Isä vaippoja vaihtamassa

Vielä kymmenen vuotta sitten ajattelin, että adoptoisin lapsen, jos mulle sattuisi hyvä mies elämääni. Onhan niin paljon lapsia ilman vanhempia, miksi tehdä uusia lapsia jos niin moni on yksin? Vielä yhdeksän vuotta sitten uskoin, etten koskaan löydä itselleni hyvää parisuhdetta, niin monia suhteita oli mennyt pieleen. Kahdeksan vuotta sitten olin parisuhteessa, mutta onneton. Halusin väkisin saada toimimaan suhteen, jossa kumpikin olimme toisillemme aivan vääränlaiset ihmiset. Seitsemän vuotta sitten muistan miettineeni, ettei musta olisi koskaan äidiksi. Kuusi vuotta sitten haaveilin, että seurustelisin ihanan miehen kanssa, joka olisi empaattinen ja laittaisi minut aina etusijalle. Viisi vuotta sitten elin on off suhteessa, en todellakaan tiedä miksi jatkoin suhdetta niin moneen kertaan. Neljä vuotta sitten elelin taas sinkkuna, mainitsinpa myös olevani aivan varmasti ikuisesti yksin. 3,5 vuotta sitten en pistänyt yhden yhtä ajatusta lapsille. Kolme vuotta sitten olin alkanut seurustella ihanan miehen kanssa. Pohdin naimisiinmenoa ja lapsia, mutta vain siksi, että sellaisista asioista on kai hyvä puhua suhteessa, josta on tulossa vakava. Yli kaksi vuotta sitten aloimme haaveilla tämän ihanan miehen kanssa siitä, että meillä olisi oma perhe. Noin vuosi sitten tulin raskaaksi. Nyt mulla on lapsi, oma pieni perhe ja ihana mies. Empaattinen sellainen, ja samalla joku joka laittaa mut aina etusijalle. Tänään olen onnellisempi kuin koskaan. 

dsc07972-1

Huomasitteko edellisiä sanoja lukiessa, miten ajan kuluessa tilanteet muuttuvat ja siinä samalla ajatukset? Erilaisten ihmisten tapaaminen muuttaa elämän suuntaa, joskus yksi ihminen saattaa muuttaa omaa ajatusmaailmaa niin paljon, ettei sitä uskoisi itse tässä hetkessä todeksi. Siskoni Noora multa kyseli joskus siitä, että milloin mun mieleni oikein muuttui, kun ennen halusin adoptoida lapsen? Se kysymys pysäytti. Niin, mihin se ajatus muuten jäi? Ajatus, jota olin kantanut mukana lapsesta saakka. Tajusin, että se ajatus taisi jäädä siihen hetkeen, kun Ville tuli mun elämääni. Ilmeisesti mun elämässäni oli vihdoin oikeanlainen ihminen. Joku joka sai mut näkemään itseni äitinä ja jonka kanssa mulla syntyi yhdessä ajatus perheestä. Niin, yhdessä me se ajatus saatiin aikaiseksi. Ei erikseen tai yksin.

Mulle on monessakin eri tilanteessa sanottu, että olen onnekas, kun mulla on Ville. Moni on täällä blogissakin sitä kommentoinut ja kertonut, että olen todella onnekkaassa asemassa kun mun mieheni on niin hyvä isä ja haluaa osallistua lapsen elämään. Kyllä, niin olenkin. En edes haluaisi ajatella elämää ilman Villeä. Onnekas on ehkä silti väärä sana kuvaamaan tätä kaikkea, sillä ollaanhan me molemmat tehty paljon töitä tämän suhteen eteen eikä se ole vain onnekkuutta, että meillä menee näin hyvin. Kaikki me tehdään jatkuvati valintoja elämässä ja kumppanin valinta on onnekkuutta siihen saakka, että tavataan, mutta kaikki loppu on itsestä kiinni. Hyvän suhteen eteen pitää nähdä vähän vaivaa, mikään ei tule eteen kuin itsestään.

