Tarina tytöstä, josta kasvoi nainen ja hän sai hormonitoimintansa tasapainoiseksi

Heti alkuun suuret pahoittelut jokaiselle siellä, joka on joutunut odottamaan tätä kovasti toivottua aihetta hormonitoiminnasta jo aivan liian pitkään. Tämä aihe ei ole mikään helppo ja siksi mulla on kestänyt, että saan tämän tekstin aikaiseksi. Mutta täällä vihdoin ollaan ja pitkä juttu ois aiheesta tiedossa! :)

Blogissa on varmasti paljon uusia lukijoita viimeisen vuoden ajalta ja ihan jokainen ei tiedä, että mulla on taustalla omat vaikeuteni kehoni kanssa. Tai no mielen kanssa ne vaikeudet kai olivat, mutta keho kärsii aina siinä samassa, kun sen oman kipuilun kohdistaa johonkin. Kaiken sen vuosia kestäneen kipuilun tuloksena oma hormonitoimintani oli aivan sekaisia vuosia ja juuri tästä syystä mullekin sanottiin, etten lapsia luultavasti saisi. No, toisin onneksi kävi ja tässä sitä ollaan.

Mutta miten se onnistui? Miten itse näen, että kannattaisi toimia, jos haluaa hormonitoimintansa taas kuntoon?

Kun mietin itseäni noin 4-5 vuotta sitten, olin vielä todella tarkka sekä syömisissäni että liikkumisissa. Oletin silloin, että mun pahimmat aikani syömishäirötä olivat takana, mutta naamioin oikeastaan kaiken vain uuteen pakettiin. Ortoreksia piti vielä vahvasti musta kiinni, mutta olin silti jo tietyllä tapaa paremmassa kunnossa. Voin hyvin, olin energinen, normaalipainoinen ja kehokin toimi – ainakin osittain. Ainut vaan että ne kuukautiset puuttuivat. Olen koko ikäni syönyt vaihdellen keltarauhaspillereitä ja ollut välillä ilman, joten aina en tiennyt että onko niitä kuukautisia ollenkaan, kun pillereillä niitä ei ikinä ollut. Ehkä osittain myös halusin peittää itseltäni sen tiedon, sillä kyllähän sitä osittain tajusi, että jossain on vika, kun keho ei toimi.

Olette monet kysyneet, että oonko käyttänyt jotain lääkitystä menkkojen aloittamiseen, mutta vastaus on ei. Kuukautisia mulla ei ole ollut kuin pari kertaa aikuisiällä ja ne tosiaan alkoivat pitkän odotuksen jälkeen vuonna 2014 uudestaan. Se miten sen sain aikaan, tapahtui sinnikkyydellä. Pyrin kaikin tavoin tekemään hyvää keholleni ja kohtelemaan itseäni niin, että saisin elämään tasapainon ja hormonitoiminta palautuisi ennalleen, jos se nyt kunnossa vielä koskaan oli ollutkaan. Lopulta se sitten onnistuikin ja kuin huomaamatta hormonitoiminta alkoi näyttää mulle vihreää valoa olemassaolollaan! Kerron pian lisää miten tämä kaikki kävi.

Musta kaikkein kamalimmalta tuntui se itsekkyys, mikä mulla sisällä velloi. Se ajatus, että mun kehoni olisi pilalla vain siksi, että tuijotin niin paljon peilikuvaa ja hain vain omaa hyvää oloa, mikä ei hyvää oloa todellisuudessa ollut nähnytkään.

Tästä menikin sitten puolitoista vuotta, että tulin raskaaksi. Emme yrittäneet lasta, mutta olimme päättäneet, että lapsi tulee jos on tullakseen. En halunnut myöskään asettaa liikaa odotuksia tilanteelle, sillä kuten kerroin, oli mulle jo vuosia aiemmin sanottu, että tuskin tulen saamaan lapsia. Jollain tasolla uskoin, että hoitajat olivat vain liian negatiivisia ja ilkeitä, mutta kaipa osa musta uskoi heidän sanansa. Olinhan jo yli vuosikymmenen leikkinyt kehollani, joten ehtii siinä ajassa saada aikaan vaikka mitä hallaa.

