Enemmän ymmärrystä sille, jonka tunteita en itse tunne

Mistähän me sitä saataisiin, enemmän ymmärrystä toisiamme kohtaan? Ennen kuin tehtäisiin päätös, syvään huokaus, me mietittäisiin hetki. Hei ehkä sillä on jotain ikävää mielessä? Voiskohan se olla väsynyt? Valvonut ja miettinyt, unohtunut omaan maailmaansa. Pitäisikö sitä muistuttaa vähän? Että täällä me ollaan, kuuntelemassa. Ei syyttämässä. Eikä ainakaan muille haukkumassa. 

Mistähän sitä saisi enemmän, ymmärrystä sellaista kohtaan, mitä ei itse ole kokenut? Ennen kuin varmuudella kerrotaan miten me itse tilanteessa toimitaan, ehkä mietittäisiin hetki. Hei ehkä se on jotain, mitä en voi ymmärtää ihan täysin. Voisikohan siltä kysyä siitä tarkemmin? Niin, mä jo vähän yritin. En saanut sanoista kiinni, mutta silti se tuntuu kaukaiselta. Ehkä se on silti tosissaan, vaikka asia kuulostaa pieneltä. Jospa tässä maailmassa on asioita, joita meistä jokainen ei voi ymmärtää, mutta se on silti toiselle todellista? 

Mistähän me sitä saataisiin, enemmän ymmärrystä niitä kohtaan, jotka ovat liiankin lähellä? Ennen kuin sähistäisiin ja kulmien alta mulkoiltaisiin, ehkä mietittäisiin hetki. Jospa se on väsynyt? Oonko mä itsekään muistanut hetkeen sitä halata? No, nyt mä teen sen. Halaan, olla ihan vaan hiljaa. Annan anteeksi unohtelut, mokat ja kiireen. Jatketaan huomenna tästä uudestaan, mietitään voisinko mä jotenkin auttaa, että se keskittyisi tähän meidän elämään vähän enemmän. Että ehkä meillä kummallakin olisi enemmän ymmärretty olo, jos puhutaan asioista ääneen? Ei mulkoillen ja sihisten. 

Mistähän me sitä saataisiin, enemmän ymmärrystä siitä, että kaikki ei koske aina meitä itseämme? Ennen kuin loukkaannuttaisiin, me hetki mietittäisiin. Ehkä sen toisen sanat olivatkin hänelle itselleen osoitettuja? Vihaisena se ne sanoi, mutta olikin pettynyt itseensä, ei muhun? Ehkä hän unohti vastata mun viestiin, kun hänellä itsellään oli elämässään meneillään jotain, ei tahallaan satuttaakseen mua? Ehkä mäkin olisin voinut kysyä uudestaan, en loukkaantua. Joskus kai voi itsekin ottaa ohjat. Niin ja onhan sillä kai elämässä kaikenlaista, ihan kuten mulla. 

Ehkä ymmärrystä kasvattaa ajatus siitä, että kaikkea ei voi nähdä tai ymmärtää koskaan, mitä toinen elämässään kokee. Meidän sisälle ei näe kukaan, kukaan ei kosketa meitä sieltä mistä me itse ahdistuksemme ja pahat olomme käymme läpi. Kun sydän pamppailee sokeena rakkautta tai mieli on musta, ei kukaan voi sitä tuntea. Eikä niille hetkille ole aina sanoja, ei me osata kertoa niitä edes sille, joka meidän vieressä nukkuu yönsä. Joskus hiljentyminen on helpompaa.

Ehkä ymmärrystä siis vähän myös kasvattaa, että kertoo asioista ääneen. Tai kysyy, jos toinen ei sano. Hiljaisuus tappaa joskus sen pienenkin ymmärryksen, sillä kyllä, kaikki eivät ole ajatustenlukijoita. Eikä kaikilla ole empatiaa. Aina voi silti laittaa viestin, että mitä kuuluu tai ulkopuoliselle ihmisille antaa hiljaisen hyväksynnän. Se kadulla kulkeva humalainen ja öykkäröivä tyyppi on voinut kokea jotain, mistä me ei tiedetä mitään. Annetaan siis ymmärrystä ja muistetaan, että kaikki ei ole aina miltä se ulospäin näyttää. Jokaisella on ne mustat hetket, joskus jollekkin niin mustat, ettet ole itse niitä sävyjä vielä edes elämässäsi kohdannut.

