Tälle vuodelle mä ne sanat osoittaisin

Hei Marissa, muutama kysymys sulle nyt kun siinä sopivasti istut kahvi kädessäs ja läppäri edessäs. Kirjoita meille siitä, mitä tämä vuosi on sun etees tuonut. Mitä oot eniten ajatellut, mitä oppinut. Kuka on tehnyt suhun vaikutuksen, kuka tullut takavasemmalta ja yllättänyt? Onko tää vuosi muuten ollut sitä, mitä odotit? Niin ja kun nyt siinä istut ja sulla varmaan on aikaa vähän useampikin minuutti, niin kerro vielä loppuun, että onko sulla jotain mitä odotat ensi vuodelle? Älä turhaan kuluta meidän aikaa kertomalla, että tahdot syödä terveellisemmin ja liikkua enemmän, koska sitähän me kaikki tahdotaan ensi vuodelle. Kerro jotain uutta ja jotain, mitä me ei tiedetä vielä. Ja joo, anna tulla ihan rohkeesti vaan kaikki. Kyllä me kuunnellaan, meilläkin on aikaa!

No hei, kiitos kysymästä, siinähän tuli jo aika monta lausetta joiden herättämiin ajatuksiin pysähtyä hetkeksi. Riittääkö jos pysyn nyt ihan lyhyenä, enkä tapani mukaan rönsyile ihan liikaa? Koska jotainhan mun on tänä vuonna pitänyt oppia, edes sitä asioiden tiivistämistä, jota oon harjoitellut jo vuosia. Katsotaan siis, onko kehitystä tapahtunut.

Mitä toi eteen tämä vuosi? Äiti olin jo edellisenäkin vuonna, mutta eteen tää vuosi toi mulle uudenlaista vahvuutta ja itsevarmuutta äitinä. Tietoisuutta siinä kuka mä olen ja mihin kykenen. En ole superihminen, mutta pystyn asioihin joihin päätän pystyä. Tämä vuosi toi eteen paljon hoksaamista, erityisesti siitä, miten paljon kaipaan omaa aikaa ja hiljaisuutta. Sitä ei ollut niin joutunut aiemmin raksutella päässään, kun sitä tarvetta oli pystynyt säädellä ihan itse. Lapsen myötä tajusin, että on ihan itse otettava se oma aika, eikä voi vain odottaa että joku ojentaa sulle ne tunnit tarjottimella ja kertoo mitä tulee tehdä oman jaksamisen eteen. Tämä vuosi toi eteen sen hetken, kun piti keksiä uudet keinot ja niin meille tuli, oikeastaan vähän kuin takavasemmalta, ihana hoitaja joka auttoi kerran viikossa lapsen kanssa. Helppo ratkaisu, kuten usein monessakin tilanteessa ratkaisut ongelmiin ovat tänä vuonna olleet.

Tänä vuonna aika on kulunut nopeammin kuin aiempina ja ihan liian nopeasti tuli se hetki, kun meidän poika aloitti tarhan. Löysin kuin vahingossa uuden työn itselleni ja vaikka olin kuvitellut vielä edellisvuonna olevani kotona lapsen kanssa kolme vuotta, niin se realismi tuli vastaan ja tiesin oman paikkani olevan työelämässä. Nyt pystyn olemaan äiti ja siinä samalla kehittyä työssäni. Olin varautunut etsimään pitkään oikeanlaista työtä, sillä vaatimukset olivat korkealla, sain kuitenkin syyskuussa puhelun, joka muutti kaiken. Aika nopeasti tajusin, että mulle tuotiin kuin tarjottimella eteeni paikka, jossa voisin päästä tekemään juuri sellaisia asioita joista olin haaveillut. Otin paikan vastaan ja aloitin työt jo lokakuussa.

