Erilainen

Viime aikoina tekstejä on syntynyt vähemmän, joten varmasti vielä muistatte yhden viimeisimmistä jutuistani Liiankin tuttavallinen? Sain postaukseen useita kommentteja ja oli kiva huomata, että niin moni kokee samankaltaisuutta ajatusteni kanssa. Tänään voisin mennä tässä aiheessa vielä vähän syvemmälle ja jatkaa ajatuksiani tuttavallisuudesta ja erityisesti avoimuudesta ihmissuhteissa. Mulle kun ei usein riitä vain se tutustuminen ja ihmisten kanssa säästä keskustelu, vaan aika nopeasti mennään kohti syvää päätyä. Kun kiinnostun ihmisestä, myös kiinnostun hänen koko tarinastaan. Haluan kuulla hänen ajatuksiaan, tietää millaisessa arjessa hän elää, ymmärtää hänen taustaansa ja myös jakaa omaa elämääni hyvinkin nopeasti. Ai miksikö? Koska kokemusten jakaminen tekee elämästä rikkaampaa. Se, että jakaa jotain toisen kanssa, syventää suhdetta ja saa joskus jopa tuntemaan suurta yhteyttä toisen kanssa.

Otsikossa lukee sana erilainen. En ole kaikkien kanssa erilainen, mutta jostain syystä huomaan eksyväni sellaiseen seuraan useinkin, jossa asioiden ja elämän jakaminen ei ole tuttu tapa. En tosissaan tiedä onko se omassa perheessä tai suvussakaan tuttua, mutta jostain syystä mulla on palava halu jakaa asioita. Töissä tahdon tehdä tiimityötä ja jutella ihan muistakin asioista kuin vain työstä. Tahdon jakaa työtaakan muiden kanssa, enkä voi ymmärtää sellaista, että yksi henkilö haluaisi esimerkiksi ottaa kunnian kaikesta työstä. Miksei kunniaa oteta yhdessä? Eikö se tunnu hienommalta, kun on ympärillä kaikki muut jotka ovat osallistuneet tekemiseen? Onko yksin upeampaa seistä korokkeella ottamassa kiitoksia vastaan? Jonkun mielestä selvästi on, mutta itse mieluummin jaan yhteisen onnistumisen muiden kanssa. Kunnia jaetaan tasapuolin jokaiselle.

Tämä sama asia näkyy myös usein arjessa. Joidenkin ihmisten mielestä ei ole normaalia jakaa arkipäiväisiä asioita, eikä heistä tunnu, että ystävälle pitäisi kertoa mitään. Joku ei kerro kenellekään, kun hakee uutta työpaikkaa tai ei muista sanoa, että on menossa keikalle seuraavana kesänä. Siksi lähentyminen jonkun kanssa voi kestää pidempään, jos toinen ei oikein anna itsestään mitään. Ei kerro tunteitaan, mutta ei kerro edes päiviensä arkisia tapahtumia. Sekin nimittäin jo lähentää, että toinen kertoo mitä on viikon aikana tekemässä tai että kertoo tulevista matkahaaveistaan. Niin tai jos vaikka mulle joku uusi tuttava avaisi omia haaveitaan tulevaisuudesta, syntyisi nopeasti uutta keskusteltavaa ja luultavasti suhde syventyisi nopeasti. Eikö vaan?

 

Okei, syvennetääs ajatusta sitten vähän lisää. Puhutaan epätasapainosta ihmissuhteessa. Siitä, kun toinen antaa ja toinen kyllä ottaa, mutta  ei ole valmis antamaan takaisin. Itseasiassa juuri törmäsin hetki sitten juttuun, jossa kerrottiin, että valtaosa ystävyyssuhteista on epätasapainossa. Siis niin, että toinen on antaja ja toinen ottaja. Kumpikin tietää tilanteen, mutta tilanteelle ei tapahdu mitään, sillä muutosta ei välttämättä edes toivota. On ehkä totuttu tilanteeseen tai sitten ei osata tehdä muutosta. Yritin löytää juttua uudestaan, mutta en saa mieleeni mistä siitä luin. En usko, että kyseessä oli mikään sen suurempi tieteellinen tutkimus, mutta pointtina oli tosiaankin se, että suuri osa suhteista on epätasapainossa.

