Voiko ystävän kutsua sukujuhliin?

Tämän tekstin innoittajana on ollut rakas ystäväni Petra, joka kirjoitti aiemmin tällä viikolla siitä mitä kaipaa elämästä parisuhteessa. Soiteltiin heti samana iltana ja juteltiin aiheesta lähes kaksi tuntia, mulla nimittäin nousi ihan hirmuisesti uusia ajatuksia pintaan tästä aiheesta. Mun kysymykseni hänelle koski samaa kuin otsikossa jo näkyykin, että onko todella olemassa niin paljon tilanteita, jotka koskevat vain parisuhdetta? Onko olemassa vain parisuhteeseen kuuluvia asioita vai olisiko ehkä sittenkin niin, että osa niistä asioista voisi myös olla toteutettavissa ystävien kanssa?

Tottahan se on, että parisuhteessa on tietynlaisia ”etuja” joihin ei muissa ihmissuhteissa oikein pääse mukaan ja nämä oli Petrakin kaikki kirjoittanut auki. Itsekin muistan ne ajat kun on ollut sinkku ja läheisyys on tottakai se isoin asia, joka sinkkuelämässä jää uupumaan. Tai no, ainakaan se ei ole päivittäistä, eikä koskaan ole tuttua ja turvallista oloa siitä, että tiedät jonkun olevan joka päivä sun vierelläsi aamulla kun heräät. Jo heti alkuun nostankin esille sen faktan, että kyllä, parisuhde on ainut ihmissuhde johon kuuluu seksi ja muu läheisyys. Ystävien kesken halaillaan ja varmasti voi poskipusujakin antaa, mutta tottahan se on, että ei ystävyys pysty antamaan meille ihan kaikkea. Tai sitten mulla on ainakin ollut vähän erilaisia ystävyyksiä kuin teillä, jos väitätte muuta ;)

Petra kirjoitti tekstissään siitä, että ei tahdo olla kuokkimassa toisten juhlissa ja rivien välistä luin ajatuksen, että ei tahdo niin tuppautua toisten omiin tapahtumiin mukaan. Mulla heräsi ajatus, että entä, jos hän olisikin itse kutsuttu mukaan juhliin? Onko se silloin kuokkimista? Jos ystävyyssuhde on niin tiivis ja läheinen, että kaverin perhedinnerille on luonnollista mennä ja voi hyvin myös mennä niihin sukujuhliin, koska on jopa kutsulistalla? Eikös pidot parane, mitä enemmän on huipputyyppejä paikalla?

IMG_0523 2

Tällä viikolla asiaa pohtiessani oon ymmärtänyt sen, että kaikille tämä ajatus ei ole niin selkeä. Joko ei tahdota kuokkia vaikka kutsuttaisiin tai sitten sitä ei ole kokenut koskaan ja ei siksi oikein ymmärrä miksi pitäisi. Ei ole siis kokenut sitä, että joku ystävä kutsuisi mukaan ihan kaikkialle. Että ystävä tahtoisi jakaa koko elämän ilot ja surut toisen kanssa, että se olisi normaalia olla mukana vähän siellä ja täällä. Monen mielestä (ehkä sunkin?) perhettä ei sotketa kaverisuhteisiin ja on epänormaalia olla mukana jonkun perheen karkeloissa. Jonkun mielestä on jopa outoa jakaa kavereita, eikä tahdota tutustuttaa heitä toisiinsa. Olen huomannut senkin tosi yleiseksi. Musta on taas tosi ihanaa kutsua eri kavereita aina sekaisin eri tilaisuuksiin ja tutustuttaa hyvät tyypit toisiinsa. Jakaa oma iloni muiden kanssa. Miksi se sitten aina ei ole näin, en tiedä. Voisiko se vain olla niin, ettei se ole tullut mieleenkään? Ei ole tullut ajatelleeksi, että asioita voi myös jakaa, ei vain pitää itsellään?

Eikö samat ilot ja suunnitelmat voi jakaa myös ystävän kanssa, eikä rajata kaikkea vain parisuhteeseen?

