Tälle vuodelle mä ne sanat osoittaisin

Hei Marissa, muutama kysymys sulle nyt kun siinä sopivasti istut kahvi kädessäs ja läppäri edessäs. Kirjoita meille siitä, mitä tämä vuosi on sun etees tuonut. Mitä oot eniten ajatellut, mitä oppinut. Kuka on tehnyt suhun vaikutuksen, kuka tullut takavasemmalta ja yllättänyt? Onko tää vuosi muuten ollut sitä, mitä odotit? Niin ja kun nyt siinä istut ja sulla varmaan on aikaa vähän useampikin minuutti, niin kerro vielä loppuun, että onko sulla jotain mitä odotat ensi vuodelle? Älä turhaan kuluta meidän aikaa kertomalla, että tahdot syödä terveellisemmin ja liikkua enemmän, koska sitähän me kaikki tahdotaan ensi vuodelle. Kerro jotain uutta ja jotain, mitä me ei tiedetä vielä. Ja joo, anna tulla ihan rohkeesti vaan kaikki. Kyllä me kuunnellaan, meilläkin on aikaa!

No hei, kiitos kysymästä, siinähän tuli jo aika monta lausetta joiden herättämiin ajatuksiin pysähtyä hetkeksi. Riittääkö jos pysyn nyt ihan lyhyenä, enkä tapani mukaan rönsyile ihan liikaa? Koska jotainhan mun on tänä vuonna pitänyt oppia, edes sitä asioiden tiivistämistä, jota oon harjoitellut jo vuosia. Katsotaan siis, onko kehitystä tapahtunut.

Mitä toi eteen tämä vuosi? Äiti olin jo edellisenäkin vuonna, mutta eteen tää vuosi toi mulle uudenlaista vahvuutta ja itsevarmuutta äitinä. Tietoisuutta siinä kuka mä olen ja mihin kykenen. En ole superihminen, mutta pystyn asioihin joihin päätän pystyä. Tämä vuosi toi eteen paljon hoksaamista, erityisesti siitä, miten paljon kaipaan omaa aikaa ja hiljaisuutta. Sitä ei ollut niin joutunut aiemmin raksutella päässään, kun sitä tarvetta oli pystynyt säädellä ihan itse. Lapsen myötä tajusin, että on ihan itse otettava se oma aika, eikä voi vain odottaa että joku ojentaa sulle ne tunnit tarjottimella ja kertoo mitä tulee tehdä oman jaksamisen eteen. Tämä vuosi toi eteen sen hetken, kun piti keksiä uudet keinot ja niin meille tuli, oikeastaan vähän kuin takavasemmalta, ihana hoitaja joka auttoi kerran viikossa lapsen kanssa. Helppo ratkaisu, kuten usein monessakin tilanteessa ratkaisut ongelmiin ovat tänä vuonna olleet.

Tänä vuonna aika on kulunut nopeammin kuin aiempina ja ihan liian nopeasti tuli se hetki, kun meidän poika aloitti tarhan. Löysin kuin vahingossa uuden työn itselleni ja vaikka olin kuvitellut vielä edellisvuonna olevani kotona lapsen kanssa kolme vuotta, niin se realismi tuli vastaan ja tiesin oman paikkani olevan työelämässä. Nyt pystyn olemaan äiti ja siinä samalla kehittyä työssäni. Olin varautunut etsimään pitkään oikeanlaista työtä, sillä vaatimukset olivat korkealla, sain kuitenkin syyskuussa puhelun, joka muutti kaiken. Aika nopeasti tajusin, että mulle tuotiin kuin tarjottimella eteeni paikka, jossa voisin päästä tekemään juuri sellaisia asioita joista olin haaveillut. Otin paikan vastaan ja aloitin työt jo lokakuussa.

Tää vuosi on ollut enemmän kuin mä odotin. Ollaan reissattu paljon, oon saanut ihastella, kun mun lapsi kasvaa ja löysin hyvin työpaikan. Kotona ollaan osattu olla armollisia toisiamme kohtaan ja ollaan yhdessä handlattu aika haastavatkin tilanteet. Kaikenlaista on tapahtunut, sellaista jota ei someen kerrota, mutta joista on ystäville voinut avautua. Niin, tänä vuonaa oon muuten saanut myös kaksi uutta ystävää mun elämään. Monta uutta kaveria, mutta kaksi ystävää. Takavasemmalta kai hekin molemmat, kuten moni asia on tainnut tänä vuonna saapua mun elämään. Yllättäen ja odottamatta. Elämä on rikkaampaa kuin ennen, monin tavoin.

Ettei yksi iso ja todella yllättävä asia unohdu, niin tänä vuonna mut yllätettiin sormuksella. Yllätykseksi me myös mentiin naimisiin syyskuussa. Sitoutuneita oltiin jo ennen sormuksia, mutta kieltämättä tämä on tuonut uudenlaisen tunteen arkeen. Me ollaan tässä kaikessa nyt yhdessä.

