Miten äitiys muutti elämääni? Mikä muuttui, kun meistä tuli vanhempia?

Onkohan siellä kukaan lukemassa, vai onko kaikilla meneillään mustan perjantain shoppailut? Hehe, mitään muuta ei tänään tunnu verkossa näkevän, pelkkiä mainoksia kreisestä alennuksista ja blogitkin on täynnä linkkiä linkin perään. Ajattelin tämän kirjoittamisen jälkeen sulkea koneen ja pysyä poissa myös kännykältä, ihan vaan ettei tuu ympäristön painostuksesta ostettua mitään turhaa. Kun eihän ne veronpalautukset oo vielä tilillä, ens viikolla sitten vasta tuhlataan.. ;)

Tänään nyt kuitenkin ihan muut jutut ja palaillaan taas hetkeksi äitiyteen ja vanhemmuuteen. Monesti on kyselty niin täällä ”oikeassa elämässä” kuin myös blogin puolella että miten se äitiys muutti elämääni ja mitä kaikkea meni uusiksi. Tässä siis vähän ajatuksia siitä, mitä äitiys on tähän mennessä saanut aikaan. Vai onko mitään? 

untitled-22

Kun sain tietää olevani raskaana, meni meillähän kaikki suunnitelmat uusiksi. Aluksihan oli tarkoitus lähteä Singaporen kautta muuhun Aasiaan (ainakin) pariksi vuodeksi, mutta lopulta tehtiin päätös jättäytyä Eurooppaan. Vaikka me oltiin jo tehty kaikki suunnitelmat valmiiksi, laitettu kodit vuokralle ja asennoiduttu uusiin tuuliin, niin niinhän ne kaikki plänit heitettiin roskakoppaan ja oli mietittävä koko homma uusiksi. Mutta ehkä se jo kertoo jotain siitä, miten paljon pelkkä tieto tulevasta vanhemmuudesta muutti meitä molempia? Tahdottiin ehdottomasti olla Suomessa, kun lapsi syntyy ja siksipä reissusuunnitelma lyheni alle puoleen vuoteen ja palattiin kotiin viime kesänä. Työkuviot menivät uusiksi ja niin meni kaikki muukin. Eikä haitannut yhtään. Olihan meillä upea pieni elämä mukana matkassa koko ajan ja malttamattomana odotettiin, että koska se uusi tyyppi saadaan syliin <3

En tiedä miksi meillä oli siitä niin vahva olo, että tahdottiin pysyä Suomessa, mutta jostain se syntyi. Turvallisuus oli ehkä suurin tekijä kaikessa, se ja Suomen hyvä hoitotaso. Että ehkä me sitten myöhemmin voidaan lähteä maailmalle, kun alkutaival on kuljettu täällä?

Siinä varmaan se suurin muutos elämässä heti alkuun, sillä onhan se nyt iso asia, että muuttaa koko elämänsä suunnan lapsen takia. Ja miksei muuttaisi, meille tämä on ollut tosi iso asia ja todella todella tervetullut sellainen. Tiedettiin heti, että tämä on juuri sitä mitä me tulevaisuudelta halutaan, ei ehkä vaan oltu uskallettu sitä aiemmin tosissaan oikein edes toivoa. :)

DSC05682

Mutta, minkälaisia muutoksia oon löytänyt itsestäni nyt, kun olen yhtäkkiä muuttunut äidiksi? Onko musta tullut ihan kanaemo, kuvailisinko itseäni muumimammaksi vai oonko edelleen ihan se sama Marissa kuin ennenkin?