2012

Musta kaikkein kamalimmalta tuntui se itsekkyys, mikä mulla sisällä velloi. Se ajatus, että mun kehoni olisi pilalla vain siksi, että tuijotin niin paljon peilikuvaa ja hain vain omaa hyvää oloa, mikä ei hyvää oloa todellisuudessa ollut nähnytkään. En mä itse halunnut edes lasta vielä silloin, mutta tottakai kellot soivat jo korvissa. Ymmärsin, että teen jotain väärin, kun homma ei pelaa.

Myös hoitajien puheet olivat yksi syy sille, että lähdin parantamaan itseäni. Jos mun kehoni ei toimi kuten muilla naisilla, niin eikö terveellisyys ole mennyt jo hitusen liian pitkälle? Jos keho ei toimi, niin enkö mä sitten tee jotain väärin, vaikka yritän muka olla niin terveellinen? Tajusin lopulta, että liika terveellisyys ja kuri on vain pahasta.

Mitä lopulta sitten tapahtui ja miten koen saaneeni hormonitoiminnan takaisin? Kokonaisuus on tässä kaikessa se tärkein, ei mikään yksittäinen teko tai valinta. Se, että päästiin pikkuhiljaa irti liiasta tarkkailusta elämäni suhteen ja annoin mennä. Vähensin rankkaa liikuntaa, vähensin työtahtia, lisäsin lepoa ja söin paljon enemmän ns. kiellettyjä asioita. Muistan itsekin luulleeni, että söin aiemmin paljon rasvaa ja että liikuin sopivasti, mutta totuus oli varmasti aivan toinen. Jos ei koskaan ollut lepopäiviä, eikä koskaan syönyt ns. ohi oman sääntökirjan, niin eipä sitä elämää voi sanoa millään tapaa rennoksi.

 

Nautin kyllä elämästäni silloin mutta en ole varma nautinko vain lopulta siitä, miten hallittua se osa elämääni oli? Kaikki muu sitten olikin aivan sotkua. Viimeisen silauksen kaikelle taisi tehdä mun selkäni rikkoutuminen, joka sai mut pysähtymään. Mulla todettiin välilevynpullistuma 2013 ja vaikka olin jo rauhoittunut sitä ennen ja alkanut syödäkin monipuolisemmin, niin siinä lopulta ymmärsin mitä tapahtuu, kun joutuu pysähtyä kokonaan. Ymmärsin, miten tärkeä mun kehoni mulle on ja se, että voin liikkua. Menetin mulle tärkeimmän asian, ja samalla myös ymmärsin, että mun on alettava miettiä asioita uusiksi. Olin tehnyt töitä valtavat määrät ennen sitä pysähdystä (vuosikausia noin kuutta päivää viikossa) ja kun jäin kotiin parantamaan selkääni, ehdin ajatella enemmän. Mistä se hyvä olo nyt tulee, jos ei liikunnasta? Oli pakko vihdoin ajatella asioita laajemmalla katseella.

Siitä hetkestä koen, että alkoi mun lopullinen tajuaminen ja syy sille, että lopulta sain hormonitoimintaan kunnolla boostia. Aloin rentoutua enemmän, otin aikaa itselleni ja myös syöminen muuttui radikaalisti. Vasta siis kun oikeasti aloin syödä rennommin ja myös välillä sokeria ja ns. kiellettyä rasvaa, niin mun kehoni alkoi voida paremmin. Kiloja kertyi, mutta niin kertyi myös parempi mieli. En sano, että se olisi ollut jatkuvasti helppoa, mutta pikkuhiljaa onnistuin. Koko keho alkoi voida paremmin ja samalla oma tyytyväisyys kasvoi.

Vuonna 2014

Mitä suosittelen sulle, jos susta tuntuu, että oot jo kaikki keinot kokeillut? Jos koet, että olet jo jokaisen kiven kääntänyt ja vieläkään et tiedä missä vika, niin miten olisi ulkopuolinen apu? Suosittelen käymään jollain, joka on erikoistunut näihin asioihin, joko lääkärillä tai esimerkiksi ravintoterapeutilla. Tai vaikka molemmilla. Me sokeudutaan helposti omalle itsellemme ja ei nähdä omia valintojamme huonoina, kun ollaan tehty jo niin pitkään väärin. Jos joku ulkopuolinen tarkastelee tilannetta realistisin silmin, niin ehkä sieltä voisi tulla joku huomio, mitä ei itse huomata?

