Mitä tapahtuu, kun aamuihmiseltä viedään aamut pois?

Huomenta! Mitäs sinne kuuluu? Terveiset Epsanjasta, me lennettiin tänne sunnuntaina ja täällä me köllötellään auringon alla. Kirjoittelen täältä reissusta muutaman postauksen, mutta luultavasti enemmän keskitytään vain lomailuun. Kommenteihin vastailen myös kunnolla sitten taas kotona. Jos teitä kiinnostaa meidän lomakuulumiset, niin Instagramin (nimimerkillä marissaleh) puolella kuvailen jonkun verran MyStory osioon juttua. Käykääs sieltä kurkkimassa. :)

Kerroin teille viime viikolla meidän aamuista ja myös kulutuksesta kertovassa jutussani puhuin siitä, että meille on kotiin löytynyt ihana hoitaja. Moni on kysynyt mistä hoitaja löytyi ja laitoin tosiaan vaan nettiin ilmoituksen hoitotarpeesta ja hakemuksia tuli heti kymmeniä. Erilaisia sivustoja tätä varten on useita, sen kuin googletatte hoitajaa ja löydätte varmasti jonkin sopivan sivun, jos tekin kaipaisitte hoitajaa.  Lopulta me sitten haastateltiin pari tyttöä ja näistä valikoitui meille ihana hoitaja. :)

Isoin syy hoitajan hankkimiseen oli mun jaksamiseni. Puolen vuoden katkonaiset unet ja jatkuva valvominen alkoi verottaa oloa ja välillä koin, että en saa päätäni enää toimimaan yhtään. Aloin olla ajoittain tosi poikki, vaikka se ei ehkä tänne asti ole näkynytkään. En kuitenkaan ole sellainen, että haluaisin huudella väsymyksestäni suureen ääneen ympäriinsä ja jos on vaikeaa, niin sitten keskitytään enempi niihin hyvää oloa tuoviin asioihin ja otetaan rennommin. Keskitytään kotiin. Kyllä jokaisesta tilanteesta aina selviää, pitää vain osata löytää apua ja keksiä mikä juuri omalla kohdalla olisi tärkeää ja hyödyllistä hyvinvoinnin kannalta.

Jokaisen elämä siellä kotiäitinä on erilainen ja tunteet eri tilanteissa ovat yksilöllisiä, mutta omalla kohdallani raja alkoi tulla vastaan pari kuukautta sitten. Kun en ole saanut nukkua öitäni yli puoleen vuoteen ja päivisin poika on minussa kiinni ihan koko ajan, aloin tarvita apua. Niinpä siis päätinkin yhdessä Villen kanssa, että me etsitään meille hoitaja. Neuvolastakin oli tarjottu apua, mutta koin itselleni tärkeäksi sen, että saisin itse valita hoitajan ja että hän olisi sitten jatkossa meille kuin yksi osa perhettä. Tuttu ihminen, joka voisi käydä täällä silloin tällöin ja tutustuisi kunnolla poikaan. Ja onneksi meille löytyi ihana Minttu, hän on ihana ja Allu tykkää olla Mintun kanssa! <3

Mutta, joku on saattanut huomata, että kyllähän mulla on omaa aikaa joskus muutenkin. Niin, meillä käy täällä Villen isä joskus hoitamassa illalla poikaa, että pääsen vaikka käymään jumppassa ja Villekin usein on apuna kaikessa. Näinhän se on ja siksi mulla olikin pitkään olo, että eikös mun nyt pitäisi pärjätä yksin kotona, kun kerran apua on vaikka kuinka ja en käy edes päivätöissä? Miksi mulla on näin väsynyt olo? Mulla meni aika pitkään ymmärtää, että missä vika on. Yhtäkkiä eräänä aamuna mä mietin asiaa ja tajusin, että hei, mähän oon aamuihminen. Enhän mä toimi, jos en koskaan saa viettää aamuani rauhassa ja jos en koskaan saa juuri silloin aamulla olla itsekseni. Varsinkin, kun vielä yöt valvon ja olen käytännössä koko ajan pojassa kiinni.

Suurin apu tulisikin siitä, jos saan joskus aamulla olla ne ekat tunnin rauhassa ja tehdä jotain, joka  virittää mun mieltäni ylöspäin.

Tiedän, että tämä voi olla monille vaikea asia ymmärtää, mutta munlaisena aamuihmisenä, ei elämä tunnu samalta, jos aamut viedään sulta pois. Jos sä et saa herätä enää energisenä, jos et sä saa koskaan olla yksin ja jos sulla ei ole koskaan aamuisin aikaa kirjoittaa. Jos et sä saa ikinä ladata akkuja täyteen, vaan ne on aina lähes tyhjät. Olen suurelta osin introvertti ihminen ja kyllä, vaikka sosiaaliselta monen suuntaan vaikutan, kaipaan myös sitä akkujen lataamista itsekseni. Kuten kaikki meistä kaipaavat.

