Huumorintajusta

Jos tässä elämässä joku juttu on vaivannäön ja joskus muutaman ylilyönninkin arvoista, niin se on huumori. Välillä kuuntelen sisäistä naurua itsekseni ja mielessä pauhaa räkäinen nauru. Ulospäin se näyttäytyy mahdollisesti vain virneenä. Hihityksenä joskus, jos en muista vaimentaa mun ääntäni. Tai  en tahdo, eihän aina tarvitse olla hiljaa. Seurassa se ääni sieltä joskus yltyy, kasvaa sellaiseksi oikein röhönauruksi, pitää pidellä vatsasta kiinni, kun huomaa vatsapalikoiden jännittyvän ja hengityskään ei oikein enää kulje kaiken sen hohotuksen keskellä. Joskus alkaa oikein sattumaan ja  se vasta onkin sitä kunnon naurua! Välillä pelkkä naurahduskin on kyllä tosi okei. Sellainen jonkun läheisen kanssa yhdessä koettu hörähädys, tiedättekö? Sellainen samasta vitsistä kahden naamalle syntynyt virne ja sitä seuraava nautinto, koko kropan valtaava tunne iloisuudesta. Niin, hei sitähän se oikeastaan vähän on. Nautintoa kasvoilla ja koko kehossa. Väristyksiä, rentouden purkautumista, vapautta, ehkä vähän myös kiitollisuutta.

Kunnon huumorilla puskee nopeasti päälle muu maailma unohtuu – fiilis.

Mun veljeni muuten aina kuittailee mulle siitä, kun nauran omille vitseilleni. Ööö, no ihan varmasti nauran! Enhän mä muuten niitä juttuja edes heittäisi, elleivät ne olisi hauskoja omasta mielestäni. Okei, joskus saatan kuittailla sille jostain takaisinkin, koska sitä se huumori myös omalla tavallaan on. Osoitus nasevilla sanoilla, että hei sä kuulut mun jengiin. Meidän perheessä se on aina tarkoittanut huulenheittoa vähän siitä sun tästä, eikä kaikkea todellakaan pidä ottaa tosissaan. Elämässä on niin paljon totisia asioita noin muutenkin, että jos ei olisi jo lapsena oppinut nauramaan itselleen ja vähän muillekin siinä ympärillä, voisi elämä tuntua aiiiiika paljon raskaammalta.

Yritän sanoa siis sitä, että huumorihan on yksi keino osoittaa luottamusta ja kiintymystä. Ei sitä ihan kelle vaan heitä niitä parhaita vitsejään, eikä tosiaankaan halua, että joku vakavalla katseella pistelisi niitä sanoja poskeensa. Noup, kyllä niiden sanojen on tarkoitus upota syvälle ja aiheuttaa sama reaktio, kuin tuossa hetki aiemmin ylempänä kuvailin. Räkänaurua mieluitenkin, mutta jos ei nyt sentään synny naurua, niin hymy edes. Ihan pieni, jooko? 

img_30091

”Mul on niin huono huumori, lol!” huuteli joku joskus kaupan käytävällä ja mä virnuilin sille kauheeta röhönaurua nauraneelle porukalle itsekin vierestä. En mä niiden juttuja kuullut, mutta sille ajatukselle siitä, ettäkö muka joku huumori ois huonoa, mä pistin pystyyn yhden hymyn itsekin. Mistä tuli muuten mieleen, että koskaan ei kannata vältellä naurua tai hymyä. Ei se ihan höpöhöpöä oo, kun joku sanoo, että nauru pidentää ikää. Ei ei, kyllä mä veikkaan, että mun omallakin kohdalla juuri se huumori on pitänyt mut näinkin nuoren näköisenä ja tulee pitämään jatkossakin. uskon, että mitä enemmän löytää iloa elämästä, sitä vanhemmaksi ihan varmasti elää.