Ensinnäkin, en aina edes muista, että olen äiti. Kerran heräsin päiväunilta ja mietin, että mitähän tänään tekisin. Mietin, että voisin kysyä ystävääni kahville. Valehtelematta meni pari minuuttia, että heräsin siitä horroksestani ja tajusin, että joo, kaipa mä ihan vaan kotona hoidan sitä pientä vauvaani joka syntyi pari kuukautta sitten…krhm. Kaikkea sitä voikin hetkeksi unohtaa :D

Nojoo, se nyt oli sellainen hetken tila, mutta ihan tosissaan jos miettii, niin en ihan ehkä vielä tiedosta olevani äiti. Koen olevani vielä ihan aloittelija tässä hommassa ja vaikka suurin osa vuorokaudesta menee lapsen kanssa, siltikin rooli on vielä vähän hakusessa. En aina koe itseäni äidiksi, en osaisi esimerkiksi esitellä itseäni sellaisena, jos joku kysyisi kuka minä olen ja mitä teen. Vaikka moni on kehunut, miten olen niin luonnollisesti muuttunut äidin rooliin, niin itse en vain näe asiaa samalla tavalla. Ehkä joku nappaa tästä ajatuksesta kiinni ja ymmärtää mitä tarkoitan? Työstäminen on vielä kesken. Ehkä mä tässä pikkuhiljaa alan uskoa, että mulla todella on lapsi… Enkä unohda häntä päiväunieni aikana ;)

Muutamassa asiassa oon kuitenkin kehittynyt selvästi tässä parin kuukauden äitiyden aikana:

  • Mitkä omat toiveet? Enää ne omat halut ja toiveet ei oo ykkösenä, eikä välttämättä edes kakkosena. Jos ennen ajattelin aina muita ensimmäisenä, niin nyt teen sitä vielä enemmän. Pohdin koko ajan Allua, Villeä ja muita perheenjäseniä. Siinä mielessä siis olevan vähän muumimamma. Tahdon, että muilla on asiat hyvin, silloin olen itsekin onnellisempi.
  • Hei, mähän olen kärsivällinen! En tiedä tarvitseeko tätä selittää yhtään sen enempää? Varmasti jokainen tietää, että lapsen saanti kasvattaa huimasti kärsivällisyyttä. Enää ei tehdä mitään noin vaan ja heti. Kummasti oppii odottamaan, mihinkään ei oo enää hoppu.
  • Well hello sotkuinen koti! Ups, mitä tapahtui kontrollille ja aina niin siistille kodille? Ei oo hetkeen näkynyt. Heippa, nähdään sitten joskus taas! Vai nähdäänkö?  ;)
  • Liikkua ehtii sitten, kun sille on voimia ja aikaa. Liikunta on mulle ollut joskus ennen pahakin pakkomielle ja aina on pitänyt olla super hyvässä kunnossa. Ulkonäön paineista oon päässyt jo aikaa sitten eroon, mutta liikunta on silti ollut vielä usein liiallinenkin pakko arjessa. No, jo raskauden alussa tajusin, että oma keho on kiittää kyllä vähästäkin liikunnasta ja ihan se peruskunto riittää. Vähästäkin tulee onnelliseksi.
dsc04557
Toukokuussa jo liikuin paljon vähemmän kuin ennen. Kuten kuvasta huomaa, myös ne vähäiset kävelylenkit saivat hymyn huulille. :)

Se missä on otettu takapakkia, on itsevarmuus ja usko omiin taitoihin. Musta on esimerkiksi tullut todellinen pelkuri ja huomaan miettiväni ihan liian usein, että eikai mun lapselle vaan käy jotain. Jo raskaana ollessa huomasin, että aloin pelätä enemmän asioita. Pelätä pimeällä liikkumista yksin, pelätä sitä että satutan itseni ja sitten lapsen. En oo koskaan ollut ennen sellainen ja oon aika rohkea tekemään asioita. No, sentään en jättänyt kevään laskettelureissua väliin, sillä se ois omasta mielestäni ollut jo liikaa. Kaikkea en sentään tahtonut pelätä, vaikka aloinkin olla jo masuvaiheessa todella suojeleva.

