Koska kannattaa mennä terapiaan?

Me ollaan täällä Suomessa melko melankolista kansaa ja vaikka nytkin monella on meneillään keväinen nousukausi, niin joku toinen saattaa kärsiä kovastikin siellä oman päänsä sisällä. Alkukesä on kutkuttelevaa aikaa, mutta samalla raskasta, kun valo lisääntyy ulkona, mutta ei välttämättä siellä mielessä. Tänään siis toivepostausta ja ajatuksiani siitä, milloin voisi olla hyvä ajatus suunnata terapiaan ja jutella ammattiauttajalle.

Ehkä sua kiinnostaa oman itsesi tai jonkun läheisesi vuoksi lukea tämä teksti? Oletko itse ehkä miettinyt, että voisi tehdä hyvää puhua jollekkin, tai onko sun läheiselläsi paha olla? Oletko ehkä kuormittunut läheisesi sinulle antamasta tunnetaakasta tai oletko huomannut, että sinä olet se, joka joutuu jatkuvasti hakea tukea läheisistä? 

Usein kirjoitetaan lehtiin siitä, miten lääkkeiden käyttö lisääntyy jatkuvasti. Olen huomannut saman myös ihan oikeassa elämässä ja huomaahan sen, että hyvinkin herkästi määrätään lääkkeitä ongelmaan kuin ongelmaan. Kun on huono olla, masentaa tai on ahdistusta, saa nopeasti pilleripurkin kouraan. Hetkellisesti saattaa saada paremman olon ja sitten ne lääkkeet lopetetaankin jo ilman kysymistä lääkäriltä. Mulla on ihan hyvä olo, en mä jaksa näitä lääkkeitä syödä. Sitten mennään kovaa vauhtia alamäkeen ja ihmetellään, että missä on vika. Sama rumba alkaa taas alusta ja pian ollaan purkin kanssa kotona. Välissä saattaa jopa tulla tilanteita, että haluaisi lopettaa oman elämänsä ja alamäki voi olla hyvinkin jyrkkä, kun niin vain lopettaa lääkkeet. Jossain välissä pitäisi ehkä miettiä, että voisiko tehdä jotain muuta. Kannattaisiko etsiä oireiden alkuperää, eikä vain lääkitä hetkellisesti oiretta pinnan alle piiloon? Onko kävelykepeistä apua, jos jatkuvasti kaatuu uudestaan?

Oireiden alkuperää on melko työlästä selvittää, mutta kun asioita lähtee käsittelemään kunnolla, myös oireisiin saada parempi ote. Uskonkin, että jos kaikki meistä kävisivät enemmän tunteitaan läpi ja kohtaisivat ongelmansa silmästä silmään, olisi huomattavasti vähemmän ongelmia joita käydä läpi toistemme kanssa. Huutaisimme vähemmän toisille, syyttäisimme toisiamme vähemmän omista ongelmistamme, puhuisimme toisille kauniimmin, luottaisimme toisiimme, olisimme vähemmän etäisiä toisillemme jne. Lista on loputon. No, tämä kaikki on tietenkin helpommin sanottu kuin tehty. Mutta ainahan asiasta voi yrittää kirjoittaa ja muistuttaa teitä kaikkia siitä, miten tärkeää on käsitellä niitä vaikeita asioita. :)

 

 

