#älälaihduta

Perjantaina 6.5. vietetään kansainvälistä Älä laihduta -päivää. Teemana on tänä vuonna Sairaan terve elämä, joka humpsahtaa hyvin omankin blogiin aihepiiriin ja jo nimensäkin puolesta on erittäin osuva. Tämän blogin nimi on monimuotoinen ja siihen on piilotettu pieni sanoma siitä, miten kaunis tämä elämä on, mutta usein moni meistä katselee sitä sairain silmin. Ei osata olla tyytyväisiä itseemme. Ei osata nähdä kauneutta kaiken turhamaisuuden keskellä, vaikka katseltavaa olisi enemmän kuin paljon.

Monin blogeja on tänä vuonna haastettu mukaan kirjoittamaan tästä aiheesta ja siitä tullaan varmasti kirjoittamaan monin eri tavoin. Ajattelin itse kertoa muutamilla sanoilla omaa tarinaani ja sitä, mitä nykyään laihduttamisesta ajattelen.

Kuten te lukijat siellä tiedätte, olen ollut vuosia kehoni vanki. Enää en onneksi ole, mikä on suuren puserruksen lopputulema ja nykypäivänä voin jo huokaisten miettiä vanhaa minääni. Se kaikki on mennyttä, sillä olen vihdoin ymmärtänyt, että laihduttamalla ei saavuta mitään. Hyväksynnällä sen sijaan voi saavuttaa paljon enemmän. Itsensä ja muiden. <3

Tämä blogi on noin 4,5 vuotta vanha ja alkujaan kirjoitin enemmän siitä, miten olen itse parantunut syömishäiriöstä. Vielä neljä vuotta sitten olin keskellä parantumista, mutta nykyään kun olen 27 vuotias, voin sanoa olevani täysin ”kuivilla”. Kuivilla pakonomaisesta elämisestä ruoan suhteen, kuivilla itseni ruoskimisesta, kuivilla siitä, että en hyväksy itseäni tällaisena kuin olen. Koska vaikka se kliseeltä kuulostaa, niin itseään pitää arvostaa sellaisena kuin on ja vaikka kuinka laihduttaisi, se ei tule koskaan auttamaan. Aina tahdot laihtua lisää ja aina tahdot olla pienempi ja pienempi. Et tule koskaan hyväksymään itseäsi, ellei jotain tapahdu pääsi sisällä. Paino ei liity siihen mitenkään.

”Laihduttaminen ei auta yhtään mihinkään, eikä mun kiloni kerro siitä, millainen ihminen olen. Haluan tekojeni kertovan enemmän”

IMG_1263
Minä noin neljä vuotta sitten.

Älä laihduta -päivä on mulle itselleni todella tärkeä, sillä olen laihduttanut elämästi suurimman osan. Haluaisin sanoa, että vähemmän, mutta kun vuosia laskee, niin enemmän kuin puolet vuosista on kulunut tarkkailuun. Osasta aikaa siitä tuli enemmänkin elintapa, en oikeastaan ajatellut, että laihdutan, mietin vaan kaikkea tottuneesti tarkkaan. Ortoreksia on sairaus, jossa kaikki on kiellettyä ja tervellisyys menee liian pitkälle. Sen sairauden kierteissä olin vuosia. Ja vaikka itsekin silloin voin hyvin ja ulkoisesti olin ehkä vielä sopiva ulkoisesti, ei se tarkoita, että olisin ollut terve. Kaukana siitä.

Joku lukija joskus kommentoikin kuvaani, että ”ethän sinä edes ollut liian laiha, ihan hyvältä näytit” ja ulkoisesti tilanne voikin olla se. Mutta entäs kun ei ole kuukautisia, iho on huono, et nuku kunnolla, ihmissuhteet kärsivät pakko-oireisesta käytöksestäsi ja hormitoiminta ei ole kunnossa? Entä kun kuulet, että et tule koskaan saamaan lapsia, koska olet pelleillyt niin paljon ruoan ja kehosi kanssa? No, siihen tuomioon vaikutti moni muukin asia, mutta näin se asia on jokatapauksessa mennyt. Sen kuuleminen oli kamalaa, ehkä myös osittain siitä hetkestä aloin parantua. Se onkin ollut pitkä tie ja nykyään voin sanoa, että en tahdo enää koskaan laihduttaa. Se ei auta yhtään mihinkään, eikä mun kiloni kerro siitä, millainen ihminen olen. Haluan tekojeni kertovan enemmän.