Kun nyt Allu on täällä meidän kanssa, huomaan olevani entistä suojelevampi ja sitä vähän vahingossa aina miettii kaikkea tulevaa vähän liikaakin. Oon paljon miettinyt tulevaa elämä ja sitä, että osaankohan nyt varmasti kasvattaa tämän lapsen? Enkai kasvata hänestä hemmoteltua poikaa, joka kiusaa muita? Enhän vaan vahingossa päästä irti rattaista lenkillä ja käy jotain? Enhän satuta häntä sanoillani? Sitä on kai jollain tapaa epävarmempi, kun on näin uusi tilanne. En oo ennen ihan tiennyt millaista on olla näin suojeleva, vaikka koenkin olevani vahvasti perheihminen ja mietin jatkuvasti miten mun läheiset voivat. Oma lapsi varmaan vaan on niin eri asia, että ei sitä jotenkin osannut ajatella ennen kun hän syntyi. Ei tiennyt, mitä on pelätä toisen puolesta joka päivä.

img_7521

Mainittakoon myös, että mun aivotoimintani on tällä hetkellä aika nollissa, sillä uni on huonolaatuista ja vähäistä. Muisti ei siis juurikaan pelaa ja siitä voi itseasiassa syyttää myös sitä, että mä niillä päikkäreillä ehdin unohtaa missä elämässä edes elän, heh. Se tuskin on äitiyden ikuinen vaiva, korjaantuu sitä myötä kuin unetkin. Eli jos jutut on joskus vähän omituisia tai tänne eksyy normaalia enemmän kirjoitusvirheitä, niin syytettäkööt mut hidasta aivotoimintaa.  ;)

Siinä muutama asia, jotka nousivat mieleen. Täytyypä katsoa tilannetta uudestaan taas puolen vuoden päästä, ehkä silloin lista on kasvanut entisestään?

Loppuun vielä kysymys, että kiinnostaisiko teitä ehkä kuulla jotain ajatuksia myös meidän perheen isältä, Villeltä siis? En tiedä suostuisiko hän, mutta jos kiinnostusta on, voisin houkutella hänet juttelemaan teille! ;)

14 thoughts on “Miten äitiys muutti elämääni? Mikä muuttui, kun meistä tuli vanhempia?

  1. Löysin sattumalta vasta vähään aikaan sitten blogisi ja samantien sait minusta seurailijan! Olet jotenkin niin elämänmyönteinen ja aito että juttujasi on kiva lueskella vaikkei omia lapsia vielä olekaan. Jatka samaan malliin ja toteuttakaa Villen kanssa vaikka joku höpöttelyvideo :) ihanaa joulunodotusta teille!

    Tykkää

    1. Voi kiitos Jenna, tosi kiva kun löysit tänne! Höpöttelyvideosta en tiedä, kun meidän Ville ei oo mikään kauhee höpöttelijä (:D) mutta ehkäpä saisin sen tänne muuten juttelemaan :)

      Ihanaa joulunaikaa myös sinne! :)

      Tykkää

  2. Joo, miehen näkökulmia kuulee paljon vähemmän, joten ehdottomasti olis kiva kuulla hänenkin ajatuksiaan! :) ja tohon äitiysasiaan. Meillä on reilu 3kk ikäinen tyttönen ja pystyn samaistumaan moneen sanomaasi. Äiti-sana tuntuu vieläkin vähän ”vieraalta”, varsinkin jos joku muu sanoo sen. Höpötän kyllä itse vauvalle että ”äiti sitä tätä ja tota” mutta kun joku muu sanoo että ”meeppä äitin syliin” niin kolahtaa korvaani ja mietin että ”ai mikä, minäkö, ÄITI?!” :D se että tuo pieni ihme jossain kohtaa sanoo äidiksi.. voi että :) ja tosiaan minäkin olen ”unohtanut” hänen olemassaolon. Ajettiin äitini kanssa autolla ja höpöteltiin omiamme pitkän aikaa kun takapenkillä nukuttiin ja hetkeksi tosiaan jopa ns.unohdin hänen olemassaolon… jolloin tietenkin piti taas varmistaa hengittääkö se :D ja vaunuista vahingossa irtipäästäminen jnejne, tuttuja ajatuksia! :D hauska tietää ettei ole ajatuksineen yksin.
    Kivaa viikonloppua teidän perheelle! :)

