Postikortti Shanghaista

Moi, tai pitäisikö sanoa Ni hao, kuten nää täällä Shanghaissa sanoo meille joka paikassa? Ootteko jo oottaneet, että saisitte pitkästä aikaa postia? Postikortteja ei oo kuulunut, oon ollut vähän laiska. No, tässä niitä kuulumisia nyt jokatapauksessa tulee, ootitte sitä tai ette. Oikea kunnon pläjäys juttua meidän reissulta Kiinaan!

Mitäs teillä tulee ekana mieleen, kun joku puhuu Kiinasta? Aijaa, no niin tulee mullakin mieleen aasilaiset kasvot ja kauhea määrä porukkaa. Joo, syömäpuikot mulla tulee kanssa heti mieleen! Ehkä myös hyvä ruoka ja sitten mä heti mietin, että Kiina on varmasti täynnä porukkaa ja kukaan ei ymmärrä mitä mä puhun. Ollaan kuin eri maailmoista. Sen voin heti paljastaa, että täällä ei oo mitään ruuhkia ja ihmisiä on oikeestaan aika vähän. Ympärillä on rauhalliset kadut ja melkein kuin Helsingin keskustassa talsisi. Vieressä kulkee välillä joku kiltti mummeli kepin kanssa ja joku turistilauma pysähtyy kuvaamaan Allua innoissaan. Koska niitä täällä on. Turisteja, jotka kulkee kasvot kännykässä tai kamerassa. 

Ootteko kuulleet, kun sanotaan, että aasialaisten mielestä me kaikki valkoiset tyypit näytetään ihan samalta? No, olisin luullut, että nää ihmiset täällä myös näyttäisivät ihan toisiltaan kaikki, mutta ei ei ei. Jokainen on eri näköinen. Kaikilla on ihan erilaiset piirteet ja hymyt ja kaikki. No, hampaat näillä on kaikilla tosi huonossa kunnossa ja silmissä on sama vino suunta. On tosin mullakin, siksi kai mä vitsillä joskus koulukavereita huijasin, että mun äiti on geisha. Meni yhteen tyyppiin täydestä, onkohan se jo tajunnut mun huijauksen? Nimimerkillä nuoresta asti hauskat ja laadukkaat vitsi, eh.  

Mutta joo, jokaisella on myös tosi makee tyyli! Melkeinpä tulee tuolla kadulla olo, että minä ja mun halpa hennesin hamonen ollaan aivan liian tyylittömiä tähän joukkoon. Naiset on kauniissa mekoissa ja miehillä on tyylikkäät paidat. Ne naiset on usein tosi pieniä ja siroja, miehillä on vähän kasvanut vatsaa. Ei sillä, että sitä mitenkään pahalla katsoisin, kunhan on pistänyt toistuva vartalonmalli silmiin. Ja arvatkaa, aika hauska juttu! Meille ei täällä oikeen kaupoista löydy vaatteita. Villelle nää vaateet on puol metriä liian lyhyitä, enkä edes liioittele. Paidat ei meinaa mahtua päälle edes pään yli, joten kai me ollaan aika isopäistä porukkaa länsimaissa. Mulle vaatteet on ihan liian kapeita, vaikka en kai kovin iso olekaan. Vai oonko mä sitten näiden silmissä ihan jättiläinen? 

Täällä on ollut lämmin, mutta ei yhtään kuuma. On paistanut aurinko kirkkaalta taivaalta ja taas satanut kaatamalla. Täällä nää ei sateesta tunnu välittävän, vetävät vaan sadetakit päälle ja jatkavat matkaa. Pyörillä nää viilettää paikasta toiseen ja autoja on vähän. Normaalisti tykkään kulkea kaikki matkat kävellen jos mahdollista, mutta täällä on vähän liian isot matkat kulkea vain kävellen. Kadutkin on aika huonossa kunnossa, ja rattaiden kanssa matka on aika hidasta tehdä. Ollaan siis menty myös taksilla. Niin ja turistibussillakin mentiin yksi kiekka, se oli hauskaa! Mitä nyt pelkäsin kuollakseni yhdellä super korkealla sillalla, että me pudotaan sieltä alas. Ville nauroi vieressä, kun mä bussissa istuessa ulvoin pelkoani sillalla. Ei ne bussit sieltä sillalta kuulema ihan niin vain putoa. Yritin selittää, että ”kun tuulee niin kovaa, että jos vaikka tuuli vie meidät mukanaan”. Jep jep, niinhän se tuuli vie. No, ei onneksi tällä kertaa kuitenkaan vienyt. 

