Juostaanko kilpaa maaliin?

Muistatteko vielä, kun uhkailin, että pitäisi käydä juoksemassa puolikas maraton 13.5. Helsinki city Runissa? Noooh, kuten ehkä joku on jo huomannutkin vähäisistä juoksupäivityksistä, niin taitaa jäädä se haave tällä kertaa. Viimeiseen asti oon pitänyt toiveita yllä ja miettinyt, että kyllä mä sinne vielä raahaudun, mutta taitaa käydä nyt toisin.

Ensimmäiset kolme viikkoa maaliskuussa tuli käytyä lenkkeilemässä, mutta aika pian huomasin selän vihoittelun.  Samaan aikaan pohdin myös mun kehoani ja sen palautumista raskaudesta. Osa ongelmista kun ei näy heti ja esimerkiksi lantionpohja tulisi olla kunnossa ennen kuin aloittaa kunnolla juoksun, ettei vain käy huonosti myöhemmin. Tästä aiheesta kirjoitti myös tuolloin Juoksujalkaa Laura blogissaan ja samoja ajatuksia oon käynyt itsekin läpi.

Jatkoin kuitenkin lenkkejä sen pari kertaa viikossa ja tein muuta lihaskuntoa päälle ja selkä jatkoi vihoitteluaan. Otin tauon ja olo parani. Tämän huomion jälkeen jätin juoksemista vähemmälle, kävin vain itselleni sopivissa jumpissa ja salilla tekemässä treenejä itsekseni. Sen jälkeen selkä on voinut paremmmin. Joka kerta kun oon sitten käynyt juoksemassa tai tehnyt jotain missä on enemmän esimerkiksi pomppuja, on selkä alkanut voimaan huonommin.

Jotenka siis, pitkän pohdinnan jälkeen päätin, etten aio riskeerata nyt yhtään ja jään juoksutapahtumasta pois. Sama syy kuin aiempinakin vuosina, eli mun heikko selkäni. Ennen raskautta selkä oli jo paremmassa kunnossa, mutta selkeästi nyt tultiin vähän takapakkia ja raskaus teki keholla omat temppunsa. Lisää treeniä siis vain keskivartalolle ja coren hallintaan panostusta entisestään. Fyssarillekin menoa oon miettinyt ja osteopaatilla vierailua pitkästä aikaa. Jos teillä on vinkata oikeasti hyvää fyssaria tai osteopaattia, niin tänne vaan viestiä! :)

Että sellainen vähän tylsä juttu tähän aamuun. Ei juosta kilpaa maaliin tällä(kään) kertaa. Miten musta tuntuu, että nämä mun tarinat kiertää vuodesta toiseen kehää? Jo parina vuonna oon yrittänyt mennä juoksemaan puolikkaan, mutta näemmä aina tulee kunto vastaan. Selän kunto tosin, sillä muuta kuntoa varmaan riittäisi. Vieläkin mä tässä harkitsen sen puolikkaan juoksemista, mutta järkevämmät ihmiset ympärillä on vinkanneet, että ehkä ei kannata rikkoa kehoa vain sen vuoksi, että on luvannut itselleen ja muille mennä sen juoksemaan. Juoksu on kuitenkin loppujenlopuksi hirmu kuluttava urheilulaji ja siinä missä nautin myös muista lajeista, on ehkä hölmöä käydä juoksemassa, jos se ei omalle keholle sovi juuri nyt. Ehtiihän sitä vielä.

Mites teidän juoksukunto? Ootteko menossa Helsinki city Runiin? 

12 thoughts on “Juostaanko kilpaa maaliin?

  1. juoksemaan menossa ekaa kertaa pikkusen jälkeen. Tavoite on maaliinpääsy, ei mitään aikatavoitetta tällä kertaa! Tsemppiä selän kuntoutukseen. Odotin jo hiukan josko olisi törmätty hcr tapahtumassa ;)

    Tykkää

    1. Toivotan sulle ihan hirmu paljon tsemppiä juoksupäivään!! Ja hei, ehkä me voitas törmätä sitten jossain muualla! Juoksutapahtumia ainakin varmasti tulee vielä :)

      Tykkää

  2. Heippa!

    Pakko vinkata hyvää fyssaria: Anitra Arpia-Ruskola, vastaanottaa Helsingissä,Mehiläinen Forumissa. Olen käynyt hänen luonaan monien eri vaivojen vuoksi ja aina saanut loistavaa palvelua ja oikeasti apua niihin vaivoihin. Itselläkin yhtenä suurena ongelmana on ollut selkä, johon olenkin saanut juuri paljon erilaisia vinkkejä miten toimia arjen askareissa ja hyviä liikkeitä keskivartalon vahvistamiseen/hallintaan.
    Tsemppiä selän kanssa! :)
    -Miia, aivan liikaa yhdelle ihmiselle blogista

    Tykkää

    1. Kiitos Miia! Oon saanut nyt ison liudan vinkkejä, pian alkaa setviminen siitä mihin kannattaisi mennä. Kiitos sulle tästä suosituksesta :) Ihanaa kevään jatkoa ja paljon tsemppiä selän kanssa! :)

      Tykkää

  3. Suosittelen lämpimästi CoreFysion Mari Camutia, hän on erikoistunut lantionpohjan ym ns naisten vaivoihin (ja luonnollisesti juuri niiden ennaltaehkäisyyn). Marilla on ultra, jolla näkee tarkkaan mm erkauman sekä vatsalihasten ja lantionpohjanlihasten kunnon. Kävin Marin luona itse juuri viime viikolla (esikoinen syntyi 07/16, eli mulla muutaman kuukauden vanhempi poika) ja sain ns vihreää valoa treeneihin. Sain myös paljon hyviä lantionpohjan treenivinkkejä. Marilla on vastaanotto Munkkiniemessä Joogatilassa ja siinä vieressä on superihana kahvila. Suurin suositus siis! Ja tsemppiä! :)

