Takaisin Portugaliin – päivä kanssani Portossa

Me taidetaan olla kaikki vähän erilaisia sen suhteen, kun kysellään, että mitä matkoilla kuuluisi tehdä. Kun joku kysyy matkavinkkejä johonkin kohteeseen, niin yleensä ensimmäisenä kysyn, että no millanes matkaaja sä olet? Millaisista lomista nautit? Siitä voi sitten alkaa kokoamaan omia ajatuksiaan ja kertoa, että mikähän voisi mahdollisesti herrasväen matkaan istua kivasti tällä kertaa. Kaikki kun ei kaikesta tykkää. Toiset tahtoo suhata nähtävyydet tiiviissä paketissa läpi, toiset tahtoo istua kuppilassa aamusta iltaan. Joku tahtoo sekoittaa molempia ja joku ehkä matkaltaan odottaa kaikkein eniten ruokaa. Hih, mä olen muuten toi viimeinen. Ainakin se viimeinen.

Koska ollaan oltu jo kotosalla pitkän aikaa ja huomasin, että joitakin matkajuttuja jäi ihan kokonaan julkaisematta, niin nyt tähän väliin vähän tarinaa Portugalista. Matkataan päiväksi Portoon, jossa näette millainen meidän yksi päivämme oli turisteina. Me tykätään aika rauhaisasta menosta ja sen tulette näkemään tässäkin postauksessa. Vieraana matkassa on ihana ystäväni Petra.

Tervetuloa mukaan päiväksi toukokuiseen Portoon! :)

DSC04773

8:15 Herätys! Avaan silmäni, kuulen kolahduksia. Auksi ihmettelen, että mitä tapahtuu. villehän makaa vielä mun vieressä, onko meidän kämpässä joku sisällä? Sekunneissa tajuan, että Petra on hereillä. Pian myös tajuan ihmetellä, että miten me nukutaan ja miten se on jo noussut ylös? Hih. Me ollaan ihan unikekoja! Kerrankin näin päin. 

8:25 Ylös jo. Hampaiden pesu ja mahan silittely peilin edessä asunnon vessassa. Nappaan myös yhden kuvan. Oiskohan  masu jo edes vähän kasvanut? Suuntaan keittiöön. Siellä meitä ottaa puoliksi valmis aamiaispöytä, Petra on tehnyt kaiken melkein jo valmiiksi. Iiiiihanaa <3 

8:40 Syödäänkö jo? Kaikki istuvat jo pöydässä, lautasille kerätään jogurttia, leipää ja hedelmiä. Itse tyydyn ryystämään vielä kahviani, en vain selvästikään pysty reagoida näin nopeasti aamiaiseen. Minimissään tunti ennen syömistä kuuluu kahville. Onneksi sitäkin on kiva lipittää siinä hyvässä seurassa <3

Pohdiskelen, miten hauskaa on olla vähän ”isomalla” porukalla aamulla hereillä. tottunut kaksin niin hiljaisiin jutuihin. Kolmisteen vitsejä riittää ja elämä herää aamulla jotenkin vauhdikkaampana. 

9:30 Hetki sohvalla löhöten. Ruoan sulattelua, uutisten lukemista ja juttelua. Eikai me kauheen kiireellä lähdetä, kun näyttää vielä vähän sumuiselta? 

10:20 Hitautta ilmassa. Me ei oikein saada itseämme liikkelle, edellisenä iltana tuli katottua myöhään Euroviisuja ja untakin sai vasta yhden jälkeen yöllä. Vai ollaanko me vaan muutenkin vähän hitaita, kun oikeastaan ei oo kiire mihinkään? 

10:50. Mentäskö jo? Aurinko näyttää kirkastuvan, meillä on vaatteet päällä ja vihdoin päätetään lähteä ulos. Tiedossa maisemakävelyä ja hyvää ruokaa. Ei mitään sen kummempaa, kunhan tahdotaan nauttia ulkoilusta. 

12:01 Tunti kävelyä takana. Eikä, miten tää voi olla näin upee paikka! Ollaan kävelty kaupungin halki Dom Luisin sillalle. Ihan huikeet näkymät! Otetaan hei pari kuvaa? Apua, miten me ollaan näin korkealla, vähän tuntuu huteralta olo jos katsoo suoraan alas. Yritän keskittyä maisemiin, en maahan tuijotteluun. Ihan älyttömän hieno paikka. 

Pitäiskö kävellä tonne Gaian puolelle?

DSC04837 DSC04841

12:50 Pieni kierros Gaiassa ja takaisin. Kävellään tosi rauhalliseen tahtiin ja mennään käymään sillan toisella puolen, eli Gaiassa. Maisemassa näkyy ihania tiilikattoisia taloja, Portugalin halkik kulkeva Douro joki ja sopiva määrä turisteja. Ei yhtään liikaa ihmisiä, vaan pystyy hyvin kävellä omia reittejään. 

