Salasana: äiti

Jo useita kuukausia sitten sain kuulla, etten kuulema käytä tarpeeksi tulevaa äitiyttä hyväkseni. Lue: siis kasvavaa mahaani. Meidän kevään reissun aikana kun tuli nimittäin huomattua, että todella monissa paikoissa raskaana olevat naiset päästettiin aina johon ohi ja monissa muissakin pienissä tilanteissa olisi saanut jonkinlaista muutakin erityiskohtelua. Vessoihin olisi päässyt heti ja ihmiset olivat todella innokkaita auttamaan, jos joku oli raskaana. Omalla kohdalla tämä jäi vain ulkopuoliseksi havainnoksi, sillä en halunnut tehdä omasta ”tilastani” mitään sen suurempaa numeroa. Olo kun on ollut ihan hyvä, eikä ole ollut koskaan niin kiire mihinkään, niin mitäs sitä nyt ohittelemaan. En myöskään koe oloani mukavaksi, jos saan erityiskohtelua, jos ei sitä oikeasti tarvitse. Ajattelin, että eiköhän ole niitä äitejä riitä, jotka sitä kaipaavat enemmän.

Oletin kuitenkin Suomeen palatessa, että kaikki muuttuisi. Suomessa avuliaisuuden taso ei ole koskaan ollut mitään huippuluokkaa ja täällä esimerkiksi bussissa ihmiset eivät päästä vanhaa ihmistä istumaan, jos bussi on täynnä. Periaate tuntuu olevan se, että pitäkää kaikki vaan huoli itsestänne. Se pärjää, joka on vahvin ja itsekkäin. Näin vähän kärjistettynä siis, heh. Sain kuitenkin heti yllättyä. En sillä, ettäkö joku olisi heti halunnut kannatella mun mahaani tai kantaa mun portaita ylös, mutta kohtelu oli heti erilaista. Kassalla tädit (okei, ihan nuorekit mimmit) lirkuttaa mulle ja saan osakseni niin paljon huomiota, että joskus jopa vähän alkaa hävettää. Hymyjä tulee joka suunnasta ja jos en jotain jaksa tehdä, niin heti on tuntematon ihminen auttamassa. Kuten nyt vaikka tänään sattui eräs mies kysymään, että haluanko apua painavien kassieni kanssa. Voi kiitos, pärjään kyllä.

Ihan hauska siis huomata, että näin tulevana äitinä saa erityisen paljon parempaa kohtelua. Mahaani ei ole kukaan paijaillut, eikä ihmiset kysele ihan mitä sattuu. Utelustakaan ei moni taida pitää, mutta musta on ihan hauska jos joku innostuu juttelemaan. Eipä mulla ole mitään salattavaa ja jos joku haluaa tietää, että koska meidän beibi syntyy, niin voin sen kertoa.

DSC06111

Yksi asia, josta nautin todella paljon, on se, että kun on tämä masu, niin ihmiset puhuvat paljon herkemmin. Oon aina ollut vähän sellainen, että juttelen helposti tuntemattomillekin ihmisille ja saatan kommentoida jotain jollekkin, vaikken ihmistä yhtään tuntisikaan. Ihan siinä ohikulkiessa vaikka. Hei onpas sulla nätit hiukset! Vau, mistäs ostit ton kauniin laukun? Ja harvoin kukaan mitään juttelee takaisin. Joskus saa jopa vain muraisun takaisin, aivan kuin olisin astunut sen toisen reviirille vähän liiankin rohkeasti. No ihan ymmärrettävää sekin, eihän nyt tuntemattomille sais jutella, sen kai itsekin joudun joskus omalle lapselleni opettamaan. Heh. Ainut juttu tässä on vaan se, että nyt kun musta on tulossa äiti, niin yhtäkkiä kaikki puhuvatkin mulle, eikä toisinpäin. Yhtäkkiä jumitun jokaiseen paikkaan, kun joku muu alkaa jutella ja jään suustani kiinni. Mulla onkin tullut niistä tilanteista niin hyvä mieli, että oon tottakai pälpättänyt entistä enemmän.

Mitä ilmeisimmin tämä kasvava masu ja tuleva äitiys onkin ollut salasana tähän kaikkeen ja nyt vihdoin mutkin otetaan vastaan puheliaana omana itseäni. Aika huikeeta. Jos olisin tiennyt tämän, oisin varmaan hankkiutunut paljon aiemmin raskaaksi ;)

DSC06106

Niin että se salana on sitten äiti. Sillä tapaa niitä kavereita tehdään ja sillä tapaa teistä tulee kiinnostavia. Ettäs tiedätte. ;)

Onko joku teistä huomannut saman ilmiön? 

2 thoughts on “Salasana: äiti

  1. Hauska postaus! :) Onko sulla ollu nyt raskauden aikana mitään erityisiä himoja tiettyihin ruokiin? Kun joskus aina kuulee esim. et jollakin teki raskauden aikana mieli koko ajan tuoreita sämpylöitä, joku söi mansikoita ihan sikana, jollain oli himo tiettyyn karkkeihin ja kaikkee muutakin vähän outojakin juttuja..ja mitä et oo voinu taas sietää (mm. se kahvi sulla) oisko postausideaa? :)

    Tykkää

    1. Hmm… Piti ihan miettiä, koska mulla ei oikeastaan ole herännyt mitään ihan kovinkaan kummoisia himoja. Joitakin hassuja joo, mutta nekin vain kerran :D Esimerkiksi kerran piti vetää ranskiksia kotona, sellaisia pakastettuja, vaikka normaalisti en edes syö ranskalaisia. Mutta joo, pistetään tää mietitntään. Kiitos postaustoiveeta Krista <3 :)

      Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s