Hei, herätys!

Jo ennen kuutta mä pohdin, että joko voisin herättää Villen ja viedä rääpäleen hetkeksi sen kainaloon. Olisi niin monta ajatusta mistä kirjoittaa ja jo niin monta tuntiakin oltu olkkarin sohvalla nukkumassa, ettei vain häirittäisi toisen unta. Ekan kerran me herättiin kahdeltatoista, valvottiin kahteen, kunnes vaivuttiin tunniksi unille. Kolmelta me taas istuttiin syömässä ja huomasin, ettei oikeastaan väsytä yhtään. Nukuttiin me vielä sitten hetki ennen kuutta, mutta mä olin jo ihan valmis pystyyn. Ei niitä pätkäunia vaan jaksa, makoilu alkaa puuduttaa ja vaikka välissä me aina noustaan kiertämään kävellen kulumaa olkkarin lattialle ja vähän lauletaan tuutulauluja, niin ei meitä kumpaakaan nukuta. On välillä tehtävä jotain muutakin. Niin, että nyt se poika on hetken isin sylissä ja äiti kirjoittaa.

Herätys siis ja kuulolle, puhun nyt ihan uusista tunteista. Vähän vanhoistakin, ne jotka on olleet kadoksissa.

Tänään teki mieli kahvia jo aikaisin. Haaveilin siitä mun mielessäni ja tuoksu tuli niin vahvasti nenälle, että oli laitettava kuppi tulemaan. Tämä on nyt jo kolmas kerta, kolmas kerta vanhaa tuttua himoa. Ja hei, arvatkaa mitä kuului juuri makkarista! Mikä sattuma, että te tavallaan olette siellä todistamassa tätä hetkeä myös. Allu naurahti siellä ensimmäistä kertaa. Siis mikä kirkas ja heleä ääni. Tyyppi on hymyillyt katseeseen jo pitkään ja ollut niin super suloinen, että mulla on välillä mennä kaikki se niin syvälle tunteisiin, että itkettää. Ja nyt se sitten naurahti. Tiesinhän mä, että niin joskus tapahtuu, mutta miksi se sitten niin yllättää?

Kaikki tuntuu tapahtuvan vaan niin nopeasti. Se, että viikot kuluu, se että on jo marraskuun toinen. Mehän ollaan muuten tavattu tasan tarkalleen tänä päivänä Villen kanssa, mutta siitä on jo vuosia aikaa. Muistan vieläkin sen hetken. Sen oven avauksen, kun Ville oli ensimmäistä kertaa mun silmieni edessä. Sen hetken, kun se myöhemmin kertoi, että oli luullut mua sähköpostien perusteella yli kolmekymppiseksi ja kun sitten näki mut, kuvitteli mun olevan alle kakskymppinen. Hehee, hauskoja muistoja. Töiden kautta me siis tavattiin, ei ne olleet mikään sokkotreffit, vaikka sain sen ehkä kuulostamaan siltä. En tuntenut silloin aluksi mitään sen kummempaa sitä pitkää opiskelijapoikaa kohtaan, mutta nyt tunnen. Syviä tunteita. Joka päivä sellaisia isompia ja syvempiä.

No nyt ihan toiseen juttuun. Viime aikoina me ei olla jaksettu liikkua kovinkaan paljoa. Äiti, siis mä, on tuntenut itsensä erityisen väsyneeksi. Se on ehkä vähän uusi tunne, en oo koskaan ollut pitkiä aikoja väsynyt. En oo jaksanut tehdä mitään kotonakaan, kroppa on aivan veltto. Lupaan aina saunassa iltaisin, että huomenna sitten taas enemmän ja paremmin. Huomenna ollaan ahkeria ja huomenna mä muuten myös venyttelen myös. En muuten tainnut luvannut sitä eilen ja nyt olen varma siitä, että me kävellään heti aamusta pitkä lenkki ja päälle venytellään. Ei siis kai pitäisi luvata mitään, eikä koskaan?

