Ristiriitaisuuksia, työelämää ja äitiyttä

Mä olen miettinyt kovasti viime aikoina sitä, mitä tässä elämässä pitäisi tehdä ja mitä mun omasta mielestäni pitäisi tehdä. Siinähän on iso ero. Keneltä asiaa kysyy ja kuka vastaa. Kuunteleeko oman pään naputusta  vai niputtaako sen naputuksen heti omaan lokeroonsa ja antaa ihan kylmästi vaan olla. Vastaako pakosta, ohjeiden noudattamana ja ehkä jostain oletuksesta mitä tässä elämässä nyt niin muka pitäisi sitten tehdä. Maksaa veroja nyt ainakin, se me tiedetään kaikki. Niin ja rahaakin pitää jostain saada, keinoja sille on monia. Siitä vaan alkaa pähkäilemään ja elämän aikana voi tehdä sen pähkäilyn monesti uudestaan. Muusta ei niin pakon sanelua ole.

Mä olen miettinyt kovasti sitä, miksi mä oletan itse, että pitäisi kulkea jotain tiettyä tietä. Ei sillä, en mä sellaista ole koskaan kulkenut. Vähän ajoittain koen syyllisyyttäkin siitä, että en ole kulkenut. Kai sitä on ollut niin omapäinen, niin vahvat visiot siitä mitä tahtoo tehdä. Hei hyvä, just niin, joku vois ehkä sanoa samalla kun joku toinen ahkerasti pyörittelee päätään.

Mutta hei, vahvat visiot on tärkee juttu! Niitähän me monesti kaivetaan kivien ja mukuloiden alta. Kyllä mä ainakin oon tosi paljon ihaillut niitä ihmisiä, jotka jo nuorena tietää. Hakee vaikka lääkikseen viisi kertaa, jotta pääsis sisään just sinne mihin oikeasti haluaa. Mutta entä jos ei olekaan sitä oikeaa halua? Ei edes nyt, kun on jo lähemmäs kolmekymppinen. On vain ajelehtinut, tehnyt asioita jotka tuntuu hyvältä just silloin ja jos nyt joku on houkutellut töihin, niin tottakai sitä on mennyt. Tehnyt ja paahtanut, kun on ollut mahdollisuus. Menestynyt ja nauttinut. Ehkä vähän ajatellut myös tulevaisuutta ja varmistanut oman elannon. Miettinyt, miten olisi hyvä elää myös viiden vuoden päästä.

Oikeasti hei, oon mä tehnyt myös sellaisia asioita joita siis ihan pitää tehdä. En oo kulkenut vaan tuuliajolla, vaikka just nyt vähän siltä tuntuu. Tää on niin uutta tää koko elämä. Ettäkö mä olen käytännössä koko mun arkeni tunnit lapseni kanssa, ehkä välillä vähän omaa aikaa viettämässä, mutta noin pääpiirteittäin. Omat työt on unohdettu hetkeksi, ei niille ole ollut aikaa. Kuulin, että joku oli vauvavuoden aikana lapsen nukkuessa ja lattialla leikkiessä opiskellut psykan perusopinnot. Siis vau! Supermama. Samalla mietin, että meillä se olisi ollut mahdotonta tässä arjessa. Lapsi ei nuku, eikä leiki lattialla. Lapsi valvoo ja juoksee ympäriinsä, vaatii aktionia just nyt eikä huomenna. On siis menty ja tehty yhdessä, jätetty omat jutut hetkeksi sivuun ja päätetty, että no myöhemmin sitten.

Näistä ajatuksista mä tajuan, että on musta suuri ihme, että miten sitä onkin ehtinyt ennen lasta tehdä vaikka ja mitä. Hoitaa montaa työtä samaan aikaan, treenata, matkustella, suunnitella, haaveilla, nähdä kavereita, kirjoittaa blogia, kirjoittaa (valitettavasti vielä pöytälaatikkoon) kirjaa ja vaikka ja mitä. Nyt ei ehdi kuin ehkä just ja just lasta. Mikä on ihanaa sekin. Oon just nyt oikeassa paikassa, siinä paikassa jossa mun mielestäni mun pitääkin olla.