Tää vuosi on ollut enemmän kuin mä odotin. Ollaan reissattu paljon, oon saanut ihastella, kun mun lapsi kasvaa ja löysin hyvin työpaikan. Kotona ollaan osattu olla armollisia toisiamme kohtaan ja ollaan yhdessä handlattu aika haastavatkin tilanteet. Kaikenlaista on tapahtunut, sellaista jota ei someen kerrota, mutta joista on ystäville voinut avautua. Niin, tänä vuonaa oon muuten saanut myös kaksi uutta ystävää mun elämään. Monta uutta kaveria, mutta kaksi ystävää. Takavasemmalta kai hekin molemmat, kuten moni asia on tainnut tänä vuonna saapua mun elämään. Yllättäen ja odottamatta. Elämä on rikkaampaa kuin ennen, monin tavoin.

Ettei yksi iso ja todella yllättävä asia unohdu, niin tänä vuonna mut yllätettiin sormuksella. Yllätykseksi me myös mentiin naimisiin syyskuussa. Sitoutuneita oltiin jo ennen sormuksia, mutta kieltämättä tämä on tuonut uudenlaisen tunteen arkeen. Me ollaan tässä kaikessa nyt yhdessä.

Mitä oon eniten ajatellut tänä vuonna? Siinäpä hyvä kysymys. Varmaan unta, sen vähäistä määrää ja lapsen monia eri tarpeita. Oon ajatellut paljon lapsen kasvatusta ja sitä, millainen mun tulee olla äitinä. Oon miettinyt omaa käyttäytymistä, myös muiden. Lisäksi oon miettinyt omia unelmia tulevaan, sitä mitä tahdon olla nyt ja tulevaisuudessa. Oon myös vähän stressannut, pakko myöntää. Sellainen mä vähän olen, stressaan usein erilaisista asioista, vaikka sitä en osaa ääneen muille kertoa. Ja vaikka osaan kyllä ottaa rennosti ja uskon siihen että kaikki hoituu kyllä, niin silti samalla mietin niitä kymmeniä hoidettavia asioista ja sitä miten ikinä ehdin nähdä kaikkia ystäviäni tarpeeksi. Oonkin tänä vuonna oppinut, että kun on perhe, ei voi nähdä viikossa jokaista kahtakymmentä kaveria, vaan pitää tehdä valintoja. Pitää kerätä useammin kokoon iso porukka ja suunnitella menoja entistäkin enemmän. Osaa kavereita nähdään useammin, osaa harvemmin. Whatsup viestit myös vievät ajatukset perille ja puhelimella voi soittaa. Vai mitä?

Ja kyllä, sen olen myös tänä vuonna oppinut, että lapsi tulee kaikessa ensin, mutta myös äidin hyvinvointi. Kun äiti voi hyvin, lapsi voi myös varmuudella paremmin. Tänä vuonna oon myös havainnut sen, että neuvojia löytyy tässä maassa hurjat määrät, mutta avunantajia melko vähän. Siksi olen tehnyt päätöksen, että autan niin monia kuin pystyn ja tahdon uskoa, että halu auttaa tarttuu siinä missä muutkin tavat. Antamalla hyvää, joku muukin antaa hyvää eteenpäin. Ehkä joku oppii sen ajatuksen ensi vuonna, jos ei vielä tänä vuonna sitä muistanut? <3

Kuka on tehnyt muhun vaikutuksen tänä vuonna? Ville, ehdottomasti Ville. Olemalla kärsivällinen ja huolehtiva isä, enemmän kun mä koskaan olisin osannut odottaa. Tein mä itsekin itseeni vaikutuksen, kun selvisin yli 7 kuukauden valvomisesta ja pysyin järjissäni vaikka nukuin alle 4 tuntia vuorokaudessa. Taisin saada rakkaudesta supervoimia. Sellaisia saa kai moni äiti.

Jaa, mitä odotan ensi vuodelta? Tää on nyt ehkä tylsä vastaus, mutta ihan oikeasti toivon kaikista eniten että me pysytään kaikki terveenä ja ettei tulisi mitään yllätyksiä. Mitään uutta en osaa mun toiveista ensi vuodelle kertoa, koska samat vanhat virret ne värittää myös ensi vuotta kuin aiempiakin. Tahdon oppia kärsivällisyyttä, tahdon kehittyä ammatillisesti työssäni ja tahdon voida olla mun lapselleni hyvä ja huolehtiva äiti. Tahdon olla hyvä ystävä ja tahdon luottaa ihmisiin entistä enemmän. Odotan ensi vuodelta paljon aikaa ystävien ja perheen kanssa, odotan muuttoa uuteen kotiin ja sen laittamista meidän näköiseksi.

