Ei se vertailemalla muutu

Yleensä jaarittelen alkuun ihan liikaa, mutta mitä jos tänään mentäisiin jo heti toiselta riviltä itse aiheeseen? Jep, tehdään niin! Mulla tuli tuossa eilen illalla Instagramia selatessani mieleen, että ettehän te vaan liikaa vertaile itseänne muihin, kun katsotte toisten kuvia? Ettekä varsinkaan mieti liikaa, jos luette jonkun toisen tekstin esimerkiksi facebookista, että hitsit, miten mä en pysty samaan? Ettehän vaan?

Tiedän, että välillä kuvat ovat todella upeita ja jonkun muun elämä voi näyttää ihan satumaisen ihanalta, mutta usein se on kuitenkin vain ohut pinta sitä elämää. Somessa me kaikki herkästi jaetaan vain niitä hyviä hetkiä ja uskoisin, että moni saattaa valita sanansakin tarkkaan niin, että asiat saa kuulostamaan vähän erilaiselta kuin ne todellisuudessa ovat. Vähän kuten kuvissa on filtterit, on sanoissakin usein vähän sama toteutus. Valitaan tarkkaan ja vähän väännellään ja vaikutus on sama. Tai mistä mä tiedän, ehkä kaikkien elämä tosiaan on niin täydellistä kuin annetaan olettaa? ;)

instagramsportlehti

Tuleeko sulle huono fiilis joskus, jos näet jonkun tehneen esimerkiksi hyvän treenin ja sä makaat sohvalla syömässä kattelemassa Netflixiä, etkä oo aatellut lähiaikoina raahata itseäs yhtään mihinkään? Tai harmittaako sua, jos joku toinen äiti vaikuttaa tosi aktiiviselta lapsensa kanssa ja sä viihdyt enemmän kotona? Niin tai onko sulla esim ihan kiva mies kotona, mutta kun näet muiden kirjotuksia niiden miehistä, alat miettiä että onkohan se sun ukko nyt sittenkään niin hyvä kuin kuvittelit? Ootko sä itsekään yhtään fiksu, kun muut näyttää paljon fiksummilta, hauskemmilta ja paremmilta noin niin kuin kaikessa?

Ihan luonnollisia ajatuksia kaikki ja uskoisin, että meistä jokainen joskus on epäileväinen oman itsensä suhteen. Liian vaativa joskus? Mikä on oikeasti ihan hyväkin juttu, sillä jos ei ikinä epäile tai pohdi, ei voi myöskään kehittyä mihinkään suuntaan. Toisaalta taas, on ihan turha ainakaan toisten kuvia katsomalla alkaa miettimään, että itse olisi jotenkin surkea. Ne ovat vain kuvia yhdestä hetkestä, tarkkaan valitusta kulmasta ja filtterillä väritettyjä. Kuka niitä nyt siis ottaisi niin tosissaan. Sanatkin voivat todellisuudessa olla täysin tuulesta temmattuja, mistä sen tietää.