Siispä, miksi kannattaa lähteä terapiaan ja missä vaiheessa? Lyhyesti kuvailtuna sanoisin, että terapiaan on hyvä mennä siinä vaiheessa, kun elämä alkaa tuntua liian negatiiviselta ja kaoottiselta. Terapiaan menoon syitä on paljon, pelkkä yksi suuri kriisi elämässä, kuten vaikka läheisen kuolema, voi olla hyvä syy mennä juttelemaan johonkin. Me voidaan jutella meidän läheisille ja ystäville tiettyyn pisteeseen saakka asioista, mutta jossain vaiheessa raja tulee aina vastaan. Vaikka säkin kuinka haluaisit auttaa sun ystävääsi voimaan paremmin, on aina parempi ratkaisu ohjata huonosti voiva ihminen terapiaan. Enkä puhu nyt hetkittäisestä huonosta olosta, mutta jos masennukset ja burn outit toistuvat jatkuvasti, niin on hyvä miettiä mitä asialle tekee. Joku siellä mielessä selvästi kaihertaa ja olisi hyvä ottaa selvää että mikä. Muuten asioille ei tule muutosta luultavasti koskaan ja sama kierre jatkuu.

Muistakaa muuten, että kun kirjoitan tätä tekstiä, puhun omista kokemuksistani ja omista ajatuksistani. Itse olen ollut terapiassa teini-iässä ja olen nähnyt läheltä usean ihmisen juttelevan terapeutille. Jokaiselle niistä käynneistä on ollut hyötyä, myös itselleni! 

On usein kaikista fiksuin ratkaisu, että huonosti voiva ihminen saa apua ulkopuolelta. Se pahin olo on nimittäin todella helppoa kaataa lähipiiriin ja kaiken sen jälkeen on vaikea nähdä miten paljon onkaan tullut tukeuduttua muihin. Suhteet kärsivät lähes varmasti ja pahimmassa tapauksessa ne läheisimmät suhteet jopa katkeavat. Oma sumuinen olo katkaisee helposti ymmärryksen muita kohtaan ja katse on vain siellä omassa navassa. Ymmärrettävästä syystä tottakai, mutta kun sama jatkuu vuodesta toiseen, alkaa se kaihertaa myös lähipiiriä. Tästä syystä onkin siis tärkeää yrittää saada ulkopuolista apua, jotta kuormitus ei tule vain lähipiirille ja apu pysyy asiapitoisena. Tunteille ei saisi näissä asioissa antaa liikaa sijaa ja valitettavasti niin käy aina. Me välitämme toinen toisistamme ja siksi haluamme olla apuna. Usein liiaksikin asti.

Mitäs sitten, kun sinne terapiaan on päästy? Ensin otetaan selvää mikä mieltä kaihertaa, sen jälkeen lähdetään hakemaan ratkaisua. Oman kokemukseni mukaan usein käy niin, että terapiassa käydessään ihmiset jäävät liikaa vellomaan menneeseen, eivätkä osaa astua eteenpäin. Pelätään muutosta, syytetään vain muita ongelmista. Terapeutit ovat taitavia kaivamaan esille huonon olon syitä ja kun niitä nostetaan esille, on tilanne helposti todella arka. Moni varmasti syyttää aluksi omaa perhettään ja esimerkiksi vanhempiaan, mutta se on lopulta aivan turhaa. Tottakai on hyvä keskustella joskus läpi mieltä kaihertavat asiat, ja pitääkin keskustella, sillä suomalaisissa perheissä niistä tuskin koskaan puhutaan. Kun asiat on keskusteltu ja kerrottu mikä on jäänyt vaivaamaan mieltä, pitäisi voida jatkaa eteenpäin. Pitäisi lähteä etsimään ratkaisuja ongelmiin.

Meidän pitää myös ymmärtää se, että me ei voida muuttaa toisiamme ympärillämme, mutta me voidaan muuttaa itseämme. Me voidaan oppia ymmärtämään enemmän ja antaa anteeksi, jos joku on joskus toiminut meitä kohtaan väärin. Niin tai jos joku edelleen toimii jatkuvasti väärin, niin pitäisikö ottaa askel uuteen suuntaan ja vaihtaa seuraa? Vaikka perhe on tärkeä, niin joissain tilanteissa voi olla fiksua vaihtaa seuraa. Ihan oman itsensä takia.

