Talvisinkin aamuissa on sitä

Aamun aikaan, nyt juuri joulun pimeinä tunteina ennen kuin juuri mikään valo iskee ikkunasta sisään. Pimeys, kynttilät ja odotus. Lumesta, ehkä vähän keväästä, kaikesta muustakin. Siltikin, ei mulla ole tästä mihinkään kiire. Tunnelma syntyy siihen hetkeen, jossa sitä kuluttaa. Keskittyy, antaa joskus tiettyjen asioiden vain olla. Onhan meillä kynttilän valo, on mielestä nousevat uuden aamun energia. Talvellakin siis ne ihan samat onnen purskahdukset, siitä kun herään ja pitää nousemaan ylös. Tai siis, kun mä saan nousta ylös. Kun onni on huomata, että kello on taas uusi aamu. Talvisinkin. Ja juuri jouluna.

Kynttilät sitä tekee, pieni hetki lumisadetta. Jos tulee räntää, ei kannata katsoa ulos. Ikkunoiden valot kello kuuden lenkillä, valonauhat parvekkeilla. Uudet kohteet innostukselle, malttamaton uni, ja taas pian ylös se huomaamaan. Mitä juuri aamulla mun käsillä on. Vähinkin energioin sen jostain syystä koen niin vahvasti, taian ja uuden nousun. Ihan sama mitä edellinen päivä mulle tarjoili, sillä onneksi on aina uusi aamu. Yön aikana on ehtinyt tajuta sen oleellisen, että talvisinkin. Ja juuri nyt talvella aamuissa on erityistä taikaa.

Haluaisin sanoa, että ihan jokainen sen voi kokea, mutta tiedän, ei se ole totta. Vain sellainen joka sen saman ajatuksen on joskus vähän vahingossa löytänyt ja jolle aika kulkee samalla radalla, voi sen kokea. Ehkä joku muukin joskus sen huomaa, vaikka hyvällä tuurilla. Niin toivon. Ehkä unohtaa kuitenkin, koska ei usko siihen eikä anna sen kasvaa. Mielellä on vahva voima, eikä sitä niin vain huijata. Ei sellainen pysy, mihin ei usko totena. Ei edes talvisin, tai joulun aikaan. Ei ainakaan näinä pimeimpinä hetkinä vuotta.

Aamut, joissa mä sitä ihmeellistä taikaa tunnen, on jotain mitä sinä et välttämättä ymmärrä. Ne pitää ottaa vastaan omana itsenään, pitää aistia se energia joka hyökkää sängystä noustessa vastaan. On niin paljon ajatuksia, kehon viestejä ja tunteita, ettei niitä voi ohittaa. Tai siis en mä ainakaan voi ja siksi joskus jos ei saa juuri silloin aamuisin hetkeä hengähtää ja pureksia niitä juttuja, tuntuu olo raskaalta. Omat tunteet hautautuu ja joskus jopa unohtuu. Vaikka eihän ajatus unohtamalla oikeasti unohdu. Se jää kasvamaan ja paakkuun ikävästi ja yrittää vetää kurkkua umpeen. Siitä kai sana ahdistus, tunne ettei kaikki nyt kulje kuten pitäisi. Vaikka todellisuudessa jos olisi ollut se hetki aikaa sinä kauniina aamuna se käydä läpi, ei olisi mitään paakkuja. Olisi vain uusi ihmeellinen aamu ja mielen kypsyttämän ajatukset.

Sillä hei kyllä, talvisinkin aamut ovat ihmisen parasta aikaa. Tämän ihmisen, todetusti jonkun muunkin. Neljältä tai kuudelta, ei kellolla niin väliä. Kenen aamu milloinkin nyt on. Kunhan sen itse hoksaa, että pitää ottaa kiinni ja vähän uskoa silloinkin kun valo ei tuo uskoa sinne mieleen. Pitää nousta ylös, tarra energioista kiinni ja nostaa ne pintaan. Yön kehittämät pienet juonet, joita pyöritellä mielessä ja antaa niiden kasvaa niin, että niistä syntyy jotain uutta ja hienoa. Niistä syntyy tämä päivä, ja lopulta taas uusi ihana huominen.

Tämän aamun tuomin ajatuksin toivotan teille ihanaa päivää kaikille, 

Marissa

 

Lue myös:

Anna mä näytän miltä aamut musta tuntuu

Anna mä näytän, miltä aamut musta edelleen tuntuu

Sun vastapala

Ei fasupala, ei palapelin pala. Kuvainnollisesti ehkä kyllä, siis kun palapelin paloja kootessahan synty lopulta jokin kuva. Kahdesta palasta joskus jo syntyy jotain, mutta ei välttämättä kokonaisuutta. Ei aina. Kun mä puhun vastapalasta, siis siitä sun vastapalasta, tarkoitan ihan eri juttua. Vaikka eikai meillä nyt sentään vain yhtä vastapalaa ole, ei vaikka moni tuntuu niin luulevan. Panostetaan siihen yhteen palaan, unohdetaan kaikki muu. Ei tahallaan, mutta kun ei ymmärretä katsoa asiaa laajemmin. Luullaan, että on vain yksi pala, joka tuo onnen. Vaikka hei, niitähän on helposti satoja.

Niin ja kun puhun palapelistä, niin kyllähän siinä kestää, että ne oikeat palat löytää. Joskus yrityksiä tulee oikeaa palaa etsiessä useita, mutta kunhan ei tyydy huonosti istuvaan palaan (eihän kukaan tyydy?) niin se vastapala löytyy poikkeuksetta aina. Niin siis palapeleissä kuin ihan tässä oikeassakin moniulotteisessa elämässä.

