Sun vastapala

Ei fasupala, ei palapelin pala. Kuvainnollisesti ehkä kyllä, siis kun palapelin paloja kootessahan synty lopulta jokin kuva. Kahdesta palasta joskus jo syntyy jotain, mutta ei välttämättä kokonaisuutta. Ei aina. Kun mä puhun vastapalasta, siis siitä sun vastapalasta, tarkoitan ihan eri juttua. Vaikka eikai meillä nyt sentään vain yhtä vastapalaa ole, ei vaikka moni tuntuu niin luulevan. Panostetaan siihen yhteen palaan, unohdetaan kaikki muu. Ei tahallaan, mutta kun ei ymmärretä katsoa asiaa laajemmin. Luullaan, että on vain yksi pala, joka tuo onnen. Vaikka hei, niitähän on helposti satoja.

Niin ja kun puhun palapelistä, niin kyllähän siinä kestää, että ne oikeat palat löytää. Joskus yrityksiä tulee oikeaa palaa etsiessä useita, mutta kunhan ei tyydy huonosti istuvaan palaan (eihän kukaan tyydy?) niin se vastapala löytyy poikkeuksetta aina. Niin siis palapeleissä kuin ihan tässä oikeassakin moniulotteisessa elämässä.

Vastakkaisia palasia on meille ihan kaikenlaisia. Erikokoisia, erinäköisiä ja ihan eri sanoin varustettuja. Eri elämäntilanteisiin ilmestyneitä ja joskus jostakin elämästä kadonneita. Tottakai me toivotaan, että ne palat olisi siinä aina ja ikuisesti, mutta ei siinä aina niinkään käy. Joskus ehkä vatsapalakin muuttuu, kuten sinä. Yksi kulma rapistuu ja pian pala ei enää sovi yhteen. Voihan harmi tai joskus ehkä onnikin.

Kesä on ollut lyhyt, mutta pitkä. Oon saanut nauttia monen vastapalasen seurasta, tehnyt monia uusia havaintoja ja oppinut itsestäni taas jotain pientä uutta. En mä usko, että ihan kovin paljon oon oppinut, mutta edes jotain. Tuo vastapala ajatus oli oikeastaan mun ensimmäinen ajatus tänään, kun mä heräsin. Kai mä olin uneksinut jostain siihen liittyvästä yöllä. Harvinaisen herkun, eli pitkien unien aikana.

DSC02110 (1)

Aamun hoksaamisen lisäksi mulla soi mielessäni se vanha Kari Tapion iskelmä ”Myrskyn jälkeen on poutasää..” ja kahvia keitellessä mä pohdin, että mistähän sekin siihen ilmestyi. Taustalla pojat kuunteli viulumusaa ja ikkunasta kuului tuulen vihellys. Omituinen yhtälö. Ilmestyikö se ehkä hyvien unien jälkeen mun mieleeni jostain muistuttamaan? Ettäkö oikeasti myös elämässä myrskyjen jälkeen on oikeasti aina poutaa? Tässä kun on yli kymmenen kuukautta harjoiteltu nukkumista (hmmm..yli 29 vuotta siis…) ja nyt kun ollaan päästy vihdoin nukkumaan jo välillä jopa kokonaisia öitä, alkaa se poutavaihe? Siitäkö se laulu nyt sitten tuli? Oliko se tämän aamun vastakappale mun oman mieleni ajatuksiin? Ehkäpä. Ehkäpä.

Mutta hei, sen mä tulin itseasiassa kertomaan, että jotain oon kesässä ihan oikeasti oppinut. Itsestäni ja aamuenergiasta. Siitä mihin se mun energia kaikista parhaiten soveltuu ja mihin se ei yhtälöinä sitten yhtään sovellu. Kirjoittaminen on mulle aamujen juttu ja mun aamuenergia on aina ollut se, joka tuo nämä sanat tänne riveille. Aamuisin musta syntyy tarinat, aamuisin mä olen se, jonka te näette täällä ja jonka sanat pystytte ymmärtämään vain vilkaisulla. Aamuenergia on se, joka laulaa mielessä ja kertoo positiivisia ajatuksia ja kokoaa edellisten päivien aatoksia yhteen. Mulle siis. Mulle aamuenergia on sitä.