Rakkaudella, 

Marissa

Some kadottaa kontaktin ja vahingoittaa aitoa kommunikointia ihmisten välillä

Moi taas ja hei ihanaa alkavaa vuotta 2018! Tulikos juhlittua eilen? :)

Kuten jo aiemmassa tekstissäni somesta ja siihen liittyvästä lapsen kasvatuksesta vähän lupailin, niin kerron tänään vähän enemmän mun ajatuksiani siitä, miksi some kaiken hyödyllisyytensä lisäksi tuo osittain negatiivisen puolensa meidän elämään. Ehkä tämä teksti on näin vuoden alkuun ihan hyvä muistutus jokaiselle siitä, miksi somen käyttöä ja ruutuaikaa muiden elämää tuijotellen on hyvä vähän rajoittaa?

Kiteytän ajatukseni somesta heti alkuun: Some on vaikuttanut siihen,  miten me itsemme näemme, miten me toiset nähdään ja miten me kommunikoidaan toisillemme. Se on lisännyt keskustelua, mutta myös vähentänyt sitä. Some on kadottanut kontaktia ja vahingoittaa aitoa kommunikointia ihmisten välillä.

Some on tehnyt ihmisten välisestä kommunikoinnista helpompaa, se on musta ihan super jees. Esimerkiksi omille kaverille on helpompi laittaa viestiä, ihan mistä päin maailmaa tahansa. Yksinäisen on helpompi löytää uusia kavereita ja nykyään on helpompi tavata ihmisiä sieltä oman ”kuplan” ulkopuolelta. Kuin vahingossa voi tutustua esimerkiksi ihan eri kulttuureihin ja uskontoihin. Somen kautta me opitaan toisistamme enemmän ja kun tietoa on myös helpompi saada, on kaikki käsillä nopeammin. Niin ihmiset kuin koko maailma. Ihan kaikki.

Myös työelämä on helpottunut ja bisnes on hyötynyt somesta. Mainostus on helpompaa ja kasvu on nopeaa monilla eri aloilla. Työpaikat on lisääntyneet, mutta toisaalta, on ne samalla aivan varmasti vähentyneet. Se tässä somessa ja netissä ylipäänsä onkin, että kaikessa on hyvät ja huonot puolensa. Siinä missä hyödyt kasvaa, niin myös tässä asiassa ne haitatkin.

Kaikista suurimpana ongelmana somen vaikutuksissa koen kommunikoinnin vaikeutumisen. Kun kaikki tapahtuu somessa, ja keskusteluun totutaan vain eri somekanavilla ja videoiden ja nimimerkkien kautta, muuttuu keskustelu oikeassa elämässä vaikeammaksi. Monille tulee esimerkiksi yllärinä, että yhtäkkiä pitääkin osata oikeassa elämässä keskustella ja vaihtaa ajatuksia, eikä voi piiloutua kännykän taakse. Ihmiset eivät enää niin helposti juttele toisilleen, ei kysytä neuvoa, ei osata avata suuta vaikkapa kaupassa jos tarvitaan apua. Mieluummin kysytään googlelta kuin nostettaisiin pää ja kysyttäisiin ihmiseltä siinä vieressä. Keskustelu katoaa. Ihmisten välit viilenevät.

Työelämässä pitää osata keskustella ihmisten kanssa, ei vain puhelimen ruudun.

Se mitä uskon tapahtuvan tulevaisuudessa yhä vahvemmin, on kommunikaation haasteet esimerkiksi työpaikoilla. Kun siirrytään yhä enemmän nettiin ja keskustelemaan vain somen kautta, vaikeutuu keskustelu. Onhan se ihmeellistä mennä esimerkiksi ekaan työpaikkaan, kun huomaakin että siellä pitää puhua ihan itse jotain, eikä voi vain näpytellä tekstiä ruudulle suunnitellusti. Ei saa miettiä miten sanat muotoilee ja ei voi laittaa katoavaa kuvaa muille, kun ne omat sanat jäävätkin elämään ja ne omat sanat pitää kehittää sopimaan juuri siihen hetkeen nopeasti. Toivoisin, että tähän puoleen keskityttäisiin enemmän jatkossa kouluissa ja nuorten kanssa. Sillä vaikka some helpottaa elämää ja nykymaailmassa kuuluu elää ajanhermolla, toivon ettei oikean elämän realiteetit kuitenkaan katoaisi ihan täysin. Elämä on kuitenkin tässä ja nyt, ei somessa ja googlesta aina tarkastettavissa. Työelämässä pitää osata keskustella ihmisten kanssa, ei vain puhelimen ruudun.

