Mistä ikäkriisi syntyy?

Ihan heti alkuun sellainen fakta, että ei, mulla ei ole ikäkriisiä. Ihan vaan, ettei joku erehtyisi vain otsikon perusteella ja koko juttua lukematta tekemään vääriä johtopäätöksiä. Oon kuulkaa erittäin tyytyväinen lähes kolmekymppinen nainen. Itsevarma, onnellinen ja tottakai myös fiksu ja filmaattinen. Haha! ;)

Jos olisit vielä viime viikolla kysynyt mun ikääni, olisin kylmän rauhallisesti kertonut olevani 27 vuotias. Ihan hirveesti ei tule omaa ikää mietittyä ja ilmeisesti mulla on kaiken hössötyksen (raskausaika, synnytys, vauvabuumi mitä näitä nyt on) aikana mennyt ihan ohi, että mulla oli myös synttärit kesällä ja täytin 28 vuotta. Vau, sehän kuulostaa oikeastaan aika hienola luvulta! En oikein tiedä mitä näistä luvuista edes ajattelisin, en oo koskaan oikein osannut ajatella elämää lukujen kautta. Synttäreitä on tottakai aina kiva juhlia, mutta ettäkö niistä synttäreistä pitäisi ahdistua? Pitäisikö iän takia ihan todella joskus kriiseillä?

IMG_8466

Tunnen todella monia, joilla ikäkriisi on syntynyt juuri kolmenkympin lähestyessä. Asiasta on tullut keskustelua useissa eri porukoissa ja oon usein se ainut, jolla ei minkäänlaista kriisiä vielä ole/ole ollut. Monilla on ollut kriisi jo parinkympin iässä, mikä tottakai on vähän ehkä hassua. Ihan vaan siis siksi, että silloinhan elämä on vasta ihan alun kynnyksellä ja niin paljon asioita on kokematta, että omasta mielestäni on vain hienoa saada vähän lisää ikää. Kypsyä vähän, niin kuin joku ehkä sanoisi. Siksi mä oonkin vähän pohdiskellut, että iskeeköhän tää paljon puhuttu kriisi muhunkin vielä joskus. Voisko se iskeä? Oonko mä kriiseilevää tyyppiä?

En tietenkään voi tietää onko mun aiemmassa elämässä koetut kriisit (heh, niitä on joo ollut joskus mullakin, kuten sulla!) olleet ikäkriisejä vai jotain muuta. En silti koe ikinä ottaneeni ikää minkäänlaisena paineena, en oo nähnyt syytä antaa iälle liikaa valtaa. Enkä näe syytä, miksi myöhemminkään antaisin. Vai luuletko, että vuoden päästä mä kriiseilen ikääni, kun kolmekymppiä todella lähenee?

”Jotenkin sitä vaan luulee, että kolmekymppinen on ihan hirveen vanha”

Kysyin äidiltäni, että onko hän kärsinyt ikäkriisistä ja kuulema juurikin kolmekymppisenä oli vahvasti kriiseilyä pinnassa.  Vähän myös nelikymppisenä. Nyt viisikymppisenä ei kuulema enää tuntunut missään, heh. ”Jotenkin sitä vaan luulee, että kolmekymppinen on ihan hirveen vanha” sanoi äiti, kun kysyin mikä siinä nyt oli kriisin aiheena. Kuulostaa tutuilta sanoilta, noin on todella moni muukin sanonut, kun asiasta on juteltu. En itse pysty samaistua ajatukseen yhtään, en vaikka elämässä on vaikka mitä vielä saavuttamatta ja oon ehtinyt tehdä vaikka mitä. Uskon kai niin vahvasti siihen, että asioille ei ole olemassa mitään tiettyä ikää, eikä kolmekymmentä ole vielä paljon. Itse koen, että elän tällä hetkellä elämäni parasta aikaa ja tuntuu, että joka vuosi on vain entistä parempi olo. Epävarmuus on kadonnut asteittain ja kokemukset on vahvistaneet. Eikö siis ole vain jännittävää odottaa, että mitä seuraavat vuodet tuovat?