Mutta entäs sitten, kun lapsi menee hoitoon ja mun ei tarvitse olla sirkuslaite enää koko vuorokautta, vaan riittää enää aamut ja illat ja ehkä ne yöt. Mitä mä sitten teen? Jatkanko samaa kuin ennen vai siirrynkö johonkin uuteen? Pitäisikö mun opiskella jotain lisää vai pitäisikö mun tehdä jotain uutta? Löydänkö mä työn josta nautin, kuten oon aiemmista töistä nauttinut?

Ristiriitaisia ajatuksia herättää erityisesti se, että pitäisikö mun olla kotona sittenkin pidempään vai onko oikea aika pikkuhiljaa palata kunnollla työelämään. Mikä on oikea aika olla kotona lapsen kanssa? Jos lapsi on aktiivinen ja kyllästynyt muhun jo aikaa sitten, niin eikö oo ihan fiksua antaa hänen mennä?Olenko mä oikeassa, jos ajattelen, että hänen on hyvä nyt mennä hoitoon ja mun jatkaa työelämässä ,jotta saan oman pääni taas hetkeksi omaan käyttöön? Kun mä niin kovin jo kaipaan sinne, missä mulla on niin paljon annettavaa ja ammennettavaa. Siellä missä voin inspiroida ihmisiä työn kautta ja antaa itsestäni taas sen työpanoksen johon olen aiemmassa elämässä tottunut. Ainakin yli sata prosenttia.

Ristiriitaiset fiilikset syntyvät myös hei siitä, että en tiedä olenko valmis päästämään irti. Tahdon ja en tahdo. Oon 24/7 viettänyt aikaa pojan kanssa ja nyt pitäisi päästää irti. Vähän sama siis, kun ollaan lopetettu imetystä pikkuhiljaa, nyt on enää aamun yhteinen hetki ja vuoden iässä se loppuisi kokonaan. Sekin tuntuu vaikealta, side on niin suuri. Toinen vielä pieni ja hellyyttä kaipaava. Riittääkö hellyydeksi vain halaukset? Ollaan silti päätetty näin tehdä. Monistakin syistä, niitä kaikkia tähän tänään listaamatta.

Ristiriitaiset filikset syntyy siitä, kun tietää että jonkin asia on just hyvä juttu, mutta mieli silti lanaa vastaan. Tunteet tappelee järjen kanssa. Järki kun ei aina anna sijaa, eikä tunteetkaan aina ole sovussa keskenään.

Ei kai ole yhtä tapaa tehdä yhtään mitään asiaa, eikä ne mun pitäisi asiat ole yhtään mistään muusta kiinni kuin mun omasta päästä. Mun pitää kai tehdä mitä itse parhaaksi näen ja mikä on järkevintä meidän kaikkien kannalta. Koska ei, pitäisi ei ole se, mikä koskee vain mua itseäni. Nyt meitä on kolme joita ajatella. Kolme ihmistä, joiden tulevaisuus on jokaisen päätöksistä kiinni. Ja niitä päätöksiä ja meitä kaikkia tahdon kunnioittaa.

Kyllä mä tiedän mitä mun pitäisi tulevaisuudessa tehdä. Kaikista eniten siis. No, tietty elää hetkessä ja olla mahdollisimman onnellinen. Tavoitella joka päivä hyvää oloa ja olla saikesta siitä mitä mulla ympärilläni on, erittäin onnellinen. <3