Kyllähän mä olen neuvolassa ja vauvanvaateostoksilla jaksanut pyörähtää. Kuulemassa kasvavia lukuja ja samalla kävellyt halki ostoskeskuksen aamun. Siellä mä tunnen itseni aina tosi iloiseksi. Tiedättekö miksi? Mulle niissä aamuissa on jotain tosi tärkeetä. Siellä on tutut kasvot töissä joka aamu, tutut hymyt ja hyvät huomenet. Nautin siitä, että mua katsotaan iloisena. Siksi ehkä varaankin neuvolan aina aamuun. Että pääsisin kävelemään samalla ostoskeskukseen, ottamaan kahvilasta kofeiinittoman kahvin ja kävelemään tuttuihin liikkeisiin, joissa myyjät lähes aina moikkaavat. Siitä kaikesta mä nautin ja nykyään ihan eri tavoin. On aikaa kävellä ja kohdistaa katse pidemmäksi aikaa. Voi venyttää aikaa ja huomata, että on helposti tunnin vain nauttinut ihmisten katseista ja hymyistä. Joskus voi vähän jutellakin. Se kaikki energia tarttuu aina heti muhunkin.

Uusia tunteita on muitakin. Kuten ihmetys. Kävin nimittäin leikkaamassa eilen hiukseni lyhyeksi. Apua, se pelotti! Lopputulos oli yllätyksellisesti istuvampi kuin mitä mä olisin uskonut. Ei yhtään vääränlainen. Mulla oli vähän ennakkoluuloja. Joka kerta peiliin katsoessa, eli ainakin ne kaikki 17 kertaa vimeisen vuorokauden aikana, oon vain ihmetellyt miten siitä pidänkään. Se sopii tähän elämäntilanteeseen paremmin kuin se pitkä. Näytän kivalta. Äitiltä.

Yks tunne on tällä hetkellä tosi vahva. Sellainen ylitsepursuavan onni. Se ei ole uutta, ei välttämättä. Vähän vielä tunnustelen, että onko se todellista ja tuntuuko se siltä kuin oikeasti aavistan. Koska kyllähän onneakin on erilaista. Se tuntuu eri kohdissa kehoa, naurattaa erilaisissa hetkissä ja tuo öihin ihan erilaisia unia. Ylitsepursuva onni saa jaksamaan väsyneenä, eikä kiinnosta vaikka ei ehdi tehdä omia juttuja lähes yhtään ja unikin on vähissä. Se onni saa jaksamaan, sitä kutsutaan luultavasti myös jollain nimellä hormonitoiminnaksi, mutta mä väittäisin, että se on vain syvää onnea. Kiitollisuutta ja hämmästyneisyyttä. Että miten tähän on oikein tultu. Kuka toi mut tähän upeaan elämään? dsc07623-1

15 thoughts on “Hei, herätys!

  1. näistä sun kirjotuksista tulee itekin niin hyvälle tuulelle :) susta oikein huokuu onni ja elämänmyönteisyys, se ei tunnu olevan itsestäänselvyys tänä päivänä. mukavaa päivää teille :)

    Tykkää

  2. Ihanat hiukset!

    Ja ihana blogi! Olen jo pitkään ollut mukana, mutta nyt vasta rohkenen kommentoimaan. Tykkään tästä elämänmakuisuudesta, aitoudesta ja rehellisyydestä, jota tuot jokaisen päivään. Mahtavaa, että täällä ei tarvitse lukea mainoksia testatuista tuotteista, vaan saa lukea oikeasta elämästä!

    Paljon tsemppiä ja voimia Marissa!

    Tykkää

    1. Kiitos ja kiitos! :) Tosi kiva kuulla sultakin näin hieno palaute, saa entistä enemmän aina intoa kirjoittaa, kun kerrotte mitkä fiilikset teksteistä herää. Ja juu, mulla meni vähän maku yhteistyöpostauksiin viime vuonna, enkä enää lue juuri blogeja joissa niitä on. Ainakaan, jos niitä on usein. Siksi yritän pitää ne täältäkin poissa, ellei nyt satu joskus tulemaan jotain tosi tosi kiinnostavaa. Esim raejuustoa voisin mainostaa, ehhe. :D

      Kiitos Maria, kiva kun seurailet mukana :) Kivaa viikkoa!

      Tykkää

  3. Vautsi, hyvältä näyttää uusi pituus ja mittaa jäi vielä laittaa hiukset vaikka ja kuinka :) Olen huomannut ympärilläni, että tutut ovat juurikin muuttaneet hiustyyliä lasten myötä. Blogiasi on edelleen kiva seurata, koska ennalta ei voi tietää, mitä uusi postaus tuo. Odotan jo siskonpojan naurua ja hymyjä, kun teillä niitä jo kuului.

