Kirjoittamisen syvin olemus

Tiedän, että jollekkin tämän tekstin lukeminen on aivan turhaa. Lukeminen tuskin koskaan on sitä, mutta joskus sisältöä voi olla vaikeaa sisäistää. Joku joka ei ole niin kirjoittamiseen syventynyt, ei välttämättä vain ymmärrä miksi jostain niin vauhkotaan ja vielä niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin kirjoittaminen. Hän ei ymmärrä mistä puhun, ei jaksa luultavasti edes aloittaa sanojen kahlaamista läpi. Aihe ei kutkuta yhtään olo, on helppo klika eteenpäin. Klik klik. 

Jollekkin kirjoittaminen on vain sanoja sanan jälkeen, lyhyitä lauseita, piste perään. Toinen taas tekee pitkät lauseet ja unohtaa kaikki pilkut, tahtoo saada kaiken mahtumaan. Se voi olla perustarve selviytyä työstä ja itsessään se ei ehkä tunnu yhtään missään. Se voi myös olla paljon enemmän. Se voi olla kyky luoda ajatuksia eläviksi niin, että joku muukin ne tuntee ihollaan saakka todellisina. Sillä onhan sillä eroja, miten niitä sanoja siihen eteensä latoo. On eroa siinä mistä ne sanat tulevat. Oletko pyörittänyt niitä mielessäsi pitkään ja lopulta saanut ne juuri oikeaan asuun eteesi lauseiksi. Sillä tunteella on merkitys. Sillä, että tiedät tuottaneesi jotain, joka saa sydämen elämään omaa elämäänsä ja mielikuvituksen heräämään uuteen todellisuuteen.

Kirjoittaminen ei ole aina lyhyt prosessi. Siksi se tunne kai on niin erityinen, kun saat kirjoitettua valmiiksi jotain, minkä muodostamisessa on mennyt aikaa. Joskus sanat löytyvät eteen helposti, mutta aina ei ole helppoa saada sanoja laulamaan yhteen. Välillä pitää vähän avittaa. Juosta muutama lenkki, ottaa hetki happea ja vain olla. Sanat eivät synny väkisin, eikä joka päivä ole kirjoituspäivä. Toisinaan tarvitaan viikkojakin odotusta, että voi taas sanoa luovuuden heräävän.

Voin hyvin kuvitella kirjailijan olon, kun hön on pitkään tehnyt työtä teoksensa eteen ja sen valmistuessa melkeinpä luhistuu. Elää pitkään yksineloa, ottaa aikaa selvitäkseen siitä olosta. Kerää voimiaan tehdä saman uudelleen. Tiedän sen tunteen, voin eläytyä siihen täysin. 

Muistan vielä elävästi sen hetken, kun lukiossa voitin pienen kirjoituskilpailun. Piti kirjoittaa novelli, joka sitten lähetettiin eteenpäin. En ollut alkuun oikein varma, että mitä sanoisin, eihän mun tarinani olleet kiinnostavia. Ne olivat aina vähän sekavia. Omaan tyyliini sopien erikoisia, sanoiltaan vähän hassuja. Palautuksena tulikin iso kuori missä oli suuri hymiö. Kehuja, lukijan ylistystä ja voitto. Kerrankin voitto, voi miten mahtavaa! Olin ihan hirmu iloinen, niin iloinen, etten tiennyt seuraavana yönä miten nukkua. Mietin vain sitä, miten ihanaa oli, että joku ymmärsi sanojani. Ehkä ne eivät olleetkaan niin omituisia. Ehkä voisin jatkaa niiden kirjoittamista.

DSC01574

Jos sulle on vaikea ymmärtää, miksi puhun kirjoittamisesta näin, niin ei se ole ihme yhtään. Ei jokaista asiaa voi ymmärtää, meillä kaikilla kun on niin erilaiset intohimot. Erilaiset asiat saa meidän olon vahvemmaksi ja elävämmäksi. Ehkä se on sulle joku muu juttu, mutta mulle se juttu on kirjoittaminen.