Mutta kyllä, olen erittäin onnekas, että olen saanut kunnian edes tavata Villen ja siitä on muodostunut meille lopulta parisuhde. Haluaisinkin kysyä teiltä, että eikö Ville sitten ole onnekas ihan yhtä paljon musta kuin mäkin hänestä? Eikö hänkin olekin onnekas, kun on saanut itselleen naisen, joka myös halusi yhteisen perheen ja haluaa pitää lapsesta huolta siinä missä hänkin haluaa? Vai koetteko te muut naiset, että on naisen työ pitää lapsesta huolta ja on jotenkin poikkeuksellista, jos mies on samanlainen? Onko tosiaan niin, että nainen on aina jonkinlainen ykkösvanhempi? Mitkä ovat miehen oikeudet? Vai onko niitä?

img_3254

Edellisiä kysymyksiä oon pohtinut vuosien aikana itseasiassa useinkin ja niihin taitaa löytyä yhtä paljon vastauksia kuin on vastaajia. On olemassa paljon asioita, joissa mun mielestäni monet miehet ovat erilaisia kuin me naiset, mutta oikeudet pitäisi silti kaikilla olla aivan samat. Jos perheeseen tulee lapsi, niin kyllä se lapsi on aivan yhtä tärkeä molemmille vanhemmille. Tiedän monia, jotka eivät ajattele samoin ja esimerkiksi raskausaikana sain kuulla yllättäviäkin mielipiteitä siitä, että Villellä ei isänä ole oikeutta lapseen samoin kuten mulla on. Erään naisen mielestä mulla oli kuulema oikeus päättää kuka neuvolaan tulee kanssani ja isällä ei siihen olisi sanomista, jos päätän kutsua sinne jonkun muun mukaan. Ai siis mitä sanoit? Olinhan alusta asti ollut ”hankkimassa” lasta yhdessä mieheni kanssa ja hänen kanssaan lapsi on myös saatu aluille. Tekikö mun möhömahani raskausaikana mut jotenkin tärkeämmäksi vanhemmaksi? Olisiko mulla oikeus muka sulkea isä pois lapsen elämästä vain omalla päätökselläni? Niinkö elämässä tosiaan toimitaan?

Rehellisesti sanottuna, mulla ei välttämättä olisi edes halua perustaa perhettä, ellen olisi tavannut Villeä. Ville oli se syy, että mulla heräsi edes pieni halu olla osana perhettä. Mä rakastuin niin silmittömän paljon, että mun teki mieli saada meille pieni elämänalku ja katsoa yhdessä, mitä kaikkea vielä tapahtuu. Halusin nähdä, mitä meistä kahdesta saisi aikaiseksi. Että millainen rakkauspakkaus meistä syntyy. Enkä mä olisi sellaista halunnut, jos tietäisin, ettei Ville ole hyvä isä. Jos Ville olisi vähät välitänyt lapsista tai puhunut välinpitämättömästi lastenhoidosta, en mä olisi ikinä alkanut edes pohtia koko asiaa yhdessä hänen kanssaan. Ei, ei tämä lapsi ollut mulle oma päätös. Oli meidän yhteinen päätös yrittää lasta. Ja jos jotain päätetään hankkia yhdessä, eikö se myös mene niin, että asiat hoidetaan yhdessä? Eikö myös isä ole ihan samalla tapaa oikeutettu tulemaan jokaiselle neuvolakäynnille mukaan ja siinä samassa myös yhtä oikeutettu (ja velvoitettu) hoitamaan lasta?

Nostan hattua jokaiselle, joka hoitaa lasta täysin yksin.

Halusin tästä aiheesta kirjoittaa, sillä tajusin vasta itsekin teidän kommentteja lukiessanne sen, miten erilaisia näkökulmia meillä voi olla perheestä. Jokuhan tosiaan voi haluta lasta niin paljon, että on aivan sama onko mies samaa mieltä ja osallistuuko edes lastenhoitoon. Ja onhan olemassa paljon yksinhuoltajia, joko omasta valinnasta lähtöisin tai muista syistä. Nostankin hattua jokaiselle, joka hoitaa lasta täysin yksin, se on varmasti super rankkaa. Toivoisin myös, että jos elämässä ei ole yhden yhtä ystävää, perheenjäsentä tai edes rahaa hankkia lastenhoitoapua, ei välttämättä hankkisi lasta yksin vaan miettisi asiaa uusiksi. Täytyy nimittäin olla todellinen supernainen, että pystyy elämään täysin yksin ja hoitamaan lasta ilman kenenkään muun apua. <3

dsc06885

Ymmärrän, että kaikilla miehillä löydy tietotaitoa olla lapsen kanssa, kaikki eivät ole kiinnostuneita lapsista ja jotkut eivät vain osaa, vaikka haluaisivat. Erilaisia tilanteita varmasti löytyy. Jos Ville olisi sellainen mies, tiedän, ettei meillä olisi lasta. Olen tiimipelaaja henkeen ja vereen, niin se on myös kotona. Molemmat tehdään töitä, että on rahaa elää mukavasti ja samalla tapaa molemmat myös hoidetaan lasta, että lapsi voi hyvin. <3