12 vastausta artikkeliin “Ristiriitaisuuksia, työelämää ja äitiyttä

  1. Voi,oot onnellisessa asemassa jos voit päättää mitä tekisit…itsellä äitiysloma loppui heinäkuussa ja nyt syyskuun alussa minun on pakko mennä töihin,oikeesti pakko koska rahaa elämiseen ei muuten ole.jos voisin jäisin pojan kanssa riemusta kiljuen kotiin,tottakai jäisin.vaikka pidän työstäni ja työkavereita on ikävä niin olen silti korvaamaton tuolle pikku pörröpäälle enkä kenellekään muulle!ensimmäisen lapsen kanssa ajattelin samoin kun sinä,en enää,koska tämä hetki on lyhyt.esikoinen aloitti esikoulun nyt ja itkin kun taksi kaartoi pihasta pois…tunsin piston sydämessäni,nämä vuodet on lainaa vain.

    Tykkää

    1. Voi että, onpa ikävää! Kunpa olisit voinut jäädä kotiin, jos se olisi ollut sun toiveesi. Musta on tosi hienoa, jos äidit ovat pitkään kotona lasten kanssa, lapsi varmasti nauttii siitä. <3 :)

      Meillä suurin syy on lapsen aktiivisuus ja kehitys, jonka vuoksi on suunniteltu päiväkotia. Hän on niin aktiivinen, että on suositeltu jo pienestä saakka päivähoitoa ja tiedän itsekin, että se on järkevintä. Uskon, että sunkin lapsellesi päivähoito on erittäin hyvä valinta, siellä oppii paljon ja saa ihania pieniä kavereita. <3 :)

      Tykkää

      1. Vielä tähän kommentoin sen verran että kaikki asiat,kuten tämä päivähoidon aloitus tehdään juuri niin kuin omalle perheelle sopii ja tuntuu oikealta..ei ole yhtä oikeaa tapaa😊halusin vaan tuoda sen esille kuinka ajatus maailma muuttuu kun ikää tulee ja lapset kasvaa…ehkä miusta on tullu vanha!teen varmaan Miun pojasta tässä parhaillaan pahinta peräkammarin äitin poikaa että😂😂ja ei ONNEKS tarvii vielä aloittaa päivähoitoa vaan isä ja mummo hoitaa sillon kun oon töissä koska nyt on vierastus pahimmillaan ja olis KAMALAA viedä hänet nyt hoitoon vieraaseen paikkaan, vieraille ihmisille.mutta näin meillä,teillä tuntuu olevan siellä päin vastainen pikkumies joka ei Malta olla tutustumatta uusiin tyyppeihin ja paikkoihin,ihana❤️

        Tykkää

  2. Jos rahasta ei ole kiinni, niin älä ihmeessä laita pientä hoitoon. Jos oma pää kaipaa virikettä, olisiko esimerkiksi joku harrastus? Avoimessa yliopistossa kursseja? Osa-aikainentyö kerran pari viikossa? Noin pieni ei kaipaa oikeasti muuta kuin perheensä, myöhemmin ehkä puistoilua, puistoissa on myös muskaria, lukutuokioita jne. Itse olen työskennellyt päiväkodissa alle 2-vuotiaiden ryhmässä ja voin sanoa, se ei todellakaan ole paras paikka pienille. Se ei ole varhaiskasvatusta, se on lasten tarhaamista. Moni päiväkoti ja työntekijät ja se koko maailma ei ole niin ruusuista mitä kuvaa siitä luodaan. Vaikka hoitaja päivän lopuksi joka kerta sanoo päivän menneen hyvin, se ei aina ole mitenkään totta. Meidän ryhmässä pieniä ei saanut ottaa edes syliin vaikka kuinka itkivät. Sinnikkäästi aina otin, vaikka kaikki muut työntekijät tulivat sanomaan, että älä ota, lasten pitää oppia pärjäämään yksin. Lapsia pakkosyötettiin, pakko nukutettiin, kaikkien tarpeisiin ei ole aikaa vastata jne. Lopetin työni lyhyeen, en kestänyt. Samanlaisia kokemuksia työntekijä-näkökulmasta myös monella tutulla. Omat lapset hoidin kotona niin pitkään kun sain, jonka jälkeen päiväkotivuodet oli koko perheen raskainta aikaa. Lapsille pitkät päivät olivat väsyttäviä ja rankkoja, liian suurissa ryhmissä on paljon ongelmia, asioita ei huomata ajoissa, kiusaamisiin ei osattu puuttua, kotona oppivat hurjan paljon enemmän asioita jne jne..