Susta voi tuntua juuri nyt, että elät rennosti ja syöt tosi rennosti, mutta oletko varma, että teet niin? Voitko käsi sydämmellä sanoa, että olet täysin terve ja että sun silmäsi eivät piilota osaa siitä, miten elät? Että edelleen pidät ohjista kiinni liiankin tiukasti ja pelkäät, että joku voisi sanoa, että nyt vähän rauhaa ja lempeämpi ote elämään? Jos ennenkin olet osannut elää muka liian terveellisesti, niin mistä voit varmuudella tietää, ettet enää elä niin? Jos keho ei toimi, sen pitäisi olla jo yksi hälytyskello. Sen pitäisi kertoa, että kaikki ei vielä ole hyvin.

Hormonitoiminnasta löytyy kirjastosta useita kirjoja ja tottakai nettikin on pullollaan vinkkejä. Niin ja hei mun ihana blogikollega Aino on kirjoitellut myös tosi paljon tästä aiheesta ja sieltä löydätte vielä paljon enemmän juttua aiheeseen. Käykääs lukemassa, samoja ajatuksia on paljon sielläkin ja hirmusti enemmän fiksuja sanoja ja vinkkejä! :)

2015

Kuten jo alussa sanoin, tämä on monimutkainen asia. Mulla olisi todella paljon enemmänkin sanottavaa aiheeseen, mutta pääpiirteittäin oma tarinani ja vinkit olivat nyt tässä. Muistakaa, että mikään ei tapahdu kuin sormia napsauttamalla ja se mikä toimii toiselle, ei toimi välttämättä sulle. Ihan jokainenhan ei saa koskaan hormonitoimintaansa kokonaan kuntoon, mutta mun vakaa uskoni on, että kun saa elämän tasapainoon, niin vuosien työllä suurin osa kyllä saa itsensä kuntoon. Se kunnossa olo tarkoittaa sopivaa määrää ahkeruutta, sopivaa määrää liikuntaa ja myös sopivasti rentoa syömistä. Kokonaisuus pitää saada kuntoon ja sut pitää saada nauttimaan elämästäsi.

Nautintoa ei luoda säännöillä, se luodaan vapauttamalla sut kahleista. Got it? 

Mun suositukseni onkin siis kysyä apua ulkopuoliselta taholta, mikäli olet jo miettinyt kaikki muut palikat kuntoon. Silloin saa rennomman mielen, kun tietää, että on kaikki kivet kääntänyt ja joku muukin antaa vihreää valoa. Ei meidän tarvitse yksin selviytyä kaikesta ja on ihan ok pyytää apua näin hankalaan asiaan. Ehkä se joku osaa antaa jonkun uuden vinkin, jonkun asian joka sulla ei ole tullut mieleen?

Heräsikö sulla ajatuksia? Onko sulla ehkä oma tarinasi meille muille jaettavana? :) 

12 thoughts on “Tarina tytöstä, josta kasvoi nainen ja hän sai hormonitoimintansa tasapainoiseksi

  1. Mulla jäi myös aikoinaan kuukautiset pois lähes vuodeksi! Heti perään aloin seurustella ja alotin pillerit, joten en tiedä oliko kyse oikeista nenkoiata. n. 4vuotta olin lähes ilmen ehkäisyä ja vasta sitten tuo poju ilmoitti itsestään. Pelotti kyllä hurjasti se, että oisin itse syypää siihen, ettei muksua kuulunutkaan. Gynekin sanoi, että jos ei vuodessa käy ns. vahinko, se on huono merkki tjsp. 😞 Loppu hyvin, kaikki hyvin. Onneksi. 😊💕