”Entä kun kuulet, että et tule koskaan saamaan lapsia, koska olet pelleillyt niin paljon ruoan ja kehosi kanssa?”

Tunnen edelleen monia, jotka laihduttavat jatkuvasti, mutta kieltävät sen itseltään. Kun on itse tarkkaillut syömisiään yli puolet elämästä, osaa tunnistaa nopeasti toisen, joka tekee samaa. Sen näkeminen tottakai harmittaa, mutta tiedän omasta kokemuksesta, että aika harva pystyy saamaan muutosta toisessa aikaan. Siitä on siis lähes turhaa mainita, ainut tapa on kannustaa huomaamattomasti ja kertoa toiselle kehuja muihin piirteisiin liittyen. Ei ainakaan kommentoida ulkonäköä. Ihan muut piirteet ovat ihmisessä tärkeämpiä.

Aika on melkeinpä ainut joka saa parantumaan. Aika ja ymmärrys elämästä. Ja no, mulla selän rikkoutuminen on tehnyt myös ison osan parantumista ja se, että tajusin tarvitsevani toimivaa hormonitoimintaa. Kuuntelin lääkäreitä, kuuntelin lähipiiriä. Kaikista eniten kuuntelin kuitenkin itseäni, luin paljon ja selvitin. Ymmärsin, että tämän on loputtava. Ja lopulta vuosien jälkeen muutos on tapahtunut.

IMG_5473

Muutos on se, että enää ei kiinnosta, että näkyykö vatsalihakset vai ei. Tottakai jokaisella on päiviä, kun tahtoisi paremman kropan ja olisi mahtavaa näyttää joka päivä fitness mallilta, mutta todellisuus on ihan toinen. Tiedostan, että ulkonäkö ei tee musta yhtään sen parempaa ihmistä, eikä ole tarpeellista elää vain ulkonäön kautta. Moni muu asia merkkaa enemmän.

Pieni viaton laihduttaminen voi aluksi olla vain hetken yritys, mutta kun se jatkuu pidemmälle, se voi lähteä helposti käsistä. Tähän vaikuttaa ihmisen luonne, elämäntilanne ja se, miten itse voit. On ihmisestä täysin kiinni, mihin se päätyy. Jääkö se siihen, että hoidat ne pari kesällä tulutta kiloa pois vai jatkatko ja yrität samalla hoitaa kuntoon rikkinäisen itsetuntosi? Koska sitähän se usein on. Kun ei ole itsevarma, rupeaa automaattisesti korjaamaan itseään aivan vääristä kohdin. Eihän kukaan tule itsevarmaksi vain näyttämällä hyvältä, kyllä siihen tarvitaan ihan muuta. Siihen tarvitaan leveä hymy, vahva askellus ja varmuus omasta itsestä. Siihen tarvitaan sinut, täysissä voimissa ja hyvillä energioilla.

Maailma on ongelmia täynnä, mutta yksikään niistä ongelmista ei ratkea vain laihduttamalla. Monilla ylipainoisillakin kyse on jostain muusta ongelmasta kuin siitä, että ensin pitäisi laihtua. Usein mieli voi olla maassa, jopa masentunut, ja ennen kuin se voi parantua, pitää syödä  hyvin. Siksi onkin tärkeintä syödä terveellisesti ja monipuolisesti, eikä ainakaan lähteä laihduttamaan, jos muutenkin on voimaton ja huono olo. Masentuneelle ihmisille neuvoisin, että tärkeintä on syödä ravinteikasta ruokaa, jotta aivot jaksavat parantua. Ei voi laihduttaa, ja sitten vasta alkaa parantua masennuksesta. Uskonkin, että se menee ihan toisinpäin. Ensin pitää hyväksyä itsensä, syödä hyvin ja sitten vasta miettiä jos muutama rasvakilo hommataan pois. Kukaan ei parane laihtumalla. Se on itsensä huijaamista.