    Tykkää

    1. Hyvin kuvailit tuota tunnetta, ajattelen vähän samoin ja tosiaan jos joku muu puhuu äitinä musta, niin kuulostaa vieläkin ihan ihmeelliseltä. Taitaa muuten olla tosi luonnollista että alkaa toistella äiti sanaa lapselleen, koska en usko että kukaan sitä tekee varsinaisesti tahallaan, mutta jokainen sitä tuntuu toistavan. ”Äiti tekee nyt tätä ja äiti menee nyt sinne ja äiti, äiti, äit…” :D

      Haha, voi että! Ehkä ihan hyvä, että hetken sait ajatukset muualle ja mielen tyhjäksi. Tekee hyvää välillä unohtaa ihan kaikki…Ei tosin liian pitkäksi aikaa ;) Hih.

      Kiitos toiveesta, katsotaan miten se meidän perheen isä innostuis juttelemaan. :)

      Sinne myös ihanaa viikonloppua! :)

      Tykkää

  3. Tuttuja ajatuksia! Meillä kotona on sotkuista jatkuvasti, oli ennenkin, mutta nyt on lähtenyt ihan käsistä… Alan ymmärtää kun ihmiset palkkaavat siivoajia kotiin :D Voi olla pian meidänkin suunnitelma sama.

    Nyökkäys täältäkin isille puhumaan blogiin, kiinnostavaa kuulla muiden isien ajatuksia. Äitien puheita kuulee ja näkee joka paikassa (liikaakin :D) joten isä ääneen hep.

    Hauskaa viikkoa sinne ja terveiset täältä sinne Allulle meidän 6 kk. tytöltä :)

    Tykkää

    1. Heh, mä todellakin ymmärrän sen, että siivooja hankitaan avuksi! Suuri helpotus varmasti monelle äidille. Hauskaa siinä on vaan se, että usein joutuu siivota siivoojaa varten :D Ne kun ei useinkaan järkkäile tavaroita :D

      Kiitos, Allu lähetti innokkaita terkkuja takaisin!! <3 :)

      Tykkää

  4. Mä oon muutaman kerran pakottanut miehen kirjottamaan omia mietteitään. Onkin ollut hauska näin päästä myös hänen ajatusmaailmaan muuttuneesta elämästä. Tässä on Heikin teksti kun meidän Felix oli syntynyt. https://sillyblondie.com/2016/11/07/hyvan-salin-ominaisuudet/

    Kirjoitin itse myös aikanani tuosta pelosta. Pelkäsin kävellä rappusissa vauva sylissä, kuvittelin mitä voisi sattua jos kaadun. Kamalaa, mutta kyllä se helpottaa. Taidankin nykyään olla vähän liian huoleton. 😅

    Tykkää

      1. Heh, mun täytyy kyllä ehkä tehdä sama! ;) Katsotaan miten käy, ehkä tuo suostuis jotain juttelemaan, ehkä ei :D

        Käyn lueskelamassa teidän kuulumisia, kiva kun jaoit :)

