Sun vastapala

Ei fasupala, ei palapelin pala. Kuvainnollisesti ehkä kyllä, siis kun palapelin paloja kootessahan synty lopulta jokin kuva. Kahdesta palasta joskus jo syntyy jotain, mutta ei välttämättä kokonaisuutta. Ei aina. Kun mä puhun vastapalasta, siis siitä sun vastapalasta, tarkoitan ihan eri juttua. Vaikka eikai meillä nyt sentään vain yhtä vastapalaa ole, ei vaikka moni tuntuu niin luulevan. Panostetaan siihen yhteen palaan, unohdetaan kaikki muu. Ei tahallaan, mutta kun ei ymmärretä katsoa asiaa laajemmin. Luullaan, että on vain yksi pala, joka tuo onnen. Vaikka hei, niitähän on helposti satoja.

Niin ja kun puhun palapelistä, niin kyllähän siinä kestää, että ne oikeat palat löytää. Joskus yrityksiä tulee oikeaa palaa etsiessä useita, mutta kunhan ei tyydy huonosti istuvaan palaan (eihän kukaan tyydy?) niin se vastapala löytyy poikkeuksetta aina. Niin siis palapeleissä kuin ihan tässä oikeassakin moniulotteisessa elämässä.

Vastakkaisia palasia on meille ihan kaikenlaisia. Erikokoisia, erinäköisiä ja ihan eri sanoin varustettuja. Eri elämäntilanteisiin ilmestyneitä ja joskus jostakin elämästä kadonneita. Tottakai me toivotaan, että ne palat olisi siinä aina ja ikuisesti, mutta ei siinä aina niinkään käy. Joskus ehkä vatsapalakin muuttuu, kuten sinä. Yksi kulma rapistuu ja pian pala ei enää sovi yhteen. Voihan harmi tai joskus ehkä onnikin.

Kesä on ollut lyhyt, mutta pitkä. Oon saanut nauttia monen vastapalasen seurasta, tehnyt monia uusia havaintoja ja oppinut itsestäni taas jotain pientä uutta. En mä usko, että ihan kovin paljon oon oppinut, mutta edes jotain. Tuo vastapala ajatus oli oikeastaan mun ensimmäinen ajatus tänään, kun mä heräsin. Kai mä olin uneksinut jostain siihen liittyvästä yöllä. Harvinaisen herkun, eli pitkien unien aikana.

DSC02110 (1)

Aamun hoksaamisen lisäksi mulla soi mielessäni se vanha Kari Tapion iskelmä ”Myrskyn jälkeen on poutasää..” ja kahvia keitellessä mä pohdin, että mistähän sekin siihen ilmestyi. Taustalla pojat kuunteli viulumusaa ja ikkunasta kuului tuulen vihellys. Omituinen yhtälö. Ilmestyikö se ehkä hyvien unien jälkeen mun mieleeni jostain muistuttamaan? Ettäkö oikeasti myös elämässä myrskyjen jälkeen on oikeasti aina poutaa? Tässä kun on yli kymmenen kuukautta harjoiteltu nukkumista (hmmm..yli 29 vuotta siis…) ja nyt kun ollaan päästy vihdoin nukkumaan jo välillä jopa kokonaisia öitä, alkaa se poutavaihe? Siitäkö se laulu nyt sitten tuli? Oliko se tämän aamun vastakappale mun oman mieleni ajatuksiin? Ehkäpä. Ehkäpä.

Mutta hei, sen mä tulin itseasiassa kertomaan, että jotain oon kesässä ihan oikeasti oppinut. Itsestäni ja aamuenergiasta. Siitä mihin se mun energia kaikista parhaiten soveltuu ja mihin se ei yhtälöinä sitten yhtään sovellu. Kirjoittaminen on mulle aamujen juttu ja mun aamuenergia on aina ollut se, joka tuo nämä sanat tänne riveille. Aamuisin musta syntyy tarinat, aamuisin mä olen se, jonka te näette täällä ja jonka sanat pystytte ymmärtämään vain vilkaisulla. Aamuenergia on se, joka laulaa mielessä ja kertoo positiivisia ajatuksia ja kokoaa edellisten päivien aatoksia yhteen. Mulle siis. Mulle aamuenergia on sitä.

Aamut ja kirjoittaminen, se oli ennen mun tapani nousta sängystä ja se oli se mun juttu heti kun mä heräsin. Paras kirjoitusenergia syntyy silloin kello viisi kun mä nousen ja jos ei sitä siinä vaiheessa herättele, ei se nouse ollenkaan. Ei se tule esiin kello kahdeksalta aamulla, eikä ainakaan ilta seitsemältä. Hyvin harvoin ehkä tulee, mutta sellaista hetkeä ei sovi kädet näppiksillä odotella. Silloin sopii käyttää aamuenergia johonkin muuhun. Liikkumiseen ja häärimiseen näin yleisimmin. Sanojen keräämiseen seuraavaa aamua varten.