Aamut ja kirjoittaminen, se oli ennen mun tapani nousta sängystä ja se oli se mun juttu heti kun mä heräsin. Paras kirjoitusenergia syntyy silloin kello viisi kun mä nousen ja jos ei sitä siinä vaiheessa herättele, ei se nouse ollenkaan. Ei se tule esiin kello kahdeksalta aamulla, eikä ainakaan ilta seitsemältä. Hyvin harvoin ehkä tulee, mutta sellaista hetkeä ei sovi kädet näppiksillä odotella. Silloin sopii käyttää aamuenergia johonkin muuhun. Liikkumiseen ja häärimiseen näin yleisimmin. Sanojen keräämiseen seuraavaa aamua varten.

Jatkossa kun te tulette mua täällä näkemään, se tarkoittaa sitä, että niinä aamuina oon saanut keittää kahvin rauhassa ja suunnata heti ensimmäisenä koneen äärelle. Oon avannut koneen kannen ja alkanut kirjoittaa. Ilman häiriötä ja niin, että kukaan ei hoputa vieressä. Huudossa ja hälinässä kun tämä ei onnistu, ei ainakaan mun herkästi ympäristön hälylle altistuvalta mieleltäni. Jos ei sanoja kuulu, ei näy kuvia musta kesäesailemassa tai mitään muutakaan, niin silloin mä olen luultavasti mun pikkuisen vastapalani kanssa lattialla istumassa ja leikkimässä. Sellaisia ne aamut nykyään on ja olen tehnyt oman valintani. Jokaista hetkeä ei voi saada itselleen ja itsestään ei voi repiä sellaista energiaa irti, jota ei ole.

Simppeli asia, mutta kesti hetken sekin tajuta. 

Toivottavasti taas tavataan pian uusien sanojen parissa. Ja jos ei tavata täällä, niin tuu ihmeessä Instagramin puolelle. Siellä näet meidän aamujen toisen puolen. Kaiken sen arkisuuden, aamujen pohdinnat ja samalla myös ne pienet nautinnot. <3

DSC02006

Niin. Kuviin on valittu muutama hetki meidän aamuja täältä kotoa. Niitä hetkiä, kun en ole kirjoittamassa, mutta mulla on silti jotain, mikä saa mun mielen kutkuttamaan ja oon mulle hyvin tärkeän tehtävän parissa. Oon viettämässä aikaani läsnäolevana äitinä ja pienen vastapalani äänen kaikuna. :)

Ihanaa viikonloppua! 

Euro ajatuksistasi

Moi just sinä siellä, miten sulla menee? Ootko säkin ehkä just herännyt, ottanut luurin käteen ja selailet luettavaa kännykälläsi? Jep, niin tein mäkin vielä hetki sitten, vaikka haluaisin kyllä päästä siitä tavasta eroon. Eikö oo vähän ärsyttävää, että eka asia joka aamulla on mielessä, on somen selailu silmät ristissä? Niin, että ehkä voisi antaa yhden lupauksen uudeksi vuodeksi itselleen ja lopettaa sen tuijotuksen. Tai aloittaisi sen vaikka edes myöhemmin, sitten kahvin jälkeen.

Näitköhän säkin muuten viime yönä levottomia unia? Joo, mä en tiedä mistä ne yhtäkkiä ilmestyi, mutta ne sai mielen ihan sekavaksi. Heräilin nostamaan Allun tuttia takaisin suuhun moneen kertaan yöllä ja samalla jäi aina jokin omituinen uni kesken. Yhdessä pätkässä olin lentokoneessa, toisessa kävelin siellä lentokoneen siivellä. Siellä missä ei saa kävellä, säkin oot ehkä joskus nähnyt sen kyltin koneessa istuessasi ja naureskellut sille? Heh, kukapa siellä nyt kävelis.

