Lisää onnellisuuskiloja kiitos!

Tänä aamuna vaaka näytti lukua 76,1. Lukema on laskussa, se on käynyt jo kilon korkeammallakin viime viikkojen aikana mutta ne se laskee jo tasaisesti alas. No, tekin tiedätte, että tuo paino on tällä hetkellä raskaudenhumusta koostuvia lukuja, osittain niitä todellisia raskauskiloja ja sitten niitä ”raskauskiloja”, joita olen ihan omalla syömisellä saanut aikaan. Hups. Vielä parisen vuotta sitten en ollut koskaan käväissyt yli 60 kilon ja nyt lähennellään jo maagista kasikympin rajaakin.

Miltä se kaikki tuntuu? Vai tuntuuko miltään? 

img_1265

Mun oloni on juuri nyt vahva ja reipas, joten voin rehellisesti sanoa, että nuo luvut eivät vaivaa mieltä millään tavalla. Ihan mielenkiinnolla oon seurannut jatkuvasti nousevaa lukemaa, eikä se ole tuntunut juuri missään. Johtuu varmasti siitä, että en miettinyt niitä lukuja edes ennen raskautta. Jo vuosia on ollut vapaa mieli vaa’an tuomista rajoitteista enkä ole antanut nyt tämänkään vuoden aikana niiden ajatusten tulla mun hyvää oloani rajoittamaan. Niiden, jotka jollain tapaa määrittäisivät mun päivittäistä olotilaani sen mukaan, että mikä joku lukema on. Ei, ei siinä vain enää tunnu olevan järkeä. Kun on tarpeeksi työstänyt asioita vuosien aikana, on ymmärtänyt oman kehonsa merkityksen. Ja se merkitys ei tule luvuista.

Merkitys kaikelle lähtee omasta olosta. Tyytyväisyydestä, omasta aktiivisuudesta, päivien tapahtumista, onnistumisista. Joinain päivinä sitä voi tuntea itsensä paksuksi, joinain päivinä ihan super hoikaksi, kun laittaa hyvät vaatteet päälle ja katsahtaa oikealla hetkellä peiliin. Omalla kohdalla niitä oikeita hetkiä on paljon, niitä on nykyäänkin joka päivä vaikka olenkin lähes 20 kiloa suurempi kuin normaalissa tilassa. Sitä olen tässä ihmetellytkin usein, että miten sitä ei yhtään sen enempää ahdistu siitä, että paino on noinkin suuri. Miksi musta ei tunnu yhtään ikävältä? Miksi mulla ei ole raskas olo?

Oma ns. ihannepainoni on siinä 58 kilon hujakoilla. Silloin kropassa on voimaa, sopivasti rasvaa ja silti keveyttä. Tuo luku ei silti ole mikään maaginen raja tai lue isolla peilikaapin ovessa, jotta sen tavoittaisin taas uudestaan. Ei. Se on sellainen luku, joka on mulle normaali paino, ilman yrittämistä ja jatkuvaa laihduttamista. Se palautuu sieltä sitten joskus, kun sille on aikansa. Kun kroppa palautuu raskaudesta.

Nykyään voidaan lenkin aikana tarvita muutama tauko, pistää nuo uudet kilot hieman jalkoja väsyttämään ;)
Nykyään voidaan lenkin aikana tarvita muutama tauko, pistää nuo muutamat ylimääräiset kilot hieman jalkoja väsyttämään ;)

Kun kyselin teiltä kesällä postaustoiveita, nousi sieltä vahvasti taas esiin erilaiset kehoon ja itsetuntoon liittyvät aiheet. Muistelen, että teistä muutama toivoi mun kertovan ajatuksiani siitä, miten voisi onnellisesti saavuttaa suuremman lukeman vaa’alla, eikä tuntisi sitä niin raskaana asiana. Kysyitte, miten niitä onnellisempia kiloja voisi saada, ei vain hampaiden kiristelyä aiheuttavia?