dsc03441
Tämä kun on otettu 2016 keväällä, eli kaksi vuotta edellisen kuvan jälkeen. Sisälläni kasvaa pikkuinen ihme. <3

Ikäkriisi syntyy mun havaintojeni mukaan liiallisista odotuksista ja siitä, että elämässä muka pitäisi saavuttaa jotain tiettyjä asioita tietyssä iässä. Okei, perhe on hyvä saada aikaan nuorempana, mutta onko millään muilla saavutuksilla mitään ikärajaa? Nykyään voi opiskella useita tutkintoja, vaihtaa alaa, vaihtaa parisuhdetta jos homma ei tee onnelliseksi ja pitää purra hammasta (eikö erot oo jo ihan normijuttu?), vaihtaa omaa ulkonäköään pistämällä rahaa tiskiin ja opettelemalla ties mitä uusia asioita ihan koska vaan itsestä parhaalta tuntuu. Miksi siis pitäisi kriiseillä, jos ikä on vain numero? Eikai nyt enää nykyaikana voi todella kukaan väittää, että ikä olisi minkäänlainen rajoite yhtään millekään?

Vaikka elän vahvasti tunteella kaikessa, oon myös suurelta osin realisti. En mä osaa stressata turhia asioita, enkä ainakaan sitä jos joku olettaa että elämässä tietyt asiat pitäisi hoitaa tietyssä järjestyksessä. Oon kulkenut vahvasti omaa tietäni ja tehnyt päätökset järjellä ja samalla sydämellä. Molempia tarvitaan. Ennakkoluuloja ja turhia oletuksia ei ainakaan tarvita mihinkään, sen mä voin luvata. En oo itse vielä saavuttanut murto-osaa niistä asioista mitä vielä haluan saavuttaa, mutta uskon, että niihin kaikkiin on vielä aikaa. Ja jos ei ole, niin ainakin oon tehnyt just niitä juttuja joita itse haluan. En niitä, mitä muut tekevät ja olettavat munkin tekevän.

img_2856

Ikä on todellakin vain numero, enkä näe syytä miksi kenenkään pitäisi siitä kriiseillä. Mulla ainut kriisi on itseasiassa tullut joskus siitä, miten nuorelta näytän. Kukaan ei usko (varsinkaan ulkomailla) että olen edes yli kolmekymppinen ja se on joskus pistänyt naurattamaan. Nuorempana se ärsytti, myönnetään, mutta nykyään se on vaan hauskaa. Ehkä mä tosiaan ylitän kasvoillani sen parinkympin kynnyksen, kun täytän 30. Vai hyppäänköhän mä suoraan nelikymppiseksi? ;)

Mitenkäs teidän kriiseilyt. Mistä koette niiden syntyneen? Niin ja onko siellä muitakin, jotka eivät halua uskoa iän tuomiin rajoituksiin ja tekevät mitä haluavat silloin kun haluavat? :) 

 

psst. Linkatkaa murut mulle sitten tää teksti vuoden päästä, kun mun kriisi alkaa! :D

15 thoughts on “Mistä ikäkriisi syntyy?

  1. Mä olen samanikäinen kuin sinä, ja kriiseilen iästä nimenomaan tuon perheen perustamisen vuoksi.
    Kymmenen vuotta sitten ajattelin että tämän ikäisenä mulla on hyvinkin perhe perustettuna, mutta tällä hetkellä sellaista ei valitettavasti ole edes näkyvissä lähi vuosina… Ympäristön paineet, kun ystävillä on lapsia, kaikki kyselee onko lapsia, milloin hankit miehen ja lapsia (ihan niinkuin niitä noin vain hankittaisiin.)
    Ja tietenkin se fakta että tässä iässä se perhe olisi hyvä perustaa..
    Joten sen vuoksi kriiseilen kolmen kympin lähestymistä..