Mutta palataan vielä hetkeksi siihen porukkaan, joka sai mut itsenikin nauramaan. Niinhän me usein kaikki sanotaan, että meidän huumori ois muka jollain tapaa huonoa. Luokatonta, ala-arvoista, surkeaa. Eikös se kuitenkin mee niin, että on tärkeintä löytää ympärilleen sellaisia ihmisiä, jotka ymmärtää ne sun jutut, vaikka ne ois susta kuinka surkeita? Että sun kaverit tykkää niistä tyhmistä vitseistä myös, eikä ne oikeastaan lopulta edes ole tyhmiä. Ainakin mulle on kovin tärkeää, että mun ystävät nauraa mun kanssani ja että mua naurattaa myös heidän juttunsa. Mulle on tärkeää bondata mun läheisteni kanssa.

img_9446

Mulla on paljon erilaisia ystäviä ja jokaisella on omanlaisensa huumorintaju. Se kai siinä hauskaa onkin, että jokaisen kanssa syntyy omat juttunsa, kun ei jokanen ole samasta huumoripuusta veistelty. Syntyy niitä inside läppiä, joita ei niin vain muille selitellä. Eikä muuten kannata edes yrittää, menee pieleen joka kerta! :D

Kotona meillä on Villen kanssa todella paljon huumoria, naureskellaan joka päivä enkä voisi edes kuvitella, että olisin ihmisen kanssa joka ei jaksaisi kuunnella mun turhaa höpinää. Tykkään vitsailla jatkuvasti jostain ja haen aina huumoria eri tilanteista, joten en ikinä pärjäisi ihmisen kanssa, joka ei vitsejä siedä. Tottakai yritän niitä karsia sellaisessa seurassa, jossa ei tunne kaikkia, etteivät ihmiset ymmärrä väärin. Jos sitten huomaakin, että porukka on samasta puusta veistettyä, voi huumori lisääntyä nopeasti ja pian kaikkia naurattaa. Koska harvoinhan se vitsi jää vain yhteen, kun huumorin kukka alkaa kukkimaan. Ei, kyllä se kukinto kasvaa hyvinkin nopeasti, kun se saa oikeanlaisen alustan ja kasvuvoimaa hyväksyvästä energiasta. Eikä sille enää sinä vaiheessa ole rajoja. Voi syntyä ihan mitä tahansa. Uusia ystävyyksiä jopa?

Mulle nauru on suuri elinehto ja ei ole varmasti montaa päivää vuodessa, kun en jaksa repiä huumoria esiin. Huumori on se, joka tekee päivistä elämisen arvoisen. Huumori on se, joka saa vaikeatkin asiat tuntumaan helpommilta. Ja joo, joskus olen vähän se porukan pelle, mutta haittaako se? Jos voisin joka ilta mennä nukkumaan sillä tiedolla, että edes joku on nauranut mun hyväntuulisuuteni vuoksi, niin eikös mun pidä oikeastaan olla siitä tiedosta vain ylpeä? ;)

img_3840

Huumori on helpointa silloin, kun on itsevarma olo ja pystyy hörähtää myös itsestään keksitylle hauskalle jutulle. Veikkaan, että nuorempana kun olin heikompi, en osannut sitä yhtä hyvin kuin nykyään. Eivätkä kaikki tietenkään voi heitellä toisistaan ihan mitä tahansa läppää, mutta se siinä jutun juoni onkin. Kuten jo aiemmin sanoin, huumori on tietynlainen kunnianosoitus. Jos mä esimerkiksi tutustuisin uuteen tyyppiin ja meillä synkkaisi huumorihommat heti siinä ensi istumalta, niin kyllä musta olisi tosi makeeta pistää heti nauruksi. Ja niin yleensä tapahtuukin. Huumori syntyy oikeassa hetkessä ja siinä hetkessä ei turhaan aikailla. Otetaan kiinni tilaisuudesta, lausutaan muutama nopeasti tai ei niin nopeasti valikoitu sana, ja sitten nauretaan yhdessä. Sen jälkeen voi sitten kehua kotona, miten makeita tyyppejä on päivän aikana tavannut ja yrittää kertoa niitä huonoja vitsejä eteenpäin. Ja nauraa, kun ei se koskaan kuitenkaan onnistu. ;)

Loppuun mulla tuli vielä mieleen sellainen ajatus, että jos jonkun huumori saa sut joskus pahalle päälle tai suhun sattuu toisen sanat, voisitkohan sä sanoa siitä suoraan? Kertoisit sille toiselle, miksi se susta tuntui pahalta. Meistä kukaan ei ole ajatustenlukija ja siinä missä toinen tarkoitti vain hyvää, ehkä jopa halusi ilahduttaa, saattoi se susta tuntua pahalta ja toisen on hyvä kuulla se. Kukaan ei saa loukkaantua vitsistä, eikä loukkaamista saa tietenkään naamioida huumorinkaan taakse. <3

Ois kiva kuulla mitä huumori sulle merkitsee. Merkitseeköhän se yhtä paljon kuin mulle, eli ihan hitsisti? ;) 

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s