Jatkossa kun te tulette mua täällä näkemään, se tarkoittaa sitä, että niinä aamuina oon saanut keittää kahvin rauhassa ja suunnata heti ensimmäisenä koneen äärelle. Oon avannut koneen kannen ja alkanut kirjoittaa. Ilman häiriötä ja niin, että kukaan ei hoputa vieressä. Huudossa ja hälinässä kun tämä ei onnistu, ei ainakaan mun herkästi ympäristön hälylle altistuvalta mieleltäni. Jos ei sanoja kuulu, ei näy kuvia musta kesäesailemassa tai mitään muutakaan, niin silloin mä olen luultavasti mun pikkuisen vastapalani kanssa lattialla istumassa ja leikkimässä. Sellaisia ne aamut nykyään on ja olen tehnyt oman valintani. Jokaista hetkeä ei voi saada itselleen ja itsestään ei voi repiä sellaista energiaa irti, jota ei ole.

Simppeli asia, mutta kesti hetken sekin tajuta. 

Toivottavasti taas tavataan pian uusien sanojen parissa. Ja jos ei tavata täällä, niin tuu ihmeessä Instagramin puolelle. Siellä näet meidän aamujen toisen puolen. Kaiken sen arkisuuden, aamujen pohdinnat ja samalla myös ne pienet nautinnot. <3

DSC02006

Niin. Kuviin on valittu muutama hetki meidän aamuja täältä kotoa. Niitä hetkiä, kun en ole kirjoittamassa, mutta mulla on silti jotain, mikä saa mun mielen kutkuttamaan ja oon mulle hyvin tärkeän tehtävän parissa. Oon viettämässä aikaani läsnäolevana äitinä ja pienen vastapalani äänen kaikuna. :)

Ihanaa viikonloppua! 

Mitä tapahtuu, kun aamuihmiseltä viedään aamut pois?

Huomenta! Mitäs sinne kuuluu? Terveiset Epsanjasta, me lennettiin tänne sunnuntaina ja täällä me köllötellään auringon alla. Kirjoittelen täältä reissusta muutaman postauksen, mutta luultavasti enemmän keskitytään vain lomailuun. Kommenteihin vastailen myös kunnolla sitten taas kotona. Jos teitä kiinnostaa meidän lomakuulumiset, niin Instagramin (nimimerkillä marissaleh) puolella kuvailen jonkun verran MyStory osioon juttua. Käykääs sieltä kurkkimassa. :)

Kerroin teille viime viikolla meidän aamuista ja myös kulutuksesta kertovassa jutussani puhuin siitä, että meille on kotiin löytynyt ihana hoitaja. Moni on kysynyt mistä hoitaja löytyi ja laitoin tosiaan vaan nettiin ilmoituksen hoitotarpeesta ja hakemuksia tuli heti kymmeniä. Erilaisia sivustoja tätä varten on useita, sen kuin googletatte hoitajaa ja löydätte varmasti jonkin sopivan sivun, jos tekin kaipaisitte hoitajaa.  Lopulta me sitten haastateltiin pari tyttöä ja näistä valikoitui meille ihana hoitaja. :)

Isoin syy hoitajan hankkimiseen oli mun jaksamiseni. Puolen vuoden katkonaiset unet ja jatkuva valvominen alkoi verottaa oloa ja välillä koin, että en saa päätäni enää toimimaan yhtään. Aloin olla ajoittain tosi poikki, vaikka se ei ehkä tänne asti ole näkynytkään. En kuitenkaan ole sellainen, että haluaisin huudella väsymyksestäni suureen ääneen ympäriinsä ja jos on vaikeaa, niin sitten keskitytään enempi niihin hyvää oloa tuoviin asioihin ja otetaan rennommin. Keskitytään kotiin. Kyllä jokaisesta tilanteesta aina selviää, pitää vain osata löytää apua ja keksiä mikä juuri omalla kohdalla olisi tärkeää ja hyödyllistä hyvinvoinnin kannalta.

Jokaisen elämä siellä kotiäitinä on erilainen ja tunteet eri tilanteissa ovat yksilöllisiä, mutta omalla kohdallani raja alkoi tulla vastaan pari kuukautta sitten. Kun en ole saanut nukkua öitäni yli puoleen vuoteen ja päivisin poika on minussa kiinni ihan koko ajan, aloin tarvita apua. Niinpä siis päätinkin yhdessä Villen kanssa, että me etsitään meille hoitaja. Neuvolastakin oli tarjottu apua, mutta koin itselleni tärkeäksi sen, että saisin itse valita hoitajan ja että hän olisi sitten jatkossa meille kuin yksi osa perhettä. Tuttu ihminen, joka voisi käydä täällä silloin tällöin ja tutustuisi kunnolla poikaan. Ja onneksi meille löytyi ihana Minttu, hän on ihana ja Allu tykkää olla Mintun kanssa! <3