Tajusinkin, että vaikka mä saisin hoitoapua joskus iltaisin, niin ei siitä ole mulle itselleni niin suurta apua. Suurin apu tulisikin siitä, jos saan joskus aamulla olla ne ekat tunnin rauhassa ja tehdä jotain, joka  virittää mun mieltäni ylöspäin. Koska mä tiedostan erittäin hyvin, että aamut on mulle ne kaikista tärkein juttu ja kuten jo sanoin aiemmin tällä viikolla teille ja oon sanonut varmaan sata kertaa ennenkin, heh, niin mä nautin aamuista. Nautin niistä siis myös pojan kanssa, kun häärätään kaksin, mutta se ei selvästikään riitä. Viikonloppuisinkin yritän antaa Villen nukkua aamuiiin pidempään ja kun siinä sitten hääräillään yhdessä, on jo pian iltapäivä. Aamut vain katoaa.

Koen siis, että vihdoin oon ymmärtänyt miten vahvasti aamut vaikuttavat mun elämääni. Ehkä sama koskee myös iltaihmisiä? Te, jotka ootte iltaisin täynnä energiaa ja saatte ilta-aikaan eniten tehtyä. Jos niitä iltoja ei enää olisi olemassa, niin eikö silloin alkaisi tuntua vähän raskaalta? Jos teidän pitäisi hoitaa kaikki tärkeät asiat aamun ekana tuntina, kun teidän silmänne ovat vielä väsymyksestä kiinni?

Moni on sanonut, että onpa hienoa kuin tuollaiseen on mahdollisuus, kunpa itselläkin olisi. Uskon, että monilla olisi, jos sen kokee itse tarpeelliseksi. Kulunahan tämä on tietty jonkin verran rahaa, mutta en osaa sitä laittaa vain kuluksi. Se tarkoittaa kuitenkin mulle enemmän hyvinvointia ja Allulle seuraa, joka on juuri häntä varten ja hänen hyväksi. Hoitajan ottaminen tarkoittaa sitä, että jos kulut laskee vuoden ajalta, niin meiltä jää yhdet kaukolennot ulkomaille ostamatta. En sitten tiedä, kumpi on tärkeämpää, että meillä jää yksi matka väliin, vai että voin paremmin joka viikko omassa arjessani? Niin, vastaus taitaa olla tuo jälkimmäinen. :)

Tämän asian tajuaminen on antanut ihan hirveästi ja ihan vaan se, että saan viikossa sen neljä tuntia omaa aikaa, on tuonut todella paljon mulle hyvää oloa. Oon tehnyt mulle tärkeitä asioita ja tuulettanut mieltä ja sitten palannut energisempänä kotiin. Pieni aika viikosta, mutta tärkeä ja hyvinvointia tukeva.

Saiko joku ajatuksesta kiinni? Ootteko te ottaneet hoitajaa kotiin? :)

 

Lue myös:

Arki pienen vauvan kanssa

Miten ymmärtäisin ystävän uutta elämää äitinä?

Puolen vuoden äitiyteni aikana olen oppinut

 

2 thoughts on “Mitä tapahtuu, kun aamuihmiseltä viedään aamut pois?

  1. Hoitaja on kyllä varmasti hyvä valinta! :) Olin itse monta vuotta keikkailevana hoitajana aikaisemmin ja pääsin näkemään miten vanhemmat piristyy saadessaan omaa aikaa. Osa hoiti rästiasioita, osa lähti kahville tai meni nukkumaan. Osa taas halusi jutella mun kanssa, koska ei välttämättä ollut paljon muita kenelle jutella. Kyllä siihen kannattaa satsata että saa niitä omia levähdyshetkiä!

    Tykkää

  2. Musta on hienoa että olette ottaneet hoitajan, sillä se auttaa sinuakin varmasti jaksamaan paljon paremmin. Ja muutenkin sun ajatukset kuulostaa järkeviltä eikä tosiaan tuossa kannata ajatella rahaa. Sitä on varmasti taas parempi ja jaksavampi äiti kun saa säännöllisesti omaa aikaa ja pääsee tekemään asioita joista nauttii. Itse kaipaan ainakin välillä kovasti sitä omaa rauhaa ja varsinkin aamuisin kaipaan että saisin syödä rauhassa aamupalan ja lukea jotakin hyvää kirjaa/aikakauslehteä.

    Kävin itse hoitajana yhdessä perheessä lähes neljän vuoden ajan lukioaikana ja perheestä tuli todella läheinen. Ymmärrän siis hyvin miten tärkeäksi koit että saat itse valita hoitajan :) Itsekin olisin lastenhoitajana tuossa perheessä varmasti vielä lukionkin jälkeen jatkanut ellei perhe olisi muuttanut ulkomaille. Mutta edelleen näin monen vuoden jälkeen muistelen lämmölle koko perhettä ja varsinkin niitä kahta suloista tyttöä. Olin hoitamassa tyttöjä usein yönkin joten lapset tulivat tosiaankin läheiseksi. Olette siis varmasti tehneet hyvän valinnan hoitajasta ja uskon että Minttukin muistelee vielä vuosienkin päästä hetkiä Allun kanssa :)

    Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s