Niin ja kyllä, odotan että voin ylpeänä kertoa teille tammikuussa aloittaneeni terveellisen elämän ja liikkuvani entistä enemmän. Koska sitähän vuoden alku aina on, helppo syy ottaa itseään niskasta kiinni ja tehdä lupauksia parempaan elämään. Ja nyt kun katsahdan tätä tekstiä taaksepäin niin voisi olla ihan hyvä jatkaa myös ensi vu0nna tiivistämisen taidon opettelua. Vai mitäs sanotte, tuliko tästä lyhyt teksti kuten kovasti yritin? ;)

Heipat siis vuodelle 2017 ja tervetuloa 2018. Tämän kaiken kertomani lisäksi opin varmasti paljon muutakin ja koin paljon asioita, joita en tänne ole ehtinyt kertoa. Tässä nyt kuitenkin pieni pala teille tätä vuotta, kiva kun kysyitte. Niin ja hei, kunpa ensi vuosi menisi hitusen hitaammin kuin tämän edellinen, sitä varmaan toivoo muutama muukin kuin minä?

Tätä vuotta kiitollisin mielin ajatellen, 

Marissa

 

Joululahjat lapsiperheessä

Kuinkas monta lahjaa se pukki taas toi? Meille ainakin tosi ison kasan, pienemmälle varmasti yli kymmenen pakettia ja meille aikuisille myös vähän jotain pientä. Keittiöpyyhkeitä, kasvosaippuaa, meikkipussia ja sellaista arkikäyttöön sopivaa tavaraa. Suklaata tietty, onko olemassa joulua ettei saisi suklaarasiaa? Saatiin yhdessä taas niin monta pakettia, että ihmettelen miten moni meitä on halunnut muistaa. Kiitos. Marissa tonttu oli itse myös hankkinut kaikille läheisten lapsille jotain pientä pakettiin ja jos joku kaipasi jotain tiettyä hyödykettä arkeen, löytyi sekin kuusen alle. Pojan kanssa me myös vähän askarreltiin yhdessä lahjoja, muistoksi lähinnä. Tänä vuonna en oikein viitsinyt ostaa mitään vain ostamisen ilosta, ne kun jäävät liian helposti nurkkiin vain pölyttymään. Kotiin hankin meille yhteisen sähköhammasharjan Villen kanssa. Vihdoin. Miten sen hankintaan on voinut mennä näin monta vuotta?

Oon tästä aiheesta jutellut myös Instan videolla ja siellä todella moni kertoi, että aikovat viettää lahjatonta joulua. Sama ajatus oli vähän meilläkin, siskon kanssa siitä jo alkuun puhuttiin, mutta sitten kummasti niitä paketteja kuitenkin oli ilmestynyt kuusen alle lähes jokaisessa paikassa jossa me vierailtiin. Ehkä kaikki eivät olleet saaneet viestiä tai sitten meillä kaikilla ajatus on sama; kun kyllähän sitä nyt tahtoo edes jotain pientä joulun kunniaksi antaa. Edes pullon glögiä tai vaikkapa suklaata. Ilahduttamaan ja tuomaan joulun tunnelmaa paketin muodossa. <3