instagramaiti

On mulla joskus itsellenikin tullut huono fiilis, jos vaikka sattuu katsomaan jotain liian makeeta kuvaa vääränä päivänä. Eikä se ole sen kuvan jakajan syy vaan se on oman epävarman olon. Kai meillä kaikilla on joskus heikkoja hetkiä ja joku vähän väärä sana voi mielessä nousta esiin ihan uudenlaisina ajatuksina? Että kun on itse ollut jostain asiasta vähän epävarma, nousee se asia pintaan herkemmin, kun toinen puhuu samasta asiasta. Mitä nyt omien kavereiden kanssa on juteltu, niin epävarmat fiilikset on jokaiselle joskus tuttuja. Niistä vaan pitää päästä yli ja ymmärtää, että on ihan turhaa vertailla muihin. Itseään voi kehittää ihan muilla tavoilla, mutta ainakaan ei kannata koskaan pohtia sitä, että olisi huonompi kuin joku muu. Me ollaan kaikki niin erilaisia ihmisiä, tunnetaan niin eri tavoin ja toimitaan miten parhaaksi nähdään. Kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Vertailu on kannata koskaan, sillä kuten sanoin, on ne kuvat vaan hetken otoksia ja elämästä ei ikinä voi saada todellista kuvaa, ellei ihan oikeasti tunne ihmistä jonka kuvaa katsoo. Melkeinpä pitäisi asua sen tyypin kanssa, että voisi nähdä koko kuvan. Kyllä mäkin välillä mietin, että olenko mä laiska äiti, kun en jaksa niin aktiivisesti liikkua sosialisoimassa ympäriinsä tai jos en voi kokkailla joka päivä jotain hyvää ruokaa kotona, kuten moni muu äiti tuntuu tekevän, mutta nää asiat ei kuitenkaan ole musta itsestäni kiinni. En mä voi pientä lasta pakottaa rauhoittumaan lattialle ja odottamaan, että mä kokkaan, enkä mä voi pakottaa häntä pitämään sitteristä istumisesta. Siksi en voi verrata itseäni toiseen äitiin, jonka lapsi on erilainen ja hän pystyy tehdä vaikka mitä kotona, kun lapsi ei vaadi yhtä paljon huomiota. Tämä nyt vain yksi esimerkki, eiköhän teistä jokainen keksi jotain omaa, kun hetken miettii sitä millaisia ajatuksia joskus toisten kuvat herättävät.

instagramraskaus

Pääosin musta on tosi hauskaa katsella pirteitä ja ihania kuvia, tuun niistä usein ihan hirmu hyvälle tuulelle. Sellaisia tykkään jakaa itsekin, koska kun niitä hyviä hetkiä on ihan hirmu paljon elämässä, on niistä kiva antaa palanenkin muidenkin koettavaksi. Ootko samaa mieltä? Tämä ajatus vain tulvi mieleeni jostain takaraivosta mylläämästä ja kun välillä sitä näin uutena äitinä kokee itsensä huonommkais kuin muut ovat, niin tottakai sitä sortuu oman itsensä arvosteluun. Tulee verrattua itseään muihin, vaikka tosissaan ei pitäisi. Tiedostaminen on onneksi avainsana siihen, että voi päästä yli tällaisista ajatuksista ja oppia, että on ihan turhaa aloittaa vertailu. Elän omaa elämääni ja tiedän kaikista parhaiten itse, miten mulla menee ja mihin kykenen. Tiedän itse parhaiten, mitä tunnen ja miksi. Samat sanat sulle. Ei sitä turhaan kannata toisten elämää pohtia, ne elämät kun on jokaisella meillä omalla tavallaan ihan yhtä vaikeita ja ihan yhtä ihania <3 :)

Siinä keskiviikon aatos aamukahville pohdiskeltavaksi. Herättikö sulla ehkä ajatuksia? :)

psst. tämä kirjoitus on kirjoitettu ehkä kymmenessä osassa. Omaa aikaa on ollut taas super vähän ja poika on käytännössä ollut useamman päivän lähes jatkuvasti sylissä. Ensimmäinen hammas on puhjennut, toinen tulossa ja yksi oksennustautikin meillä jo sairastettiin. Syli on siksi ollut käytössä entistä ahkerammin, onneksi siitä selvittiin nopeasti. Me jatketaan nyt sylittelyä ja päästetään isi lähtemään töihin. Ihanaa päivää kaikille sinne ruudun toiselle puolen! <3

10 thoughts on “Ei se vertailemalla muutu

  1. Moi Marika!
    Nyt mun on vohdoinkin pakko kommentoida, oon lukenut sun blogia jo pitkään mutten ole ikinä jättänyt viestiä. Halusin tulla sanomaan, että kiitos blogistasi! :) Mä olen kuukauden vanhan vauvan äiti, sun ikäinen, ja samanlailla rakastan terveellisiä elintapoja liikunnasta ravintoon, positiivista mieltä unohtamatta! On ollut ihana lukea sun arjesta miten olet onnistunut yhdistämään liikuunan vauva-arkeen, olet mulle pieni esikuva :)
    Vaunulenkkejä tulee tehtyä päivittäin, mutta odotan myös innolla aikaa milloin ”uskaltaisin” jättää vauvan isälle 1-2h että menisin yksin lenkille/salille. Minkä ikäinen teidän vauva oli, kun ekaa kertaa olit salilla tms? Rintaruokinnalla täällä siis ollaan täysin :D Pulloa on testattu, kelpaa kyllä, mutta mietityttää kun vauva muuten kaipaa erittäin paljon äidin syliä (luonnollisesti!)…

