Pelkuriksi voisi sanoa

Jos sulta kysyttäisiin, että ootko sä rohkea, mitä sanoisit? Miettisitkö, että millä asteikolla sä nyt oikein tarkoitat? Koska niinhän meitä on aina mitattu jo pienestä saakka. Me ollaan jo koulussa laitettu itsemme tiettyyn boksiin ja pohdittu asiaa yhdessä muiden kanssa erilaisin mittarein. Vastattu kysymyksiin, joissa meitä arvioidaan ja opittu, että tarkkaan valitulla vastauksella saa jonkin lopputuloksen. Ai, mä oon tällainen. Lopputulemana meidät on leimattu esimerkiksi rohkeiksi tai pelkureiksi. Tai jotain ehkä siitä väliltä?

Siinä missä joku tyyppi oli jo lapsena meidän mielestä vähän pelkuri, on se varmasti usein sitä vieläkin. Ainakin jos itse pohdin ihmisiä, joiden kanssa on ollut nuoresta saakka tekemisissä, niin harva on muuttunut niin paljon, että voisi sanoa esimerkiksi vähän ujomman tulleen rohkeammaksi – tai toisinpäin. Rohkeus on tosin monia erilaisia asioita ja siinä missä ulkoisesti joku voi vaikuttaa rohkealta, ei hän välttämättä sitä ole kaikessa. Puhun tästä ajatuksesta lisää myöhemmin tekstissä. Rohkeudessa taitaa olla suuri osa luonnetta, mutta myös suuri osa siitä on opittua. Jos kotoa on oppinut mallin, että mitään ei uskalla kokeilla tai mitään ei kannata tehdä, kun jos sitten vaikka sattuu jotain,  niin tuskin sitä kovin helposti myöhemminkään oppii asioita kokeilemaan. Muiden opastuksella ehkä, mutta vaikeaa se on silti. Tottakai osa meistä on jo pohjaltaan rohkeampia ja me tehdään, vaikka joku olisi kieltänyt. Itse oon esimerkiksi kiivennyt alle metrin pitusena luistimilla puuhun, enkä usko, että mua on siihen kovinkaan paljon kannustettu? Ei, enää en tekisi niin. En uskaltaisi, menis vielä luita poikki tai tulis luistin päähän. :D

Jos puhutaan niistä mittareista ja siitä, kuka on pelkuri ja kuka ei niin mä taidan olla vähän siitä välimaastosta. Oon se tyyppi, joka on kyllä monen silmissä rohkea, mutta omassa kokemuksessaan hyvinkin arka.  Vaikka oonkin kiivennyt luistimilla puuhun ja muutenkin voisin sanoa olevani melko rohkea tyyppi tietyissä kohtaa elämää, niin en mä oo esimerkiksi mikään rohkein tyyppi kokeilemaan uusia asioita. En ihan heti menisi hyppimään korkeista paikoista narun varassa ja jos en olisi lasketellut koko ikääni, niin enpä tiedä uskaltaisinko sitä aloittaa nyt. Mulla on myös yksi ystävä, joka ajaa rallia ja oon miettinyt, että siinä on kyllä rohkee nainen. Miten se uskaltaa? Mulla ei oo ees ajokorttia! Oisinpa itsekin niin rohkea!

Mutta sitten toistaalta kun miettii, niin en esimerkiksi pelkää mennä uuteen paikkaan tai tutustua uusiin ihmisiin. Juttelen kaikille, olen kiinnostunut kaikista ja rohkeasti avaan suuni jos mulla on asiaa. Uskallan myös kertoa, jos joku on loukannut mua tai jos näen, että joku muu loukkaa toista. Olen lojaali silläkin uhalla, että joku ei  pidä musta. Kovin moni ei sitä tunnu olevan, sillä usein halutaan, että jokainen olisi kaveri ja samalla kun pyllistää toisaalle, tekee lopulta niin myös siihen alkuperäiseen suuntaan.