Mitä oon eniten ajatellut tänä vuonna? Siinäpä hyvä kysymys. Varmaan unta, sen vähäistä määrää ja lapsen monia eri tarpeita. Oon ajatellut paljon lapsen kasvatusta ja sitä, millainen mun tulee olla äitinä. Oon miettinyt omaa käyttäytymistä, myös muiden. Lisäksi oon miettinyt omia unelmia tulevaan, sitä mitä tahdon olla nyt ja tulevaisuudessa. Oon myös vähän stressannut, pakko myöntää. Sellainen mä vähän olen, stressaan usein erilaisista asioista, vaikka sitä en osaa ääneen muille kertoa. Ja vaikka osaan kyllä ottaa rennosti ja uskon siihen että kaikki hoituu kyllä, niin silti samalla mietin niitä kymmeniä hoidettavia asioista ja sitä miten ikinä ehdin nähdä kaikkia ystäviäni tarpeeksi. Oonkin tänä vuonna oppinut, että kun on perhe, ei voi nähdä viikossa jokaista kahtakymmentä kaveria, vaan pitää tehdä valintoja. Pitää kerätä useammin kokoon iso porukka ja suunnitella menoja entistäkin enemmän. Osaa kavereita nähdään useammin, osaa harvemmin. Whatsup viestit myös vievät ajatukset perille ja puhelimella voi soittaa. Vai mitä?

Ja kyllä, sen olen myös tänä vuonna oppinut, että lapsi tulee kaikessa ensin, mutta myös äidin hyvinvointi. Kun äiti voi hyvin, lapsi voi myös varmuudella paremmin. Tänä vuonna oon myös havainnut sen, että neuvojia löytyy tässä maassa hurjat määrät, mutta avunantajia melko vähän. Siksi olen tehnyt päätöksen, että autan niin monia kuin pystyn ja tahdon uskoa, että halu auttaa tarttuu siinä missä muutkin tavat. Antamalla hyvää, joku muukin antaa hyvää eteenpäin. Ehkä joku oppii sen ajatuksen ensi vuonna, jos ei vielä tänä vuonna sitä muistanut? <3

Kuka on tehnyt muhun vaikutuksen tänä vuonna? Ville, ehdottomasti Ville. Olemalla kärsivällinen ja huolehtiva isä, enemmän kun mä koskaan olisin osannut odottaa. Tein mä itsekin itseeni vaikutuksen, kun selvisin yli 7 kuukauden valvomisesta ja pysyin järjissäni vaikka nukuin alle 4 tuntia vuorokaudessa. Taisin saada rakkaudesta supervoimia. Sellaisia saa kai moni äiti.

Jaa, mitä odotan ensi vuodelta? Tää on nyt ehkä tylsä vastaus, mutta ihan oikeasti toivon kaikista eniten että me pysytään kaikki terveenä ja ettei tulisi mitään yllätyksiä. Mitään uutta en osaa mun toiveista ensi vuodelle kertoa, koska samat vanhat virret ne värittää myös ensi vuotta kuin aiempiakin. Tahdon oppia kärsivällisyyttä, tahdon kehittyä ammatillisesti työssäni ja tahdon voida olla mun lapselleni hyvä ja huolehtiva äiti. Tahdon olla hyvä ystävä ja tahdon luottaa ihmisiin entistä enemmän. Odotan ensi vuodelta paljon aikaa ystävien ja perheen kanssa, odotan muuttoa uuteen kotiin ja sen laittamista meidän näköiseksi.

Niin ja kyllä, odotan että voin ylpeänä kertoa teille tammikuussa aloittaneeni terveellisen elämän ja liikkuvani entistä enemmän. Koska sitähän vuoden alku aina on, helppo syy ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä lupauksia parempaan elämään. Ja nyt kun katsahdan tätä tekstiä taaksepäin niin voisi olla ihan hyvä jatkaa myös ensi vu0nna tiivistämisen taidon opettelua. Vai mitäs sanotte, tuliko tästä lyhyt teksti kuten kovasti yritin? ;)

Heipat siis vuodelle 2017 ja tervetuloa 2018. Tämän kaiken kertomani lisäksi opin varmasti paljon muutakin ja koin paljon asioita, joita en tänne ole ehtinyt kertoa. Tässä nyt kuitenkin pieni pala teille tätä vuotta, kiva kun kysyitte. Niin ja hei, kunpa ensi vuosi menisi hitusen hitaammin kuin tämän edellinen, sitä varmaan toivoo muutama muukin kuin minä?

Tätä vuotta kiitollisin mielin ajatellen, 

Marissa

 

Unelmointia


Unelmissani seisoin lavalla. Tulkitsin syviä tunteita, nostin käteni ilmaan ja tuijotin vuorosanojen lomassa yleisöön läpi kirkkaiden valojen. Tanssiesityksistä sen tiesin, ne valot lavalta katsottuna on kirkkaat, ei näe eteensä. Silmiin sattuu ja tekisi mieli laittaa silmät kiinni. Mietin, että olisihan se hienoa, kun saisi yleisön haukkomaan henkeään. Ehkä yllättymään ja nauramaankin, sitä viimeistä eniten. Aina mä olen unelmoinut, että saisin muut hyvälle tuulelle. Nautin hymyistä ja naurusta, yhteisistä hetkistä, kun kaikkien silmissä näkyy iloa. Tunnen sen ilon mun sydämessä saakka, mun koko kehon valtaa suuri tunne onnellisuutta. Kun kaikki ovat onnellisia, sitten mäkin olen. Ja siitä se unelma ryhtymisestä näytelijäksi syntyi. Siitä ja hauskoista hetkistä perheen ja kavereiden kanssa, kun pääsi esiintymään ja pelleilemään muiden kanssa.