    Tykkää

    1. Tosi ymmärrettävää Maikki! Juurikin ympäristöstä me saadaan hirveän helposti paineita, eikä oo kumma jos niitä ei niin vain itse sivuuta. Perhettäkään ei voi perustaa niin vain ja tottakai se stressaa meiltä jos sellaisen haluaisi jo saada. Muista kuitenkin, että nykyään on olemassa myös erilaisia apuja siihen, jos vasta myöhemmällä iällä perustaa perhettä ja se ei heti ”lähde käyntiin” itsekseen. Täällä Helsingin alueella ensisynnyttäjien keski-ikä on monilla alueilla reippaasti yli 30, paikoitellen jopa 35-36 vuotta. Eli aikaa kyllä on varmasti vielä. <3

      Paljon rentoutta sun arkeen ja vuodelle 2017 toivoisin että löydät itsellesi sen toivotun parisuhteen. Jos siis ymmärsin kommenttiaisi oikein. <3 :)

      Tykkää

  2. Mä täytin muutama kuukausi sitten 26 ja ikäkriisi on tällä hetkellä aika järkyttävä. Ei ehkä muuten, mutta pelottaa juuri se, että jääkö ikuisiksi ajoiksi yksin, mitä jos ei ehdikään saada koskaan lapsia tai mitä jos ei löydä mieleistä alaa. Että nämä vuodet vaan menevät hukkaan, kun odottelen asioita, joita ei voi pakottaa. Toki alan löytäminen on noista varmasti se helpoin, johon voi eniten vaikuttaa ja tehdä töitä sen eteen. Rakastumista ei kuitenkaan voi pakottaa ja lapsiakaan ei viitsi ihan kenen tahansa kanssa yrittää. :D Toki silti tiedän, että olen vielä nuori eikä tässä nyt mikään kiire ole, mutta perheen perustamista hoputetaan ja tekisi mieli vaan joka kerta sanoa että ei se ole niin helppoa löytää sellaista ihmistä, jonka kanssa se olisi edes ajankohtaista! Luin juuri lehtijutun, jonka otsikkona oli että jos tahtoo kaksi lasta niin pitäisi aloittaa yrittäminen VIIMEISTÄÄN 31-vuotiaana. Mietin vaan että nyt tuli tuomio, vaikka tietenkin se nyt vaan oli yksi otsikko ja yksi näkemys. :D Ja tiedän niin monta ihmistä, jotka ovat saaneet parikin lasta vasta lähempänä neljääkymppiä ja kaikki on mennyt hyvin. Tietysti on hyvä tiedostaa naisen kehon realiteetit, mutta joku raja silläkin panikoinnilla. (Etenkin näin 26-vuotiaana… :D)

    Ja toisaalta, onneksi asiat voivat muuttua ihan hetkessäkin ja lyhyessäkin ajassa voi tapahtua yhtäkkiä paljon, kun vaan saa langanpäästä kiinni. Ainakin siltä tuntuu, kun seuraa monien muiden elämää ja se toki luo toivoa itsellekin. :) Veikkaan että jos en haluaisi perhettä niin en stressaisi tätä asiaa yhtään näin paljon!

    Sulla on kyllä ihanan terve ja fiksu suhtautuminen ikään. Siinä ainakin itsellekin tavoitetta että pystyisi samalla tavalla suhtautumaan siihen! :)

    Tykkää

    1. Hehe, joo rakkaus ei oo ihan paketissa ostettavissa ja ei niitä lapsia tosiaan hankita ihan ensimmäisen ohikulkijan kanssa. :D Mutta kuten itsekin totesit, että tässä sun ja mun iässä ei vielä pidä panikoida yhtään. Nuoriahan tässä vielä ollaan ;) Kun olin 26, en yhtään vielä tiennyt saavani lasta. Mulla oli oikeastaan vielä ihan eri visiot elämästä, mutta kas kummaa.. Niin se vaan rakastuminen ja kaikki muut tapahtumat elämässä saa suunnan muuttumaan. Niin ja olin muistaakseni 25, kun tapasin Villen. Juuri sitä ennen olin sanonut kovaan äännee, että oon ikuisesti sinkkuna. Hehe. Ehkä kuule sulle tänä vuonna käy flaksi ja törmäät just oikeaan tyyppiin ja ties mihin elämä vielä vie? ;)