Se mihin siis kannattaa varautua etukäteen, on terapian tuoma sukellus syvemmälle. Tällä tarkoitan nyt sitä, että terapia on todella raskasta aikaa mielelle, kun asioita pitää nostaa ylös ja aletaan työstämään ongelmakohtia. Jos ihan tosissaan antaa terapialle mahdollisuuden, niin ei ole yhtään ihmeellistä, jos alkuun jopa tuntuu vähän huonommalta. Lopulta yleisimmin alkaa helpottamaan. Tähän tottakai vaikuttaa ongelmien syvyys ja se kuinka kauan asioita on piiloteltu pinnan alla. Itse kun olen jo niin nuorena käynyt juttelemassa asioista, olen saanut asiat käsiteltyä nopeasti. Olen myös oppinut sitä kautta sen, että niitä asioita pitää käsitellä jatkuvasti. Pitää osata miettiä asioita monelta eri kantilta ja ymmärtää sekä itseään, että muita.

Mikäli joku läheisesi aloittaa terapian, saatat huomata pian suuriakin muutoksia. Moni tosiaan oirehtii niin, että alkaa syytellä läheisiään ja kohdistaan huonoa oloaan yhä enemmän muihin. Itse oon luultavasti tehnyt näin joskus nuorena ja tiedän monen tehneen tätä myös minulle. Siksi mun on ollut tämäkin puoli helppo ymmärtää ja olen aina halunnutkin olla ymmärtäväinen. Terapia on kuitenkin raskas vaihe ja kun kiperiä aiheita käydään läpi, on jotain tottakai tapahduttava, että muutos syntyy. Pitää olla kärsivällinen toisen suuren muutoksen edessä.

Ja niin, jos joku miettii, miten uskallan kirjoittaa näin suoraan että olen ollut terapiassa ja että mulla on elämässäni ollut vaikeita asioita, niin tottakai uskallan. Tiedän kymmeniä ihmisiä, jotka ovat kokeneet samoja asioita ja siksi tiedän, että näistä pitää voida puhua ääneen. Masennus ja mielialaongelmat ovat ajattelevien ihmisten ongelmia, enkä häpeä niitä puolia itsessäni. Onneksi iän, terapian, läheisten ja oman kovan työn myötä olen oppinut elämään myös niiden puolien kanssa ja osaan pitää omat rajani. Jos joku läheiseni lähtisi tästä elämästä, saattaisin romahtaa täysin, mutta niin kävisi varmasti suurimmalle osalle meistä. Eikö kuolema ole yksi pelottavimmista asioista ja suurimmista kriiseistä mitä elämässä voi kokea?

Ja se on yksi iso asia, joka mielestäni pitäisi jokaiselta löytyä. Meillä pitäisi olla vahvuutta olla myös omilla jaloilla, eikä rakentaa identiteettiä vain toisen varaan.

Tiedän kuitenkin, että en romahda pienestä, enkä esimerkiksi heti ole uhkaamassa lopettaa henkeäni jos Ville esimerkiksi jättäisi minut. Tottakai se olisi aivan kamalaa, mutta olen vahva ihminen ja elämän tulisi jatkua myös silloin, jos toinen esimerkiksi löytää uutta seuraa. Ja se on yksi iso asia, joka mielestäni pitäisi jokaiselta löytyä. Meillä pitäisi olla vahvuutta olla myös omilla jaloilla, eikä rakentaa identiteettiä vain toisen varaan. Tästä asiasta toki saa olla eri mieltä, mutta oma kantani on se, että toisen rinnalla saa kyllä olla heikko ja jopa sairas, mutta jos hyvinvointi on täysin rakennettu toisen rinnalle, ei tulevaisuudesta voi olla varmuutta. Ei omalla, eikä yhteisellä. Omien jalkojen pitää kantaa myös silloin, jos toinen on poissa. Vai mitä olet itse mieltä? Pärjäisitkö, jos sut nyt jätettäisiin? Onko onnellisuutesi vain toisen ihmisen harteilla? Voiko myös ystävien ympäröimänä olla onnellinen, vai pitääkö olla parisuhteessa ollaakseen onnellinen?