Kun mietin sitä, että parisuhde erotellaan kaikista muista suhteista ja ajatellaan, että se on niin hirmu erilainen kuin mikään muu suhde, niin uskallan olla vähän eri mieltä. En voi ymmärtää millään sitä, että miten parisuhde eroaa muista ihmissuhteista muka niin paljon? Miksei mun hyvä ystäväni voisi tulla mukaan johonkin, missä minä käyn? Miksen voisi tehdä matkasuunnitelmia ystävän kanssa, miksen saisi jakaa perhettäni ystävälleni tai miksi hän ei muka voisi olla ensimmäinen jolle aamuisin laitan viestiä? Eikö jokainen ihmissuhde ole ihan yhtä tärkeä ja on ihanaa jakaa hyviä asioita toisten kanssa? Jos siis mun elämässä tapahtuu jotain jakamisen arvoista tai teen suunnitelmia, niin eikö ne parhaat ystävät voi kuulua niihin suunnitelmiin ihan samalla tapaa kuin Villekin? Ainakin itse tahdon ajatella ja elää näin.

IMG_9431

Mulla on elämän aikana käynyt ilmeisesti hyvä tuuri, sillä oon ollut tervetullut monen perheen juttuihin mukaan. Poikaystävien, sekä myös kavereiden. Oon saanut ystävieni äideiltä viestejä, soitellut ystäväni mummon kanssa ja saanut kutsun juhliin, joihin ei moni muu saanut kutsua samasta kaveripiiristä. Siksi ehkä onkin hassua, kun jollekkin nämä asiat ovat niin uusia. Mutta niinhän se myös menee, jos et ole kokenut jotain asiaa, et voi tietää siitä mitään. Et oi tietää, miten ihanalta se tuntuu. Todella loogista. Ja no, siksi mäkin tässä nyt tästä aiheesta kirjoitan. Ehkä joku siellä saa uuden oivalluksen ja huomaa, että myös ystävyys voi tuoda niitä asioita, joita ehkä parisuhteesta olet kaivannut. Ehkä jos annat ystävälle mahdollisuuden olla läheinen ja tärkeä, et enää kaipaa ihan sitä kaikkea mitä parisuhde voisi tuoda. Voit saada sen myös muualta.

Mun omatkin ystävät on olleet mukana monissa meidän perheen jutuissa ja jos saisin toivoa, sitä tapahtuisi vieläkin enemmän. Kutsun usein kavereita mukaan jos johonkin mennään, mutta ymmärrän jos jollekkin ei ole niin luonnollista ”tuppautua” toisen perheen seuraan ja siksi kieltäydytään kohteliaasti kutsusta. Haluaisin voida tavallaan opettaa toiselle, että myös mun perhe voisi olla sen toisen perhe. Läheinen ja ystävällinen, sellainen johon on tervetullut mukaan joka kerta. Eikä sitä todellakaan tarvitse ajatella tuppautumisena, jos kerran kutsutaan. Kutsuhan on osoitus siitä, että toinen on tärkeä ja haluttu vieras. Se on kunnianosoitus. Kutsu olla osana perhettä.

Mun mummini on tavannut monta ystävääni jo nuorena ja hän muistaa vieläkin usein kysellä, mitä mun nuoruuden ajan kavereille kuuluu. Hän on kiinnostunut näistä ihmisistä. Hän on myös tottakai kiinnostunut musta ja Villestä. Huomaan silti, että hän osaa nähdä ihmiset aina ihmisenä, eikä erottele sitä, kuka on poikaystävä ja kuka ystävä. Kaikista välitetään. Jokainen ihminen on tärkeä. Eikö sen kuuluisi  mennä juuri näin? Eikö ole ihanaa, että ystävistäkin tulee perhettä samalla tapaa kuin avomiehestä?

IMG_2795

En tiedä saitteko kiini täysin siitä mitä yritän tässä tekstissä sanoa. Jollain tapaa haluaisin vähän ravisuttaa niitä perinteisiä ajatuksia siitä, että on olemassa vain parisuhdejuttuja ja sitten on kaverijutut. Tahtoisin, että mun kaverini tuntisivat mun kotini ovet avoimeksi aina kun siltä tuntuu, samoin tahtoisin jakaa kaiken muun hienon mun elämässäni niiden tärkeimpien kanssa. Villen kanssa meillä on tietty ihan erilainen suhde, mutta samaa se voi olla ystävien kesken. Ei Villekään tiedä kaikkea sitä, mitä mulla on ystävien kanssa. Niin se vain menee, koska jokainen ihmissuhde on erilainen. Ystävänkin kanssa voi jakaa melkeinpä kaiken, se vain pitää nähdä mahdollisesksi. Ei saa kieltäytyä, jos kutsutaan, eikä saa ajatella, että ei näin voi tehdä. Pitää ottaa toisen läheisyys vastaan.