En siis ole pelkuri, jos kyse on ihmissuhteista. En myöskään pelkää lähteä ulkomaille yksin, en pelkää että jotain ikävää tapahtuu, vaan odotan uusia kokemuksia nautin siitä, että omat jalat kantaa. Niin ja on rohkeus kai sitäkin, että uskaltaa lähteä kulkemaan omaa tietään ja hakisi nautintoa elämästä, vaikka se tarkoittaisi että pitää lopettaa turvallisessa työpaikassa ja puolittaa oma palkkatasonsa? Jep, niin mulla tuli tehtyä yli vuosi sitten ja kyllä se taisi olla aika rohkeaa tehdä niin. Ja hyvin on pärjätty ainakin tähän asti. :)

Mun ajatus saattaa yhtäkkiä harhautua ja tajuan pohtivani, että mitäs jos työnnän nämä vaunut vahingossa tuonne ojaan?

Mitäs muuta mä sitten pelkään? No, ensinnäkin, mua ei tosiaan saa mistään korkeelta hyppäämään narun varassa. Ja ilmeisesti mua on myös lapsen saannin myötä alkanut pelottamana ihan arkiset tilanteet. Kerrotaan vaikka pari esimerkkiä. Saatan vaikka miettiä, että uskallanko aloittaa sormiruokailun lapseni kanssa, jos saan hänet tukehtumaan? Niin ja kun kävelen kadulla vaunuja työnnellen ja vieressä on oja, mun ajatus saattaa yhtäkkiä harhautua ja tajuan pohtivani, että mitäs jos työnnän nämä vaunut vahingossa tuonne ojaan? Mitä mun lapselle käy? Aika naurettava ajatus sinänsä, koska kuka nyt vahingossa kävelee ojaan? Ajatuksilleen ei silti voi mitään. Ne pulpahtaa mieleen ihan ilmoittamatta.

Toinen elävä tilanne Itävallasta, kun olin rinteessä. En oo mäessä ollut koskaan mikään temppuilija, mutta vauhdista nautin ja musta on ihana viilettää täysiä ja välillä ehkä mennä jostain minimaalisesta hyppyristä. Siis puhun nyt jostain kymmenen sentin hyppyristä, mutta mulle sekin on hyppyri jos se tarkoittaa suksia ilmassa ja sydäntä kurkussa, haha. Tällä reissulla yhtäkkiä huomasin, että mua on alkanut pelottaa. En uskalla mennä yhtä lujaa, eikä ne hypyt kiinnosta enää yhtään. Ja arvaatteko syyn? Kyllä, se on se beibi taas joka on saanut mielen sekaisin. Oon heti alkanut pelätä, että mulle sattuu jotain ja sitten lapsi jää ilman äitiä. Ajatuksena se tuntuu kamalalta.

Jos ei ekat lähes 30 vuotta elelyä tällä pallolla saaneet mun pelkoja muuttumaan ja toimin aina melko samoin rutiiinein, niin lapsen syntymä teki sen. Raskausaikana mua ei vielä pelottanut, mutta silloin en ehkä vielä tiedostanut ihan täysin mitä on tapahtumassa? Pallomaha ei vielä ollut todellisuus, vasta syntynyt pieni pallero on. Niin iso pala todellisuutta, että käytös muuttuu ja samalla moni ajatus.

Mulla onkin tullut monessa tilanteessa tosi pelkuri olo ja vaikka se on ihan terve ajatus vähän varoa nyt kun on äiti, niin tiedättekö mikä pelossa on negatiivista? Se, että pelko saa usein lamaantumaan. Kun pelkää koko ajan, myös käy huonoja asioita. Pelko tulee niin sanotusti pelon luo. Oletteko huomanneet saman? Siksi esimerkiksi itse uskon positiivisuuden voimaan ja siihen, että hyvät asiat tulevat iloisten ja rohkeiden ajatusten luo. Tottakai pitää ymmärtää elämän realiteetit ja toimia järkevästi, mutta silti olisi hyvä aina uskoa onnistumiseen ja itseensä. Mäessä huomasin vaikutukset nopeasti, sillä vaikka en oo koskaan ollut mäessä pelkäävää sorttia, niin muutos on viime vuoteen suuri. Meinasin kerran lentää suksiltani ja näin ei ole ennen käynyt kovinkaan montaa kertaa. Koin sen johtuvan ainoastaan siitä, että mulla oli pieni pelko persuksissa. Annoin pelolle liikaa tilaa. Annoin itselleni mahdollisuuden epäonnistua.

