Talvisinkin aamuissa on sitä

Aamun aikaan, nyt juuri joulun pimeinä tunteina ennen kuin juuri mikään valo iskee ikkunasta sisään. Pimeys, kynttilät ja odotus. Lumesta, ehkä vähän keväästä, kaikesta muustakin. Siltikin, ei mulla ole tästä mihinkään kiire. Tunnelma syntyy siihen hetkeen, jossa sitä kuluttaa. Keskittyy, antaa joskus tiettyjen asioiden vain olla. Onhan meillä kynttilän valo, on mielestä nousevat uuden aamun energia. Talvellakin siis ne ihan samat onnen purskahdukset, siitä kun herään ja pitää nousemaan ylös. Tai siis, kun mä saan nousta ylös. Kun onni on huomata, että kello on taas uusi aamu. Talvisinkin. Ja juuri jouluna.

Kynttilät sitä tekee, pieni hetki lumisadetta. Jos tulee räntää, ei kannata katsoa ulos. Ikkunoiden valot kello kuuden lenkillä, valonauhat parvekkeilla. Uudet kohteet innostukselle, malttamaton uni, ja taas pian ylös se huomaamaan. Mitä juuri aamulla mun käsillä on. Vähinkin energioin sen jostain syystä koen niin vahvasti, taian ja uuden nousun. Ihan sama mitä edellinen päivä mulle tarjoili, sillä onneksi on aina uusi aamu. Yön aikana on ehtinyt tajuta sen oleellisen, että talvisinkin. Ja juuri nyt talvella aamuissa on erityistä taikaa.

Haluaisin sanoa, että ihan jokainen sen voi kokea, mutta tiedän, ei se ole totta. Vain sellainen joka sen saman ajatuksen on joskus vähän vahingossa löytänyt ja jolle aika kulkee samalla radalla, voi sen kokea. Ehkä joku muukin joskus sen huomaa, vaikka hyvällä tuurilla. Niin toivon. Ehkä unohtaa kuitenkin, koska ei usko siihen eikä anna sen kasvaa. Mielellä on vahva voima, eikä sitä niin vain huijata. Ei sellainen pysy, mihin ei usko totena. Ei edes talvisin, tai joulun aikaan. Ei ainakaan näinä pimeimpinä hetkinä vuotta.

Aamut, joissa mä sitä ihmeellistä taikaa tunnen, on jotain mitä sinä et välttämättä ymmärrä. Ne pitää ottaa vastaan omana itsenään, pitää aistia se energia joka hyökkää sängystä noustessa vastaan. On niin paljon ajatuksia, kehon viestejä ja tunteita, ettei niitä voi ohittaa. Tai siis en mä ainakaan voi ja siksi joskus jos ei saa juuri silloin aamuisin hetkeä hengähtää ja pureksia niitä juttuja, tuntuu olo raskaalta. Omat tunteet hautautuu ja joskus jopa unohtuu. Vaikka eihän ajatus unohtamalla oikeasti unohdu. Se jää kasvamaan ja paakkuun ikävästi ja yrittää vetää kurkkua umpeen. Siitä kai sana ahdistus, tunne ettei kaikki nyt kulje kuten pitäisi. Vaikka todellisuudessa jos olisi ollut se hetki aikaa sinä kauniina aamuna se käydä läpi, ei olisi mitään paakkuja. Olisi vain uusi ihmeellinen aamu ja mielen kypsyttämän ajatukset.

Sillä hei kyllä, talvisinkin aamut ovat ihmisen parasta aikaa. Tämän ihmisen, todetusti jonkun muunkin. Neljältä tai kuudelta, ei kellolla niin väliä. Kenen aamu milloinkin nyt on. Kunhan sen itse hoksaa, että pitää ottaa kiinni ja vähän uskoa silloinkin kun valo ei tuo uskoa sinne mieleen. Pitää nousta ylös, tarra energioista kiinni ja nostaa ne pintaan. Yön kehittämät pienet juonet, joita pyöritellä mielessä ja antaa niiden kasvaa niin, että niistä syntyy jotain uutta ja hienoa. Niistä syntyy tämä päivä, ja lopulta taas uusi ihana huominen.

Tämän aamun tuomin ajatuksin toivotan teille ihanaa päivää kaikille, 

Marissa

 

Lue myös:

Anna mä näytän miltä aamut musta tuntuu

Anna mä näytän, miltä aamut musta edelleen tuntuu

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s