    Tottakai hyvällä tuurilla pääsee hyvään päiväkotiin missä on PALJON hyviä työntekijöitä ja tarpeeksi vähän lapsia ja varhaiskasvatusidea toimii, mutta tämäkin kannattaa vasta 2-3v jälkeen, sitä pienempi tarvitsee vain vanhempiaan.

    Tykkää

    1. Moikka! Kyllä se taitaa enemmän olla pojasta kiinni, että hän kaipaa virikettä. :) On todella aktiivinen lapsi ja ihan sama missä ollaan, niin hän menee aina muiden syliin ja olisi lähdössä jokaisen ihmisen mukaan. Hän selvästi vaatii paljon ihmisiä ympärilleen ja vaikka ollaan useassa paikassa päivän aikana, niin selvästi kaipaa lisä aktionia. Päiväkoti on siis varmasti hänelle juuri hyvä paikka, mutta lyhyinä päivinä. Meillä on täällä Espoossa hyvät päiväkodit ja työntekijöillä kyllä aikaa tehdä työnsä. Ainakin näin olen kuullut. Jos sitten paljastuukin olevan toisin, niin aina voi muuttaa mieltään. Tärkeintä on lapsen hyvinvointi ja kehitys – joka varmasti on parempaa kun hän saa ammattilaisten apua päiviin. Kehittyy varmasti entistäkin nopeammin niin. :)

      Moni on muuten sanonut, että mitä vanhempana laittaa päiväkotiin, sitä hankalammin lapsi sopeutuu enää hoitoon. Tämä on siis vain heiltä kuultu, joilla lapset on myöhään kotona. Onko sulla ollut siis vähän sama tuntuma? Tämä on yksi syy myös laittaa ajoissa, sillä on kiva etä lapsi jo nuorena oppii olemaan muiden kanssa ja isoissa ryhmissä. Ainakin itse näen sen tärkeänä ja helpottavana asiana. :)

      Meillä en usko, että lapsi oppisi kotona nopeammin asioita. Päinvastoin. Kun on muita pieniä lapsia joita seurata ja ammattilaiset jotka osaavat opastaa pientä, niin oppiminen on varmasti nopeampaa. Mutta tämä varmasti kaikissa kodeissa erilaista, sinulla siellä luultavasti erilainen ammattitaito, kun mulla. Mulla sellaista lapsen kasvatukseen ei juuri yhtään ole. :D

      Nämä asiat jakaa paljon mielipiteitä, kiitos kun jaoit omasi. Uskon, että jokainen tuntee oman lapsensa ja tietää, mikä heille on parasta. Toisillle kotihoito on paras, toisille ehkä se päiväkoti. Eikö? :) <3

      Tykkää

  3. Mulla ei ole omia lapsia, mutta pakko sanoa, että päiväkodissa pidetään ryhmäni lapsista tiimini kanssa niin hyvää huolta, että voisin kyllä omanikin ihan luottavaisena päiväkotiin laittaa – pienenäkin ♡ Teidänkin pieni varmasti päikyssä viihtyisi, tuntisi olonsa turvalliseksi ja löytäisi vertaisia, joiden kanssa oppia ja ihmetellä maailmaa. Ja sä voisit ihan ilman huonoa omaatuntoa kirjoittaa kirjoja tai etsiä mitä tahansa unelmaduunia itsellesi ♡ Tai mitä oon käsittänyt vuosien aikana, niin työnteko kuitenkin antaa sulle paljon arkeen.