Itselläni oli eräässä suhteessa vuosia sitten ongelmana se, että mun piti kertoa aina kaikki menoni ja ajatukseni, mutta toiselta en saanut mitään irti. Hän kertoi aina, ettei osaa ja että ahdistan häntä kun yritän udella, mutta jos multa joskus unohtui kertoa joku juttu, syntyi riita ja hän oli vihainen helposti viikkoja. Jos en osoittanut hänen olevan mulle tärkein ihminen, hän oli loukkaantunut ja mun piti vakuutella ystävyyttäni erilaisin keinoin. Okei, olen aika kiltti ja tottakai tein sitä jatkuvasti, koska koin hänet itse tärkeäksi. Ajattelin, että jos haluaa pitää jostain kiinni, pitää nähdä vähän vaivaa. Ei kaiken kuulu olla helppoa.

En silloin vielä ymmärtänyt, että meidän suhde oli epätasapainossa, koska elin niin intensiivisesti tilanteessa mukana ja ystäväni oli usein hädässä ja halusin auttaa. Elämässä oli muutenkin hirmu paljon ongelmia joita piti selvittää ja oli liian kiire. En ehtinyt pysähtyä miettimään, en tajunnut, että olin ajatunut aivan vääränlaiseen suhteeseen. Halusin pitää kiinni ihmisestä, jota kohtaan tunsin valtavan suurta yhteyttä ja jonka hyvinvoinnista välitin. En ymmärtänyt, että tunne ei ollut molemminpuolinen. Hän sai esimerkiksi tutustua mun ystäviini, mutta itse tapasin vain harvoista hänen lähimmistään. Hän sai minulta aina apua, mutta minä en häneltä koskaan, kun kysyin. Ei se ollut koskaan aikaa tai voimia. Tämä suhde tottakai lopulta päätyi etääntymiseen, koska kyllähän näin jälkikäteen ymmärtää, ettei sellainen toimi. Ei ainakaan pitkän päälle. Lukiessani tuota tekstiä epätasapainoisista suhteista, vasta ymmärsin minkälaisessa tilanteessa itsekin olin elänyt. Jotain loksahti kohdalleen ajatuksissani ja tajusin, että ei koskaan enää. 

Tämä ja muutama muu ihmissuhde on saanut pohtimaan syitä siihen, miksi sitä ajautuukin joskus vähän hassuihin ihmissuhteisiin. Haetaanko me tahallamme hankalia tyyppejä lähelle? Yritetään väkisin tutustua ihmisiin, jotka eivät todellisuudessa sovi yhtään omaan luonteeseemme. Ymmärrän ihan hyvin, eikä jokainen ole avoin ja ulospäinsuuntautunut, mutta jostain syystä silti sitä kuvittelisi, että asioiden jakaminen olisi molemminpuolista varsinkin silloin, jos toiselta sellaista odottaa. Eikö? Niin ja joskushan ihmisillä kestää vuosia avautua ja lämmetä toisilleen, mutta nyt en puhu siitä. On ihan ok olla vähän hitaampi lämpenemään. :) <3

En tiedä herääkö teillä tästä aiheesta jonkinlaista ajatusta, osaatteko avata omia kokemuksianne? Saitteko edes kiinni yhtään siitä mitä tarkoitin? Onko teillä joskus ollut sellainen suhde, jossa toisesta ei saa mitään irti, mutta teiltä odotetaan avoimuutta ja herkkää reagointia? Olisi mukava keskustella aiheesta ja voisin myös Instagramin puolella jatkaa ajatuksiani tähän, jos keskustelua syntyy. :)

Ihanaa tiistaita! Aurinko paistaa ja istun vierekkäin mieheni kanssa kahvilassa. Poika on hoidossa pari tuntia ja meillä o yhteistä laatuaikaa molemmat koneitamme tuijottaen. Hih. ;)

