Hei, olen nyt 2 kuukautta vanha!

Moikka kaikki, muistatteko vielä mut? Oon se pieni sinttiäinen, nyt jo vähän isompi sellanen, joka kirjotti teille postikortin sillon kesäkuussa? Olin sillon vasta siellä mun äidin ahtaassa masussa, mutta nyt oon päässyt asumaan vähän isompaan kämppään ja on jo tilaa tehdä kaikkea muutakin kuin vain makoilla sikiöasennossa. Haluaisitteko ehkä kuulla, että miten mulla menee nykyään?

dsc07834

Mun lempinimeni on Allu, sillä te mut taidattekin jo tuntea. Oon kuulemani mukaan äänekäs ja reipas vauva. Mun tekee mieli heilutella käsiä ja jalkoja paljon ja nyt kun jaksan jo olla helposti parikin tuntia kerrallaan hereillä, oon jumppaillut aika usein äidin ja isin kanssa. Myös keskellä yötä, silloin yleensä tekee mieli valvoa pisimpään ja pyytää, että laitettaisiin oikein kirkkaat valot päälle. Tykkään loisteputkesta mun silmien yläpuolella. 

Oon muuten jo aika iso poika. Niin iso, että lentokoneessa mulle annetiin värityskirja! Voitteko uskoa? Enhän mä nyt sellaisella osaa vielä tehdä mitään, mutta kai mä sitten näytän ihan vanhalta jo. Se ehkä johtuu mun pitkistä vaaleista hiuksista, ne on kasvaneet taas lisää. Tai sitten se johtuu mun pituudesta! Oon tänään 63,1 senttiä pitkä ja painan melkein jo kuusi kiloa. Äiti sanoo mua pitkulaksi pötkyläksi. Ja se sanoo mua kullaksi, rakkaaksi, pöpöseksi ja maailman parhaaksi tyypiksi. Jatkanko listaa? Joo en mä uskonutkaan että sä tahdot kuulla. Aika siirappista mustakin. 

Oon oppinut vähän kaikenlaista tässä kahdeksan ja puolen viikon aikana, kerron teille niistä pari juttua. En siis tahdo leveillä, mutta oon esimerkiksi oppinut istumaan äidin sylissä aika nätisti. Aluksi pää heilui mihin sattuu, mutta nyt osaan jo hyvin istua paikoillani ja katsoa ympärille. On niin paljon nähtävää. Paitsi jos mua väsyttää, sitten en edes jaksa maata lattialla paikoillaan, silloin mä sätkin joka suuntaan. Kääntyä en ihan vielä osaa, mutta kyllä mä varmasti ihan pian. Hartioiden varaan osaan nostaa itseni ja kerran pääsin jo ryömimään eteenpäin, kun pelkäsin että mut viedään nukkumaan. En tykkää nukkumisesta. Nukun siksi pienissä pätkissä, että ehdin olla mahdollisimman paljon hereillä. Joskus oon hereillä, koska masuun sattuu ja en saa unta. Silloin mut otetaan syliin ja saan sylitanssin. Tai jalkahieronnan, sekin yleensä auttaa. 

Jos isi pitää mun kainaloista vahvoilla käsillään kiinni, pystyn seistä jo usean minuutin paikoillani. Aluksi se oli vaikeaa, mutta nyt olen siinä jo aika hyvä. Kuulema mun jalat on vahvat ja niillä on tulevaisuudessa sitten hyvä oppia kävelemään. Ja joskus aion oppia niillä juoksemaan isin kanssa kilpaa!

img_1886-2

Tykkään syödä usein ja tykkään kun mulle hymyillään. Osaan itsekin jo hymyillä tosi leveästi, oon oppinut, että sillä tavoin saa muutkin hymyilemään. Tykkään myös tosi paljon huomiosta ja tahdon että mua pidetään sylissä. Jos mut yrittää nostaa sylistä johonkin muualle nukkumaan, niin alan itkemään. Se tehoaa melkein aina ja pääsen takaisin syliin. Kokeilkaa tekin samaa, ehkä joku ottaa teidätkin sylkkyyn?