    Tykkää

    1. Voihan se olla, että tosiaan kesti vain pidempään saada hormonit kuntoon. Menkat ei aina ole kuitenkaan vielä merkki siitä, että kaikki on kunnossa. Oon kyllä ilonen että te saitte teidän pinenen pojan. Tänään nähdään <3 <3

      Tykkää

  2. Ensinnäkin: kiitos! Tarinasi valaa uskoa ja toivoa minuun, joka edelleen suossa rämmin. Kauneus on katsojan silmissä, mutta mielestäni olet ehdottomasti kaunein viimeisessä kuvassa <3 Sopusuhtainen ja kaunis ja eläväinen näköinen.
    Mua olisi kiinnostanut etenkin konkreettisesti mitä muutoksia teit: söitkö enemmän proteiinia vai rasvaa vai kenties hiilaria? Selkäni vuoksi jouduin varmasti jopa vuodelepoon? Blogiasi jo vuosia lukeneeni tiedän että olet aina kävellyt mutta entä juoksu- jäikö se selän myötä? Harjoittelit jopa puolimaratonia varten, eikö? Omia kompastuskiviäni näin konkreettisesti se etten osaa syödä rennosti täysin, mutta rennommin jo (eli matkalla ollaan!) Mutta paino ei nouse, eli syön liian vähän- en vain tiedä mitä. Toisena asiana on ulkomuoto ja ihanne jotka eivät kohtaa. Kehoni ei näytä siltä että se olisi riutunut tai kovin pieni mutta bmi on 19,5 ja lääkäri on käskenyt nostaa. Järjellä ajateltuna haluan ja aion sen tehdä mutta mietin miksi näen oman kehoni niin isona jo nyt kun vaikka vertaan sinuun, joka olet minua pienempi. Kaikilla on oma lähtökohta ja itse olen aina ollut hieman isompi (168cm 60kg) ja nyt kroppani ei tunnu viihtyvän lain tällaisena 55kg vaikka pään mielestä se on ihan hyvä. Huh mitä sekasoppaa mutta jos sait selvää niin kiva :)

    Tykkää

    1. Kiitos Jossu!! :) Olipa kauniita sanoja! Huomasin sun viestin instassa, mutta en vielä ehtinyt vastata. En nimittäin osaa vastata ikinä lyhyesti :D

      Mulla lisäys tapahtui ensin rasvojen puolella, eli lisäsin ns. hyviä rasvoja ruokaan. Avokadoa, pähkinää tms. Sitten otin mukaan myös leipää ja riisiä, joita en aiemmin oikein syönyt. Lopulta sitten lisäsin myös kunnolla voita ja rasvaisia muita tuotteita ja sitten olo vasta kunnolla muuttuikin. Sunkin rasvamäärät vaikuttivat tosi alhaisilta, mitä katsoin nopsaan sun laittamaasi viestiä, mutta vastailen kunnolla sulle sitä kautta :)

      Mulla jäi juoksu selän myötä ja itseasiassa tästä tuun pian kirjoittamaan enemmän, mutta nyt on vähän samoja oireita taas. Selkä on aika heikko, vaikka sitä kuinka treenailenkin. :/ Opin siinä pyäshtyessä vaikka mitä uutta elämästä ja tajusin, että on vähän muitakin tärkeitä asioita kuin alhainen paino. Toivon kovasti, että sullakin tämä ajatus iskostuisi sinne mieleen kunnolla ja saisit täydellisen rauhan mieleesi ajan kanssa. <3

      Mutta joo, vastailen sulle pian instassa enempi! :)

      Tykkää

  3. Voi, kuulostaa niin tutulta! Ja taitaa olla myös aika yleistä valitettavasti. Itsellä kävi niin, että hormonaalisen ehkäisyn jätettyäni kuukautiset jäivät hetken päästä kokonaan pois. Osaltaan siihen johti kyllä myös rankka liikunta ja tarkka ruokavalio. Yritin omin keinoin saada hormonitoimintani kuntoon, mutta se ei valitettavasti onnistunut. Jouduimme sitten puolisoni kanssa hakeutumaan hedelmöityshoitoihin asian vuoksi, mutta onneksi Suomessa on niin loistavat lääkäripalvelut! Niistä olen kyllä tosi kiitollinen :) Olisipa sitä joskus aikanaan tajunnut mitä keholleen tekee…

    Tykkää

    1. Sepä se, olisipa sitä jo nuoresta saakka fiksu ja ymmärtäisi asioita vähän laajemmin. Ehkä voi silti ajatella, että kaikesta on oppinut ja edelleen voi oppia. Korjausliikkeen voi aina tehdä myöhemminkin. :)

      Ihanaa että olette saaneet apua! Suomessa on kyllä todella hyvät hoidot, se on niin hienoa. Jokainen saa apua ja kaikkien eteen tehdään paljon töitä!