Vastakkaisia palasia on meille ihan kaikenlaisia. Erikokoisia, erinäköisiä ja ihan eri sanoin varustettuja. Eri elämäntilanteisiin ilmestyneitä ja joskus jostakin elämästä kadonneita. Tottakai me toivotaan, että ne palat olisi siinä aina ja ikuisesti, mutta ei siinä aina niinkään käy. Joskus ehkä vatsapalakin muuttuu, kuten sinä. Yksi kulma rapistuu ja pian pala ei enää sovi yhteen. Voihan harmi tai joskus ehkä onnikin.

Kesä on ollut lyhyt, mutta pitkä. Oon saanut nauttia monen vastapalasen seurasta, tehnyt monia uusia havaintoja ja oppinut itsestäni taas jotain pientä uutta. En mä usko, että ihan kovin paljon oon oppinut, mutta edes jotain. Tuo vastapala ajatus oli oikeastaan mun ensimmäinen ajatus tänään, kun mä heräsin. Kai mä olin uneksinut jostain siihen liittyvästä yöllä. Harvinaisen herkun, eli pitkien unien aikana.

DSC02110 (1)

Aamun hoksaamisen lisäksi mulla soi mielessäni se vanha Kari Tapion iskelmä ”Myrskyn jälkeen on poutasää..” ja kahvia keitellessä mä pohdin, että mistähän sekin siihen ilmestyi. Taustalla pojat kuunteli viulumusaa ja ikkunasta kuului tuulen vihellys. Omituinen yhtälö. Ilmestyikö se ehkä hyvien unien jälkeen mun mieleeni jostain muistuttamaan? Ettäkö oikeasti myös elämässä myrskyjen jälkeen on oikeasti aina poutaa? Tässä kun on yli kymmenen kuukautta harjoiteltu nukkumista (hmmm..yli 29 vuotta siis…) ja nyt kun ollaan päästy vihdoin nukkumaan jo välillä jopa kokonaisia öitä, alkaa se poutavaihe? Siitäkö se laulu nyt sitten tuli? Oliko se tämän aamun vastakappale mun oman mieleni ajatuksiin? Ehkäpä. Ehkäpä.

Mutta hei, sen mä tulin itseasiassa kertomaan, että jotain oon kesässä ihan oikeasti oppinut. Itsestäni ja aamuenergiasta. Siitä mihin se mun energia kaikista parhaiten soveltuu ja mihin se ei yhtälöinä sitten yhtään sovellu. Kirjoittaminen on mulle aamujen juttu ja mun aamuenergia on aina ollut se, joka tuo nämä sanat tänne riveille. Aamuisin musta syntyy tarinat, aamuisin mä olen se, jonka te näette täällä ja jonka sanat pystytte ymmärtämään vain vilkaisulla. Aamuenergia on se, joka laulaa mielessä ja kertoo positiivisia ajatuksia ja kokoaa edellisten päivien aatoksia yhteen. Mulle siis. Mulle aamuenergia on sitä.

Aamut ja kirjoittaminen, se oli ennen mun tapani nousta sängystä ja se oli se mun juttu heti kun mä heräsin. Paras kirjoitusenergia syntyy silloin kello viisi kun mä nousen ja jos ei sitä siinä vaiheessa herättele, ei se nouse ollenkaan. Ei se tule esiin kello kahdeksalta aamulla, eikä ainakaan ilta seitsemältä. Hyvin harvoin ehkä tulee, mutta sellaista hetkeä ei sovi kädet näppiksillä odotella. Silloin sopii käyttää aamuenergia johonkin muuhun. Liikkumiseen ja häärimiseen näin yleisimmin. Sanojen keräämiseen seuraavaa aamua varten.

Jatkossa kun te tulette mua täällä näkemään, se tarkoittaa sitä, että niinä aamuina oon saanut keittää kahvin rauhassa ja suunnata heti ensimmäisenä koneen äärelle. Oon avannut koneen kannen ja alkanut kirjoittaa. Ilman häiriötä ja niin, että kukaan ei hoputa vieressä. Huudossa ja hälinässä kun tämä ei onnistu, ei ainakaan mun herkästi ympäristön hälylle altistuvalta mieleltäni. Jos ei sanoja kuulu, ei näy kuvia musta kesäesailemassa tai mitään muutakaan, niin silloin mä olen luultavasti mun pikkuisen vastapalani kanssa lattialla istumassa ja leikkimässä. Sellaisia ne aamut nykyään on ja olen tehnyt oman valintani. Jokaista hetkeä ei voi saada itselleen ja itsestään ei voi repiä sellaista energiaa irti, jota ei ole.

Simppeli asia, mutta kesti hetken sekin tajuta. 

Toivottavasti taas tavataan pian uusien sanojen parissa. Ja jos ei tavata täällä, niin tuu ihmeessä Instagramin puolelle. Siellä näet meidän aamujen toisen puolen. Kaiken sen arkisuuden, aamujen pohdinnat ja samalla myös ne pienet nautinnot. <3

DSC02006

Niin. Kuviin on valittu muutama hetki meidän aamuja täältä kotoa. Niitä hetkiä, kun en ole kirjoittamassa, mutta mulla on silti jotain, mikä saa mun mielen kutkuttamaan ja oon mulle hyvin tärkeän tehtävän parissa. Oon viettämässä aikaani läsnäolevana äitinä ja pienen vastapalani äänen kaikuna. :)

Ihanaa viikonloppua!