Kun hetkeksi astuu ulos laatikon ulkopuolelle, voi nähdä asiat vähän eri tavoin. Ehkä säkin vahingossa huomaat, että parisuhde ei ole ainut asia joka voi tuoda sulle enemmän ihmisiä elämään, vaan myös ystävyys voi tehdä niin. Anna siis ihmisille mahdollisuus ottaa sut mukaan elämäänsä ja tee niin itsekin. Kutsu ahkerasti mukaan ha mene itsekin jos niin pyydetään.

Miltä nämä ajatukset kuulostavat? Oletteko samaa mieltä vai heräsikö joku ajatus, joka ehkä eroaa täysin omastani? :) 

14 vastausta artikkeliin “Voiko ystävän kutsua sukujuhliin?

  1. Tosta kavereiden tutustuttamisesta toisiinsa heräsi ajatuksia :) Mulla on pieni ystäväporukka jossa muut eivät halua, että mukaan tulee uusia ihmisiä. Toisessa porukassa taas mukaan voi aina tulla kuka vaan, vähän siitä riippuen kenen luona ollaan, muutama ei halua kotiinsa tuntematonta. Monien kavereiden kanssa mulla on keskenään niin erilaiset puheenaiheet että tuntuisi kummalliselta tutustuttaa heitä toisiinsa. Sillointällöin tulee järjestettyä juhlia jossa kaikki ovat paikalla mutta koen ne itse aika raskaiksi kun pitäisi huomioida jokaista, enkä itse ole kovin puhelias sellaisissa tilanteissa. Mulla moni kavereistakin on vähän hiljaisempi ja ei niin avoin uusille asioille, ehkä toisenlaisissa ystäväpiireissä tutustuttaminen on luontevampaa :)

    Tykkää

    1. voi ei, kuulostaapa hankalalta! Tosin oon kuullut ennenkin vähän samanlaisia tarinoita, että kaikkia ei vain kiinnosta tutustua muihin. En itse voi ymmärtää sellaista, mutta toisaalta, kaikilla oma tyyli ja tavat :) Ymmärrän sen, että omaan kotiin ei tahdo tuntematonta, mutta onhan niitä muitakin tapoja tutustua. Ja vahingossa voi vaikka tykätä uusista tyypeistä, kun antaa mahdollisuuden. Jos on vähän hiljaisempi ja ujompi, voi silloin toimia paremmin, jos tapaa uusia ihmisiä vain yhden kerrallaan ja vaikka vain kolmen hengen kesken. Silloin on helpompi ottaa tilanteesta kaikki irti, eikä tarvitse stressata niin paljon. Eihän sekään kivaa ole, että on kauhea määrä uusia ihmisiä ja kun vain ahdistuu siitä kaikesta, ei saa mitään hyvää aikaiseksi. Jää vain huono mieli.

      Ja hei tuo on ihan totta, että jokaista ei tietenkään voi tutustuttaa toisiinsa! Pystyn hyvin itsekin joistain ystävistäni suoraan sanoa, että he eivät tulisi toimeen ollenkaan, joten en välttämättä lähtisi hetiä sekoittamaan sen suuremmin. Kuitenkin jokaiseen juhlaan kutsun kaikki lähimmät ystävät ja saavat kyllä luvan tulla toimeen keskenään :D Pitää voida jutella edes sellaisissa hetkissä toisten kanssa, eikä vain valita itsestä kivoimpia tyyppejä. ;)

      Tykkää

  2. Itsellä on aina ollut ajatus että kaverit on tervetulleita meidän perheen juttuihin, mutta itse olen aina ollut vähän vaivaantunut jos minut on kutsuttu. Mutta viime vuonna tutustuisin nykyiseen parhaaseen ystävääni joka kutusuu minut ja mieheni aina lasten synttäreille sun muille, ainoina sukuun kuulumattomina tyyppeinä. Ja kun emme päässeet kerran mukaan oli sukulaiset olleet hämillään missäs me ollaan :D että kyllä tähän alkaa tottumaan ja rikkaushan tämä on :)