Itsesuojeluvaisto on hyvä asia, mutta jos aina pelkää jotain, niin mitään hyvää ei kyllä voi tapahtua. Pelko ei siis ole vain hyvä asia, vaikka kieltämättä siinä sitäkin on. Jos aina pelkää pahinta, niin huonostihan siinä käy. Eikö vaan? 

Siinä ehkä kiteytettynä yksi iso asia, jota olen viime viikkoina miettinyt. Nyt mä tässä sitten tosissaan pohdin itseäni sillä rohkeus-pelko akselilla ja mietin, että mihinhän todellisuudessa sijoitun? Ei siis omassa todellisuudessa, vaan jonkun muun määrittelemässä. Olenko mä pelkuri, jos mä en enää halua yrittää uusia asioita ja oon alkanut pelkäämään ihan arkisiakin tilanteita? Vai osaisinko mä kääntää vielä kelkkaa ja muistan, että ennenkin on selvitty, joten eiköhän jatkossakin tuu selvittyä ihan hyvin, kunhan vaan tekee parhaansa ja on yhtä rohkea kuin ennenkin?

Nyt olis kiva kuulla, että mitä te ajattelette aiheesta pelko? Ootteko te huomanneet samoja ajatuksia itse lapsen saatuanne tai jossain muussa elämäntilanteessa? 

17 thoughts on “Pelkuriksi voisi sanoa

  1. Moi!

    Ekana tuli mieleen lausahdus jonka olen joskus kuullut; rohkea ei ole välttämättä se, joka ei pelkää, vaan se, joka tekee asioita pelosta huolimatta. Tämä on ollut lohduttava ajatus aina kun olen päättänyt mennä pelkoa päin. (Enkä nyt puhu ns. tyhmänrohkeista jutuista vaan jutuista jotka pelottavat osittain suottakin)

    Olin mielestäni nuorempana melko pelkäämätön ja kunnianhimoa ja unelmia piisasi, mutta aikuisuuden kynnyksellä iski stressaavan elämäntilanteen myötä yllättäin paniikkikohtaus joka aloitti ”pelkojen kierteen”. Olin epätoivoinen, koska tuntui etten pystykään tekemään asioita joita olen aina halunnut tehdä. Pitemmän prosessoinnin jälkeen päätin kumminkin tehdä kaikkia noita asioita ahdistuksesta huolimatta, ja vaikka nykyäänkin jotkut asiat saattavat ahdistaa, minusta tuntuu että pystyn mihin vain jos haluan. Nämä pelot olivat sinänsä järjenvastaisia, että en pelännyt mitään tiettyä asiaa tai että jotain tapahtuisi, vaan tuota pelon ja paniikin tunnetta itsessään, esiintymisen jännittämistä jne.

    Mulla ei ole lapsia, mutta olen äitini edunvalvoja ja usein hänen ainut tuki ja turvansa (taloudellisesti ja henkisesti). Niinpä nykyään olen huomannut ajattelevani myös joissain tilanteissa, että mitenhän äitini pärjäisi jos minulle kävisi jotain. Olen alkanut ajatella myös että otanko turhia riskejä esimerkiksi extreme-lajeja harrastaessa tai matkustellessa ja tunnen oloni joskus itsekkääksi. Varmaan tällaiset pelot ovat ihan luonnollisia jos on ihmisiä jotka ovat sinusta itsestä riippuvaisia, vaikka ei antaisikaan niiden vaikuttaa liikaa tekemisiinsä. Olen myös melko varma, että jos saan joskus lapsia, tuo tunne ”pahenee”. Varmasti hankalaa tasapainotella noiden pelkojen kanssa, mutta hyvä että olet päässyt tekemään asioita joista nautit, vaikka ne tuntuisivatkin eriltä kuin ennen! :)

