Ensimmäinen yhteinen loma kotona

DSC06560DSC06619IMG_0594

IMG_0489IMG_0516DSC06573DSC06581DSC06611

IMG_0600

IMG_0579IMG_0554

Kuvien blondilla on meneillään elämänsä ensimmäinen mammaloma, samoin ihka ensimmäinen loma ihan vain kotosalla köllötellen. Yleensä sitä on aina onnistunut karkaamaan joko ulkomaille tai vaikkapa mökin laiturille uimaan. Kivasti se loma on mennyt näinkin, itseasiassa paremmin kuin olisin koskaan osannut kuvitella!

Meidän eka yhteinen lomaviikko rakentui rauhallisista aamuista, pitkistä aamiaista, ruonlaitosta, frisbeegolfista, kävelyistä, rakastuneista katseista, tutustumisesta mahtaviin uusiin naapureihin, ystävistä, rapujuhlista, vauvamasun ihailusta, tulevaisuuden ihanista haavekuvista, leffateatterin pimeydestä, uusien vaunujen hankinnasta ja kaikkein eniten yhteisestä ajasta ilman mitään kiirettä. Aivan ihana viikko takana. Voin sanoa nauttineeni tästä enemmän kuin olisin koskaan osannut kuvitellakaan. Ehkäpä Villekin ajattelee samoin :)

IMG_0638

Vielä perjantaihin saakka on mulla olleet unet vähissä jo parin viikon ajan ja oon elänyt vuorokaudesta noin 20 tuntia valveilla , mutta nyt siihen on parissa päivässä tullut muutos. Oon saanut nukuttua yöni (okei, heräilen vessaan noin seitsemän kertaa, mutta kuitenkin!) ja olo on oikeasti energinen. Tunnen pitkästä aikaa olevani voimissani ja vaikka ollaan jo käännetty raskausviikko uudelle luvulle 39, niin hämmästyksissäni voin vaan todeta, että olo on mitä parhain. Jos kaikki jatkuu näin, niin ihan hyvin maltan odotella Allun syntymää vielä pitkäänkin. Kunhan poika kasvaa isoksi ja vahvaksi, niin täällä me odotellaan juuri niin pitkään kuin on tarve <3

Rentoa sunnuntaita, toivottavasti sullakin on yhtä ihana viikko takana!

 

6 thoughts on “Ensimmäinen yhteinen loma kotona

  1. Voi apua komppaan Sannaa: todella onnellisen näköisiä piakkoin vanhemmaksi tulevia nuoria ihmisiä – ihanaa! Ja voi että miten rakastun noihin teidän Paratiisi-lautasiin aina kun ne täällä blogissa vilkkuvat! :) Hei mitkäs nuo teidän vaavin tulevat menopelit on?

    Tykkää

    1. Kiitos Jossu, ihanasti sanottu :) <3 e kyllä ollaan todella onnellisia ja tunnetaan olevamme onnekkaita :)

      Paratiisi on ollut paras ostos koskaan, niiltä syöminen tuntuu super luksukselta. Kiva, jos joku muukin on tykästynyt samoihin astioihin :)

      Rattaat on Stokken Trailz malli, kirjoittelen siitä jossain vaiheessa lisää :)

      Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s