    Nimimerkki, laadukkaan varhaiskasvatuksen puolestapuhuja täällä taas :D

    Mutta toki kirjoituksesi koski muitakin juttuja. Tämä ajatus mulla heräsi ja halusin sen kertoa :)

    Tykkää

    1. Voi Milla, kunpa saisin pojan sun päiväkotiisi hoitoon. <3 Olisin varma, että ainakin on huolenpitoa ja hauskaa menoa! :) Mulla ei oikeastaan ole päiväkodista huolta, kun oon kuullut näistä meidän Espoon päiväkodeista tosi hyvää. Ja ainahan on sitten mahdollisuus laittaa yksityiseen päiväkotiin jos on tyytymätön johonkin ja haluaa etsiä paremman. Katsotaan nyt, luotto on mulla kova. :)

      Kiitos kannustuksesta. <3

      Tykkää

  4. Samojen ajatusten kanssa painin täällä :( ollaan jo haettu lapselle päivähoitopaikkaa ensi vuoden alusta asti ja tunnen, että lapseni kyllä pärjää siellä. Hän on myös kovin vilkas ja tunnen, että minun on jo nyt vaikea keksiä riittävästi aktiviteettia hänelle. Tekisin vielä osa-aikaisesti töitä, jottei hoitoajat venyisi liian pitkiksi. MUTTA äitipuoleni painostaa minua kovasti jäämään vielä kotiin ja on saanut minut kovasti kyseenalaistamaan itseäni :( todella ärsyttävää!

    Asutaan kuvista päätellen aikalailla samalla alueella ja kävin keväällä tutustumassa pariin päiväkotiin, ja siitä tuli kyllä tosi kiva ja luottavainen fiilis :) henkilökunta oli mukavaa ja lapset todellakin pääsivät syliin!

    Tykkää

    1. Ymmärrän ihan täysin sun fiilikset! Lapset on niin niin erilaisia, että on tosi vaikea lähteä ketään ohjeistamaan tai vertaamaan lapsia toisiinsa. Kaikilla on eri tarpeet ja uskon ainakin itse, että tää meidän super vilkas ja sosiaalinen lapsi kaipaa jo päiväkodin aktiivisuutta. Ei mulla ole voimia keksiä hänelle koko ajan jotain hommaa ja kuskata viiteen eri paikkaan joka päivä. Siihenhän on päiväkoti, että siellä tavataan muita lapsia ja ammattitaitoiset hoitajat pitävät lapsesta huolta. Tarkoitus on itselläni laittaa vain osa-aikaisesti hoitoon, lyhyiksi päiviksi ja sitten loput olla kotona itse hänen kanssaan. Muutama tunti päivässä tekee varmasti hyvää. Molemmille meille. ;)

      Kiva kuulla, että sulla on luottavainen fiilis! Hei kerro sitten mihin päiväkotiin pääsette, voi laittaa vaikka sähköpostiakin jos et tänne tahdo kirjoitella. :) Olisi kiva kuulla, jos kerran samoja paikkoja oletetusti mietitään. :)