Ootko muuten ehtinyt jo miettiä joulua? Mulla se on ollut mielessä usein. Kotona näyttääkin jo ihan joululta, valoja on kaikkialla, ulkona ja sisällä. Meillä on muutama lahjapakettikin jo odottamassa, Allulle tietty. Tuskinpa meistä kukaan muu niitä lahjoja tänä vuonna edes saa, eiköhän pikkulapset aina vie voiton siinä arvassa. Eikö joulu vähän olekin enemmän lapsia varten? Mulle muutenkin tärkeintä on syödä hyvin ja rentoutua, osaan kyllä itse ostaa jos tarvitsen jotain. Vai oliko sulla joku hyvä toive pukille tänä vuonna? Kuulin, että joulurauha ois myös sulle aika tärkeä juttu. Ai mitä, perheen kanssa vietettyä aikaa odotat myös? Sama täällä.

dsc07981

Euro hei sun ajatuksistasi, että mitä siellä sun mielessä pörrää just nyt? Jos tahdot tietää, niin ihan ilman euroakin kerron sulle oman ajatuksen virtani. Just nyt pohdin, että viikon treeneistä on tekemättä vielä 2/3. Salille ois ikävä, mutta tällä viikolla ei taida ehtiä. Oon mä kotona vähän yrittänyt jotain säheltää musiikin tahtiin, mutta ei se ole sama. Tosin hei, miksei se ole? Miksi kotona hikoiltu hiki ei tunnu samalta kuin salilla tai lenkkipolulla? Samaa tavaraa se kuitenkin on. Mietin muuten juuri äsken, että kylläpä tekisi paljon mieli taatelikakkua. Se on vähän outoa siksi, että aamuisin en normaalisti niin makeasta välitä. Ei sulla ois hihassa sellaista hitsin hyvää taatelikakun reseptiä valmiina?

Mulla oli mielessä siinä somea tuijotellessa sängyssä, että vois vaikka lähteä heti aamiaisen jälkeen ulos. Tunnin kävely ulkona ja sitten lähdenkin yksiin lehtikuvauksiin. Vähän jännittää. Vaikka täällä te näette paljonkin kuvia, niin ei se tarkoita että osaisin olla luonnollinen kuvattavana. Siihen tarvitaan tuttu ihminen kameran taakse tai vaikka oma nopea sormi napsaisemaan selfie. Vieras ihminen saa mut ujostumaan helposti. Tiedät mistä puhun vai? Jos et, niin oisko sulla antaa vinkkejä, että miten osaisi olla rennosti kuvaajan edessä? Harva sitä osaa. Aina se on yhtä noloa, tuntuu kuin koko maailma tuijottaisi, vaikka lähellä ei olisi kukaan. Toivotatkos mulle tsemppiä kuitenkin, se tulis nyt tarpeeseen?

Mitäs sä itse meinasit puuhata tänään? Ois kauheen kiva tietää, jos teet jotain jännää. Ehkä sen kertominen sais mutkin iloiseksi. Kerro nyt jo ihmeessä, älä jää turhaan pohtimaan!

Sanoin muuten eilen illalla Villelle nukkumaan mennessä heippa, kun piti sanoa hyvää yötä. Se vähän naureskeli ja toivotti myös heipat ja kertoi, että aamulla tavataan taas. Heh, nyt mä taidan toivottaa sulle heipat ja kertoa, että huomenna taas tavataan. Jos tässä nyt ei enää sen kummempia hölöttäisi vaan laittaisi hösseliksi ja polkaisisi päivän vauhtiin. Huomenna yritän vastailla kysymyspostaukseen tulleisiin kysymyksiin. Oothan jo käynyt laittamassa mukaan omat ajatuksesi? Ai et ole vielä? No nyt vielä ehtii. Meeppä siitä jo näpyttämään. :)

Energistä torstaita meille molemmille! 

Hei kuule! Tää on jo muuten toinen postaus, jossa utelen sun ajatuksiasi tähän tyyliin. Aiempi postaus on kirjoitettu vuosi sitten joulukuussa: ”Penni ajatuksistasi”.