IMG_0654
Nykyään olen onnellinen juuri tämännäköisenä <3

Joku mainitsi tässä vähän aikaa sitten, että onkohan mulle gelato ja pasta maistunut matkassa liiankin hyvin, kun alkaa vähän ulkonäössä näkyä. Haha, musta se oli hauskaa kuulla, itse en nimittäin kiinnitä ulkonäköön enää samalla tapaa huomiota kuin ennen. Mietin asiaa sen päivän ajan ja mua jotenkin huvitti ihan kauheasti. Tuli sellainen kivasti ylpeä olo itsestäni. Pohdin lähinnä sitä, että en tosiaankaan ole enää pitkään aikaan miettinyt ulkonäköäni. Tajusin, että kaipa sitä tottuu ajan kanssa omaan ulkonäköön ja kun ei tuijota jatkuvasti vaakaa tai peiliä, ei näe samalla tapaa asioita kun joku ulkopuolinen näkee.

En tosin huomaa ikinä muissakaan ihmisissä pieniä ulkoisia muutoksia, en ole niin tarkka. Se herätti silti siihen ajatukseen, että moni muu todella keskittyy. Monille muille toisten ulkonäön tarkkailu on luonnollista, samoin oman itsensä tarkkailu. Ulkonäkö on niin tärkeä asia, että kaikki muut tärkeämmät asiat unohtuvat. Ei osata keskittyä olennaiseen, eli itse elämään. Elämä suhahtaa ohi, kun kaikki on vain aina kiinni ulkonäöstä. Eikä tämä ole sanottu sille tämän asian maininneelle ihmisille, vaan ihan yleisenä huomiona. Huomiona, että ainakin minä olen kiitollinen siitä, että en kiinnitä juurikaan huomiota ulkonäköön. Ihmisten asenteisiin ja ahkeruuteen kylläkin ja siihen, miten empaattisia he ovat muita kohtaan. Viimeisimpään ehkä kaikkein eniten. <3

Paras huomio siis tältä keväältä on tähän asiaan liittyen se, että ennen olisin itse huomannut heti, jos tulisi kilo lisäpainoa, nykyään sitä ei huomaa. Ellei nappi kovasti kiristä, en todellakaan katso itseäni tarkoin silmin. Enkä ainakaan rupea laihduttamaan, koska tiedän mihin se omalla kohdalla voi johtaa. Tahdon elää tasaisesti terveellistä elämää ja  näyttää myös ulkoisesti naiselliselta.

Älä laihduta -päivän kunniaksi toivon, että perjantaina kukaan ei laihduttaisi. Ole oma itsesi, nauti omasta kehostasi ja peliin katsoessa kiitä itseäsi niistä parhaista puolista joita sulla on. Koska niitä kyllä löytyy, ne vain pitää osata löytää. Uskon, että jos tapaisin sut kerran kahvilla, voisin heti kertoa monta hyvää puolta joita sussa näen ja ylpeyden aihetta joita susta aistin. Meissä kaikissa on niitä, ne vain pitää itse löytää ja huomioida. <3 :)

rp_DSC01236.jpg
Rakasta itseäsi ja kunnioita itseäsi, niin se näkyy myös ulospäin <3

Onko lukijoissani vielä monia, joilla on ongelmia syömisen kanssa? Olisitko kiinnostunut lukemaan aiheesta lisää tai saamaan tukea jollain tapaa? Kuulisin mielelläni ajatuksianne! <3