Tänään oon tarkalleen ottaen 66 päivää vanha. Ollaan just matkustamassa mun ekalta ulkomaanmatkalta kotiin ja enpä ois uskonut, että näin nuorena pääsen jo lennolle mukaan. Tai siis olinhan mä vaikka missä mukana siellä masussa, mutta että oikeasti itsekin lentämään. Vau. Kaikilla lentomatkoilla nukuin ja vaikka mua vähän itketti, niin kaikki tädit halus pitää mua sylissä. Isi ei antanut, se on vielä vähän omansapitävä musta, samoin äiti. Luulen, että kun me mennään kotiin, ne tahtoo mennä väsyneinä pitkän matkan jälkeen nukkumaan, mutta mun mielestä me voitais hyvin valvoa. Aattelinkin, että vähän pidän niitä hereillä ja kasvatan niiden kärsivällisyyttä. Sitä ne tarvitsee. Oon suunnitellut, että sitten vähän vanhempana nukun pidempään ja syön vähän harvemmin, mutta nyt kun kerran oon pieni ja älyttömän sulonen tyyppi, niin pitäähän siitä ottaa kaikki hyödyt irti. Ei mulle kukaan suutu, vaikka oisin jatkuvasti huutamassa ja vaatisin koko ajan ruokaa. Silti ne vaan halaa ja pussaa mua. Ihme tyyppejä. 

Nyt jatkan unia äiskän sylissä ja kattelen vikat silmäsyt lentokoneesta ulos. Välissä voisin itseasiassa kyllä tehdä vielä parit äitiä ilahduttavat sinapit vaippaan ja ehkä myös itkeä hetken, ettei loppumatka olis ihan liian helppo. Viihdyttävää matkaa kotiin meille siis. Jutskaillaan taas parin kuukauden päästä uudestaan! 

-Allu

7 thoughts on “Hei, olen nyt 2 kuukautta vanha!

  1. ”Hei Allu! Tavallaan sun äiti ja isi on onnekkaita, koska ne saa seurustella sun kanssa myös hei öisin! :) Nää viisaat sanat tuli mun mummalta, koska äiti ja sen sisko kuulemma valvotti aina kaikki yöt. Mä itse nukun, vaikka väsyneenä huudankin kuin syötävä, koska en haluisi nukahtaa, on niin paljon nähtävää. Et säkään kyl kovin montaa kuukautta varmaan enää jaksa öisin valvoa ja sun masu paranee varmasti pian. Mullakin väheni sun ikäsenä masukivut ja nyt ei oo enää yhtää kipuja vaikka äiti antaa mulle jo vellejä ja nyt oon viikon ajan saanut maistaa soseitakin.Mä oon nyt oppinut vähän kitisee myös tarkotuksella huvikseen, niinkin pääsee syliin aina. :) Kiva, että teidän reissu oli kiva! Kiva myös, että hymyilet paljon! mäkin hymyilen, sillon äiti ja isä jaksaa, vaikka oisin kuin hankala. :)” Terveisin Aamos 3,5kk

    Tykkää

    1. Voi Aamos, oletpa sinä ihana! Täällä Allun äiti, joka innolla luki sun viestiäisi ja oli ihan kyynel silmässä ilosta, kun näitä sanoja tavasi. Terveisiä meidän Allulta sinne sinulle, kiitos tsempistä. Allu lähetti myös terveisiä, että toivottavasti päästään joskus sua tapaamaan :) <3

      Tykkää

  2. Ihana Allu kun tuli taas moikkailemaan :) Etköhän sä Allu pian nuku paremmin ja annat sen äiskän ja iskänkin vähän nukkua. Toivottavasti se masukipukin pian helpottaa. Olet varmasti niin suloinen että vaikka kuinka itken niin ei kukaa sulle ole vihainen. Täälläkin sua tervehtii tyttö reilu 4 kk joka on paljon pienempi kuin sinä joten iso poika olet jo :) Tää tyttö nukkuu onneksi hyvin ja oppi maanantaina kääntymään selältä mahalleen joten etköhän säkin Allu pian opi. Ja tämä tyttö on myös kova syömään ja syö soseitakin jo vaikka kuinka. Odota vaan kun sä pääset soseita maistelemaan. Nam! Tulehan taas pian tervehtimään. Ja ainiin mekin saatiin värityskirja Ikaalisten kylpylässä vaikka eihän tuollainen minivauva sellaista osaa tehdä. Mutta mukava muisto siitä jää :)

    Tykkää

    1. Allu lähettää paljon terveisiä sinne sun tytöllesi Mia! <3 Kiitos tsempeistä, me ollaan myöskin varmoja siitä, että ajan kanssa kaikki muuttuu ja kun kehitys on muutenkin vauhdikasta, niin eiköhän pian unekin jo tasaannu ja masukivut katoa. Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa :)

      Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s