttuneita someen.

Meillä käytiin tässä pari päivää sitten keskustelu, jossa me miettiin sitä, miten paljon lapsen tulisi antaa olla somen parissa. Musiikkia on musta hyvä kuunnella ja poika onkin ahkera tanssimaan, mutta mielestäni Ipadia ei tule tuijottaa vuoden iässä tunnista toiseen päivässä. Mikä on siis oikea määrä tämän ikäiselle katsella mitään musiikkivideoita? Ei yhtään? Tunti päivässä? No, me päädyttiin siihen, että kun aamuihin on löytynyt joku pelastus ja saan sen puoli tuntia juoda kahvia jos poika katsoo musiikkivideoita Ipadista, niin se on ihan ok. Ville saa samalla nukkua rauhassa, eikä kotona ole kauhea huuto ja hälinä meneillään.

Sovittiin myös, että sen aamun ajan lisäksi illalla voisi katsoa toisen puolituntisen. Meillä on ollut nyt myös tapana lopettaa ilta siihen, että katsotaan Ipadilta Ellan ja Aleksin Hyvää yötä -kappale, jonka jälkeen poika jo tietää että mennään nukkumaan ja hän itse vilkuttaa minulle hyvää yötä ja menee isänsä syliin. Pidän tästä tavasta, sillä musiikki on rauhoittavaa, saan pojan syliin hetkeksi rauhoittumaan leikkien jälkeen ja hän tietää että pian alkaa muut iltarutiinit. Hampaiden pesu, laulut ja pian nukahtaminen. Uni tuleekin aina tämän jälkeen nopeasti ja hän on puoli kahdeksalta jo sängyssä syvässä unessa. <3

Youtube ei tietenkään ole ihan sama asia kuin vaikkapa muut somekanavat, joissa keskustellaan ja kilpaillaan tykkäyksistä kuviin, mutta on se jo alku sekin. Siksi meillä aivan varmasti tullaan paljon miettimään näitä asioita tulevina vuosina ja kovasti haluaisin pysyä tiukkana siinä, ettei mitään somea olisi arjessa liikaa. Tarkoitan tällä itseäni, sekä poikaa. Kuinka voisin yrittää opettaa toisin, jos itse olisin jatkuvasti vain somessa pyörimässä? Kyseessä on kuitenkin pojan kehitys ja kasvu, joka ei ole mikään ihan pikkujuttu. Asioita pitää katsoa vähän pidemmälle kuin vain tähän hetkeen. Some voi koukuttaa todella pahasti ja vaikuttaa kehitykseen negatiivisesti. Ei pieni lapsi tällaisia asioita ymmärrä ja mun on vanhempana velvollisuus häntä rajoittaa. Oikeanlaiset rajat ovatkin tähän kaikkeen avainsana, en itse usko totaaliseen kieltämiseen. Sopivissa määrin kaikkea, niin kehitys ei häiriinny ja hän oppii myös elämän todellista elämää, eikä vain somen luomien illuusioiden kautta. En sano, että some on pelkkää illuusiota, mutta suuresti myös sitä.

Kirjoittelen aiheesta myöhemmin lisää, jotta voin tarkemmin kuvailla ajatuksiani siitä, miksi näen somessa negatiivisuutta, vaikka siinä paljon hyvää onkin. Se helpottaa kommunikointia, säästää aikaa monella tapaa ja lähentää ihmisiä toisiinsa. Samalla aiheuttaa myös päinvastaisia asioita, mutta jutellaan näistä toisella kertaa. :)

Mitä ajatuksia teillä herää somesta ja lapsen kehityksestä? Omasta addiktiostani kirjoittelen toisella kertaa, juuri nyt halusin keskittyä poikaani. Jos hän on jo näin pienenä päässyt oppimaan että some koukuttaa, niin miten pahasti se voi hänet koukuttaa tulevina vuosina?

Vanhemmuuden tuomin ajatuksin, 

Marissa