        Tykkää

  5. Meillä on kohta kuukauden ikäinen poika. Kyllä elämä on muuttunut vauvan myötä. Asioita ei aina voi/ehdi tehdä silloin kun on ajatellut Esimerkiksi kotityöt, oma syöminen ym :D myös yhtäjaksoisesti nukkuminen 3 tuntia pidempään ei ainakaan meillä onnistu,koska vauva syö usein. Enää en myöskään ole niin kriittinen omaa vartaloa ja ulkonäköä kohtaan :) Elämä on tavallaan rauhallisempaa ja kiireettömämpää,kuin ennen vauvan syntymää. Kotityöt ym. kyllä odottaa. Mä pelkään aina nukahtavani vauvan viereen ja kääntyväni päälle. Herään monesti yöllä ja on pakko tarkistaa missä vauva nukkuu. Yleensä omassa sängyssä,ellen ole nukahtanut syöttäessäni yöllä. Tuo pikkujäbä on parasta ja ollaan miehen kanssa molemmat älyttömän onnellisia :) Elämä on muuttunut positiivisella tavalla :) Meidän vauva oli iloinen yllätys,oltiin lopetettu jo yrittäminen. Lapset on lahja :)
    Kaikkea hyvää teidän perheelle <3

    Tykkää

    1. Kuulostaa todella tutulta, ihan sun jokainen ajatus. :) En jotenkin muistanut mainita yhtään tästä yöherilystä, tuntuu että oon siitä nimittäin vähän marissut täällä liikaakin ;) Mutta se on kyllä iso iso asia, joka on vaikuttanut arkeen. Kun herää 30 minuutin -3 tunnin välein yöllä, niin eipä oo arki ihan samanlaista kuin ennen. Tiedän siis hyvin mistä puhut. Onneksi meillä varmasti tilanne pian paranee, teilläkin vielä niin pieni beibi siellä, että eikhönä hän pian pysty nukkua pidempiä aikoja. <3

      Kiitos! Lapsi on todellakin parasta, toivon teillekin paljon hyviä hetkiä ja ihanaa vauvavuotta :)

      Tykkää

  6. Minäkin vasta löysin blogisi ja aloin Instassa seuraamaan kun 4kk vaavelin kanssa samaistun moniin kirjotuksiisi. Mukava lukea realistisia ja positiivisia ajatuksia vauva-arjesta!

    Minäkin aina ollut aina hyperaktiivinen ihminen, jonka on vaikea ollut olla vaan tekemättä mitään ja nyt tuoreena äitinä hyvä kun ehtii edes ruokaa laittaa, saati siivoamaan. Välillä se vähän harmittaa, että jää askareet kesken kun vauva herää päikkäreiltä. Täällä tosiaan otetaan vaan lyhyitä 15min päikkäreitä, auto on ainoa missä saa nukutettua pidemmille unille. Ja sitten kun on itse väsynyt niin tekisi mieli vaan ottaa rennosti kun vihdoin saa vauvan nukkumaan vaikka askareitakin olis. Tähän on ollut totuttelemista.

    Yöunet olivat aluksi meilläkin todella lyhyitä ja tunsin kateutta äitejä kohtaan, jotka harrastivat ja tekivät kaikenlaista kun itse hyvä, että sängystä ylös pääsi. Peukku siis sulle kun jaksat urheilla väsymyksestä huolimatta!! Ja sitten ylättäen reilu 3kk iässä pikkuhiljaa rupesi unet pidentymään ja nyt 4kk iässä jopa 5 tuntia vedellään putkeen! On se uni vaan ihanaa :-)

    Olisi kiva kuulla millä tavoin isä osallistuu teillä vauvan hoitoon ja mitä hän ajattelee isyydestä sekä arjen suuresta muutoksesta.

    Terkkuja Espanjasta, täällä olemme omalla asunnollamme talvea paossa ja hyvin menee vaikka näinkin pienen kanssa tänne lähdetty. Sukulaisia tulee sitten jouluksi meitä moikkamaan, muuten vaan oma perheen kesken.

    Tykkää

  7. Pakko vielä lisätä edelliseen, että vaikka arki on välillä rankkaa ja minäkin pelkään jatkuvasti, että lapselle sattuu jotain niin kyllä äitiys silti on jotain aivan uskomattoman ihanaa. Nyt on ehdottomasti elämällä suurempi tarkoitus! Eikä ole väliä missä on kunhan vain on oma perhe lähellä <3

    Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s