Mikä teki mut iloiseksi? Se, että muutama meidän läheinen suoraan sanoi, että ”hei me ei nyt ostettu leluja teidän pojalle, kun ymmärsin, että niitä on muutenkin aika paljon.” Tämä oli todella fiksusti ajateltu ja kiitin heti suorasta puheesta. Allu sai ihan mahtavia lahjoja jokatapauksessa ja olen sitä mieltä ihan jokaisesta juhlasta, että lahjoja ei tarvitse vain ostamisen takia ostaa. Voi ne kympit muuhunkin käyttää ja kun kuluja meillä elämässä on kaikilla muutenkin, niin ehkäpä lahjoja voi antaa jossain toisessa muodossa? Kirjoittaa vaikka jouluna kortin, jossa lupaa auttaa lapsen hoidossa tai vaikka kodin siivouksessa joku kerta? En tiedä miten te sellaiset lahjat ottaisitte vastaan, mutta meidän taloudessa ne olisivat parasta mitä voi antaa. Apu on nimittäin aina hyödyllistä ja oon ihan jokaisesta hetkestä kiitollinen, kun joku lupaa jeesiä meitä jossain.

Sitten tullaan kuitenkin siihen, että eikös läheisiä tulisi auttaa ympäri vuoden? Eikö meidän vähän niinkuin kuuluisi olla toistemme apuna jatkuvasti ja tarjota apua herkästi jos toisella huomataan sellaiseen tarve? Arki on kuitenkin aika vauhdikasta ja ei sitä aina ehdi huomata toisen tarpeita ja vaikka huomaisi, niin ei ääneen tajua sanoa että kaipaatko apua. Ainakin uskon, tetä monella se menee näin, eikä kyse ole siitä etteikö tahtoisi auttaa. Ei aina vain tajua tarjota tai ei ehdi kaiken kiireensä keskellä. Silloin tottakai on kiva antaa se paketti jouluna, jos muutenkin on ollut poissaoleva ja ehtinyt nähdä vähän. On kiva osoittaa, että välittää silti.

Kuulostaako ajatus tutulta? 

DSC03342

Leluista tuli vielä mieleen, että mua vähän jännittää tulevat vuodet. Se, miten paljon niitä leluja kertyy jokaisessa juhlassa ja erityisestä se, miten me opetetaan lapsi olemaan niistä kiitollinen. Jos paketteja tulee kymmeniä, niin kuinka sitä voi osata aidosti ja oikeasti tykätä jokaisesta tavarasta jonka saa? Oon itse saanut aina todella paljon lahjoja, kun olin pieni ja tottakai niistä on ollut aina iloinen. En silti muista niitä tuntemuksia mitä oon käynyt läpi ja onko kaikella sillä tavaralla ollut käyttöä?

Ilahdun mä vieläkin jos saan paketin ja on aina yhtä kiva avata ne nauhat ja paljastaa paperin alta toisen lähettämä ajatus juuri sulle kohdistettuna. Pari kaveria oli leiponut meille itse kakkua ja saatiin myös postissa paljon hienoja kortteja. Saatiin myös sukulaisilta tosi hyödyllisiä juttuja, ehkä isoin kaikista oli meidän äidin vanha grilli (ei ollut paketoitu :D ) joka me saatiin meidän tulevaan uuteen kotiin heiltä joululahjana. Grilli on vanha, mutta mä vähän vihjasin joskus, että he vois hankkia itselleen paremman ja me voitaisiin ottaa se vanha ja tehdä sillä sitten keväällä burgereita kotipihassa. Ja no, toive oli näemmä päässyt laskeutumaan meidän äidin korvanappiin onnistuneesti ja saatiiin kortti jossa oli tästä grillistä viesti. Kiitos äiti, kiva lahja, kuten kaikki muutkin lahjat mitä on vuosien aikana saatu. Niitä tulee saatua varmasti ympäri vuoden vähän erilaisissa muodoissa. 

Niin ja en todellakaan tahdo valittaa lahjoista mitä me saadaan, haluan vain nostaa esille ajatuksen siitä, että sitä ei tarvitse hävetä jos ei keksi pakettiin mitään tai ei ole vaikkapa varaa ostaa lahjaa. En haluaisi, että kukaan joutuu venyttämään penniä meidän lahjan eteen, se tuntuu ajatuksena tosi ikävältä.