Me ei muuten olla syöty mitään kovin kummaa reissussa. Ihan niitä perinteisiä dumplingseja ja nuudelisoppaa. Ei intouduttu ostamaan kuivattuja kuoriaisia kadulta tai valikoimaan matoja ravintolan listalta. Hauskalta ne kaikki näyttivät vaihtoehtoina, mutta jätettiin tällä kertaa väliin. Ehkä jos oltais matkattu Villen kanssa kaksin, ois suunnattu katukeittiöön kokeilemaan onnea. Vauvan kanssa pitää itsensä mieluummin terveenä. Tai ainakin yrittää pitää, tällä kertaa se on onnistunut. Yks hauska juttu sattui ravintolassa. Kun mentiin sisälle, tarjoilija poika pelasi samaan aikaan kännykällä jotain peliä, kun kyseli meiltä tilausta. Vilkuili aina kännykkään välillä ja ihmetteli, että mitä me naureskellaan. Heh, vähän erilainen tuo työmentaliteetti täällä päin maailmaa. Mietin, että mitähän mulle ois mun ekassa työpaikassa käynyt, jos oisin tehnyt samoin? Oisin saanut vähintäänkin potkut tai no ainakin mun luuri ois lentänyt kaaressa pihalle. No, meistä se oli vaan hauskaa. Korosti kulttuurin eroja ja kun ei meillä nyt niin kiire ollut mihinkään, niin siinähän pelasi. Toivottavasti edes voitti sen pelin?

Jos joku kaikista hauskin juttu pitäisi tästä reissusta muistaa, se on näiden jatkuva kuvaaminen ja innostus Allua kohtaan. Joka päivä ollaan saatu pysähtyä kymmeniä kertoja, kun joku pysäyttää meidät ja tahtoo ottaa kuvan joko pojasta tai meistä kaikista yhdessä. Niin tai sitten ne ottaa selfien Allun kanssa ja juttelee Snapchattiin jotain Kiinaksi. Selvästi tuollainen pieni valkoinen poika on näille kuin suurikin julkkis ja hänen kuvansa on nyt tuhansien kiinalaisten kännyköissä. Allu hihkuu innoissaan, kun koko ajan joku on antamassa huomioita ja aina on joku silittämässä poskea. Pussaamista ei oo sallittu (tylsät vanhemmat, byhyy!) mutta kaikki muu on ollut ihan okei. Näiden into on ollut ihan hauskaa ja kun tosiaan ei oo ollut kiire, niin siinähän kuvaavat ja ihmettelevät. 

Meidän reissu alkaa nyt olla ohi ja ekaa kertaa koskaan sanon, että onpa kiva mennä kotiin. En ymmärrä täällä näiden puheesta sanaakaan ja on aika tuskaista tälläisenä uteliaana ihmisenä olla ihan tietämätön mitä ympärillä tapahtuu. Haha. Me ollaan kaikki myös oltu aikaerosta sekaisin kuin seinäkellot ja nyt tuntuu, että koti tekee hyvää. Ehkä tälläinen lyhyt reissu tuli vähän liian nopeeseen saumaan ja ehkä ois pitänyt olla vähän pidempään. Vaikka joo, me päästiin heti rytmiin, eli kärppänä herättiin täälläkin viideltä aamulla Allun kanssa. Hah, sisäinen kello soi ympäri maailmaa viideltä, joten mikäs siinä. 

Ja hei, jos ihmettelit miksi sävy näissä postikorteissa on vähän muuttunut viime kerrasta, niin joo, huomasin saman itsekin. Musta on tullut äiti tässä välissä ja se selvästi on vienyt vähän tekstityyliä tylsään, tai ainakin vähän erilaiseen suuntaan. Toivottavasti silti jatkossakin luette näitä juttuja, sillä postikortteja tulee varmasti vielä lisää. Ette te näistä mun jutuista niin helpolla pääse eroon. ;)

Terkut sateisesta Shanghaista, nähdään pian! 

-Marissa & Ville & Allu

 

Lue myös:

Postikortti New Yorkista

Postikortti Milanosta!

-Postikortti Porista

-Postikortti matkalta

6 thoughts on “Postikortti Shanghaista

  1. Tykkään näistä. 😍 Meidän naapurit on Kiinasta. Mua aina naurattaa, kun ollaan vaikka shoppailemassa perheen mamman kanssa. ”You are so tall and skinny”. 😂😂😂 Kun en ole suomalaiseksi kovin pitkä, enkä kamalan ”skinny”. 😁 Mut kai me ollaan heistä eksoottisia. :)

    Heidän tyttö taas on paljon isompi jo kuin Aamos, vaikka on saman ikäinen. Ehkä hän on jo suomalastunut. :)

    Tykkää

    1. Hihii, jee! Kiinalaiset on kyllä tosi hauskoja ja ystävällisiä kaikki keitä oon tavannut. Eikä ne tosiaan oo niin pieniä kun esim japanilaiset taitaa olla. :)

      Tykkää

  2. Haha, joo täällä kans innolla luetaan nää. Muistan jo ekat kortit, niitä on hauska ollut lukea! T. Pitkäaikainen lukijasi <3

    Tykkää

  3. Olipas kiva kuulla reissu kuulumiset! Ja juuri niin kuin kuvailit niin samat ennakkokäsitykset mullakin on Kiinasta. Kiva kuulla ettei ne ihan noin olekaan :)

    Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s