    Tykkää

    1. Hehe, kuulostaa hauskalta! Niinhän siinä käy, että kun totutaan jonkun läsnäoloon, niin sitä ihmistä tottakai kaivataan paikalle. Oli kyseessä sitten sukulainen tai ei :)

      Tykkää

  3. Meillä myös laajaystävä ja kaveripiiri, kaikki sekaisin keskenään ja perheetkin tuntee toisensa. Ehkä helppoa kun ollaan kaikki tältä samalta alueelta kotoisin ja tunnettu nuoresta. Meillä on yksi pariskunta myös mukana tapahtumissa ja illanistujaisissa, jotka tulleet vasta myöhemmin mukaan mutta samalla tapaa ovat samaa porukkaa. Täytyykin joskus kysyä tuntevatko kuuluvansa porukkaan, ainakin luulen näin.

    Kauniita ajatuksia, huomasin jällwen yhtäläisyyksiä ajatusmaailmassa kanssasi. Hienoa kesää teille molemmille, tai siis koko perheelle ja ystäville ja kaikille! :)

    Tykkää

    1. Tosi kiva, että tämä uudempikin pariskunta on mahtunut teidän kuvioihin mukaan! :) Joko kysyit heiltä, että tuntevatko kuuluvansa porukkaan mukaan? uskon, että tuntevat, sinäkin kun puhut niin nätisti siitä miten he ovat osa teidän kaikkien elämää :) <3

      Sinne myös ihanaa kesää!! Kaikille teille!! :)

      Tykkää

  4. Mun edellisestä pitkäaikaisesta parisuhteesta on jo aikaa, joten siitä näkökulmasta en nyt juuri osaa oikein pohtia tätä asiaa. Mutta tuo ystävien tutustuttaminen toisiin ja perheeseen tuntuu musta kyllä sikäli ihan luonnoliselta asialta, vaikka en sitä oikein ole harrastanutkaan. Mun mummo kyllä esimerkiksi tietää mun yhden parhaista kavereista hyvin, koska lapsina oltiin monia kertoja yhdessä hänen luonaan käymässä. Edelleen mummo kyselee tän mun ystävänkin kuulumisia. Opiskelujen myötä oon saanut uusia ystäviä, joiden kanssa luonnollisesti ollaan tunnettu vasta muutama vuosi. Silti eräs näistä ystävistäni on esimerkiksi pyytänyt mua liittymään hänen, äitinsä ja tämän äidin kaverin seuraan heidän vieraillessaan meidän opiskelukaupungissa. Sysytä tai toisesta en kyllä tuolloin liittynyt seuraan, mutta musta se tuntu ajatuksena ihan kivalta, ja ylipäätään musta oli tosi kiva, että mun ystävä halusi tutustuttaa mut hänen omille läheisilleen :)

    Kavereiden toisiinsa tutustuttaminen herättää kyllä mussa ajatuksia. Ite oon sellanen, että musta on ok jos kaverit ns. eri porukoista tutustuu toisiinsa, eikä mulla olis mitään ongelmaa tutustuttaa esim. mun alkuperäsestä kotikaupungista mukaan jääneitä ystäviä mun opiskeluiden kautta saatuihin ystäviin. Ongelma on ehkä siinä, tai ainakin musta tuntuu siltä, että monet mun ystävistä ei itse jotekin koe tarpeelliseksi tätä toisten kavereiden tapaamista. Mun yksi pitkäaikaisimmista ystävistä on jopa ihan suoraan sanonut, että ei hän halua tutustuttaa mua hänen opiskelukavereihinsa. Eikä pakko tietenkään ole, mutta itestä tuntuu vaan niin jännältä, kun koen tällasen tosi normaaliksi asiaksi. Musta ois vaan jotenkin kiva saada kasvot nimille, kaverit kun kuitenkin puhuu tietyistä läheisimmistä kavereistaan tosi paljon nimillä. Ja oikeastaan sama koskee ehkä myös kavereiden perheitä. He puhuvat perheistään paljon, joten jos mut joskus kutsuttaisiin johonkin, missä olisi mahdollisuus näitä perheitä tavata, niin kyllä musta tuntuis ihan kivalta ajatukselta kutsuttuna mennä :)

    Tää on todella mielenkiintoinen aihe, kiva että nostit esille tällaisia ajatuksia!

