Meidän kaikkien pussista

Onkohan se tyyppi koskaan miettinyt asioita yhtään sen pidemmälle? Siis puhun nyt siitä möläyttelijästä, joka kaikkien kuullen hoilotti, että ei haluaisi maksaa veroja. Että hän ei ainakaan ole koskaan käyttänyt verorahoja hyödykseen. Voisi hyvin elää ilmankin. En oo sossun luukulla koputellut enkä opintotuista nauttinut, töitä oon tehnyt! Ja niin pois päin. Niin, että miettiköhän se tyyppi, että niillä verorahoilla tehdään muutamia muitakin asioita?

Ei, en mä sano, että jokainen asia verotuksessa menee just niin kuin tahtoisin ja ettenkö joskus itsekin vähän pyörittelisi päätäni osalle päätöksistä. Rahaa menee varmaan välillä ihan väärille raiteille, menoja kiristetään ihan vääristä kohteista, mutta noin pääpiirteittän mä kyllä tahdon maksaa veroja. Oon niitä tässä kiltisti sen 14 vuotta maksanutkin omasta työstäni. Kauemmin oon kuitenkin nauttinut niiden tuotoksista, jo hei 28 vuotta. Eikö mulla ole siis myös pieni velvollisuus niitä maksella myös jatkossa? Oon saanut enemmän kuin itse koskaan antanut. Vai olenko muka ymmärtänyt jotain väärin?

Ymmärrän mä sinänsä, että sitä ei tule sillä hetkellä miettineeksi. Kun parkkeeraa autonsa ilmaiselle parkkipaikalle, astelee puiston juuri ajeltua nurmikkoa ja istahtaa siihen odottamaan, että pian pääsee hienolle urheilukentälle juoksemaan vetoja. Eikä sitäkään pohdi jatkuvasti, että käveleekö vieressä rikollinen vai onko poliisi ehkä vienyt sen parempaan talteen häiritsemästä meidän rauhaisaa arkea. Eikä ne verorahat juuri vilise mielessä silloin, kun vie roskat roskikseen tai vetää kotona vessan. Johonkin ne jätteet vaan katoaa, kaipa se on jonkun työ hoitaa ne asiat kuntoon. Ei ainakaan minun.

Ei niitä asioita tosiaan aina niin mieti, mutta olisihan se aika kiva, että tiedostaisi edes jollain tasolla minkälaisessa ympäristössä sitä elää. Näkisi sen tosiasian, että meille kaikille on tarjottu samanlainen tuki kasvaa ja kehittyä. Me aloitetaan lapsena peruskoulu, ei väliä onko isin ja tai äidin lompakko kuinka paksu. Jokainen meistä on tervetullut sinne oppimaan. Monet meistä myös viedään päiväkotiin oppimaan sosiaalisia taitoja ja antamaan iseille ja äideille aikaa tehdä töitä. Se vähän maksaa, mutta ei kuitenkaan niin paljon kuin mitä se maksaisi yksityisesti tai vaikka jossakin toisessa maassa. Meidät kaikki rokotetaan ja me saadaan hoitoa silloin kun sitä tarvitaan, usein kysymättäkin. Ja sehän se olikin, mikä sai mut havahtumaan tähän ajatukseen; synnyttäminen. Sekin ihan tosissaan hei maksaa, eikä ihan vain muutamia euroja, oikeastaan tuhansia euroja. Ei mulle tai sulle, mutta veroista se kaikki otetaan. Kuten niin moni muukin asia.

DSC06252

Me ei välttämättä aina osata avata silmiämme ja onkin todella vaikeaa nähdä mihin kaikkeen niitä verorahoja oikeasti käytetään. Me kaikki maksetaan niistä asioista, mutta hei, me kaikki myös hyödytään niistä. Kauniista puistoista, urheilumahdollisuuksista, viemäriverkostosta, koulutuksesta, turvallisuudesta ja ties mistä kaikesta muusta.

Oikeastaan mä vaan kovasti toivoisin, että sekin tyyppi avaisi silmänsä, joka sanoi niitä ihan hölmöjä asioita ja väitti, että verotus on aivan turhaa. Jos sekin tyyppi ajattelisi asioita vähän pidemmälle, niin ehkä se huomaisi, että on aika hienoa asua näin erityislaatuisessa maassa. Maassa, jossa ainakin pyritään auttamaan jokaista ja antamaan jokaiselle samat saappaat joissa lähteä tavoittelemaan omia unelmiaan. Ja niille, jotka ne saappaat menettää, annetaan usein uudet. Ei kysellä, ei kyseenalaisteta, vaan autetaan koska jokaisella on siihen oikeus. Ja se oikeus maksetaan niillä verorahoilla. Sun, mun ja meidän kaikkien rahoilla.

Pohtivin sunnuntaiterveisin, 

Marissa 

 

4 thoughts on “Meidän kaikkien pussista

  1. Hyviä ajatuksia, samat mietteet välillä täälläkin. Ne verot kiristää ajoittain hermoja mutta toisaalta… Niiden takia ei kiristä varmasti niin paljon kun voisi kiristää…

    Kivaa viikkoa marissa! (:

    Tykkää

  2. Asiaa! Ja hauskalla tavalla kirjoitettuna. Sä voisit enemmänkin kirjoittaa yhteiskunnallisista aiheista, sulla kun taitaa siihenkin mielipiteitä ja innostusta riittävän. :) Muutenkin mielettömän ihana tää sun blogi! Aina päivän piristys kun oot kirjoitellut uutta. Täällä yks vauvakuumeilija odottaa innolla tulevia vauvajuttuja.. :)

    Tykkää

    1. Kiitos Paula! Heh, en tiedä olisiko musta kovin järkeviä juttuja kirjoittamaan, ainakaan niin että niille löytyisi tarpeeksi lukijoita ;) Kiitos kannustuksesta, ehkä tosiaan kirjoitan joskus enemmänkin, mielessä kun aiheita kyllä riittää niin monesta eri aiheesta :)

      Vauvajuttuja tulossa varmasti myös, kunhan saatais se vauva. hih <3 <3

      Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s