    Tykkää

    1. Kyllä, juurikin niin! Rohkeus on sitä, että ylittää itsensä ja omat pelkonsa, eikä anna pelolle liikaa tilaa. Juuri sitä yritin tuossa sanoa, että kun pelolle antaa liikaa sijaa elämässä, käy usein jopa huonosti. Rohkeus taas kasvaa sitä myötä, kun antaa itselleen oikeuden onnistua ja uskoo itseensä :)

      Tiedän mistä puhut, sillä mulla itselläni on nuorena ollut paniikkihäiriö. En oikein osaa sanoa mistä se on johtunut, mutta muistan hyvin ne tunteet. Kerran sellainen on tullut aikuisenakin ja se johtui tilanteesta, jossa jäin aivan yksin ja jostain syystä vain menin paniikkiin. Ja kyllä, pelkkä pelko siitä paniikki tunteestakin voi estää toimimasta. :/ Onneksi oot noin hyvin onnstinut kehittymään ja oot osannut toimia omia pelkojasi vastaan. Ihailtavaa! Kuten myös sun äitisi huolehtiminen. Jokainen äiti kaipaisi noin välittävän lapsen. <3

      Tykkää

  2. Hyvä kirjoitus Marissa! Oon ihan samojen asioiden äärellä, ja miten kiva että kirjoitit tämän taas siltä kantilta että jokainen lukijasi ei ole äiti. Osaat käsitellä niin laajoja aihealueita, se on lukijana kiva huomata. Lapsia kun ei vielä ole niin jokainen aihe ei natsaa, mutta usein luen kaiken. Oivaltaa aina jotain uutta ;)

    Mutta niin. Olen alkanut jostain syystä nyt vanhemmiten pelätä enemmän, enkä tiedä miksi. En pelkää muiden vuoksi, uskon että ilman mua pärjättäisiin (on vain kaksi veljeä ja vanhemmat, isovanhemmatkin kuolleet) mutta en uskalla tehdä ikinä mitään ”jännittäviä” lajeja. Viime kesänä muut menivät vesisuksilla, en uskaltanut. Olisi ollut myös mahdollisuus lähteä Islantiin ystävän luo, mutta en uskaltanut. En tiedä edes syitä miksi. Oma äitinikään ei ole mikään rohkein ja nyt kun asiasta kirjoitit, niin sieltä se taitaa olla tarttunut. Jos ei ole koskaan kannustettu ympärillä, kuinka nyt uskaltaisi?

    Jään miettimään aihetta. Kivaa viikonloppua! :)

    Tykkää

    1. Kiitos Karoliina!! :) Musta tuntuu, että kirjoitan nykyään vain pelkästään äiti juttuja, mutta hyvä jos täältä on paistanut myös muita ajatuksia läpi :D Yritän kovasti pitää näkökulmat laajana ja kirjoitella vähän aina siitä mikä milläkin hetkellä on mielessä. :)

      Hyvää pohdintaa sulta ja kuten sanoit, jos ei ympärillä ole ollut kannustava ilmapiiri, niin ei sitä opi välttämättä itse. Siihen tarvitaan myöhemmin kannustusta ja apua, ainakin on todella vaikea vain yksin muuttua rohkeaksi ja yrittäväksi. Paljon tsemppiä sulle siihen, ehkä sun lähiiirissä ois joku, joka vois vähän auttaa asiassa? Sais sut ns. nousemaan aasin selkään ja liikkeelle? :)

      Ihanaa viikkoa!!