    Tykkää

    1. Hmm.. saitpas monta ajatusta multakin esiin, kun luin tätä kommenttia! Tuo oli hyvin sanottu, kun mainitsit, että ”saa kasvot nimille” kun tapaa kavereiden kavereita. Ihan samaa mieltä! Musta on tosi kiva tavata sellaisia ihmisiä, joita mun ystävät pitää hyvinä tyyppeinä. Ei kaikista tietenkään voi tykätä ja jokaisen kanssa kemiat ei mene yksiin, mutta yleensä juttu luistaa hyvin. Siksi on kiva olla kutsuttuna myös silloin, kun ei tunne toista vielä hyvin. Tuntuukin hassulta, kun toiset eivät tahdo jakaa omia ystäviään ja jos joku esimerkiksi sanookin noin suoraan, että ei tahdo edes tutustua muihin. Miksi? Eikö elämässä ole tilaa? Eikö uudet ihmiset vaan kiinnosta? Jotenkin ihan hassua. Noh, kaikilla omat tavat ja tyyli :)

      Sain itsekin kutsun Monnan ja hänen äitinsä kanssa uimaan maanantaina. Oli todella hauskaa ja on niin ihana tavata ystävien vanhempia ja muita sukulaisia. Me kun kuitenkin ollaan aina pieni heijastus omista vanhemmistamme ja siksi on tosi mielenkiintoista tavata niitä ihmisiä, jotka on meidät kasvattaneet. Usein alkaa nopeasit ymmärtää, että mistä ollaan opittu tapamme ja piirteemme. Se on kiinnostavaa :)

      Kiitos kommentista, se herätti paljon hyviä ajatuksia! :)<3

      Tykkää

  5. Jännä aihe! Meillä ei ole koskaan ollut sellaista, että kaverit olisi perheen kanssa ja mun poikaystäväkin on mieluummin muualla kun nään sukua tms. En oo edes ajatellut asiaa sen kummemmin, kun ei oo ollut tapana kutsuamuita mukaan. Onko teillä jo nuorena ollut kaverit mukana? Oon vähän nuorempi, niin mietin jos se on vaikka nyt vanhempana vasta tullut. Toi mun 22 v. poikaystävä viihtyy paljon paremmin kaverien kanssa baarissa kun mun äidin tykö :D No en mäkään tahtos sen äidin seurassa olla, mieluummin käytän aikana paremmin. Kuulosti hauskalta silti ajatus, että sekoittaisi perheet ja kaverit ja muut. Pitää miettiä tätä ja ehdottaa jos joskus kutsuisi mukaan ne parhaat kaveritkin :) Kesällä se voisi olla hauskaa, mökille vaikka!?:)

    Tykkää

    1. Heh, kuulostaa tutulta. Nuorempana muistan, että moni kundi kyllä viihtyi vähän paremmin siellä kuppilassa kun sukuljuhlissa. :D Omasa lähipiirissä suku on aina ollut lähellä ja samoin ystävät, joten nämä asiat on olleet luonnollisia. Ehkä oon myös vähän vahingossa kerännyt samanhenkisiä ihmisiä ympärille, jotka hekin mielellään jakavat omat ystävänsä ja perheensä? Koska kyllä meillä on ollut sitä ihan nuoresta asti, ei vain nyt vanhempana. Ihan hyvin tekin tosin voitte muuttaa vielä asioita ja ei ole koskaan liian myöhäistä tutututtaa ihmisiä toisiinsa. Sehän tekee vain asioista helpompaa, kun voi nähdä samaan aikaan useampia ihmisiä ja moni tuntee toisensa :)

      Kuulostaa hyvältä idealta tuo mökkeily! Sieltähän on helppo aloittaa, rento ympäristö ja vain yhdessä hengailua. Ei mitään paineita kenellekään, vaan sellaista iisiä oleskelua :)