      Tosi ikävää, jos ympäriltä ihan hoputetaan ajatuksesta hankkia perhe, eihän nyt sellaista niin vain hankita. Se tulee sitten omalla painollaan, ensin pitää löytää edes se oikea ihminen. Sitten mietitään muuta. Harmi, jos saat tästä asiasta muilta paineita, koska eiköhän sulla itselläsikin siitä ole ajoittain paineita liikaa. Jokainenhan meistä haluaa löytää oikeanlaisen kumppanin, ainakin jossain vaiheessa elämää :)

      Tykkää

  3. Ei liity ikäkriisiin mut kroppakriisiin joo.. Onko ollu vaikeuksia odottaa kropan palautumista? Mua ahdistaa, ku en osaa relata vaan stressaan koko ajan. Tiedän et kaduttaa myöhemmin, ku pitäs vaan nauttii vauvasta. Sektio tehtiin reilu 3kk sitte ja pelkään et maha jää näin isoks😓 paino on sama ku ennen raskautta, silti tuntuu et vatsa ei palaudu yhtään… Erkaumaa ei oo. Urheilen ja syön terveellisesti.. Nykyaikana paineet on niin kovat ja se ahdistaa ainakin minua.. Olin jo saanu itteeni tsempattua odottelemaan rauhassa, kunnes tuttu kommentoi ilkeesti ja ahdistaa entistä enemmän.:(

    Tykkää

    1. Voi että, tosi ikäviä ajatuksia! Haluan rohkaista sua ajattelemaan, että 3kk on vielä tosi vähän, muistathan että olet kasvattanut pikkuista masussasi kuitenkin sen 9 kk? Se on pitkä aika keholle käydä muutosta läpi, voi mennä hyvin tämä koko tuleva vuosi että palaudut. Ei se masu siihen jää ikuiseksi ajaksi, en ainakaan tahdo uskoa niin. <3

      Mulla ei ole ollut stressiä kehosta, koska tahdon uskoa siihen, että normaalilla ruokailulla ja liikunnalla sitä kiinteytyy kyllä sitten ajan kanssa entisekseen. Juuri nyt kehon muodolla ei mulle ole väliä ja vaikka rasvaa on usea kilo vielä ylimääräistä (mulla pepussa ja reisissa paljon, samoin vielä lantiolla) niin eiköhän siitä ole kesään mennessä taas osa kadonnut. Yritä ajatella, että kun liikut lapsen kanssa ahkerasti, niin tarvitset siihen myös paljon voimia ja siksi ei ainakaan kannata alkaa laihduttaa. Syö hyvin, liiku paljon ja tee kiinteyttävää treeniä jos ehdit, niin kyllä sun masusi vielä palautuu.

      Paljon tsemppiä sulle, koita antaa itsellesi aikaa <3 (Ja unohda ilkeät kommentit. Se on sun kehosi, ei kenenkään muun!)

      Tykkää

  4. Niin osuva teksti! Itsellä on ollut kauhea ikäkriisi ehkä suunnilleen siitä asti, kun täytin 25 vuotta, johtuu varmaan juuri siitä että se maaginen 30 alkaa olla lähempänä kuin 20. :D Voisin olla ikuisesti n. 25v. Tää ikä tuntuu mun mielestä just hyvältä. Kaikkea on jo saanut/saavuttanut, mutta silti on vielä koko elämä edessä. Mullakin kriiseily johtuu varmasti juuri tuosta perheen perustamisesta. Mies löytyy kyllä, mutta meillä ei ole vielä minkäänlaista vauvakuumetta, eikä edes tiedetä, halutaanko koskaan lapsia, ja se alkaa ahdistaa! Takaraivossa on koko ajan sellainen ajatus, että jos lapsia meinaa yrittää hankkia, se pitäisi tehdä jo pian, mutta ei niitä haluaisi tehdä vain ”pakosta”. Jos taas ei hankita lapsia lainkaan, alkaako se harmittaa vanhempana ihan hirveästi ja tuntua, ettei itsellä ole mitään merkityksellistä elämässä. On tässä nyt onneksi vielä aikaa miettiä ja ”herätellä vauvakuumetta”. ;) Kyllähän monet on tosiaan sen 30v. tai ylikin ennen kuin saavat ensimmäisen lapsen.