29 thoughts on “#älälaihduta

  1. Miusta ois ihana kuulla enemmänkin tästä aiheesta :–) Syöminen on vaiheitellen itellekin ongelma, valitettavasti edelleen. Vaikeina aikoina olisi niin helppo turvautua kontrolloimaan syömistä, koska kaikki muu menee päin mäntyä, niin pitäähän jossain onnistua? Onneksi itse jo aika nopeasti tunnistaa nää oireet ja osaa rajottaa sitä sairasta käyttäytymistä suht aikasin. Silti monesti huomaa, että ajatus kulkee ruuan ja seuraavien aterioiden välillä. Siinä vaiheessa pitää ottaa järki käteen. En halua olla 22v ja ajatella 50% arjesta ruokaa. Ellen sitten sitä hyvää ja nautinnollista ruokaa, josta oikeasti nauttii;D
    Ihanaa huomata kuinka hyvin siulla on nyt ajatukset syömisen suhteen :–)

    Tykkää

    1. Ehdottomasti kirjoitan lisää! Muistan muuten monet kerrat, kun tuli ajateltua, että ”ainakaa enää tässä x iässä en enää tahdo olla tällainen ja tahdon olla terve” ja niin se jatkui vuosia. Mutta kun tiedostaa ongelmansa ja vaikka takapakkiakin tulisi, on jo oikealla tiellä. Tiedostaminen on ensimmäinen askel, muuten ei voi mielestäni edes parantua koskaan. Mistä sitä nimittäin parantuisi, jos ei ymmärr ongelmaa, eikä myönnä sitä :)

      Kiitos kommentista Jenna :)

      Tykkää

  2. Hyvä kirjoitus! Tästä aiheesta ei voi puhua liikaa. Sä näytät kauniilta ja elämäniloiselta. End of story. ;)

    Tykkää

  3. Kiitos tästä <3 Lupaan elää tätä kirjoitusta myötäillen koko loppuviikon. Lupaan ainakin yrittää. <3

    t. yksi jolla se laihduttaminen ei jäänyt vain pariin kiloon, eikä paluuta tunnu enää olevan.

    Tykkää

  4. Tää oli tosi hyvä teksti! <3

    Just tuo mitä kirjoitit, että toista ihmistä kehuessa olisi hyvä keskittyä ihan muihin seikkoihin kuin ulkonäköön. Enkä nyt tarkoita etteikö kaverin uusia hiuksia tai mekkoa saisi kehua, tottakai saa, mutta muiden asioiden sanominen on vielä tärkeämpää. Kuten sen, että sinun kanssasi on kiva ja hyvä olla, rakastan nauruasi tai hymyäsi jne.

    Itse aloitin nelisen viikkoa sitten nettivalmennuksen (PURE). Aloitin sen siksi, että koin tarvitsevani apua. Apua siihen miten liikkuva nuori ihminen söisi tarpeeksi, terveellisesti ja riittävän usein, jotta kroppa (ja mieli) jaksaa. Neljän viikon jälkeen on sanottava, että painoa on lähtenyt -3.5kg ja ottamistani kuvista huomaa, että pientä kiinteytymistä on tapahtunut. Tätä projektia on vielä toiset neljä viikkoa jäljellä, mutta ei se siihen lopu. Tää oli mulle alku paremmille elämäntavoille. Ruokavaliota noudatan tän kahdeksan viikon ajan, mutta sen jälkeen tiedän, että jonkin verran sitä tulen soveltamaan. Mulla on tästä jutusta tosi hyvä fiilis, suunta on oikea! :)

    Mietin ennen tämänkin projektin aloittamista mun tavoitteita. Mun tavoitteet on oppia syömään terveellisesti ja paljon. Mun tavoitteena on kiinteyttää kroppaa ja siinä samalla pudottaa painoa jonkin verran. Mut se mitä haluun korostaa on se, että mä en tee tätä vaan joku tietty painolukema mielessä. En todellakaan. Mulle tärkeintä on se, että kun se päivä koittaa jolloin mä voin katsoa itseäni peilistä ja sanoa, että mä rakastan tota tyyppiä, se päivä kun mä oon saavuttanut tavoitteeni ja voin olla tyytyväinen itseeni, että silloin mulla on fyysisesti ja henkisesti hyvä olla.

