Äiti, ja paljon muutakin

En mä unohda sitä kuin ihan hetkeksi ehkä. Äitinä oloa, vastuunkantoa, pientä poikaani. Kun mä astun ovesta ulos, se kaikki on mun mukana. Kun mä istun tyttöjen kanssa viettämässä iltaa, on sun läsnäolosi mun katseesta nähtävissä, se on ne sanomattomat sanat rivien välissä. Se on mun olemus. Mutta en mä sanoisi, että sitä kaikkea vielä tiedostaa kokonaisuutena. Mun rooliani, tätä mun elämääni. Kaikki tuli niin äkkiä, vaikka ei kuitenkaan tullut. Tiesinhän mä mitä tapahtuu. En mä hetkeksikään unohda, miksi mä tässä olen. Omasta tahdostani, meidän toiveesta, suuresta halusta. Kahden ihmisen välille syntyneestä rakkaudesta. Enkä mä hei unohda myöhemmin mitä elämä oli tänään. Tätä vahvaa itsevarmuutta äitinä olosta, tunteidenpurkauksia, kyyneleitä joita muut eivät näe, hymyä joka keskellä yötä istuu kasvoilleni valvoessani keskellä pimeyttä. Kuka niitä hetkiä voisi unohtaa.

En mä ikinä varmasti unohda sitä, kun sä synnyit. Sitä, kun heräsin ja olit jossain kaukana, enkä mä saanut edes silmiäni auki. Ajatus tuli ensin, sitten ympäristö. Ääneni ei toiminut, että olisin voinut huutaa. Enkä mä unohda miltä tuntui, kun yritin väkisin nousta ylös ja miettiä, oletko sä kunnossa ja pitäähän joku susta huolta. Halusin vain sut. En tiennyt miltä näytät, mutta tiesin mitä mä tunnen. Rakkautta ja palavaa halua koskettaa sua. Lämpöä ja päättäväisyyttä.

Enkä mä hei koskaan unohda, miltä se eka sylittely tuntui. Se, kun sä hiljenit mun käsilleni ja nukahdit sekunneissa siihen rinnalle turvaan. Ei se ollut pelkästään tunne, se oli paljon enemmän. Se täytti mut jostain tuolta syvältä ja siitä hetkestä lähtien mä en ole enää ollut se sama ihminen.

Sen mä ehkä hetkeksi unohdin, että olen myös muutakin kuin äiti. Että mulla on omat raajani, että mä en ole kiinnittinyt toiseen ihmiseen lopullisesti ja että mullakin on oikeus omaan itseeni. Hetkeksi mä unohdin mun naisellisuuteni, oman paikkani tässä yhteiskunnassa ja omat tunteeni. Oli vain toisen tunteet. Oli toisen hyvinvointi, omani oli se mitä jäljelle jäi. Ja kun mä hei eläydyn aina niin vahvasti. Empatia on läsnä mun elämässä aivan kuten ennenkin, mutta vielä vahvempana. Ei toista koskaan jätetä. Enkä mä sua tule ikinä jättämään! En tätä perhettä, enkä itseänikään. Koska lopulta mä muistin sen, omaa itseään ei saa unohtaa. Pitää pitää huolta siitä tärkeimmästä, jotta on myös muille parempi. Että on äitinä parempi.

Tasan kahdeksan kuukautta. Niin siis tänään, siitä kun musta tuli äiti. Siitä kun mä ekan kerran itkin onnenkyyneleitä ja mulla oli sylissäni ihminen, joka on musta kasvanut ja mun soluistani saanut alkunsa.  Mun mahassani hakenut kokoa ja paikkaa, saapunut tähän maailmaan ja tehnyt musta oman elämäni karhuemon. Uskomatonta. Mun kehoniko siis on muuttunut sinuksi? Veri, solut, geenit. Ihan hullua. Käsittämättömän hullua.

Minä olen äiti. Vahva, naisellinen, huolehtiva äiti. Sen mä hetkeksi joskus aina unohdan, kun tässä kaikessa uutuuden viehätyksessä uppoutuu ajatuksiin. Onneksi vain hetkeksi, kunnes taas muistan kuka olen. Mä olen äiti, mutta myös paljon muuta.

Rakkautta jokaisen äidin päivään tänään! <3

One thought on “Äiti, ja paljon muutakin

  1. Olipas niin ihania sanoja että ihan kyyneleet tuli silmiin. Onnen kyyneleet puolestasi ja omat ajatukset äitiydestä ja neidin syntymästä tupsahtivat myös mieleeni. Itsekin välillä meinaan unohtaa että olen muutakin kuin äiti. Niin vaan tuo äitiys vie mennessään. Silti sitä omaa itseään ei saisi unohtaa.

    Erittäin hyvää äitienpäivää sinulle! :)

    Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s