    Tykkää

    1. Niinpä, näistä saa vielä ihan hyvin tehtyä ranskikset ja ponnarin. Muuten menis hermo, kun hiukset ois ties missä aina tiellä :D

      Kiitos, tosi kiva kuulla palautetta. Tykkään kirjoitella vähän siitä sun tästä, ehkä vähän sekavaa jopa joidenkin mielestä, mutta itse tykkään sooloilla aiheiden kanssa ;)

      Ootkohan jo usein päässyt näkemään siskonpoikaasi? Ihanaa viikkoa Satu! :)

      Tykkää

      1. Muutamia kertoja ja sylissä voisin pitää ihan koko ajan. Seuraavan kerran kuun lopussa kuullaan, millä nimellä vauvaa voi alkaa kutsumaan :)). Enemmänkin haluaisin heillä käydä tai ylipäänsä nähdä, mutta työ ja koulu pitävät visusti kiireisenä.

        Tykkää

  4. Ihana Marissa <3 Kunpa itse tietäisit, miten paljon hyvää mieltä levität näillä teksteilläsi ja tietty ihan sillä, että oot olemassa! :)

    Ja heh, just kommentoin siun hiuksienkasvuvauhtia Instassa – mut ei sen puoleen, nuo uudet on ihan superfreesit ja sopii siulle todella hyvin! :)

    Tykkää

    1. Toivottavasti levitän, ihana kuulla, että sun mieleen ainakin selvästi nousi leveä hymy <3 :) Ja hei, ihanaa kun itse oot olemassa. Arvaa vaan minkä olon tämä kommentti toi. <3 :)

      Heii, en oo nähnyt kommenttia! Pakko etsiä se heti!:)

      Tykkää

  5. Aivan ihana kirjoitus <3 Löysin blogisi vasta vähän aikaa sitten ja jäin seuraamaan. Itselläni myös esikoinen tulossa (rv 22 meneillään) ja voi että mä jo malttamattomana odotan sitä koko tunneskaalaa, joka varmasti lävähtää päin naamaa sitten, kun se pieni syntyy. Ei sitä pysty etukäteen edes kuvittelemaan, minkälaista kaikki sitten on. Ihania päiviä teille <3

    Tykkää

    1. Kiitos Noora, kiva että pidit tekstistä ja miten kiva kun tulit kommentoimaan. Uusia lukijoita on tullut paljon tämän vuoden aikana, joka kerta ilahdun kun joku intoutuu kommentoimaan jotakin :)

      Toivottavasti sulla on mennyt raskausaika hyvin, nyt on enää lyhyt odotus ja pian saat jo ihanan käärön syliin. Todella tiedän millaisia hetkiä siellä elät, jännitys on valtava. Ihanaa raskausaikaa <3

      Tykkää

  6. Hyvältä näyttää uudet hiukset! :) Sun blogi on kyllä ihan paras! Mahtavaa, että oot päässyt kirjoittelemaan näin usein, vaikka onkin pieni vauveli kotona viemässä aikaa ja huomiota. :)

    Edellinen postaus oli myös erittäin hyvä ja tärkeä! Se on tärkeä muistutus ihan jokaiselle, että omasta parisuhteesta pitäisi muistaa pitää huolta ja käydä treffeillä tai tehdä yhdessä muuten jotain, mistä molemmat pitää. Meillä ei ole lapsia, mutta silti välillä tuntuu, että yhteinen aika on kovin vähäistä. Pitäisi enemmän panostaa puolisoon ja parisuhteeseen, ja monen vuoden yhdessäolon jälkeen kaivaa jostain ne tunteet esiin, mitä silloin aluksi koki ja miksi tässä ollaan edelleen… Jotta tässä oltaisiin myös jatkossa. :)

    Tykkää

    1. Kiitos!! Miten kiva kuulla, että niin monen mielestä ne sopivat mulle. Etten oo ainut, joka tykkää näistä uusista hiuksista :D

      Niin, eipä se tosiaan tarkoita, että oma aika unohtuu vain jos on lapsia. Monesti se parisuhde (ja muutkin suhteet) jää jalkoihin ja sitä rupeaa pitämään kaikkea itsestäänselvänä. Ainakin itse tiedän, että niin on joskus käynyt. Siksi pitää muistaa panostaa, muistaa se miksi tässä ollaan ja näyttää se toiselle. :)

      Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s