Loppuun vielä haluan kannustaa teitä käymään juttelemassa, jos yhtään tuntuu, että olisitte sen tarpeessa. Jos susta sun joku ystäväsi tai vaikka perheenjäsen olisi terapian tarpeessa, yritän kaikkesi, jotta hän tekisi asioille jotain. Jos joku uhkailee hengellään jatkuvasti, puhuu vain synkkiä ajatuksia, ei jaksa arkeaan, ei nouse sängystä tai muita tällaisia vakavia oireita, niin ehdottomasti tulisi löytää apua. Uskon, että pienemmästäkin syystä voi käydä juttelemassa, mutta nämä tulivat nyt ainakin hälyttävinä tekijöinä mieleen. Pilleripurkki ei ole ratkaisu ongelmiin, ne lääkkeet ovat vain tukikeppejä, joilla pääset ehkä hetkellisesti eteenpäin. Terapian taas on tarkoitus kaivaa paljon syvemmältä ja nostaa sua hitaasti ja varmasti ylöspäin.

Tiedän, että ihan jokainen ei pääse Kelan tukemaan terapiaan kovinkaan helposti, mutta omaan terveyteen sijoittaminen on aina mielestäni etusijalla. Jos sulla on varaa ostaa kalliita vaatteita, matkustaa, säästää rahaa säästötilille, juoda kahvilassa useiden eurojen kahveja viikoittain, niin sulla on varaa myös mennä terapiaan. Raha ei saisi ikinä olla syy sille, ettei voisi hakea apua. Huom, ymmärrän myös, että kaikilla siihen ei ole varaa, mutta suurimmalla osalla olisi, jos kaikki muut turha jätetään kulutuksesta pois. Asiat pitää osata laittaa tärkeysjärjestykseen.

Huh, olipa tämä teksti raskas kirjoittaa! Sain vuosia sitten entisen hyvän ystäväni kovan työn tuloksella terapiaan ja kaikki se palasi niin elävästi mieleeni. Olin niin vahvasti hänen tukenaan usean vuoden ja otin vastaan kaikki hengellä uhkaamiset ja alamäet, kun sitten lopulta menetin hänen ystävyytensä. Hänen kiitoksensa niistä vuosista oli se, että hän terapian tuloksena alkoi tosiaan syyttää kaikkia läheisiään, ei halunnut olla tekemisissä perheensä kanssa ja lopulta tilanne oli aivan mahdoton. En ole ikinä ollut niin raskaassa tilanteessa ja vaikka helpotus oli suuri, kun tavallaan pääsin siitä tilanteesta pois, oli se silti aivan kamalaa. Olihan hän jo kymmeniä kertoja halunnut lopettaa ystävyytemme ja kertonut, etten ole kuin surkea ystävä. Olin kestänyt vaikka mitkä haukut ja draamailut, mutta lopulta vain tuli seinä vastaan vuosien jälkeen.

Kun hän lopulta vaihtoi seuraa, se tuntui ihan kamalalta. En tiedä miten siitä koskaan pääsen yli kokonaan, sillä hän oli mulle super tärkeä. Toisaalta, jos en olisi saanut häntä patistettua terapiaan ja keskustelemaan perheensä kanssa kiperistä asioista, häntä ei välttämättä enää olisi tässä elämässä. Parempi niin, että hän on hengissä jossain ja vihdoin nykyään perheensä kanssa hyvissä väleissä. Ehkä hänen on nyt hyvä olla ja hänen ei tarvitse jatkuvasti voida huonosti. <3

Kuuntelen teidän kokemuksia mielelläni ja tottakai toiveita aiheeseen liittyen. Voin kirjoitella näistä jutuista paljon lisääkin ja jos jotain, niin ihan todella ymmärrän sen, kun mieli on musta. Yrittäkää silti pitää ystävät ja perhe lähellä, sillä ilman heitä kaikesta on vaikea selvitä. Ja arvostakaa niitä, jotka teitä auttavat. <3