      Tykkää

  6. Sain hyvinkin sun ajatuksesta kiinni! Tästäkin ajatellaan paljoltikin samalla tavalla ja toit tässä tektissä uusiakin ajatuksia mulle :)
    Itsekin haluan tutustuttaa huippuja ihmisiä toisiin hupputyyppeihin, että odotappa vaan kun tuutte Poriin :D
    Ymmärrän silti senkin, mitä esim. ensimmäinen kommentoija toi esiin, kaikki ei halua vieraita ihmisiä kotiinsa, kaikki eivät tunne oloaan hyväksi vieraiden ihmisten ympärillä. Olisiko kuitenkin jotain tavoiteltavaa avoimemmassa tutustumisessa uusiin ihmisiin… Jäin pohtimaan…. :D

    Mä aloin itseasiassa miettimään, että lapsena ja nuorena ystävien ja kavereiden monet sukulaiset ja etenkin vanhemmat tulivat tutuiksi ja heidän kanssa vieläkin jutellaan kuulumisia jos jossain nähdään. Silloin kun kaikki asuttiin kotona ja mäkin oon saattanut olla esim. ystävän tädin mökillä kesällä yms.
    Miksi aikuisena tuokin karsiutuu elämästä…? Mona itseasiassa kirjoitti tänään postauksen Lapsenmielisyys, josta mulle heräsi myös ajatuksia, että lapsuudesta potäisi nostaa pieniä ja isoja ripauksia aikuisuuteenkin :)
    ( http://monasdailystyle.fitfashion.fi/2016/06/12/lapsenmielisyys/#comment-33804 )

    Tulipa paljon ajatusta :D

    Tykkää

  7. En itse ole parisuhteessa, oikeastaan en ole vielä koskaan ollut, mutta eiköhän kaikki tapahdu omalla painollaan :) Ystävät ja kaverit on mulle tosi tärkeitä, samoin perhe – näin ollen tulevan kumppanin pitää siis tulla edellä mainittujen kanssa toimeen! ;) Tulee hetkiä, kun sitä parisuhdetta (ja ihmistä) kaipaa kovastikin ja tulee myös niitä hetkiä esim. sukujuhlissa, kun aiheesta udellaan ahdistumiseen saakka (viimeksi kevään lakkiaisissa). Vaikka asia harmittaskin aina toisinaan, niin koen kuitenkin eläväni hyvää elämää ilman parisuhdettakin – on haaveita ja harrastuksia, ystäviä ja läheisiä sekä paljon asioita, joita voin tehdä/saavuttaa ilman parisuhdettakin :)

    Olen itse todella sosiaalinen ja minusta on aina ollut luontevaa tutustua esim. kavereideni vanhempiin/perheisiin. Jos/kun alan seurustelemaan, haluan ehdottomasti tutustua myös toisen puoliskon perheeseen! Onhan se vähän sellainen pakettitarjous, kun alkaa seurustelemaan (tai menee vaikka naimisiin), siinä kumppanin ohessa tulee myös hänen perheensä ja sukunsa :D Mutta uusiin ihmisiin tutustuminen on mukavaa!

    Tykkää

    1. Kuulostat tosi fiksulta Anniina näiden asioiden suhteen! parisuhdetta ei voi kiirehtiä ja kyllä, oon samaa mieltä että sen tulevan siipan pitää sopia niihin muihin kuvioihin kuin nenä päähän. Usein siitä melkein tietääkin, että ei ole oikea mies kuvioissa, jos perhe ja ystävät eivät tykkää. Ei se voi pitkälle kantaa, jos kaikki muut pitävät ihan outona ja vain yksin on ihastunut ;) Tosin on tässäkin varmaan poikkeustilanteita. Eihän kaikki voi kaikista tykätä :)

      Uusiin ihmisiin tutustuminen on mustakin aina tosi ihanaa! Tosin ymmärrän, jos joillekin se on vaikeampaa ja lähestyminen vie aikaa. Musta on kuitenkin vain rikkaus, kun pääsee tutustumaan sekä kavereiden että oman miehen perheisiin ja ystäviin. Elämä tuntuu paremmalta, kun ympärillä on paljon hienoja ihmisiä ja kokemuksia :)

      Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s