Joskus mä sitten tajusin, että ei siitä tulisi mitään. Tuntemattomien tuijotuksen alla, huomion keskipisteenä. Ihmisten, jotka eivät lopulta tunne mun ajatusteni taustaa, eivät välttämättä ymmärrä jokaista katseesta eksynyttä harmaata sävyä. Sarkasmia ja itseironiaa. Voisivat ehkä tuomita, minä sitäkin enemmän. En ole ollut koskaan kovin salliva. Aina jälkikäteen mietin mitä sanoin ja kelle. Miten epäonnistuin. On se tapa vuosien myötä hävinnyt, mutta silti. Oli niin vaikeaa luottaa ja olla vahva. Ja niin se unelma oikeastaan jäi. Elämään tuonne johonkin, muttei toteutettavaksi saakka. Ei musta näyttelijää tulisi. Ei lavalle muiden eteen pällisteltäväksi. Elämässä elävässä kyllä. Ja mun lavani on niin suuri, kuin itse päätän. Joskus siirryn esirippuihin suojaan, koska voin tehdä niin. Oman elämäni teatterinäytelmässä on varaa valita.

Unelmia on monia muitakin, on ollut lentoemäntää ja on ollut unelmointia lottovoitosta. Onneksi tajusin jo nuorena, että varmempi tapa saada paljon rahaa, on tehdä paljon töitä ja olla säästeliäs. Siinä ryhdyin heti hommiin, enkä jättänyt sitä unelmoinnin asteelle. Monen muun asian oonkin sitten pitänyt vain unelmissa, pohtinut ja haaveillut, miettinyt, että ehkä sitten joskus. Ehkä joskus menen opiskelemaan, ehkä joskus mulla on omakotitalo ja niin paljon neliöitä että voin vähän väliä puhista, kun on liikaa siivottavaa. Heh.

Ne unelmat, jotka on teteutuneet, on mulle tottakai kaikista tärkeimpiä. Joskus pettymysten jälkeen ja yksinäisyyttäni mä unelmoin, että mulla olisi ystävä joihin voisin luottaa kuin kiveen. En olisi uskonut, mutta se toive on toteutunut. Muutama mätä omena on ollut matkalla, mutta onneksi olen jaksanut yrittää. Yksikin luotettava ihminen riittää, kyllä tekin sen tiedätte. Yksikin sydän, joka tuntee mun sydämen lähellä omaansa, eikä jätä mua ikinä yksin sykkimään. Unelmoin myös siitä, että löytäisin miehen, johon voisin todella luottaa. Miehen, joka ei jättäisi mua ikinä yksin. No, se toive on toteutunut vaikka siihen uskoin edellistäkin vähemmän. Olin skeptinen ja se epäusko oikeastaan liittyi täysin kokemuksiini miehistä. Omiin epäluuloihini. Edellinen unelma lopulta synnytti unelman omasta lapsesta, yhteisen unelman lapsesta. En ehtinyt pitkään unelmoida, kun jo sainkin pari vuotta sen jälkeen pinen pojan syliini. Voi sitä ihmettä. Voi sitä hetkeä vuosi sitten, kun meidän unelma yhteisesti lapsesta toteutui. Olin kiitollisempi kuin koskaan. Olen kiitollinen edelleen ja tulen aina olemaan.

Ennen unelmoin siitä, mitä omassa elämässä voisi tapahtua. Nykyään unelmat on erilaisia. Suurin osa haaveilusta liittyy siihen, mitä me voitaisiin yhdessä saavuttaa ja miten meidän elämä voisi parantua. Unelmoin asioista, jotka tapahtuvat sekä mulle, että mun miehelleni ja pojalleni. Unelmista on tullut yhteisiä.

Haluatteko kuulla yhden unelman, joka elää mielessäni tänään juuri tällä hetkellä? Unelmoin siitä, että oma lapseni saisi edes ripauksen sitä mielikuvistusta joka multa löytyy ja vielä vähän isomman ripauksen mun taitoani ajatella asioista optimisesti. Villeltä toivoisin, että hän saa älykkään pään ja tietty komeaa ulkonäköä, heh. Siinä taisikin jo olla monta unelmaa ja varmaan arvaatte, että lista voisi jatkua loputtomiin? Aika näyttää millainen lapsi meidän kanssa kasvaa, sen ainakin tiedän, että upea ja fiksu poika on jo nyt. Niin fiksu, että välillä ihmettelen, miten onkin voinut saada omista geeneistä jotain noin hienoa aikaan. <3

Unelmien täyteistä sunnuntaita teille, me aloitellaan täällä juhlimaan 1 vee juhlia! <3