Paljastan teille heti, että se ei tule tapahtumaan nopeasti. Mikään muutos meidän mielessä ei tapahdu hetkessä, eikä ainakaan se, että saisi jostain omaa mieltä suuresti painavasta asiasta nopeasti ymmärrettävän. Että joku asia, joka vaikuttaa meidän jokaiseen päivään, määrittäen meidän valintoja ja tekoja, muka noin vain unohtuisi. Paino on meistä monille todella vaikea asia käsitellä. Eikä tarvitse edes sairastaa syömishäiriötä, että kokisi kehonsa joskus ongelmaksi. Riittää vain tämän hetken kauneusihanne, joka tuo paineita silloin tällöin jokaiselle. Paino alkaa stressata, kiristävät vaatteet siinä ohella. 

En nyt sano, että painon pitäisi jokaisella nousta ja pitäisi tyytyä ihan sama mihin lukemaan, mutta siihen omaan oloon pitäisi voida alkaa luottamaan. Kun kehossa on voimaa ja sun olosi on reipas, ei pitäisi olla ongelmana se, että paljonkon painat. Lukema ei kerro meille kuitenkaan mitään siitä, mikä meidän todellinen olotila on. Ihan kaikki muu kertoo.

Onnellisuuskiloja ei saada aikaan vain treenillä tai oikealla ruokavaliolla, vaan myös ymmärryksellä. Että sallii itselleen erilaisia päiviä, antaa anteeksi jos joskus on vähän muhkumpi olo. Sekin on normaalia. Mielentilat vaihtelee, samoin se mitä me syödään ja mitä laitetaan päälle. Lukemaa onkin turha seurata, pitäisi yrittää keskittyä oloonsa. Olla itselleen sallivampi.

Niin ja muistathan, että kun vaatteet alkavat kiristää, on aika ostaa isompia vaatteita? Kilojen noustessa myös kropan muoto voi muuttua. Turha ahdistua kasvavista luvuista vaalla, vaan mieluummin ostaa uusia vaatteita ja tuntee itsensä niissä mukavaksi. Vaatteilla on yllättävän suuri merkitys oloon. Älä anna niiden pilata sun päiviäsi. <3

img_1275

Tänään tuntuu, etten oikein löydä teille oikeita sanoja, enkä saa mielestäni ulos niitä kaikkia ajatuksia joita tähän aiheeseen liittyy. Voin vain kertoa, että todella ymmärrän sen pahan olon, kun vaaka näyttää aivan liian suurta lukemaan ja vaikka tiedostaisi, että sitä tulisi saada ylemmäs, ei mieli anna periksi. Anna siis itsellesi aikaa ja ehkä jonkin ajan kuluttua huomaan, että se lukema on kasvanut ja sulla on silti edelleen vahva ja hyvä olla. Niin mulle on käynyt. Kuin vahingossa ne lukemat nousivat, voimat ja mieliala siinä samalla, eikä paluuta enää ollut. En enää tahdo painoni laskevan alle 50 kilon, enkä enää tahdo katsella peilistä vain luita. Tiedän, että silloin mieleni on aivan musta, eikä kehossani ole voimia taistella synkkyyttä vastaan ja seinä tuleen eteen. Niin käy meistä monille, kun keho on aliravittu. Älä anna sen tapahtua sinulle <3

Ensi viikolla tulossa lisää juttua aiheeseen liittyen, olkaahan kuulolla! :)

Ajatuksia? 

 

6 thoughts on “Lisää onnellisuuskiloja kiitos!

  1. Tämä juttu tuli juurikin oikeaan saumaan! Tänään kävin vaa’alla ja paino on 55,3 kg, siis enemmän kuin koskaan aiemmin! Järkytyin lukemaa, vaikka rv 23 on menossa, se vain tuntui niin isolta. Silti olo on mitä mainioin ja peilikuvaan oon tyytyväinen. Aamusaunassa puimme mieheni kanssa asiaa ja hän sai minut ymmärtämään kilojeni onnellisuuden ja hyvyyden. On se ihmismieli outo, että vaaka voi tehdä tuollaisen häränpyllyn ajatuksiin :D

    Lisää onnellisuuskiloja kiitos!