      Tykkää

  3. Hmm.. tosi ajankohtanen aihe mulle. Mä itseasiassa oon ollu kanssa sitä mieltä, että koska oon ollu aina jännittävä ja en todellakaan rohkee niin oon sitä aina. Mutta voin sanoa, että mun kohdalla on tapahtunu iso muutos tässä! Mä oon pirun rohkee nykyään! Isot muutokset pelottaa ja jännittää vieläkin , mutta mä oon alkanu tekemään niitä silti! Ekan kommentoijan kuulema lause ” rohkea ei ole välttämättä se, joka ei pelkää, vaan se, joka tekee asioita pelosta huolimatta.” Pitää paikkaansa tosi hyvin! Mä oon uskaltanu tehä isoja muutoksia, mutta koen että mun pienet pelot on hävinny kun oon huomannu, että uskallan tehä tosi paljon isommistakin jutuista totta mitä oon pelänny ensin kuollakseni. Ja vitsi että itsevarmuus nousee kun ylittää ittensä ja uskaltaa!

    Tykkää

    1. Tietkö, musta oli kaikista mahtavinta että kerroit niin ylpeänä että susta on tullut rohkea! Vau, nää sanat voimaannutti muakin ja jokaisen pitäisi seist näin ylpeänä oman itsensä ja tekojensa takana. Mullekin nimittäin tuli ylpeä olo sun tekemistä muutoksista, vaikka en edes tiedä mitä kaikkia ne ovat, mutta silti. Itsevarmuus näkyi näistä sanoista, hyvä Noora! <3:)

      Tykkää

  4. Hyvä kirjoitus ja oikein ajankohtainen, sillä näitä samoja asioita pohdin ollessani Himoksella laskettelemassa. Olen aina ollut hieman arkajalka mäessä enkä ole mitään isoimpia mäkiä uskaltanut laskea. Mutta jotenkin sitä on alkanut pelkäämään entistä enemmän tuon vauvan myötä. Himoksella koin valtavaa pelkoa, sellaista mitä en ole aikaisemmin kokenut. Olin laskemassa yhtä mäkeä kunnes yhtäkkiä vain tajusin etten yksinkertaisesti uskalla laskea mäkeä alas ja jouduin paniikkiin. Itkin vain hervottomasti, koska pelko oli niin suurta. Muutenkin olin paljon varovaisempi kuin aikaisemmin. En ole aikaisemmin huomannut, että pelko olisi kasvanut näin paljon vauvan myötä. Samoin olen aina pelännyt lentämistä, mutta nyt matkastaessani tänne Budabestiin vauva mukana pelko oli entistä suurempaa. Pelkäsin, että mitä jos meille käy jotakin niin mies jää sinne kotiin ihan yksikseen. Ja näillä samoilla ajatuksilla täytyisi uskaltaa lentää täältä vielä kotiin. Olen muutenkin ollut aika ”pelokas” ihminen. Tämä kirjoitus herätti siis paljon ajatuksia! Ja hei olen miettinyt millaista Itävallassa on lasketella. Onko mäet jyrkkiä ja haastavia vai sellaisia sopivia? Olisi kiva jonkinlainen postaus Itävallan mökistä, mäistä ja mitä kaikkea siellä ollessa touhuatte :)

    Tykkää

    1. Hauska kuulla (tai tavallaan tietty harmi kuulla) että sullakin on Mia tullut ihan samanlaisia ajatuksia. Selvästi ei olla näiden fiilisten kanssa yksin, vaan varmasti vähän jokainen äiti alkaa pelätä jollain tasolla, kun on vastuussa toisesta ihmisestä. Tosi ikävää, että sulla pelko kasvoi noin suureksi. <3 Selvisit kuitenkin lopulta ja jos jäät pohtimaan asiaa, työstät sitä, niin ehkä ensi kerralla saat itsesi ylittämään pelot ja uskallat paremmin? Koska se oli se pelko joka sai sut jänistämään ja itkeään, ei mikään muu asia.