    Toinen mikä aiheuttaa kriisiä, on työ/opiskelu. Toki kuten sanoit, niitä voi aina vaihtaa ja muuttaa milloin vain, mutta silti tuntuu, että nyt tarvitsisi tehdä jotain ratkaisevia liikkeitä, jos haluaa joskus saada nykyistä paremman työpaikan tai opiskella vielä jonkin uuden ammatin. Ongelma vaan on, kun en yhtään tiedä, mitä haluaisin tehdä. :D

    Tuntuu, että vuodet vaan menee ihan hirmuista vauhtia eteenpäin ja itse junnaa koko ajan paikallaan. Pelkään, että olen edelleen viiden vuoden päästä täysin samassa tilanteessa kuin nytkin, enkä vieläkään tiedä, mitä haluaisin elämältä. :D Sitäkin olen miettinyt, että mitä jos esim. silloin viiden vuoden päästä mietin, että miksei vaan nyt hankittu niitä lapsia, kun oltiin vielä nuoria ja olisi muutenkin melko hyvät olosuhteet siihen. :D Nyt on myös alkanut pelottaa/kauhistuttaa se ajatus, että en oikeasti enää koskaan tästä nuorene! :D Jotenkin kauheaa ajatella, että koko ajan vaan vanhenee, eikä näitä nuoruusvuosia saa enää ikinä takaisin (vaikka eihän se 30-vuotiaskaan mikään ikäloppu ole ;D). Samalla jotenkin pelkään, etten osaa nauttia elämästä tarpeeksi nyt kun olen vielä nuori ja ”vapaa”. :D

    Huomaa varmaan tästä kommentista, että ajatuksia tästä aiheesta löytyy vähän joka lähtöön ja ne ovat melko sekavia. :D Kauheasti kaikenlaisia ajatuksia pyörii päässä koko ajan, joten kadehtien luin kyllä postaustasi. :D Siinä on hyvä tavoite itsellekin, että löytäisi tuollaisen sisäisen rauhan tämän ikäasian kanssa, siihen ikäänkään kun ei voi itse millään tavalla vaikuttaa. :D

    Tykkää

    1. Haha, mahtava kommentti! Ihanaa ajatuksen juoksua ja niin tutun oloisia ajatuksia sulla siellä. Vaikka mulla ei mitään kriisiä iästä olekaan, niin kyllä joskus tulee mietittyä ihan samanlaisia ajatuksia. Varmasti moni meistä miettii! Sitä kun haluaisi aina jotain ihan muuta kuin mitä sillä hetkellä elämässä on ja kun saavutettavaa olisi niin paljon, niin miten sitä ikinä ehtii tehdä sen kaiken mitä haluaa. Siitä syntyy myös helposti olo, ettei edes tiedä mikä kaikkea haluaisi tehdä, kuten säkin sanoit.

      Mä toivon sulle tosi paljon rentoutta ajatuksiin ja että uskoisit siihen, että kyllä elämä vie sua juuri oikeaan suuntaan. Yritä elää hetkessä, nauttia niistä asioista mitä elämässä on nyt ja ehkä vahignossa pian huomaat, että oonkin kulkenut jotain kohti ihan huomaamattasi. Ei se helppoa ole, meidän jokainen joskus ahdistuu kun yrittää ajatella mitä kaikkea tässä vielä pitäisi saavuttaa ja tehdä, mutta liiaksi sitä ei saisi tapahtua.