    Tykkää

    1. Moikka Hanna :) Kiitos tosi paljon kehuista, tuli hyvä mieli ja vaikka et olekaan aiemmin kommentoinut niin hienoa, että jätit nyt merkin itsestäsi :)

      Ymmärrän tosi hyvin sun tuntemuksia, veikkaan että moni uusi äiti ei halua lähteä kotoa vauvan luota mihinkään. Se tunneside on niin vahva! Taisin olla ekaa kertaa kahden kuukauden kohdalla salilla, mutta mulla ne reissut on aina olleet noin 1-1,5 tuntia että ehtii takaisin kotiin imettämään. Treffeillä me oltiin myös niihin aikoihin Villen kanssa ja oltiin pois kotoa 6 tuntia, eli isovanhemmat hoiti sillä aikaa. Hauskaa siinä oli se, että puhuttiin puolet treffien ajasta vaan Allusta :D Eli niin helppo se on lähteä kotona vapaalle, kun mielessä on tottakai vaan se oma lapsi :D <3

      Meillä on allulle kelvannut tuttipullo, mutta jos lapselle ei se kelpaa ja vain äidin syli on tärkeä, niin luultavasti alussa vain pitää olla enemmän itse kotona? Se ei varmasti tule olemaan lopullinen tilanne, ja ehkäpä kuuden kuukauden iässä lasta voisi yrittää vähän väkisinkin jo opettaa siihen, että isäkin voisi sen 1-2 tuntia olla yksikseen tai joku muu? Silloin vauva jo oppii enemmän, pienempänä ei kait samalla tapaa ymmärrä? Voin tottakai olla väärässä.

      Paljon tsemppiä sulle vaavin kanssa, äidin syli on paras, vauvakin sen tietää! <3 :)

      Tykkää

  2. Hyvä kirjoitus tämäkin. Ihan niin kuin sun kaikki muutkin kirjoitukset :) Ja oikein ajatuksia herättävä tämä postaus, koska vertailen itseäni todella paljon muihin. Hyvä muistutus tämä että aivan turhaan! Harmi kun teillä on sairasteltu ja tulipas teille ajoissa hampaatkin. Meillä niitä edelleen odotellaan ja saa nähä kuoriutuuko tuosta neidistä sitten myös entistä enemmän sylivauva.

    Tykkää

    1. Kiitos taas Mia :) Hyvä, että sain muistutettua. Me uudet äidit varsinkin kaivataan välillä tätä muistusta, että turha vertailla muihin. Jokaisella meillä on oma, rankka ja ihana elämämme. :)

      Tykkää

  3. Joo, ikävä kyllä sitä tunnistaa itsensä tuosta sun tekstistä. Vertailua, mutta joskus myös lievää kadehdintaa tulee harrastettua tai oikeastaan yleensä ne ajatukset vaan nousee mieleen :/ Kyllähän sitä tietää, että ei pitäisi ja eihän kuvat/postaukset kerro kaikkea ihmisten elämästä, vaan on nimenomaan sellaista pintaraapaisua vain. Toisaalta sekin pitää paikkansa, että niinhän sitä itsekin tulee laitettua someen niitä tähtihetkiä/onnistumisia/reissuja ja muita mukavia juttuja – ei niitä, kun hommat menee metsään tai mikään ei vaan kiinnosta :D

    Tykkää

    1. Hehe, en mä tiedä mikä tää tyyppi on, kun kasvaa niin kauheella vauhdilla ja hampaitakin on kohta täys rivi suussa :D Ehkä parempi että ne hampaat tulee myöhään, isompi lapsi ehkä osaa olla purematta koko ajan?! ;) hahah!

      Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s