Some siis helposti kadottaa kontaktia ja ihmisten välistä keskustelua kasvotusten. Itselleni nämä ovat ainakin se melkeinpä tärkein asia elämässä, ne jotka tekevät elämästä elämää. Toiset ihmiset. Keskustelu. Reagointi toisen tunteisiin. Läsnäolo oikeassa elämässä. Mitä jos lopulta mennään siihen, että kukaan enää osaa tai tahdo kommunikoida kasvotusten? Ollaan vain siinä omassa kuplassa, vakoillaan toista kännykän ruudulta ja arvostellaan kuvien ja tykkäysten kautta, millainen hän on? Katoaako samalla suoraan puhuminen ihmisten eleiden seuraaminen? Katoaako aito keskustelu toisen tunteita ajatellen ja silmiin katsoen?

Some ei opeta kommunikaatiota oikeissa elämäntilanteissa, vaan se opettaa meitä skrollaamaan ja tykkäämään asioita, joista muutkin tykkäävät. Me seurataan muiden tekemisiä ja tehdään helposti perässä. Koska harvassa on ne omaa ajatustaan eteenpäin vievät tyypit, useammin näkyvillä ne, joista tykkäävät kaikki muutkin. Seurataanhan me massaa jo helposti lapsena, miksei siis aikuisuuteen saakka. Somessa se on helppoa, vain yksi klikkaus ja olet samaa porukkaa kuin muutkin. Vain yksi ajatuksen jako ja olet itsekin kuin muut.

Ehkä saatte ajatuksesta kiinni?

Edelliseen liittyen hyötynä tottakai se, että itseään on helpompi tuoda esille, kiitos somen. On täysin uusia kanavia, joisssa erottua ja joiden kautta tavata samanhenkisiä ystäviä. Yksinäisyys on varmasti vähentynyt, jos vain osaa löytää seuraa. Toinen kolikon puoli on yhä suurempi yksinäisyys, sillä kun me seurataan toisiamme somen kautta, yhä useampi tuntee huonommuutta ja yksinäisyyttä. Some on myös tuonut meidät välillä vähän liiankin lähelle toisiamme, se on vääristänyt monelta meistä kuvaa todellisuudesta. Kuvia ja sanoja kun voi somessa vääntää ihan siihen uskoon mihin itse toivoo ja niitä pääsee näkemään tuhannet ja taas tuhannet ihmiset, jotka tekevät sitten oman päätelmänsä asioista. Uskovat asioihin, joita ei välttämättä edes ole olemassa. Ihailevat mielikuvituksen värittämiä tarinoita ja ihmisiä. Koska niin tekevät muutkin ja on helppoa seurata laumana perässä. Miksei mulla ole tuon toisen elämää? Miksi mun elämä on näin p*kaa ja hänen täydellistä? Somesta se pitäisikin jo heti nuorena tiedostaa, että se ei ole todellisuus. Se on meidän itse valitsemamme hetket ja usein vielä filttereiden läpi jaettuja joita me näytetään. Ei koko elämä.

Kuinka moni meistä todella ymmärtää tämän?

Yksi iso asia asia joka on myös tapahtunut somen myötä, on keskittymiskyvyn katoaminen. No, mulla se on ollut kateissa jo pienestä saakka, mutta sitä en usko sen olleen kaikilla. Nykyään pitää olla koko ajan somessa näkyvillä, puhelinta pitää selata heti kun mahdollista ja pitää olla läsnä siellä ja täällä samaan aikaan. Ei enää riitä, että on tässä hetkessä, sillä jos et näe somessa, sua ei ole olemassa. Näin kärjistettynä. Näitä asioita on myös tutkittu paljon ja varmasti tullaan vielä tutkimaan, kun seurataan mihin tilanne meitä vie ja miten elämä tulee muuttumaan. Facebook seuraa meidän toimia, moni muu kanava seuraa meitä. Ne valitsevat näyttämänsä meidän valintojen mukaan ja yrittää yhä vain enemmän vaikuttaa siihen, että me koukututtaisiin enemmän istumaan somen äärellä. Hurmioituneena väreistä ja houkuttelevista keskusteluista ja jutuista. Tykättäisiin ja skrollattaisiin lisää ja lisää.

Mitä tapahtuu, jos kohta ihmiset eivät osaa enää kohdata toisiaan, eikä kukaan meistä enää keskity mihinkään?

