Puolen vuoden äitiyteni aikana olen oppinut…

Jos en mä itsekään sitä oikein usko, niin ette varmaan kyllä tekään. Puoli vuotta hei jo kulunut siitä, kun synnäriltä kuului kova huuto ja yksi pikkuinen ihmemies piti yhden miehen showtaan. Muissa huoneissa oli jatkuvasti hiljaista, meillä pidettiin huolta, että sairaalan seinät saatiin kaikumaan ääntä ja kaikilla oli tieto, että täällä mä olen. Vitsit, miten makee nähdä vihdoin ulkoilma! Samaan aikaan me kaksi uutta vanhempaa pääsi heti osallisiksi. Opeteltiin vaipanvaihtoa, navan puhdistusta, hellimistä, imetystä ja ties mitä uusia asioita, joista oli voinut aiemmin vain lueskella. Vasta puoli vuotta sitten sai todellisuuden kautta tietää, mitä on olla vanhempi. Miltä tuntuu olla vastuussa toisesta ihmisistä satasella ja miltä tuntuu, kun toinen ihminen luottaa suhun ja kirjaimellisesti tarraa susta kiini kaikilla voimillaan. <3

Mutta, mitäs kaikkea olen puolen vuoden aikana oppinut äitiydestä?

…Olen esimerkiksi oppinut vauvoista vaikka mitä jännittäviä faktoja! Jos ennen hyvä kun tunnistin mikä on vauva (karjuu, nukkuu, syö?), niin nykyään tiedän että vauvat esimerkiksi ovat aina erilaisia yksilöitä ja jokaisella on ne omat tarpeensa. Joku on sylissä koko ajan, toinen istuu kiltisti hiljaa sitterissä katselemassa kun mamma juo kahvia. Tämä pätee ihan joka asiaan ja tämähän tarkoittaa siis sitä, että vauvatkin on ihmisiä, vaikka me niistä harvoin sellaisina puhutaan. Vauvat on yksilöitä, omine tarpeine ja omine tunteineen. Kukapa niitä siis yhteen muottiin haluaisi edes laittaa. 

( Tuli muuten mieleeni edellistä kirjoittaessa, että ”vauva on vauva, vaikka voissa paistais..” mutta tota toi tais kuulostaa nyt vähän pahalta? :D )

…Olen oppinut reagoimaan erittäin nopeasti ja samalla pulssia nostamatta, jos sattuu jotain yllättävää. Jos nyt vaikka yöllä kakat lentää vaippaa vaihtaessa sänkyyn tai ostoskekuksessa puklut on ympäri liikkeen lattiaa, niin sittenhän siinä siivotaan ja yritetään selvitä tilanteesta nopeasti ja kunnialla. Ihan vain nyt tällaisina vähän sottaisempina esimerkkeinä. Oppi on se, että kaikesta selviää rennolla asenteella ja pienellä huvittuneella tuhahduksella – Ai, taas keksit äidille jotain tekemistä. Kiva, alkoikin olla vähän tylsää! ;)

…Edellisestä tuli mieleen, että olen oppinut sen, ettei mitään tarkkoja aikoja kannata luvata kenellekään. Ei ellei ole superäiti, joka osaa teleportata itsensä paikasta toiseen. Onko joku? Minä en ainakaan! ;)

…Olen oppinut, ketkä ovat ne ymmärtäväisimmät ja sydämellisimmät ihmiset elämässäni. Kun joku kysyy vain yhden simppelin lauseen, ”kuinka jaksat Marissa?”, se tuntuu taivaalta. Jo se pelkkä kysymys tuo helpomman olon ja tekee mieli kertoa, että super hyvin! Koska hei, se viesti tai puhelu. <3

…Olen oppinut, että sooloilijasta voi tulla pysyvyttä ja tasapaksuista elämää toivova ”tylsimys.” Niin, vaikka matkustelua tahdon jatkossa harrastaa siinä missä ennenkin, niin pyrähtely sinne tänne ja ulkomaille muutto ovat nyt kyllä täysin jäissä. Samoin työnteko 24/7. Nyt mielessä on vain kodin kyhääminen vuosiksi tiettyyn paikkaan ja omalle lapselle mahdollisimman pysyvän ja turvallisen ympäristön luonti. Niin ja kasvatus, se on mielessä paljon. Se, miten kasvattaisi lapsesta mahdollisimman muita huomioivan ja ystävällisen. :)

…Olen oppinut, että myös alle kolmekymppinen voi miettiä testamenttia. Heh, enpä ollut tätä ennen raskautta ajatellut, mutta kun ei ole naimisissa ja mitä tahansa voi koska vaan käydä, niin kävipä mielessä, että sellainen tulee vissiin sitten olla. Enpä tosiaan olisi vielä vuosi sitten tiennyt miettiväni tällaisia asioita…

…Olen myös oppinut, että miten vauvalle avataan oma tili ja sijoitusrahasto, hankitaan passi ja ostetaan lentoliput ennen syntymää. Hyödyllisiä uusia taitoja ja tietoja. ;)

…Olen oppinut, että jokainen äiti ei jaksa puhua vauvajuttuja koko ajan. Kuten minä. Ihan kaikki muut jutut kiinnostaa, vastapainoksi siihen kotiarkeen. Siksi sellaiset perhekerhot eivät välttämättä ole ihan mun juttu, ainakaan niiden kokemusten kautta, joita olen päässyt näkemään..