Lahja on sanana musta vähän sellainen, että se johdattelee meitä väärään suuntaan. Se nostaa mieleen aina ajatuksen paketista, kääreistä ja siitä, että sen pitäisi olla jotain aineetonta. Ja miksi lahja oikeastaan annetaan? Onko se monelle meistä pakko? Entä ne, joilla ei ole kovin suuret tulot ja silti haluaisivat toista ilahduttaa, mutta tuntuu että ympärillä annetaan vaan arvokkaita lahjoja? Onko kympin lahja tarpeeksi iso? Entä sellainen, jonka itse on saanut ja ei sitä kaipaa, voiko sen antaa lahjana? Niin ja entä ne, jotka eivät itse tahdo materiaa ympärilleen, mutta tottakai haluaisivat että heitä saa lähestyä lahjalla? Mitä silloin annetaan?

Aineettomat lahjat on nykyään nousseet isommin esille ja musta on ollut hienoa seurata miten moni antoi tänä joulunan lahjaksi vaikkapa yhteisen illallisen kaverille tai pariskunnilla näin lupauksia esimerkiksi hartiahieronnasta. Tosi ihania ajatuksia ja sellaisia, joihin ei paljon välttämättä rahaa tarvitse kuluttaa. Oonkin sitä mieltä, että lahjaa ei pitäisi koskaan arvottaa sen kautta, mitä hintalappu on ollut. Klisee tai ei, niin ajatus on aina tärkein. Yhteinen aika merkkaa eniten.

dsc08680

Lahja herättää paljon ajatuksia ja haluaisin, että lahjoista ja ylipäänsä toisen ilahduttamisesta puhuttaisiin enemmän ääneen. Puhuttaisiin siitä, miten monia tapoja on antaa lahjoja ja että ympäri vuoden voi aina auttaa toista tai tehdä jotain, minkä voi ajatella aineettomana lahjana. Siivota toisen kodin, kuljettaa lentokentälle, hoitaa lasta, käydä kaupassa, auttaa työhakemuksen kirjoittamisessa, lahjoittaa vanhoja vaatteita toisen iloksi, olla muuttoapuna jne. Nämähän ovat sitä ihan normaalia arkea jota me eletään ja itse toivoisin, että näitä me voitaisiin tehdä toisillemme useammin. Ja kun näin tapahtuisi, kun meillä olisi olo että apua lähellä on aina, ei lahjoja ehkä niin kaivattaisi. Vai mitä olet mieltä? :)

Täytyy vielä myös lyhyesti mainita, että tottakai on perheitä joille lahjat ovat iso apu ja myös materia merkitsee. Kaikille ei ole varaa ostaa leluja ja vaatteita itse, eikä jouluruokaa. Silloin läheisten paketit tulevat tarpeeseen ja ainakin itse olen sitä mieltä, että ne meidän paketit saa kyllä antaa heille, jotka niitä enemmän tarvitsevat. <3

Nämä tulivat nyt ajatuksenvirtana, kun tätä aihetta on tullut pohdittua tänä vuonna aiempaa enemmän.  Jo häitä juhliessa pohdin keinoja miten ilmaisen läheisille, ettei lahjoja ole pakko hankkia vain hankkimisen vuoksi, vaan tärkeintä on läsnäolo. Eikä se teksti kutsussa ollut vain sanahelinää, vaan tärkeintä oli saada ihmiset meidän juhlaan, miksikäs muuten ne niitä häitä olisi järjestetty. Joulu herätti tottakai myös näitä ajatuksia, sillä kun koti alkaa täyttyä yhtä enemmän materiasta ja tietää että ihmisillä on kuluja muutenkin, halusin muistuttaa että ainakin meidän perheessä ihan kaikki ystävälliset eleet ja apu ajatellaan lahjana. Meille ei siis tarvitse tulla kylään kukkapuskan kanssa joka kerta, eikä meille tarvitse miettiä lahjaa joka on tarpeeksi arvokas. Se riittää, että tulette paikalle, jos teidät kutsutaan.

Läsnäolo, läsnäolo, läsnäolo. <3

Joulusta kiitollisin ajatuksin,

Marissa tonttu