      Itävallassa on itseasiassa melko haastavat rinteet ja esimerkiksi viime vuonna näin yhden suomalaisporukan joka vietiin helikopterilla pois, kun he olivat tulleet mustaa rinnettä alas ja ilmeisesti oli käynyt huonosti. Onnettomuuksia näkee todella vähän, mutta usein ne käyvät tilanteissa, joissa on kuviteltu, että mäki on helpompi kuin olisikaan ollut, ainakin siltä se on näyttänyt. Suomalaisilla oon nähnyt monta onnettomuutta, ehä sisun on kuviteltu vievän pidemmälle kuin veikään. hehe. Mutta löytyy Itävallasta myös upeita ja helpompiakin rinteitä, aina on mistä valita. Mäkiä on nimittäin kymmenen kertaa enemmän, joten aivan varmasti on tilaa ja vapaus valita. Ja jos ei tahdo laskea pitkään, voi aina mennä aurinkoiselle terassille istumaan ja nauttimaan auringosta. Lämpö kun nousee usein siinä terassilla koviinkin lukemiin. ;) Katsotaan jos tekisin postauksen aiheesta, kiitos toiveesta. Sitä on toivottu aiemminkin, mutta on unohtunut. :)

      Kiitos rehellisestä kommentista, sain paljon uusia ajatuksia sunkin sanoistasi. :)

      Tykkää

  5. Mä olin pienenä arka ja vähän ujo. Puhelias kyllä kun tutustuin. Enää en ujostele enkä arastele. Puhun yhä paljon. 😂 Mua on aina pelottanut asiat, joihin en voi vaikuttaa kuten esim. sairaudet, lentäminen ja raskaus. Ihan eri asioita, mutta kuitenkin sellaisia mitä ei voi itse hallita. 😁 Niitä pelkään/pelkäsin hysteerisesti. Nykyisin en enää pelkää ns. kuolemaa, mutta samoin täällä ajattelen välillä, että miten lapsonen pärjää jos mulle käy jotain. Lapsen hoidossa oon muuten tosi varma, mutta kyllä sormiruokailu on oikeesti pelottavaa, nössöilen yhä sen kanssa. 😁 Lapset kakovat niin helposti. Luin, että lapsilla tulee oksennusrefleksi jo kun ruoka on vasta ns. keskellä kieltä eli kurkkuun on vielä matkaa. Yritän hokea tätä itselleni. 😂

    Tykkää

    1. Niin ja mä ajoin ajokortin kai 24-vuotiaana, kun duunissa tarvitsi. En aja. En tykkää ajaa ja musta liikenne on pelottava. 😁 Auto olis käytettävissä 24/7, mut ei.. ei niin kiire, ettenkö julkisilla pääsisi. 😎

      Tykkää

      1. No tietkö, kuule se on yks syy miksi koen turhaksi ajaa ajokortin, kun jos ei sitä autoa sitten aja, niin se taitohan katoaa varmaan todella nopeasti :D Mua ei yhtään kiinnosta ajaa autoa, mutta kyllähän se hyödyttäisi monessa kohtaa elämää…

        Ihan normaalia, että jotkut asiat pelottaa elämässä vähän enemmän. Sormiruokailu on ihan varmasti monille iso pelko, mutta pakkohan se on jossain vaiheessa alkaa tottua syömään. Muuten pitää syödä soseita loppuelämä :D Ehkä pääsen tästä pelosta yli, toistokertoja se vain vaatii ja uskallusta. :)

        Tykkää

  6. Mielenkiintoinen aihe jälleen! Itse kuulin hiljattain lauseen ”pelätty elämä on puoliksi eletty elämä”. Se pisti todella miettimään, sillä pidän itseäni usein kyllä melkoisena pelkurina. Tuo lause pitää varmasti paikkansa. Tietysti varmasti meistä jokainen pelkää jotain, ja se on ihan luonnollista, tervettä ja järkevääkin. Mutta jos hirveästi pelkää kaikkea, kyllähän siinä jää tavallaan helposti osa elämästä elämättä.