4 thoughts on “Erilainen

  1. Hyvä kirjoitus ja itselleni tästä ainakin heräsi vaikka minkälaisia ajatuksia. Jopa niin paljon että tänne niitä en ehtisi kaikkia edes kirjoittaa mutta voin muutaman ajatuksen jakaa. On kiva kun kirjoitit jälleen aiheesta mikä sai näin paljon ajatuksia liikkeelle. Itse pidän ainakin todella tärkeänä sitä että ystävien kesken jaetaan niitä arkisia asioita ja kerrotaan omasta elämästä. Ilman sitä ei ystävyys mielestäni voi kovin syvälliseksi muuttua. Eli samoilla linjoilla olen kanssasi. Elämääni mahtuu monen monta ystävyyssuhdetta. Osa on säilynyt jo vuosia, osan ystävien kanssa olemme erkaantuneet elämäntilanteiden muututtua ja nyt osan ystävän kanssa olemme nyt lähentyneet lasten myötä. Harmittaa kun osa ystävyyssuhteista on kariutunut mutta niin sen kai kuuluu mennä että kaikki suhteet eivät voi säilyä koko elämää. Toivon kuitenkin että saan nämä ystävyyssuhteet säilymään, mitkä on nyt jo vuosia kestäneet. Olen itse kokenut myös tuollaista epätasapainoa ystävyyssuhteessa. En ollenkaan tuossa mittakaavassa kuin sinä ja hyvin ikävältä kuulostaakin sinun kokemuksesi. Mutta yhden ystävän kanssa minä olen aina se osapuoli joka pitää suhdetta yllä. Viesittelen ja kyselen milloin voisimme nähdä. Ystävää nähdessä on kuitenkin aina mukavaa ja onneksi tämäkin tilanne on vähän helpottanut lasten myötä. Mutta olisi mukavaa jos toinenkin olisi aktiivisempi. Näitä suhteita löytyy oikeastaan useampikin kun nyt enemmän miettii. On myös sellaisia ystäviä joiden kanssa haluaisi kovasti olla yhteyksissä mutta aikaa ei vain ole tarpeeksi näkemiseen. Tai ainakaan niin usein kuin haluaisi. Nämä ystävyyssuhteet on tosiaan sellainen aihe josta voisin itsekin keskustella vaikka kuinka. Edelleen mielessä pyörii vaikka mitä ajatuksia mutta edes kaikkea en tähän saisi jäsennettyä. Yhden ikävän tilanteen kuitenkin haluaisin vielä jakaa. Juhlimme heinäkuussa neitimme 1-vuotissynttäreitä ja olimme joutuneet tarkasti miettimään keitä kutsumme kun sukulaisiakin oli tulossa jo aikamoinen määrä. Kaikki ei olisi meille mahtunut. Yksi ystäväni tästä pahoitti kovasti mielensä kun ei kutsua saanut. Tämä on kyllä aivan ymmärrettävää mutta sain todella ikävää viestiä häneltä asiasta ja aloin miettimään jaksanko käyttää energiaani tällaiseen asiaan kun en mielestäni mitään väärää ole tehnyt. Ystäväni on edelleen minulle ilmeisesti vihainen kun hänestä ei noiden ikävien viestien jälkeen ole kuulunut. Tulipas taas paljon teksiä! Mukavaa viikkoa teille :)

    Tykkää

    1. Moi Mia! Oon kamalan hidas nykyään teille vastaamaan, oon niin hirmu vähän enää tietokoneella, että itseäkin ihmettää tämä muutos. Ilmeisesti tällä hetkellä kaikki muu elämä vie niin paljon aikaa?

      Oon sun kanssa samaa mieltä, että osan suhteista on tarkoituskin kariutua. Ja vaikka joskus kävisi niin, että suhde päättyy ikävästi, ei saisi ikinä katua sitä mitä on ollut. Jokainen ihminen meitä kasvattaa ja me opitaan jotain uutta. Ja niin, ollaanhan me myös itse valittu olla sen ihmisen kanssa ja nautittu elämästä hänen seurassaan. Sitä pitää vaalia ja olla jälkikäteenkin vain iloinen. <3 :)

      Itsekin oon miettinyt viime aikoina sitä, miten aikaa kaikille ei riitä, vaikka tavallaan nykyäänhän aikaa on enemmänkin kuin ennen töissä käydessä. Okei, illat menevät kotona lasta nukuttaessa, joka normaalisi olisi sitä aikaa, kun ehtii nähdä kavereita. Elämä on muuttunut ja kyllähän sen huomaa, että ketkä ihmiset ovat valmiita siihen muutoksen ja ymmärtävät sen. :)