Vastauksena kaikkiin kommentteihin, sanoisin että mielestäni me Villen kanssa ollaan molemmat onnekaita, kun ollaan löydetty rinnallemme ihminen jolla on samat arvot ja samanlaiset toiveet elämästä. Ville on tehnyt varmasti monia kompromisseja mun vuokseni ja samoin oon tehnyt hänen vuokseen. Oon esimerkiksi jättänyt työelämän ja ihanat työtehtävät meidän yhteisten suunnitelmien vuoksi ja veikkaan, että Ville olisi valmis ihan samaan. Niin ja eikös Ville saa olla kiitollinen siitä, että olen valmis olemaan poissa töistä jopa kaksi vuotta, jotta voin olla meidän yhteisen lapsen kanssa kotona ja pitää hänestä hyvää huolta? Että olen valmis laittamaan oman urani jäihin, jotta meidän perheemme olisi onnellisempi?

Melko usein ajatellaan, että nainen on äiti ja mies on vain hoitosetä. ”Mä jätän mun pojan miehelle hoitoon viikonlopuksi.” Kuulostaa lauseena mulle tosi tylyltä. Meillä kun on tosi tasapuolinen jako täällä kotona ja me molemmat ollaan ihan yhtälailla Allun vanhempia ja hoitajia. Kumpikin hoitaa häntä yhtä paljon, sillä erolla että mulla nyt sattuu olemaan rinnat ja toimin ruokakoneena, joten luonnollisesti taidan viettää siitäkin syystä aikaa enemmän hänen kanssaan. Meillä myös Ville vaihtaa vaippaa yöllä ja vaikka hänellä on työ, niin ihan yhtä tärkeänä hän pitää sitä, että mä nukun edes vähän yöllä. Se tarkoittaa sitä, että meidän pitää mennä vähän aikaisemmin nukkumaan nykyään ja Ville herää välillä yöllä avuksi. Siinä me luovutaan yhteisestä ajasta illoissa ja päivät on vähän lyhyempiä, mutta toisaalta kumpikin saa edes yrittää nukkua ja elämä on ehkä astetta helpompaa. Ei silti niin, että toinen eläisi ihan omaa elämäänsä ja toinen eläisi lapsen kanssa. Koska eikö se lapsi ole tärkeämpi kuin mikään työ? Työn saa aina hankittua uuden, mutta lapsi on elävä ihminen, joka kaipaa rakkautta ja hoivaa. Ei häntä niin vain vaihdeta uuteen, jos kaikki menee pieleen.

dsc07694

Jos teillä on erilainen jako ja esimerkikisi ajattelet, että perhe on vain naisen vastuulla, niin sitten se on niin. Tai jos olet eronnut tai muista syistä yksinhuoltaja, niin tottakai elämä on erilaista kuin meidän perheessä on. Siltikään en voi omaa mielipidettäni tästä asiasta muuttaa ja kun kommentteja aiheeseen on tullut useita, halusin teille kertoa oman ajatukseni tästä. Ilman Villeä tuskin olisi koko lasta eikä lapsi ole mulle vain lapsi, vaan hän on osa perhettä ja jatkoa meidän yhteiselle elämälle parisuhteessa. Olen suunnattoman onnellinen, että koskaan edes tapasin Villen ja tottakai koen olevani onnekas, että olen tässä elämässä. Kun molemmat on täydellä sydämellä mukana, saa lapsi elää onnellisessa perheessä ja oppii itsekin rakastamaan pyyteettömästi.

Mielipiteistä ei voi kiistellä, niistä voi kyllä keskustella. Eli tervetuloa jakamaan omat ajatuksesi aiheeseen. Kuten tiedätte, kuuntelen aina! :) <3

Vaihtaako teilläkin myös isä kakkavaippoja, vai onko se vain äidin duuni? 