Mutta, joku on saattanut huomata, että kyllähän mulla on omaa aikaa joskus muutenkin. Niin, meillä käy täällä Villen isä joskus hoitamassa illalla poikaa, että pääsen vaikka käymään jumppassa ja Villekin usein on apuna kaikessa. Näinhän se on ja siksi mulla olikin pitkään olo, että eikös mun nyt pitäisi pärjätä yksin kotona, kun kerran apua on vaikka kuinka ja en käy edes päivätöissä? Miksi mulla on näin väsynyt olo? Mulla meni aika pitkään ymmärtää, että missä vika on. Yhtäkkiä eräänä aamuna mä mietin asiaa ja tajusin, että hei, mähän oon aamuihminen. Enhän mä toimi, jos en koskaan saa viettää aamuani rauhassa ja jos en koskaan saa juuri silloin aamulla olla itsekseni. Varsinkin, kun vielä yöt valvon ja olen käytännössä koko ajan pojassa kiinni.

Suurin apu tulisikin siitä, jos saan joskus aamulla olla ne ekat tunnin rauhassa ja tehdä jotain, joka  virittää mun mieltäni ylöspäin.

Tiedän, että tämä voi olla monille vaikea asia ymmärtää, mutta munlaisena aamuihmisenä, ei elämä tunnu samalta, jos aamut viedään sulta pois. Jos sä et saa herätä enää energisenä, jos et sä saa koskaan olla yksin ja jos sulla ei ole koskaan aamuisin aikaa kirjoittaa. Jos et sä saa ikinä ladata akkuja täyteen, vaan ne on aina lähes tyhjät. Olen suurelta osin introvertti ihminen ja kyllä, vaikka sosiaaliselta monen suuntaan vaikutan, kaipaan myös sitä akkujen lataamista itsekseni. Kuten kaikki meistä kaipaavat.

Tajusinkin, että vaikka mä saisin hoitoapua joskus iltaisin, niin ei siitä ole mulle itselleni niin suurta apua. Suurin apu tulisikin siitä, jos saan joskus aamulla olla ne ekat tunnin rauhassa ja tehdä jotain, joka  virittää mun mieltäni ylöspäin. Koska mä tiedostan erittäin hyvin, että aamut on mulle ne kaikista tärkein juttu ja kuten jo sanoin aiemmin tällä viikolla teille ja oon sanonut varmaan sata kertaa ennenkin, heh, niin mä nautin aamuista. Nautin niistä siis myös pojan kanssa, kun häärätään kaksin, mutta se ei selvästikään riitä. Viikonloppuisinkin yritän antaa Villen nukkua aamuiiin pidempään ja kun siinä sitten hääräillään yhdessä, on jo pian iltapäivä. Aamut vain katoaa.

Koen siis, että vihdoin oon ymmärtänyt miten vahvasti aamut vaikuttavat mun elämääni. Ehkä sama koskee myös iltaihmisiä? Te, jotka ootte iltaisin täynnä energiaa ja saatte ilta-aikaan eniten tehtyä. Jos niitä iltoja ei enää olisi olemassa, niin eikö silloin alkaisi tuntua vähän raskaalta? Jos teidän pitäisi hoitaa kaikki tärkeät asiat aamun ekana tuntina, kun teidän silmänne ovat vielä väsymyksestä kiinni?

Moni on sanonut, että onpa hienoa kuin tuollaiseen on mahdollisuus, kunpa itselläkin olisi. Uskon, että monilla olisi, jos sen kokee itse tarpeelliseksi. Kulunahan tämä on tietty jonkin verran rahaa, mutta en osaa sitä laittaa vain kuluksi. Se tarkoittaa kuitenkin mulle enemmän hyvinvointia ja Allulle seuraa, joka on juuri häntä varten ja hänen hyväksi. Hoitajan ottaminen tarkoittaa sitä, että jos kulut laskee vuoden ajalta, niin meiltä jää yhdet kaukolennot ulkomaille ostamatta. En sitten tiedä, kumpi on tärkeämpää, että meillä jää yksi matka väliin, vai että voin paremmin joka viikko omassa arjessani? Niin, vastaus taitaa olla tuo jälkimmäinen. :)

Tämän asian tajuaminen on antanut ihan hirveästi ja ihan vaan se, että saan viikossa sen neljä tuntia omaa aikaa, on tuonut todella paljon mulle hyvää oloa. Oon tehnyt mulle tärkeitä asioita ja tuulettanut mieltä ja sitten palannut energisempänä kotiin. Pieni aika viikosta, mutta tärkeä ja hyvinvointia tukeva.

Saiko joku ajatuksesta kiinni? Ootteko te ottaneet hoitajaa kotiin? :)

 

Lue myös:

Arki pienen vauvan kanssa

Miten ymmärtäisin ystävän uutta elämää äitinä?

Puolen vuoden äitiyteni aikana olen oppinut