Tiedän, että kun on masentunut ja katse on sumea, ei aina muista kaikkia tapahtumia ja toisten antamaan apua. Itse tiedän ketkä minua ovat auttaneet ja olen siitä äärettömän kiitollinen. Sitä kautta pystyn myös hyvin ymmärtämään niitä, jotka ovat masentuneita ja toimivat välillä tökerösti. Niin siinä käy, kun voi huonosti. Ei aina osaa toimia oikein. Merkitystä on kuitenkin sillä, miten toimii sitten, kun pahin kausi on ohi ja on saanut apua muualta. Oletko kiitollinen avusta, vai heitätkö apusi kuin vanhan rätin roskiin? Minä ainakin olen ollut pari kertaa se likainen rätti ja toivon, että jos mulla joskus vielä tulee mustia kausia, niin en kohtele ketään kuin rättiä. Tahdon kohdella minua tukeneita ihmisiä silkkihansikkain. Olla kiitollinen ja pysyä lojaalina vuosienkin jälkeen. <3

Toivottavasti joku sai tästä tekstistä voimaa ja apua, sydämestäni toivon, että te joilla on paha olla, saisitte apua. Ja löytäisitte ilon ja syyn elää jokaisen kriisin keskelläkin. <3 

 

Lue myös:

Mitä on masennus? Henkilökohtaista pohdintaa masennuksesta!

Mistä hyvinvointi oikein lähtee?

13 thoughts on “Koska kannattaa mennä terapiaan?

  1. Tämä teksti osui ja upposi. Oli niin hyvin kirjoitettu ja tänään on ollut hyvin tunnerikas päivä niin tätäkin lukiessa itkin. Ehkä sen takia että tämä aihe oli niin lähellä itseäni ja jotenkin ihailen kuinka rohkeasti ja avoimesti kerrot kokemuksistasi. Itse olen myös masennuksen sairastanut ja nyt vähän se taas meinaa alkaa oireilemaan. Lääkkeistä kuitenkin olen päässyt jo eroon ja elämäni tärkein päätös oli hakeutua terapiaan. Et siis turhaan puhu sen tärkeydestä! Olen nyt pian vuoden terapiassa käynyt ja sinun sanasi jotenkin kuvastaa terapiaa hyvin. Olen vasta nyt uskaltanut alkaa puhua niistä kaikista vaikeimmista asioista ja voin yhtyä tuohon että se on raskasta. Vaikka olen masennuksesta yli päässytkin aika hyvin niin elämäni varrella on tapahtunut niin paljon kaikkea, että olisin varmaan jo seonnut jos en olisi päässyt niistä ulkopuolisen kanssa juttelemaan. Terapia tosiaankin siis antaa paljon! Jotenkin ihanaa että sinä ymmärrät tästä aiheesta. Minulla ei juurikaan ole sellaista ystävää kenen kanssa juuri masennuksesta ja terapiasta puhuisi.

    Tykkää

    1. Kiitos Mia, ihana kommentti <3 Todella upeaa, jos herätin tunteita, vaikka sitten vähän ikäviä ja kyynelten täyttämiä. <3

      Näistä aiheista voi olla ystävillekin vaikea puhua ja moni vaikenee. Ainakin tänne saa tulla aina juttelemaan ja kommentoimaan. En usko että on aihetta mitä en ymmärtäisi ja mistä en voisi puhua. <3 Paljon voimia tulevaan Mia, uskon että oot tehnyt fiksusti kun oot mennyt juttelemaan. Oot päässyt parempaa elämää kohti.

      Tykkää

  2. Mulla on juuri toi tilanne mistä puhut, että ei saisi olla vain toisen kanssa onnellinen… en vain ole onnellinen yksin ja tarvitsen poikaystävääni että kiinnostaa asiat ja on hyvä olla. Onko se huono asia? Emme ole eroamassa, mutta aina pelkään että mitä sitten jos niin käy..