13 thoughts on “Isä vaippoja vaihtamassa

  1. Mä oon täysin samoilla linjoilla, oikeastaan joka asiasta mistä kirjoitit! Eli tästä voi päätellä, että meillä iskä vaihtaa vaippoja ja huolehtii lapsistaan/ perheestään siinä missä mäkin. Enkä koe olevani mitenkään erityisen onnekas asian suhteen, mulle se on itsestäänselvää :)

    Tykkää

  2. Ennen ku vauva synty isi sano ettei vaihda vaippoja, mut ajattelin että hän vaan vitsailee. Ja kyllä hän heti sairaalassa alko niitä vaihtamaan, kun kätilö kerran näytti miten se tehdään. Isi sanoo että hänenki pitää tehdä jotain ku mä imetän monta tuntia (varsinki alussa). Nyt vauva on melkein 3kk. Kyllähän mä oon enemmän vauvan kanssa, koska imetän ja isi käy töissä. Ite oon halunnutkin olla vielä vauvassa niin kiinni etten oo yksin käyny paljon missään. Mutta helmikuussa mulla alkaa autokoulu ja tanssitunnit. Isi on ollu tällä viikolla lomalla ja tänään ku vaihdoin vauvan vaippaa mietin että millon oon ees viimeks vaihtanut kun isi vaihtaa oikeestaan aina ku on kotona, myös yöllä jos seuraava päivä on vapaa. Meillä vielä se että isi tulee maasta jonka kulttuuriin kuuluu että äiti hoitaa lapset.

    Tykkää

    1. Tiedätkö, mulla on ihan samanlainen kokemus kuin sullakin! Tai no, Ville on kyllä alusta asti halunnut tehdä kaikkea, mutta muistan miten jo sairaalassa ihmettelin miten hyvä Ville oli lapsen kanssa ja miten hyvin osasi hoitaa kaiken. Tuli todella ylpeä olo, samalla myös mietin, että onkohan meillä niin, että isä on se parempi vanhempi ja äiti ei osaa juuri mitään :D No, onneksi on tullut huomattua, että tosi tasavertaisia ollaan ja vahvuudet on eri asioissa. :)

      Mustakin on ihanaa olla lähes koko ajan vauvassa kiinni, hän kun on tosi sylivauva eikä viihdy yksin lähes yhtään. Siksi kaipaankin ajoittain niitä omia hetkiä, että saa vähän aivoja tuuletettua ja tunnin parin päästä on taas energiaa olla ihana ja huolehtiva äiti. Ja halia paljon lisää <3

      Tosi upeeta, että vaikka sun miehesi on eri kulttuurista ja siellä tavat varmasti erilaiset, on hän yllättänyt näin. Tuli tosi iloinen mieli tästä, kiitos jakamisesta Kati-Laura! :)

      Tykkää

  3. Samaa mieltä; meille oli alusta saakka itsestäänselvää, että olemme lapsen mitä tahansa asioita koskien tasavertaisessa asemassa, toki juuri imetys tekee minulle äitinä omanlaisen roolin. Keväällä koittaa uusi aika, kun isä jää omasta toiveestaan vähän yli vuoden ikäisen lapsen kanssa kotiin ainakin puoleksi vuodeksi ennen päivähoidon aloitusta. Ylpeänä olen saanut kertoa suunnitelmistamme niistä kysyneille. Mielestäni molempien vanhempien olisi tärkeää antaa tilaa toiselle, monissa asioissa, etenkin lapsenhoidossa, ei ole yhtä oikeaa tapaa tehdä. :)

    Tykkää

    1. Kuulostaa tosi hyvältä päätökseltä, peukku teidän isälle! Ja tietty myös sulle, ihan yhtä upeaa se on, kumpi sitten vaan onkin kotona vaavin kanssa. Tästä kommentista tuli tosi hyvä mieli Ninni! :)