…Olen oppinut, että vessassa ja suihkussa käydessä on usein mukana pikkukaveri, joka ihmeissään pitää sulle lattialta seuraa. En ymmärrä miksi tästä aina vauhkotaan, ettei pääse suihkuun tai vessaan, kun siis eiks oo tosi siistiä, että aina on seuraa mukana?! ;) haha. 

…Olen oppinut, että kyllä äitikin voi juoda kahvia, syödä hyvin ja pitää itsestään esim. urheillen huolta. On vain priorisoitava oikein ja valmisteltava asioita. Kaikki onnistuu, kun on oikea asenne eikä odota, että ne omat halut ja tahdot tulevat ensimmäisenä. Ei, sä oot hei nyt se tyyppi joka päättää asioista vikana. Get used to it! ;)

…Olen myös oppinut, että äitiyteen ei oikein voi valmistautua kuin yhdellä tapaa – avoimella asenteella. Kaiken kyllä oppii ja kaikkeen tottuu. Kunhan siihen on valmis. 

…Olen oppinut, että moni vanha piirre vahvistuu äitiyden myötä. Empaattisuus, huolehtivaisuus, joustavuus, tunteikkuus, vastuullisuus nyt vaikka esimerkkinä. Joustava oon esimerkiksi ollut aina, mutta tässä äitiyden myötä tää taito on päässyt ihan uusiin sfääreihin! Pystyn helposti muuttamaan suunnitelmia, odotella muita tuntien ajan, sopia epämääräisiä kellonaikoja, lähteä milloin vain mihin tahansa naama väsymyksestä punakkana ja samalla vain ajattelen, että no kukapa mua nyt muka katsoo, vauvaa ne kuitenkin kattoo, heh. Puhumattakaan tunteikkuudesta ja empatiasta toisia kohtaan. Itkettää jo pelkkä ajatus, että jollekkin läheiselle kävisi jotain. Mutta ehkä ne on ne hormonit vielä tällä hetkellä? 

…Olen oppinut, mitä on rakastaa toista niin paljon, että hyppäisi vaikka talon katolta, jos se pelastaisi sen toisen hengen. Aiemminkin olisin toiminut näin omien läheisteni puolesta, mutta nyt vasta tiedän, mitä on, kun ihan todella todella vahvasti tuntee näin. Ilman sekunnin pohdintaa tekisin mitä vain lapseni puolesta. Ihan mitä vain. (Ja meidän tyyppi muuten tietää sen jo nyt. Sillä on oma käskyhuutonsa ja se tietää selvästi, että äiti on hänen pikkurillin ympärillä! ;) )

…Olen oppinut, että äitiys ei ole tunteena kovinkaan helposti selitettävissä. Se on luonnollinen tunne. Luonnollinen ja vahva tunne siitä, että on toiselle esimerkkinä, oppaana ja turvana koko loppuelämän. .<3

***

Luulenpa, että näitä taitoja ja asioita siitä mitä äitiys on opettanut, kyllä riittää vaikka millä mitalla lisää, mutta siinäpä sellaiset jotka juuri tänä aamuna sain mieleeni. Katsotaan mitä ajatuksia seuraava puolivuotinen herättää. Luultavasti tuhat asiaa lisää. ;)

Mitäs sä olet oppinut äitiyden myötä? 

 

12 thoughts on “Puolen vuoden äitiyteni aikana olen oppinut…

  1. Se on kyllä oikeesti ihan käsittämätön se rakkaus omaa lasta kohtaan. Välillä oikeesti miettii, että rakastan miestäni, perhettäni jne ihan älyttömästi, mutta tämä rakkaus on silti vielä vahvempaa. 😍 Mä en myöskään jaksa höpistä aina äitijuttuja ja oonkin onnekas, että mun kaks ystävää sattui tulemaan myös äidiksi samaan aikaan. On muutakin yhteistä kuin ne lapset. :) Mä en myöskään käsitä sitä ”pitää kulkea puklulta haisevissa vaatteissa, hiukset likaisena sotkuisessa kodissa”-marttyyri asennetta. Asioita mitä pitää oppia kun palaa töihin taas on mm. se, että julkisissa pitää ostaa lippu (tulin juuri taas salilta vahingossa maksamatta. Onneksi ei tullut tarkastajaa. 😂)ja kävely ilman tukea=rattaita. 😂

    Tykkää

    1. No eikö ookkin! Ja miten ihanaa, että sulla on myös äitikavereita. Kyllä se vähän ehkä helpottaa, kun on lähellä ihmisiä jotka ”oikeasti” ymmärtää. :) Ja saa jutella muita juttuja myös siinä samalla, kun jokainen kaipaa myös niitä ihan varmasti.