Kirjoittaminen on mun tapani olla luova. Se on oikeastaan kaikkea sitä mitä tässä elämässä tapahtuu, niiden tapahtumien yhdistämistä ja tunteiden purkauksia paperille. Tai no, nykyään tietokoneelle, käsi puutuu siitä määrästä tekstiä mitä päivittäin syntyy. Kirjoittaminen on mulle jokaisen päivän hengenveto, se hetki kun tiedän, että saan sanoa juuri sen mitä oli tarkoituskin. Omalla tyylilläni. Omia ajatuksiani. En toisen sanoja, enkä ainakaan jonkun toisen määräämällä sanajärjestyksellä. Koska vaikka upeita joidenkin kirjailijoiden tuotokset ovatkin, niin minä tahdon silti luoda omani. Oivaltaa omat oivallukseni, huutaa ääneen sanat kuten itse ne olen ymmärtänyt. Ei toisen oma ole minun, se on sen toisen syvältä sielustaan sylkemiä ajatuksia. Sellaisia, joita minultakin löytyy. Hitusen vain erilaisia. Sellaisia omanlaisia.

Kirjoittaminen on ollut vuosia jo osana työtä, se on ehkä tulevaisuudessa kokonainen työ. Ainakin se on tavoite. Suuri unelma. Ja ehkä kuulette minusta vielä, hih.

Ymmärsikö joku teistä mistä tunteesta tässä tekstissä puhun? 

10 vastausta artikkeliin “Kirjoittamisen syvin olemus

  1. Heips! Löysin sinun blogiisi toisen bloggarin kautta, ja ihmettelinkin kun niin samanlaiset tekstit tuli juuri. Luulin teidän sopineen keskenään asiasta. Ihanasti kyllä kirjoitat, ihailen!

    Tykkää

  2. Tiedän todella mistä tunteesta puhut! Sinä ja Elina Rinkeli olette mun lempiblogejani. Kirjoitatte reilusti omalla tyylillänne. :)

    Kiva jos pidät mukana vielä muitakin kuin raskausjuttuja, mulla ei lapsiasiat olet mielessä, joten muutkin jutut kiinnostaa ;)

    Lähdenpä tästä kirjoittamaan päivän toista tekstiäni, tänään on hyvä kirjoituspäivä. Kutkututtaa päästä koneelle, kuten kuvailit.

    Tykkää

    1. Voi että, kiitos!! Täytyy kertoa Elinalle tästä ihanasta kommentista, kun me nähdään tällä viikolla. Elinan kirjoitustyyli on yksi munkin lemppareita, aivan ihana tyyli <3

      Raskausjuttuja varmasti tulee jatkossa, mutta pyrin kirjoittamaan kaikesta ihan muustakin. Voisitko tulla sitten kommentoimaan, jos menee raksuashömpät ihan överiksi?! :D :D

      Tykkää

  3. Tämä tulee nyt ihan asiasta liittymättä (sori :D ) mutta aiotko jatkaa normaalisti blogia kun vauva syntyy? Oletko miettinyt asiaa, siis jaatko hänestä tänne kuvia tms? Moni lopettaa silloin tai rajaa kirjoittamaansa. Kiinnostaisi tietää ajatuksesi. Meidän lapsesta ei ole kuvia missään, mutta olen alkanut miettimään, jos sittenkin voisi niitä jakaa. Olisiko se niin kamalaa, jos jotain näkyisi? Tavallaan kyllä, mutta… Eikö nykymaailmassa asioita ole tapana jakaa avoimesti? Vaikea päätös. Kerro mitä mietit itse!

    Kauniita tekstejä, kiitos kun kirjoitat usein meillekin. <3

    Tykkää

    1. Heh, ei haitaa kuule ettei liittynyt asiaan ;)

      Tosi hyviä kysymyksiä! Kyllä, oon miettnyt asiaa. Vielä en oo ihan varma kaikista ajatuksista, mutta voin jo nyt sanoa, että vauvelia ei täällä tule näkymään. Ei ole mun päätökseni toisen puolesta julkaista kuvia, vaan sen pitäisi olla hänen oma päätös. Ja no, luonnollisesti pikkuinen lapsi ei voi sellaisia päättää, joten varmasti pidän hänet blogista erillään. Katsotaan muita kuvioita lähempänä, kirjoittelenkin varmasti aiheesta :)

      Meinaatko, että ette ole jakaneet kuvia missään somessa? Esim facessa kavereille? Mulle ehkä raja menisi siinä, että julkisesti jakaa kuvia. Facebook on kuitenkin suljettu kavereiden kesken, joten siellä voisin jotain laittaa. Ellei nyt Ville ole eri mieltä, täytyy vähän jutella näistä jutuista vielä :)

      Kia kun käyt kommentoimassa <3

      Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s