      Tykkää

  4. Olen samaa mieltä kanssasi! Meilläkin on alusta asti oltu tasavertaisia vanhempia ja meidän neidillä on paras mahdollinen isä. Jo synnytyssairaalassa mies oli hyvin varma otteistaan ja en voinut kun ihailla hänen suhdettaan lapseen ja samaa mieltä olen vieläkin. Itse olen myös paljon päässyt omiin menoihin jos olen halunnut. Toki olen paljon kahdestaan neidin kanssa johtuen miehen kolmivuorotyöstä mutta jos olemme molemmat kotona niin tasavertaisia vanhempia me olemme. Minusta on jotenkin omituista jos näin ei ole vaikka toisaalta eihän kaikki miehet ole vain niin luontaisesti lasten kanssa. Mutta toisaalta ei välttämättä kaikki äiditkään. Kiva kuulla että jonkun muunkin mies jää kotiin hoitamaan lasta ja äiti palaa töihin. Meillä on kesällä edessä sama tilanne mitä Ninni kertoi kommentissaan :)

    Tykkää

    1. Kuulostaa tosi hyvältä! Ja mustakin on ihanaa, että on isejä jotka myös jäävät kotiin lapsen kanssa. Tunnen itsekin monia, sillä It-alalla se on ihan yleistä, että isä jää kotiin lapsen kanssa jossain vaiheessa. Musta on hienoa, jos mieskin ymmärtää sen tärkeyden, että lapsen kanssa pitää viettää aikaa ihan molempien. <3

      Tykkää

  5. Sama täällä, tasavertaisesti pidetään huolta 1kk ikäisestä typystämme sillä erotuksella, että multa löytyy ne rinnat. :)

    Tykkää

  6. Meillä on nyt vihdoin alkanut isäkin olla vähän omatoimisempi kun poitsu täyttää 6kk. 😂 Yöllä herään usein siihen, että mies käy poikaa katsomassa, jos hän ääntelee unissaan, ja kun isi lähtee aamulla töihin hän tuo pojan viereeni jos vesseli on herännyt eli mun ei tarvitse nousta. Isä ehdotti jopa itse, jos alkaisin yhtenä iltana käydä jumpissa. Hyvin ovat sen 3h pärjänneet ja aina on poika jo nukkumassa kun tulen kotiin
    . 😁 Taidan se kuitenkin olla minä, kuka syöttää, vaihtaa vaipat jne, mutta se voi olla ihan omaa syytäkin. Vauveli kun on niin helppo tosiaan ollut, etten ikinä ole oikeastaan mitenkään poikki ja kai automaattisesti teen aina kaiken. Sama koskee siivousta, safkan tekemistä jne. 😂 Kun olin vatsataudissa, mies kyllä automaattisesti toimi ja koska murehti tarttuuko tauti, hoisi vauvan mummille yökylään. 😁😘 Musta kyllä lastenhoito pitäisi olla molempien hommaa, mutta jotenkin se mulle vaan on jäänyt. 😓😏

    Tykkää

    1. Eikä, ihanaa kuulla Sirpa! Katos nyt, se vaan kesti hetken että siellä ehdittiin tottua vauva-arkeen ja mieskin pääs enemmän pikkuhiljaa mukanaa. Ihanaa :) Ymmärrän hyvin tuon, että tekee itse ihan luonnollisesti kaiken, jos ei koe päiviä raskaaksi ja kaikki menee kuin omalla painollaan. Mäkin yritän esim öisin olla mahdollisimman paljon itse ”ruorissa” mutta siinä vaiheessa kun en esimerkiksi vielä kolmelta oo nukkunut juuri yhtään ja seiskalta toinen lähtee töihin, on vaan herätettävä myös Ville ja annettava sinne vastuu. Meillä menee välillä tosin vähän taistoksi sekin, että kumpi antaa kumman nukkua. Ville yrittää itse joskus valvoa ihan liikaa ja on sitten aivan seis aamuisin. Sekään ei ole kovin hyvä, koska mulla kuitenkin hormonit auttaa ja kunhan saan viikkoon edes yhdet hyvät yöunet, niin olo on parempi. Mutta joo, ihanaa että saat kotona apua <3

      Eikö ollut muuten hassua, kun vatsataudissa ei voinut tehdä mitään ja yhtäkkiä toinen hoitaa kaiken? Meillä oli ihan sama kuvio kuukausi sitten ja mulla tuli ihan kauheen syyllinen olo! Ja ikävä Allua :D Vaikka olin vaan eri huoneessa ja yritin nukkua, niin mua jotenkin otti tosi paljon sydämestä kun "laiskottelin" vaan :D

      Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s