    Tykkää

    1. Ah, miten ihanaa kuulla että puhuit aiheesta miehesi kanssa!! todella hyvä, että pystyit suoraan kertomaan oman huolesi ja sait heti tukea. Tästä tuli hyvä mieli <3

      Paljon tsemppiä sinne raskauteen ja usko minua, ne kilot kyllä putoavat kun raskaus on ohi. Ehkä myös tuo hieman ymmärrystä kehoa kohtaan ja raskaudenkin jälkeen sitä on ymmärtäväisempi jos keho ajoittain on erilainen. Äitiys on upea asia, tuo mieleen aivan uudenlaista ymmärrystä :)

      Tykkää

  2. Aurinkoista huomenta!
    Raskausaikana en minäkään tuntenut/huomannut aika suurtakin painonnousua (160cm ja 83kg, normaalisti n.53-55kg). Oli vaikea uskoa että voin paisua niinkin paljon. No kilot ei jääneet synnärille mutta kotiinpääsyn jälkeen ne alkoivat lähtemään kuin itsestään. Nesteitä oli kertynyt kroppaan hurjasti vaikka treenasin lähes joka päivä ja vielä viimeisenä päivänäkin ennen sektiota. Hassua oli kun tuntui että nesteet ”valuivat” kroppaa pitkin hikoilupuuskien säestämänä. Parina päivänä turvotus oli jalkaterissä niin kova että kävellessä hölskyi aivan kuin vesipussukat olisivat ihon alla:). Sitten turpeisuus tasaantui ja paino laski.
    Ihmeellistä!
    Aivan kuin tämä ihmismielikin. Milloin sitä on tyytyväinen itseensä? Juoksen(jaksaa helposti 22km esim.aamulenkillä), pyöräilen, treenaan yläkroppaa salilla jne. mutta ei riitä. Pitäs aina olla parempi että saa hyvänolon tunteen. Pari kertaa olen puolikkaan juossut ja toisella kerralla aika oli 1:30:30. Ei mennyt alle puolentoista tunnin:(. Tykkäänkö edes juosta pitkiä lenkkejä? Olisiko treenitön päivä joskus OK)? On kuitenkin työ, koti ja rakkaimmat.
    Oho Tulipas pitkä pohdinta kun alkoi näppäilemään asioita ”auki”. Tietoa, taitoa on mutta itse niitä ei aina noudata.
    Kohti armollisuutta!
    Super ihanaa loppuodotusta ja vieläkin rakkauden täyteisempää ”vauva-arkea”.

    Tykkää

    1. Voin vaan kuvitella, kuinka nesteet tulevat katomaan kropasta tulevien viikkojen aikana. Pohkeitakin kun kokeilee, niin koko on aivan valtava ja varpaissa ja sormissa saakka on puutumista ja nestepöhöä. Ihan hassua miten keho meneekin tällaiseksi, vaikka kuinka liikkuisi. Tosin jos vain makaisi, niin ehkä sekin pitäisi osan turvotuksesta poissa? :P

      Hyvää pohdintaa sulta treeneistä, usein kun sitä vain suorittaa ja suorittaa, eikä oikeasti mieti mitä todella tahtoisi tehdä. Miksi juoksee, haluaisiko ehkä tehdä jotain muuta? Hyvä niitä asioita on välillä pohtia, saattaa herätä mieleen jotain aivan uusia asioita. Vaikka uusi harrastus, joka olisikin tosi mieluisa, mutta sitä ei kaikelta kiireeltä edes ehdi pohtia – tai tottumukselta kaikkeen muuhun.

      Kiitos tsempeistä, täällä odotellaan jo sairaalaan pääsyä. Kunpa se olisi pian <3 Ihanaa viikkoa Jt!! :)

      Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s