      Tykkää

  5. Heippa! Mun on pitänyt laittaa sulle tästä aiheesta sähköpostia niin kuin joskus sovittiin. Voisinkin yrittää pian laittaa sillä minulla tästä tosiaan on paljon sanottavaa :) Mutta siis mielestäni kuulostaa järkevältä että harkitset lapsellesi päivähoitoa. Varsinkin kun kuvailet kuinka paljon lapsi kaipaa virikkeitä ja muiden seuraa. Ja siis hyvältä tämä kuulostaa juuri sen takia että lapsi olisi vain osa-aikaisesti hoidossa. Tavalliset pitkät työpäivät voisivat olla lapselle vielä raskaita mutta kuulostaa hyvälle että tekisit hieman töitä ja poika pääsisi lyhyiksi ajoiksi päiväkotiin, jossa virikkeitä ja seuraa löytyy. Itse palasin elokuun alussa töihin (päiväkotiin) ja meidän neiti menee hoitoon tammikuun alussa. Meillä päiväkoti ei vielä olisi ollut hyvä vaihtoehto kun neiti on erittäin läheiskaipuinen ja vaatii jatkuvaa huomiota. Mielelläni olisin hänen kanssaan siis edelleen kotona mutta mies hoitaa nyt häntä ja itse tosiaan olen töissä. Minua harmittaa eniten se että meidän yhteiset illat jäävät todella lyhyiksi kun neiti menee nukkumaan 19 aikoihin ja itse saatan tulla töistä vasta 18.30. Joten siksi kuulostaakin hienolta jos pystyt tekemään aluksi vaikka osa-aikaisesti töitä. Se olisi meilläkin paras ratkaisu mutta tammikuussa kun mies palaa töihin on molempien käytävä täyspäiväisesti töissä. Tosin mies tekee kolmivuorotyötä joten neiti saa onneksi olla kotona miehen vapaa päivät ja välillä mennä myöhemmin hoitoon :) Ja ainakin täällä meidän kaupungissa ja omalla työpaikallani tehdään laadukasta varhaiskasvatusta, jossa lapset ovat etusijalla. Kiireen tuntua toki aina välillä on ja itselläni paljon opettajan tehtäviä hoidettavana mutta silti lapset huomioidaan aina ja kiirettä ei heille näytetä. Ja syliin saa aina tulla! Ja muutenkin pyrimme keksimään tekemistä lasten ehdoilla. Päiväkodeissa on toki eroja, mutta kannattaa tutustua Espoon varhaiskasvatussuunnitelmaan. Uskon että myös Espoossa tehdään laadukasta varhaiskasvatusta. Toki yksityiseenkin päiväkotiin voi hakea jos siltä tuntuu :)

    Tykkää

  6. Päiväkodeissa ja työntekijöissä on varmasti eroja, mutta kyllä pääsääntöisesti me päikkyjen työntekijät tehdään sydämellä työtä varhaiskasvatuksen parissa. Se onko päiväkoti julkinen vai yksityinen ei välttämättä myöskään kerro kummankaan suhteen yhtään mitään…
    Teidän poitsu on niin aktiivinen ja sosiaalinen hurmuri, että varmasti pärjää ja päiväkoti on hänelle oikein hyvä vaihtoehto. Lapsesta kiinni suosittelisinko perhepäivähoitoa vai päiväkotia, teillä uskon että pk on oikein passeli valinta ja tiedän sun asiaa miettineensä tarkasti ja teidän perheen kautta ❤

    Tykkää

  7. Moi Marissa
    Näitä samoja fiiliksiä me kaikki äidit (ja isät) varmasti puntaroimme. Ja arvostelijoitakin varmasti löytyy. Jokainen perhe tekee omat päätöksensä lapsen mukaan.
    Minulla on 3 pientä poikaa. Ja kaikki ovat saaneet olla kotona n. 2 vuotiaaksi asti, pienin on kotona vielä tällä hetkellä. Olen ollut itse hyvin tyytyväinen tähän, koska tosiaan pienten ryhmä on 0-3 vuotta. Eli kyllä siellä ihan pienet monesti jäävät jalkoihin eikä aina ole syliä saatavilla.
    En silti ole mikään pullantuoksuinen äiti joka menee täysin lasten ehdoilla 😊 Olen päätoiminen, mutta osa-aikainen yrittäjä ja teen töitä kotoa tai aina siellä missä liikun. Tämän ansioista minulla on ollut mahdollista hieman siirtää poikien hoitoon laittoa. Mutta myös äitiyden lomassa suosittelen jotain omaa tekemistä, eikä se varmasti ole haitaksi jos siitä vielä rahaakin tulee 😉 perheen vuoksi juurikin olen tämän polun valinnut. Itse valitsen työ- ja vapaa-aikani. Ihan huippu juttu siis, näin perheellisenä!
    Mutta tsemppiä mietintään teidän perheelle ja ihanaa syksyä! 😘

    Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s