      Harmittaa kovasti, että sun ystäväsi ei ymmärtänyt, ettei häntä ollut kutsuttu. Mulla on käynyt jotain vähän samanlaisia tilanteita, ja yhden ihmisen kanssa lopulta välit viilentyivätkin kun hän ei ymmärtänyt, ettei hän ole aina ensimmäisenä ennen mun lastani ja miestäni. Ehkä osalta meistä puuttuu se ymmärrys muita kohtaan, ettei osata ajatella tilannetta toisen näkökulmasta? Uskon, että tämä sunkin ystävä joskus vielä ymmärtää ettei ihan jokaista voi kutsua välttämättä jokaiseentilanteeseen. Kyllä fiksut ihmiset ainakin ymmärtänyt asioiden laidan kun käyttävät hetken pohtimiseen. :) Älä siis syytä itseäsi ja jätä hänen tapansa toimia omaan arvoonsa. <3

      Kiva kun kävit kommentoimassa Mia. :)

      Tykkää

  2. Jes uusi postaus! Odotettu on ;) Osui ja upposi, taas. Miten osaatkin kirjoittaa aina sellaisia ajatuksia jotka voisivat olla kuin omasta suusta? :D

    Jakaminen on jokaisessa suhteessa todella tärkeää ja kun koen vahvaa yhteyttä johonkuhun, niin tietenkin sitä tahtoo jakaa asioita. Eihän muuten voi lähentyä toisen kanssa, ellei keskustelemalla ja yhteisillä koetuilla asioilla? Hyvät ystävät on <3

    Saanko syventää vielä sun ajatuksiasi? Oon miettinyt sellaista, että miksi ystävyyssuhteisiin ei panosteta kuten parisuhteeseen panostetaan? Että eikö ystävät olet yhtä tärkeitä kuin kumppani? Keväällä luin tämän artikkelin, tulin tosi iloiseksi http://www.hs.fi/elama/art-2000005157184.html

    Mulla on ollut parikin sellaista suhdetta joissa oon kelvannut aina vain silloin ja asioita on jaettu vain kun kumppani häviää tai on muualla. Tästä puhuit instastoriessa ja unohdin kommentoida. Mulle ystävät on tärkeitä myös silloin kun mies on paikalla. Miehet on elämässä vaihtuneet, mutta moni ystävistä ei. Tottakai osa suhteista joskus jää taka-alalle kuten edellinen kommentoija sanoi, mutta siis pääosin ystävät ovat elämässä aina vaikka parisuhde katkeaisikin. Toisinpäin myös. Miksei sitä ymmärretä?

    Hauskaa kun kirjoitit taas. Saako antaa postaustoiveeksi joko tänne tai instaan höpöttelynä aiheen "miten parisuhde/ihmissuhde selviää vaikeiden aikojen yli" :) teillä uusi tilanne lapsen kanssa ja meillä vasta haaveena. Siksi tämä aihe olisi tosi mielenkiintoinen.

    Hauskaa viikkoa sinne! :)

    Tykkää

    1. Moi Heidi :) Kiitos, kiva jos tykkäät jutuista! ;) <3

      Mulla on vähän samansuuntaisia ajatuksia kuin sulla ja voisin kirjoitella niistä pidemmänkin tekstin joskus. Lyhyesti sanottuna oon kokenut asian ehkä niin, että me täällä Suomessa ei ihan samalla tapaa arvosteta perhettä ja ystäviä kuin muualla tunnutaan arvostavaan. Ollaan vähän erakkoja ja usein kuvitellaan, että kun on se mies kotona tai vaimo, se riittää. Ja sitten ollaan vanhana ihmeissään, kun ollaan yksinäisiä… Eikö ystävyyssuhteita voisi vaalia läpi elämän, niin olisi läheisiä ihmisiä aina? Samaa mieltä siis sun kanssasi tästä. Ja itsekin voisi välillä parantaa asioita ihmisten suhteen, muistaa vaalia suhteita vieläkin enemmän. <3

      Kiitos postaustoiveesta. Toteutetaan lähiaikoina! :) Kivaa viikkoa sullekin!

      Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s