      Heh, joo mä näytän aina ihan sottaiselta, mutta se taitaa olla mun oma valinta. Kun ei vaan huvita laittautua, kun en oo muutenkaan sellainen. Mutta siis oon ihan samaa mieltä sun kanssa, että se on vaan omasta asenteesta kiinni ja tottakai jos on väsynyt, niin ei välttämättä vaan jaksa. Ehtimisestä se ei varmasti ainakaan ole kyse. :)

      Haha, eikä! Onneksi ei tullut tarkastajaa :D

      Tykkää

  2. Niin ihmeellistä tää äitiys ettei aina voi käsittää ja välillä vaan miettii että mistä tuo pieni ihme on tänne tullu.
    Vaikka oon ammatiltani lastenhoitaja ja hoitanu 1-6v lapsia, niin kyl tämmösen ihan pienen vauvan hoitaminen on eri juttu. Yllättyny miten hukassa välillä ollu ja isi onki selvinny tilanteista paremmin. Vauva oppii koko ajan uusia taitoja niin kyllä myös vanhemmatkin.

    Tykkää

    1. Tuntuu tutulta tuo ajatus, että isä on selvinnut joistain hetkistä parmemmin. Musta on monet kerrat tuntunut, että oon ihan huono äiti ja isä on se paras vanhempi. Liekö monella samanlaisia ajatuksia jos meilläkin :)

      Tykkää

  3. ”…Olen oppinut, että jokainen äiti ei jaksa puhua vauvajuttuja koko ajan.”
    Mun täytyy sanoa, että tää on sussa niin ihana juttu! ♥ Mun mielestä on edelleenkin ihan hullun mahtavaa, että me pystytään puhumaan vauvajutuista ja bilemuisteloista melkein samassa lauseessa! :D Sun kanssa tietää, että sua ihan _oikeesti_ kiinnostaa ne muutkin jutut, kun vauvajutut. Ja sit taas toistepäin, muakin ihan _oikeesti_ kiinnostaa myös ne vauvajutut. Sä oot edelleen Marissa, samalla kun oot myös äiti. Mun mielestä se on ihan mieletöntä ♥♥

    Tykkää

    1. Eikä, ihana sinä!! <3 Ja mä oon alkanut aina pelätä joidenkin kanssa, että enkai puhu liikaa vuavajuttuja, jos yhtään alan puhumaan niistä, mutta sun kanssa ei kyllä yhtään jännitä. Sua kiinnostaa aidosti ihan kaikki jutut ja vitsit, mä kyllä tahdonkin kuulla aina sun hauskat bile kuulumiset. <3 :) Oot huikee, nähtäispä taas pian!! :)

      Tykkää

  4. Ihana kirjoitus ja paljon samoja ajatuksia täälläkin! Rakkaus tuota pientä kohtaan on aivan käsittämätöntä ja on totta että oman lapsen eteen tekisi mitä vain. Mulla tuo vauvajutuista puhuminen menee niin, että juttelen paljon vauvajuttuja äiti-kavereiden kanssa joihin ystävyys on lähentynyt vauvojen myötä ja tästä olen todella onnellinen. Mutta sitten niiden ystävien kanssa joilla ei lapsia ole jutellaan vauvajuttujen lisäksi paljon muutakin :) Eli sopivasti kaikkea! Minunkin täytyisi opetella vielä tuota rentoa asennetta. Vieläkin stressaan että kaiken pitäisi sujua juuri tiettyyn aikaan tietyllä tavalla mutta eihän tämä vain pienen lapsen kanssa toimi.. Täytyisi opetella olla stressaamatta rytmin muutoksista ja siitä jos kaikki ei mene ihan suunnitelmien mukaan. Esim täällä lomalla otan vähän liikaa stressiä neidin unista ja rytmeistä vaikka neitiä ei näytä haittaavan jos on vähän rennompaa. Vielä kun äiti rentoutuisi :D

    Tykkää

    1. Mulla on käynyt samoin parin ystävän kanssa, että ollaan lähennetty nyt kun molemmilla on lapsi. Yhdistävät asiat tottakai lähentää ja myös toisinpäin – jos ei enä ole yhteistä, usein tulee erkaannuttua ajan kanssa.:) Uskon, että opit kyllä olemaan stressaamatta, mutta sekin täytyy tapahtua hiljakseen ja ajan kanssa. Jos alat stressata jo siitäkin, että pitää olla stressaamatta, niin siitä tulee liian iso soppa selvittäväksi :D Ajan kanssa hyvä tulee, aivan varmasti :)

      Ihana kun ootte päässyt lomailemaan sinne ihanaan Budapestiin. Toivottavasti tykkäsitte :)

      Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s