    Itse olen pelkuri nimenomaan elämän isoihin päätöksiin liittyvissä asioissa. Haluaisin toisaalta lähteä edes muutamaksi kuukaudeksi ulkomaille, mutta en uskalla. Tai koen sen liian vaikeaksi, ja olisi liikaa asioita järjestettävänä. Olen pitkään haaveillut uudesta työpaikastakin tai jonkinlaisesta uralla etenemisestä, mutta toisaalta hyppääminen uuteen tuntuu pelottavalta. En ole myöskään kovin hyvä tutustumaan uusiin ihmisiin. Se johtuu ehkä silti enemmän omasta epävarmuudestani, minkä väittäisin olevan seurasta kouluaikaisesta kiusaamisesta. On ihmeellistä, miten pitkälle sekin vaikuttaa. Vieläkin on välillä vaikea uskoa, että ihmiset viihtyisivät seurassani oikeasti ja pitäisivät minusta aidosti. Helposti alkaa miettiä, että puhuvatkohan he pahaa minusta heti selkäni takia, mikä on tietysti järjetön tapa ajatella.

    Sikäli taas olen rohkea, että uskallan matkustella, lentäminen ei pelota minua, voisin kuvitella joskus hyppääväni benjihypyn tms. Tykkään kaikesta, mikä on edes jollain tavalla vähän hurjaa, missä on ”vauhtia ja vaarallisia tilanteita”. Ne on ihan parhaita asioita elämässä. Vaikka en ole edes tehnyt mitään oikeasti kovin hurjaa (kuten sitä benjihyppyä tms.), monet lähipiirissäni eivät uskalla tehdä edes niitä juttuja, joita itse teen tai haluaisin kokeilla. Kun ei ole kaveria, ei tule itsekään usein tehtyä mitään ”hurjaa”, mitä haluaisi tehdä. Se vähän harmittaa joskus. Meillä on myös aina ollut kotona (äidillä varsinkin) todella varovainen meininki, eikä ole tosiaan kannustettu mihinkään paljon rohkeutta vaativaan, kuten siihen ulkomaillelähtöön. Totta kai se vaikuttaa ihmiseen itseensä, jos kaikki läheiset sanovat, että älä nyt sinne mene tai älä nyt vaan tuollaista tee tms. Sikäli toivoisin, että jos joskus saan lapsia, osaisin olla heitä kohtaan kannustavampi. Tiedän, että se tulee olemaan vaikeaa, sillä kuulun kyllä myös niihin ihmisiin, jotka murehtivat ja pelkäävät (ehkä liikaa), että itselle tai muille sattuu jotain. Olisi kuitenkin ihanaa, jos osaisi äitinä olla kannustava ja rohkaiseva lastaan kohtaan. Ettei lapsi pelkäisi toteuttaa unelmiaan ja tajuaisi, ettei haittaa, vaikka joskus epäonnistuisikin,

    Huh, tulipas taas pitkä kommentti. Varmaan olisi rittänyt juttua vielä paljon enemmänkin. :D Osaat selvästi kirjoittaa aina ajatuksiaherättäviä postauksia. ;)

    Tykkää

    1. Hyvää pohdintaa Sanna! Isommat asiat kaipaavat meistä monilta vähän enemmänkin ajattelua ja musta on oikeasti myös tosi fiksua vähän pohtia asiaa ennen kuin toimii. Tottakai jos aina jättää lopulta tekemättä asiat kun miettii sen olevan fiksumpaa, niin myöhemmin sitä voi katua. On silti ihan tervettä mun mielestä vähän kyseenalaista niitä omia ideoita :)

      Ymmärrän sun tuntemukset tuosta, että ei ehkä ole niin helppo tutustua uusiin ihmisiin kun on taustalla ikäviä kokemuksia. Kyllä itsekin myönnän, että oma taustani vaikuttaa ihmisiin tutustumiseen mutta oon yrittänyt ottaa sellaisen linjan, että annan aina kaikille mahdollisuuden. Koska hei, jos me itse ollaan lojaaleja ja kiltejä toisille, niin eikö pidä olla muitakin sellaisia samanlaisia ihmisiä? Ja jos sitten huomaa, että joku tekee ikävästi, loukkaa tms, niin sanoo siitä suoraan ja vaihtaa sitten suuntaa. Koska sitä ei tietenkään pidä sietää ja ainakin itse kartan nopeasti sellaista seuraa, joka ei ole rehellistä.