12:53. Ihmettelyä. Porto on kaunis kaupunki ja me keskustellaan siitä, mikä meitä täällä viehättää. Rosoisuus, tavallisuus ja sellainen aitouden tuntuma. Tämä ei ole mikään hienoista hienoin kohde, johon mennään ihailemaan upeita oopperataloja, vaan tänne tullaan tuntemaan. Katselemaan käsitöitä, istumaan kahviloissa ja kuuntelemaan katumusiikkia. DSC04843 DSC04844

12:59 Pitäiskö hei syödä jotain? – kysyy Petra. Tunnen syöneeni ison aamiaisen ja vatsa on vieläkin ihan täynnä. Jos käydään ensin kahvilla? Ville ja Petra keksivät, että voisi mennä ensin jäätelölle. Me kävellään rantaan ja etsitään sopivaa paikkaa, josta saisi oikeanlaiset pallot. ”Ei mitään valmisjädeä” – toivoo Ville. 

13:10 Jädetauko. Oikea paikka on löytynyt ja samalla oikea spotti istahtaa alas sataman rantakadulle. Jäätelö ei kuulema ole ihan sitä parhainta laatua, mutta ihan ok. Me haaveillaan Villen kanssa tulevasta Espanjan matkasta ja mietitään paljonko me syödään siellä meidän lempparia, eli Avellana jäätelöä. ”Ainakin litra joka ilta!”

13:20 Minä: Kävelläänkö hetki ja mennään sitten syömään? 

13:40. Olisko tää kiva paikka? Jos kysyn, että saataisko odottaa pöytää, että päästään istumaan ulkona? Kyselen muilta. Me jäädäänkin odottamaan pöytää, sillä edessä on kivan näköinen kalaravintola, jossa löytyy myös Petralle (on allerginen kalalle) jotain muuta syötävää. 

13:55 Your table is ready! Ja niin me päästään ihanaan pöytään, josta voi tuijotella syödessä suoraan joelle. Kun on niin nätti ilma, on mukavampi istua varjon alla ulkona, kuin mennä sisälle pimeään. Kannatti odottaa hetki pöytää, tuntuu ihanalta istahtaa alas pitkän kävelyn jälkeen. DSC04851

14:20. Alkupaloina rapuja, pääruoaksi mustekalaa. Ihan super hyviä molemmat annokset, ei saisi koskaan Suomesta tällaisia herkkuja. Jos saisin valita, söisin mustekalaa joka päivä. Eikun hei, sushia aina lounaalla ja mustekalaa iltaisin. Joo, se olisi hyvä combo! ;)

Ah, tää on vaan niin hyvää. Ja miten kaunis annos! 
DSC04856 DSC04859

15:30 Syöty on. Maksetaan lasku, tipataan tarjoilijoita hyvin (kaikki sujui loistavasti!) ja lähdetään talsimaan eteenpäin. Jos vaikka tekis vielä pitkän kierroksen? 

17:01 Eikä, katsokaa miten hyvä meno noilla on! Kadulla soi rokahtava blues ja me pysähytään kuuntelemaan. Täällä on jatkuvasti jotain katumusiikkia soimassa ja tämä todella saa hymyilemään. Loistava meininki ja tuo nainen on huikee, kun se on niin coolina koko ajan. Miehet tanssii ja ilakoi, rumpali tuijottaa vakava eteenpäin.

”Tällaista svengaavaa musiikkia tahdon sitten mun häihin, jos sellaiset joskus on”

DSC04865

18:20 Kaupan kautta kotiin. Päätetään pitää leffailta, kaupassakin näkyi olevan irtokarkkeja. Ei kyllä varmasti oo yhtä hyviä kun Suomessa, mutta otetaan silti. Petran vierailun kunniaksi. 

18:50 Sohvalla taas. Oltiinhan me ihan pitkään ulkona. Tais tulla ihan hyvät ja pitkät matkat misssä kuljettiin. Ja tosi kauniita maisemia! Tykkään tästä kaupungista tosi paljon. Jos tänne tulisin uudestaan, niin se johtuisi hyvästä ruoasta ja siitä, miten hyvä meininki täällä on. Jotenkin tosi rento olo koko ajan, kun tuolla kävelee. 

IMG_8067

Loppuilta me istuttiin ja pulistiin Petran kanssa sohvalla ja Ville taisi olla omissa oloissaan. Ei oltu nähty pitkään aikaan ja oli ihanaa, että Petra lensi meidän seuraksi Portugaliin. Ei ole yhtään sama asia jutella etänä toisena kanssa kuin että saa ystävän siihen nenän eteen juttelemaan. <3

Siinä meidän toukokuinen Turistipakettimme Portossa, suosittelen ehdottomasti matkaamaan tähän ihanaan satamakaupunkiin jos joskus Portugaliin eksytte. Todella kaunis paikka, eikä mikään vain turistien asuttama kohde. Näkee ihan sitä oikeaakin elämää kaduilla :)

Aurinkoa sun lauantaihin! 

2 thoughts on “Takaisin Portugaliin – päivä kanssani Portossa

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s