      Tykkää

  4. Hieno kirjoitus ja pidän siitä kun kerrot näin avoimesti hankalastakin ja henkilökohtaisista aiheista. Itseäni tämä aihe ei niin läheltä liippaakaan vaikka lukioaikoina olin alipainoinen ja aivan liian tarkka syömisestä ja liikunnasta. Nyt olen paljon rennompi monen asian suhteen vaikka edelleen on opeteltavaa monessa asiassa kuten esimerkiksi ylipäätänsä ottamaan rennosti. Hienoa että puhut ulkopuolisen avun voimasta ja kannustat ihmisiä ottamaan avun vastaan. Itse olen taistellut muutaman ongelman kanssa viime vuosina ja olen todellakin huomannut ulkopuolisen avun voiman. Ongelman ei tarvitse olla suurikaan, mutta ulkopuolinen henkilö osaa kohdata ja katsoa ongelmaa/haastetta aivan erilaisesta näkökulmasta kuin mitä itse katsoo. Ilman omaa ulkopuolista apua en olisi tässä elämäntilanteessa missä nyt olen!

    Tykkää

    1. En usko, että vielä muutama vuosi sitten olisin itekään osannut näistä puhua näin avoimesti. Koen kuitenkin, että se mistä itse on kärsinyt ja mitä on kokenut, ei ole tapahtunut vain mulle. Siksi on hyvä jakaa sitä omaa kasvuaan ja kehitystä, jotta muutkin voisivat oppia. Jos ei muuten, niin ehkä näistä jää edes joku ajatuksen siemen muiden mieleen. Ajan kanssa sitten kasvaa isommaksi. :)

      Ulkopuolisesta avusta tuun kirjoittamaan myöhemmin lisääkin, sillä sitä tarvitaan monissakin eri asioissa. Me ollaan vaan kaikki usein niin pirun vaikeita tyyppejä, että ei osata ottaa sitä vastaan. Myös minä ;)

      Ihana kuulla, että säkin oot saanut apua ulkopuolelta. Ei ole huono asia myöntää ettei pärjää yksin. Vain vahva ihminen pystyy tehdä niin. <3

      Tykkää

  5. Tutulta kuulostaa tuo tarinasi. Kun aikaisemman parisuhteen päätyttyä jätin e-pillerit pois, ei kuukautisia kuulunutkaan. Heti en osannut huolestua, koska olin kuullut, että voi mennä useampi kuukausi ennen kuin kierto lähtee rullaamaan. Siihen aikaan liikuin todella paljon. Liikunta oli lähinnä juoksua ja sykettä nostattavia jumppia eli vain aerobista liikuntaa. Ja tuskin maltoin pitää lepopäiviä koskaan. Kun tämän vielä yhdisti rasvattomaan ja hiilarittomaan ruokavalioon, niin ihmekös, että oli kroppa aivan sekaisin.

    Kävin lääkärissä useampaan kertaan, mutta mitään vikaa minusta ei löytynyt. Lääkäri kuitenkin epäili, että syy olisi liiassa liikunnassa + ruokavaliossa. Itse en jotenkin vain osannut nähdä, että ongelma olisi edellä mainituissa ja jatkoin edelleen samalla rääkkityylillä eteenpäin. Noin vuoden päästä kasvojeni iho alkoi mennä huonoon kuntoon ja päätin aloittaa e-pillerit uudelleen, jotta saisin niistä apua iho-ongelmaan.Tällä tavalla sain kuukautiset jälleen takaisin, mutta eiväthän ne ns. luonnolliset olleet, vaan pillerit pitivät kiertoa yllä.