      Muita, sä oot nuori vielä, ehdit ja voit tehdä vaikka mitä. Lapsia vaikka sitten kymmenenkin vuoden päästä, jos sitä silloin toivotte. ;) <3

      Tykkää

  5. Omat ajatukseni ovat hyvin samankaltaisia aiempien kommentoijien kanssa eli minuakin ressaavat perheen perustaminen, kumppanin JA työpaikan löytäminen. Perhe ja työpaikka eivät ole vielä ajankohtaisia, koska opiskelut ovat vielä kesken, mutta kyllähän sitä olisi mukava löytää joku ihana tyyppi tuohon rinnalle arkea jakamaan :) En ole koskaan halunnut hoputtaa tai hätiköidä tuon asian suhteen, mutta nyt viime aikoina olen alkanut pohtia, että ehkä sitä voisi vähän aktivoitua, ei kukaan tule kotoa hakemaan :D Mukavastihan tämä elämä rullaa nytkin, mutta kun haaveissa on se perhe ja lapsia joku päivä, niin tarviis sen kaverin näitä haaveita yhdessä toteuttamaan! :)

    Toisaalta olen kyllä viime aikoina (ja varsinkin nyt vuoden vaihtumisen jälkeen) pyrkinyt muuttamaan ajattelumallejani – helpommin sanottu kuin tehty, mutta yritystä löytyy! Olen kova ressaamaan etukäteen, entä jos en koskaan löydä kumppania tai saa lapsia ja muuta yhtä älytöntä murehdittavaa. Haluaisin elää enemmän hetkessä ja nauttia jokaisesta päivästä, enkä murehtia jo ensi viikkoa ja tulevaa vuotta :D

    Ja eikös se jotenkin niin mene, että ihminen haluaa aina sitä, mitä hänellä ei ole? No ei varmaan kaikkiin päde, mutta minuun aika hyvin :D Sen sijaan pitäisi ehkä enemmän nauttia tästä hetkestä ja niistä asioista, joita minulla on ja asioista, jotka ovat hyvin :) Vähän ehkä lähti pohdiskelu sivuraiteille, mutta tällaisia ajatuksia tuli nyt mieleen :D

    Tykkää

    1. Hih, mistäs sitä tietää, vaikka joku hakisikin kotoa :D Noei, ehkä ei tosiaan kukaan sinne oven taakse ilmesty ellei itse vähän tee töitä. Tosin joskus se oikea tyyppi tulee eteen juuri silloin, kun itse oot päättänyt ettet tahdo edes löytää ketään. Näin kävi mulle ;) Hyvä ajatella noin, että kiire ei ainakaan ole, koska sillä tapaa ehkä helpommin eteen tulee joku, joka saa jalat alta. Kun ei ole liikaa odotuksia tai kiirettä, niin jotain hyvää tapahtuu varmasti.

      Sun tuntemukset on ihan normaaleja ja veikkaan, että lähes jokainen meistä kokee niitä joskus. Me kaikki stressataan liikaa tulevasta, vaikka pitäisi elää juuri tässä ja nyt. Kuinkas sen teet, kun mieli on jo hetken edellä? Onneksi itseään muistuttamalla siihen oppii, ettei turhaan keskity vain tulevaan. Ja hei, et tosiaan ole ainut joka haluat jotain mitä sulla ei ole! Todella monet meistä haluavat aina jotain ihan muuta kuin mitä itsellä on, vaikka elämä olisi ns. täydellistä. Sinkku haluu parisuhteen ja taas perheellinen haluaisi olla taas sinkku :D Niin se vaan menee. Sellaisia hölmöjä me ihmiset ollaan, kun on liikaa vaihtoehtoja ja kaikkien muiden elämä näyttää niin hienolta. Ainakin somessa ;)

      Hyvää pohdintaa Anniina. Kiitos kommenista ja ihanaa viikkoa sulle <3

      Tykkää

  6. Sä oot kyllä niin ihanan positiivinen, etten ehkä kestä ! <3 Täytyy pitää mielessä, et jos on joskus huono päivä tai jotkut negatiiviset asiat ahdistaa niin eikun lukemaan sun blogia! Ihanaa viikonloppua teille! :)

    Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s