    Tykkää

    1. Loistavaa, kiitos Veera!! Kuulostaa kyllä juuri oikeanlaiselta fyssarilta. Sain paljon hirmu hyviä vinkkejä, mutta tottakai omalla kohdalla olisi hyvä jos se kokemus olisi myös raskaudesta ja sen tuomista fyysisistä muutoksista kehossa. :) KIITOS! :)

      Tykkää

  4. Kuulostaa järkevältä tuo päätös olla juoksematta jos selkä ei sitä kestä. Hyvä että kuitenkin sali ja jotkut jumpat sopivat, joten nautit nyt niistä :) Oma vointisi on nyt kaikista tärkein kun saat untakin niin vähän niin ei olisi mukavaa jos selkäkin vielä reistailee sen lisäksi.

    Itsekin olen miettinyt fyssarilla käymistä kun haluaisin tietää missä kunnossa tuo keskivartalo on. Tai no lääkäriltä sainkin lähetteen fysioterapiaan mutta se olisi niin pitkäkestoinen homma ettei siihen ole varaa. Haluaisin vain kerran tai pari käydä jossakin hyvässä paikassa tarkistuttamassa miltä se kroppa raskauden jälkeen vaikuttaa. Nuo fyssarisuositukset tuolla ylempänä kuulosta hyvältä, mutta en tiedä viitsinkö Helsinkiin asti lähteä. Toivottavasti löytäisin lähempää juuri noihin naisten vaivoihin/raskauteen erikoistuneen fysioterapeutin.

    Ja juoksusta vielä. Itselläni paikat kestäisivät juokseminen ja ennen raskautta minulla olikin suht hyvä juoksukunto ja kävin epäsäännöllisensäännöllisesti juoksemassa. Nyt raskauden jälkeen se ei ole tuntunut enää niin mukavalle vaan viihdyn enemmän noissa jumpissa – mitä ennen niin vieroksuin. Ehkä juoksen nykyisin aina vähän fiiliksen mukaan :) Ehkä juoksuinnon laantumiseen on myös se että kuntoni on tosiaan vielä suht huono ja tulee kiukku jos ei jaksa juosta samalla tavalla kuin aikasemmin. Vaikka siinä juoksussahan se pikku hiljaa parantuisi :)

    Tykkää

    1. Hei tosi hyvä jos kävisit tsekkaamassa tilanteen! Ainakin jos sulla on yhtään epäröintiä siitä, missä kunnossa oma lantionpohja on. Aika harva itse sen osaa katsoa ja muutenkin voisi olla hyvä fyssarin antaa katsoa mikä oma tilanne on. Maksaahan se, mutta uskon että yhdestä kerrastakin on jo apua. :)

      Mulla on juoksun kanssa vähän sama, että se ei edes tunnu nyt niin hyvältä. Tosi vähän oon sitä tehnytkin, kun ei se vaan ole enää napannut samalla tapaa. Kunnosta tietty voi olla osittain kyse, mutta jotenkin keho ei ole nyt siinä liikkeessä mukana. Vaikea selittää. :) Ehäpä me voidaan keskittyä vähän muihin lajeihin, onhan sitä vaikka mitä voi tehdä. Ja kesä tulee ja pääsee ulos liikkumaan. :)

      Tykkää

  5. Raskaus saattaa monesti aiheuttaa hallaa SI-nivelelle mikä tuntuu alaselän kipuiluna, joka on hieman alidiagnosoitu vaiva, mutta ilkeä semmoinen. Järvenpäässä on eräs OMT fysioterapeutti Anniina Moilanen ketä voisin todellakin suositella :)

    Tykkää

    1. Se on totta! Mulla ei raskausaikana vielä ollut kipuja, mutta sen jälkeen niitä on tullut. Ihmettelinkin, kun selvisin koko raskauden ilman selkäkipua, mutta onneksi näin. Nyt täytyy vaan saada selkä taas kuntoon, eikä rasittaa sitä enempää. :)

      Kiitos suosituksesta! :)

      Tykkää

      1. Suosittelen myös Anniina Moilasta Järvenpäästä. Mulla 5,5kk vauva ja käynyt nyt 3 kertaa hänellä hoidettavana. Ja mm tuo SI-nivel itselläkin hoidettiin. Mulle konkretisoitui vasta fyssarilla oikeesti mitä kaikkea muutosta raskaus ja synnytys toikaan kehoon ja miten kauan niistä menee palautua. Just esim juoksu ja muut tehokkaammat lajit kannattaa ehkäpä pitää vielä tauolla ja yks suurimmista syistä on just nivelten ym löysyys joka esim sinne lantionpohjaan vaikuttaa voimakkaasti. Laskeumiahan voi tosiaan tulla vielä synnytyksen jälkeenkin. Niin ja itse olen liikunnanohjaaja, joten into oli kova päästä treenaamaan mahdollisimman pian, kun siihen niin tottunut, mutta noi fyssarikäynnit kyllä avasi silmät, ainakin sen liikunnan tehon suhteen.

        Tykkää

        1. Kiitos vinkistä! En olekaan vielä ehtinyt kahlata läpi vinkkilistaa, oon saanut teiltä kaikilta nyt eri kanavissa ihan super paljon hyviä vinkkejä. :)

          Ja kirjoitit täyttä asiaa! Malttia pitäis olla mielessä synnytyksen jälkeen ja jokaisen pitäisi muistaa ottaa rauhassa. :)

          Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s