Next Stop: Barcelona

DSC04951Huomenta murut! Se ois tiistai, reissupäivä nr. 107 ja taas on aika kipata laukut olalle ja lähteä junalla kohti uutta kaupunkia. Parin tunnin matkan päässä sykkii Barcelona, mun ehkä kaikista lempparein city Euroopassa. Oonkin oottanut pääsyä sinne jo pitkään, melkeinpä viime reissusta saakka, hihii. Välissä on onneksi päässyt käymään ”parissa” muussakin ihan jees paikassa, joten ikävä ei ole ollut mikään sydäntä särkevä. ;)

Ihan hassua, että mua vähän jopa jännittää lähtö junalle. Vatsassa on pikkusia perhosia ja Villekin tuntuu olevan tosi innoissaan lähdöstä. Me oltiin meidän ekalla yhteisellä matkalla Barcelonassa vuonna 2014 ja harmiksi sillon ei okein säiden kanssa sujunut. Satoi lähes koko ajan ja vikana päivänä alkoi tottakai paistaa juuri ennen meidän lähtöä. Hehe, sellainen se tuuri joskus on. Silloin meiltä jäi himokävelyt ja kiertelyt välistä, joten nyt uusinta sille reissulle, jotta Villekin saadaan hurmattua täysin Barcelonan kauneuteen. Tarkoitus olisi myös pitää lomaa tällä viikolla, jotta ehditään olla mahdollisimman paljon ulkona ja keskittyä vain kaikkeen siihen, mitä kaupunki meille voi tarjota. Aurinkoakin on luvattu, joten aivan varmasti ollaan 24/7 ulkona. :)

Ollaan nautittu täysillä jokaisesta paikasta jossa ollaan oltu, mutta tottakai joku toinen paikka herättää enemmän tunteita kuin toinen. Jostain syystä Barcelona on aina kuulunut mun lempparikohteisiin ja koska siellä tunnen oloni kotoisaksi, on sinne aina ihana palata. Yleisen tunnelman fiilistelyn lisäksi voisi ainakin kiertämässä mun lemppariraflat, Villen pitäisi päästä kurkkaamaan Gaudin puistoa, rantaankin tahdotaan ehtiä ja ehdottamasti syödä joka ilta annokset jäätelöä – se kuuluu vakkaristi reissuun Barcelonassa. Ei muttia tähän, se vain kuuluu.

Eikun päivän käyntiin ja kamoja pakkaamaan. Oon niiiiiiin intona!!! 

Mitäs te olette tykänneet Barcelonasta? Hitti vai huti? ;)

3 thoughts on “Next Stop: Barcelona

  1. Moikka Marissa!
    Barcelonassa en oo vielä käyny, mutta lennot sinne heinäkuussa on jo varattu :D Oon kuullu paljon hyvää tästä kaupungista, joten odotan kyllä innolla! Nyt mietinnässä onkin mistä sieltä varais hotellin… Osaatko suositella jotain aluetta/hyvää hotellia? Ajateltiin myös olla samalla reissulla muutama yö Valenciassa, ehkäpä 4 yötä Valenciassa ja 7 Barcelonassa :) Muistelisin että täältä blogista löytyy aika paljon juttua Barcelonasta, joten pitääpä lueskella niitä läpi uudestaan. Noista sinun lempirafloista kuulisin mielelläni lisää :D

    Ai niin ja kiitos Budapestin vinkeistä :) Kylpylät jätettiin väliin, mutta käveltyä, ihmeteltyä ja syötyä tuli senkin edestä :D

    Aurinkoista ja hymyilyttävää päivää Barcelonaan! :)

    Tykkää

  2. Vitsi mulla olis Barcelonavinkkejä vaikka kirjaksi asti! Itse lähdössä taas juhannukseksi sinne.

    Käykää testaamassa Bacoan Japanese -burgerit! :)

    Tykkää

  3. Musta tuntuu että oot aina Barcassa :D lukenut sun blogia ihan alusta ja muistaakseni sillon olit siellä? Joskus kun aloit kirjottamaan teit jotain vaatepostauksia. Jäi mieleen kun olin kans just ollut siellä.

    Hauskaa matkaa! Kerros meille lukijoille sit joku tiivis paketti et miks barca ja mikä parasta :)

    Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s