    Tykkää

    1. Hmm.. ehkä tuo miten puhut siitä, että joudut pelätä sitä tilannetta, että jos eroatte. Eihän sellaista kukaan tahdo, että ero tulisi, mutta jos se tilanne tulee eteen, pitäisi voida myös elää yksinkin/ystävien ja perheen ympäröimänä. Tunnen kyllä monia ihmisiä, jotka kokevat onnellisuutta vain jos ovat parisuhteessa, mutta itse en näe sitä kovin terveenä tapana elää. Onni pitäisi löytyä myös muista kuin vain parisuhteesta, kuten itsestä ja ystävistä. Mutta kaikilla toki oma tapansa ja tyylinsä, jokainen tekee omat valintansa ja hakee oman onnensa.

      Ehkä voisit harkita, että menisit juttelemaan johonkin? Sinulle ehkä selviäisi mistä omat ajatuksesi johtuvat? <3

      Tykkää

  3. Kiitos tärkeistä ajatuksista. Terapiaan kannattaa mennä ehdottomasti, jos siltä yhtään tuntuu.
    Minua kiinnostaisi myös sinun ajatuksesi unettomuudesta. Joskus muistaakseni asiasta ohimennen olet maininnut.

    Tykkää

  4. Upea teksti, paljon sisältöä ja huomiointia. Olin terapiassa vuosia sitten ja oli rankkaa käydä asioita läpi. Olen kiitollinen niille jotka tukenani olivat. Äiti, siskoni ja paras ystäväni. He kokivat kovia, onneksi jaksoivat läpi ne vuodet. Nyt olen vahvempi!

    Tykkää

    1. Kiitos Moona. Sama täällä, suuri kiitollisuus heille jotka ovat olleet tukena myös vaikeina hetkinä. <3 Niiltä ihmisiltä on itsekin oppinut sinnikyyttä ja kylmiä hermoja. <3

      Tykkää

    1. Hih, en ole ammatiltani onnellisuustutkija, elämäntavaltani kylläkin. :) Tällä hetkellä ammatti on kotiäiti, mutta muuten olen itsenäinen sisällöntuottaja ja tehnyt töitä vuosia HR -hommissa. :)

      Tykkää

  5. Kiitos tästä. Lähetin linkin ystävälleni, hän todella nyt tartteisi apua. Ei uskalla mennä sitä hakemaan, pelkää kallonkutistajia niin paljon. Toivottavasti nyt auttaisi <3

    Tykkää

  6. Terapeutti approves ❤️

    Itse sanon aina, että terapiaa saa ja pitää tulla nimenomaan kokeilemaan. Yhden, kahden kerran perusteella tietää jo melko hyvin, että natsaako kemiat ja tyyli juuri kyseisen ihmisen kanssa. Se on kuitenkin kaikista tärkeintä, koska siitä syntyy luottamus!

    Yksi iso väärä uskomus on se, että terapiassa täytyisi käydä vuosia. Joissain tapauksissa jo 5-10 kertaa voi tehdä ihmeitä. Joskus taas tuntuu hyvältä ja tarpeelliselta kulkea pidempi matka yhdessä.

    Terapiassa ei myöskään välttämättä tarvitse kaivella menneitä, vaan ennemmin kaivaa esiin sellaisia voimavaroja ja hyvinvointitaitoja, jotka tukevat hyvää elämää ja omaa jaksamista. Joskus on toki helpottavaa saada ulos ne ajatukset ja kokemukset, jotka ovat ehkä jo vuosia painaneet. Ja ihan luvan kanssa! Terapeutti on just se SUN ihminen.

    Tällaisia ajatuksia meikäläiseltä! Ja vielä kerran painotus – etsikää teille oikea ihminen ❤️

    Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s