      Sulla on paljon hyviä mielipiteitä ja uskoisin kuule, että löytäisit todella hyviä ihmisiä, jos saisit rohkeuden tutustua uusiin ihmisiin. Täälläkin kun juttelet niin avoimesti ja kerrot rehdisti omaa kantaasi asioihin. Uskon, että jos me ollaan aitoja ja rehellisiä, eikä esitetä mitään, niin kyllä ne oikeat ihmiset meistä pitää. Jos taas esittäisi koko ajan, niin sellainen elämä on todella raskasta.

      Kuulostat mun korvaani todella rohkeelta tyypiltä, pelkästään tosiaan jo rehti puhe on rohkeutta. Ja se, että pohtii jo valmiiksi millainen äiti voisi olla. Onneksi sun ei tarvitse miettiä sitä etukäteen ja jos oot sitä jo valmiiksi miettinyt, niin ihan varmasti osaat olla kannustava ja rohkaiseva. Vaikka itse pelkää, ei sen tarvitse olla lapselta pois. :) <3

      Enkai mä nyt selitellyt ihan ohi sun kommentin? Tuli niin paljon ajatuksia :) Ja hei! Mä en uskaltaisi benji hyppyyn. Kääk! ;)

      Tykkää

  7. Lapsena ja teininä olin etenkin fyysisissä jutuissa omasta mielestä melkoinen rämäpää, en pelännyt mitään. Kiikuin puun latvaan, kahlasin kosken yli, ajoin ilman käsiä pyörällä, uin syvälläkin, ajelin mopolla missä mieli teki jne. Sosiaalisissa tilanteissa olen aina ollut pelkuri, paitsi silloin, kun olen ihastunut johonkin. Silloin oon lähinnä ajatellut, että meni syteen tai saveen, mutta jotain ihanaa tästä voi seurata enkä ole osannut pelätä yhteyden ottamista ja juttelua. :D Ja pääosin nämä pelot/jännityksen aiheet on edelleen samat, fyysiset jutut ei niinkään pelota, mutta sitten ne sosiaaliset tilanteet.

    Jossain vaiheessa iän myötä tuli kuitenkin pari sellaista isompaa pelkoa. Pelkään etenkin liikennettä, autolla voin ajaa ja sen kyydissä olla, mutta jännitän koko ajan. Pelkään, että jostain rysähtää hirvi, poro tai toinen auto niskaan, tai mitä tahansa. Pelkään, että jotain sattuu itselle tai läheisille. Serkun autokolarissa tapahtuneen kuoleman jälkeen etenkin oon pelännyt, kun se kuoli kolarissa ihan ilman omaa syytään. Pelkään myös silloin kun joku läheinen on jossain reissussa ja jos se ei vasta puhelimeen, niin oon melkein varma, että jotain on sattunut.

    Ois kiva käydä joku roadtrip-reissu ympäri Suomen, mutta en tiedä uskallanko. Matkustaminen on pelottavaa.

    Tykkää

    1. Ihana! Musta on mahtavaa, että jotkut uskaltavat toimia ihastuksensa eteen ja ajattelevat juurinkin noin kuin sinä – että mitäs tässä oikein menettää, meni syteen tai saveen! Mahtava kommentti :)

      Iän myötä meitä ihan varmasti kaikkia alkaa pelottaa vähän eri tasoilla asiat ja kun tieto lisääntyy, tulee pelkojakin enemmän. Tuo serkun kuolema on selkeä syy, miksi sulla on ihan oikeus ja syy pelätä, koska tuo ei tosiaan ole pieni asia. Se tapahtuma varmasti palaa sun mieleen jatkuvasti ja itse olisin varmasti ihan samassa tilassa kuin sinäkin ja pelkäisin. Osanotot sulle tähän ikävään sattumaan. <3

      Kyllä sä vielä joku päivä uskallat tehdä sen road tripin. Se ei tarvitse olla heti, mutta joku päivä vielä. Mieli kaipaa vain valmistelua ja ehkä jonkun pitää vähän vetää sua mukaan? Jos tapaat oikean tyypin joka innostuu siitä myös, niin sitten? :)

      Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s