Ja vaikka moni puhuu vain somen hyvistä puolista ja käyttää tekosyynä lausetta ”pitäähän meidän elää nykyhetkessä ja maailma nyt vaan on muuttunut”, niin silloin ehkä osata ajatella asioista kovin pitkälle. Onhan se hienoa, että nuo edellä mainitut asiat on tapahtuneet ja kommunikaatio ja tiedonhaku on helpottunut, mutta entä sitten kaikki tämä muu? Mitä tapahtuu, jos kohta ihmiset eivät osaa enää kohdata toisiaan, eikä kukaan meistä enää keskity mihinkään? Kun ihmisistä tulee vain tykkäyksiä janoavia avataria, joilla ei ole omia todellisia kasvoja joiden takaa puhua ääneen? Millaiseksi maailma sitten muotoutuu?

Mua henkilokohtaisesti vähän pelottaa tämä kaikki, vaikka syvässä päädyssä tätä kaikkea oon itsekin. Henkilönä oon vielä sitä vähän vanhempaa sakkia ja tykkään esim. puhua puhelimessa ja mua harmittaa usein se, miten ihmiset eivät vastaa puhelimeen. Saatan saada viestin perään, että sori mä just istuin sohvalla telkkarin ääressä. Samaa teen varmasti itsekin eikä tietenkään tarvitse olla puhelimen ääressä aina, mutta harmittaahan se, että meillä ei nykyään ole aikaa edes viittä minuuttia. Silti on aikaa skrollata Instan feediä. Sille on aina viisi minuuttia aikaa. Tuntemattomille ihmisille ja heidän kuvilleen.

Puhuminen ja keskustelu on mulle aina ollut tärkeää. Monesti oon myös joutunut tilanteeseen, että oon joutunut pyytämään, että voitaisko jatkaa keskustelua puhelimessa tai kasvotusten. Viesteissä kun sanoma ei koskaan ole sitä mitä se elävässä elämässä olisi ja mielikuvat muuttuvat. Syntyy väärinkäsityksiä. Tästä syystä myös mielelläni soitan suoraan johonkin myymälään apua tai menen paikan päälle kysymään, jos en tiedä jotain. Tahdon saada heti vastauksen, enkä arvuutella viestin sanoja. Nautin myös henkilökohtaisesta palvelusta, itsekin annan sitä kaikista mieluiten työelämässä. Niin ja ajatelkaa! Saatan puhua tuntemattomille kadulla. Tätä en kuitenkaan näe tapahtuvan juurikaan ympärilläni ja uskon, että se kaikki on vähenemään päin. Ja se tekee mut surulliseksi. Kommunikaatio todella on katoamassa oikeasta elämästä.

Uskon ja ehkä vähän toivon, että tulevaisuudessa fiksummat sukupolvet tulevat huomaamaan miten paljon eriarvoisuutta ja illuusioiden värittämää todellisuutta some omalla tavallaan ympärilleen levittää, ja he vähentävät somen käyttöä. He ymmärtävät tulevaisuudessa, että ei ole terveellistä kasvaa somen kanssa yhteen ja tullaan tekemään muutoksia. Toivotaan, että meidän sukupolvi ja meistä seuraava, ei aiheuta liikaa hallaa itselleen kaiken tämän ajanhermoilla elämisen kanssa. Toivotaan, että me osataan ottaa hyödyt somesta irti ja osataan silti irtautua sopivasti somesta kun sen aika on.

Eikä mua sinänsä kiinnosta, jos me aikuiset käytetään somea kuin hullut. Enemmän mua kiinnosta lapset ja nuoret, jotka vasta kasvaa ja kehittyy. He, jotka vasta hakevat itseään ja opettelevat elämään. Ehkä tulevaisuudessa tullaan kieltämään some alle 18 vuotialta, ehkä ei. Toivon, että tähän kaikkeen kuitenkin tullaan puuttumaan ja asioita tutkitaan lisää. Että selvitetään, mitä tämä kaikki tekee meille, miten se vaikuttaa nuorten itsetuntoon ja kasvuun. Ettei vain keskityttäisi hetkellisiin hyötyihin ja kehityksen nopeutumiseen, vaan myös siihen, mitä meille tapahtuu oikeassa eletyssä elämässä ja arjessa.

Pitkä teksti, mutta niin paljon sanottavaa. Monta asiaa voisin syventää tästä vielä, mutta jätetään se ensi kerralle. Ensi kerralla voin myös enemmän kertoa omasta somekoukustani. ;)

Mitä ajatuksia sussa aihe herättää? Miten puolustaisit somea tai mitä negatiivisia asioita itse oot huomannut? 

Terkuin,

Marissa, someaddikti