    Sitten tapasin nykyisen avopuolisoni ja elämään alkoi tulla muutakin sisältöä kuin liikunta sekä hiilareiden välttely. Päätin noin vuosi sitten, että haluan kokeilla miten kroppa toimii ilman pillereitä. Olin jo varautunut, että kuukautiset jäävät jälleen pois, mutta kas kummaa noin parin kuukauden päästä ne kuitenkin alkoivat ja ovat olleet sen jälkeen jopa melko säännölliset. Olin onneni kukkuloilla, koska olin jo luullut, että olin sekoittanut kroppani lopullisesti. Nykyään elämäni on sata kertaa terveellisempää kuin aikaisemmin, sillä siihen kuuluu myös lepo ja osaan myös syödä rennommin.

    Nyt meillä olisi haaveissa perheenlisäys ja täytyy toivoa, että tärppää pian. :)

    Tykkää

    1. Sun tarina kuulostaa tosi tutulta! Sitä kun kuvitteli, että suuri määrä liikuntaa takaa hyvän olon ja innostahan sitä vain liikkui lisää. Hälytyskellot olisi ehkä pitänyt soida, mutta ei. Eikä tosissaan vain yksi osa-alue elämässä välttämättä ratkaise, vaan kokonaisuus pitää saada kuntoon. Usein monille taitaa käydä niin, että jos ei mikään muu tuo järkeä päähän, niin tasapainoinen puoliso ainakin auttaa. Kuten säkin sanoit, silloin saa uutta sisältlä elämään eikä välttämättä keskity vain itseensä. Toinen voi opettaa paljon. :)

      Kiitos kun jaoit sun tarinasi, nää on silmiä avaavia ja on hienoa saada vertaistukea itsekin. Moni varmasti kiinnostuneena näitä lukee. Toivon kanssa koko sydämestäni, että teillä tärppäisi pian! Paljon rentoa mieltä siis sinne. Tuuhan kertomaan jos käy hyvin. <3 :)

      Tykkää

  6. vitsi tää on aika samanlaista kun oma stoori.. tosin eka vähän bulimiaa,sitten ortoreksiaa ja luulin olevani tosi lihaksikas ja hyvässä kunnossa (nojoo luiden päällä ei ollut juuri mitään) mutta nyt kun kuvia kattoo niin olin kyl kamalan ruipelo. itsellä myös pillereistä jäi menkat pois n.7vuodeksi ja kun sain oman selkäni siihen kuntoon että kävelyn lisäks kärsi alkaa treenaamaan nii aloin syömäänki kahta kauheemmin ja miten hyvältä tuntu tehä treenejä energisenä, palautui ja rasvaakin kerty mutta samoin lihasta :) sen myötä hormonitoiminta heräili itsekseen ja pillereiden lopettamisen jälkeen olo senkun parani. luultiin että en vois tulla edes raskaaksi helposti mutta 7 v jälkeen yhdet menkat ja hupsista ku heti tärppäsi. niin se elämä vie ja kummallinen on tää naiskeho :) välillä meinaa leviävä ahteri ahdistaa vaikka mahan kasvu ei ahdista ollenkaan mutta kiitollinen tästä ja ylpeänä kuljen maha pystyssä :D muutama vuosi takaperin nii olisin varmaan aikaamoisen sisäisen myrskyn kourissa tällä hetkellä, onneksi joku loksahti päässä paikoilleen.

    Tykkää

    1. Se on tosi jännä, miten kuvia myöhemmin katsoessa tajuaa niin paljon uusia asioita ja ymmärtää, että hitsit miten sokea onkin ollut. Jotain siinä vaan aina ajassa tapahtuu. Tuntuu vaan niin ikävältä, kun tietää miten moni näkee itsensä rumana/lihavana/liian laihana vaikka totuus olisi toinen. Silmät usein valehtelee niin paljon, ei niihin voi luottaa, ei varsinkaan jos mieli on musta.

      Ihanaa kun jaoit sun tarinasi, näitä tarvitaan! Rohkaisu auttaa aina muita eteenpäin <3 Onnea masusta ;)

      Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s