    Mulla on mielessä kuva siitä millaisen kropan haluan. Se on yhdistelmä muutamien bloggaajien ja urheilijoiden vartaloita, mutta niistä jokainen on myös sellainen ihminen, jonka ajatusmaailma ja suhtautuminen liikuntaan ja ruokaan on terveellinen, jonka takana myös mä voin seistä. On niitä muitakin syitä… Niiden ihmisten posiitiivinen elämänasenne tai jokin muu pienempikin juttu. Sellasia tyyppejä, joita haluan seurata somessa tai joiden blogeja tai uraa seurata. Sellasia joiden jutuista tulee hyvä fiilis. :)

    Sä Marissa olet yksi niistä! Yksi niistä mun jokapäiväisistä inspiraatioista! Sun hymys esimerkiksi on ihana, oikeesti! Sun ajatusmaailma elämästä, liikunnasta ja ruoasta… mä tykkään, oikeesti! Kiitos, kun olet olemassa! <3

    Tykkää

    1. Moi Nita :)

      Juurikin niin, kehuja aivan muista asioista kun pinnallisista tai ulkonäköön liittyvistä jutuista. Ne ovat tärkeitä, vaikka ne välillä unohtuvatkin. Meillä on myös Suomessa ehkä tapana kyllä ajatella jotain, mutta sitä ei sanota ääneen. Oletetaan, että kyllä se toinen nyt tietää tottakai, että se on musta ihana ystävä. Vaikka oikeasti ei tiedä, varsinkaan kun on niin heikko muuten ja epävarma.

      Kuulostaa hyvältä! Kun pidät ton mielessä, että terveellisyys ja oma olo edellä, niin kaikki menee hyvin. Ja jos huomaat jossain vaiheessa että tilanne menee siihen, että se sun aiottu pudotus ei riitä ja alat sättiä itseäsi ulkonäöllisesti, mieti omaa oloasi. En siis tarkoita, ettäkö näin kävisi, vaan jos tilanne menee siihen. Tämä on aina ihmisestä kiinni, mutta musta kyllä tuntuu sun sanoja lukiessa, että olet oikean asian äärellä ja tiedät mitä teet. Terveellisesti. Panosta juuri siihen, että onko energinen ja hyvä olo ja muista kehua itseäsi. Kuulostaa mielenkiintoselta tuo ohjelma, tuuhan kertomaan siitä kuulumisia jos muistat :)

      Ja kaunis kiitos sun ihanista kehuista! Tuli kuule melkein tippa linssiin kun luin nämä sanat. <3 Iso halaus sinne! En varmasti ole yhtään sen enemmän ihmeellinen kuin kukaan muukaan, mutta jos yhtään onnistun tuomaan teidän päiviin valoa ja onnellisuutta, niin silloin oon omasta mielestäni tosi onnistunut. Kiitos Nita tästä viestistä ja paljon tsemppiä kevääseen!! <3 :)

      Tykkää

  5. Ihana Marissa, ja niin terve teksti <3 Saman tarinan läpikäyneenä koen osaavani olla ihan erityisen ylpeä ja iloinen siitä, että olet nyt tuossa pisteessä! Että molemmat ollaan :) On tää elämä vaan nykyisellään jotenkin niin paljon helpompaa ja se tunne on uskomaton, kun tajuaa miten paljon elämässä onkaan sisältöä kun on rohjennut päästää irti pakonomaisesta kontrolloimisesta.

    Itse en saanut haastetta tähän kampanjaan, mutta liekö sen huomaaminen somessa sai omatkin ajatukseni liikkeelle entistä tehokkaammin. Just ennen blogiisi tuloa julkaisin nimittäin oman tekstini täysin samasta aihepiiristä :)

    Tykkää

    1. Kiitos Anna<3 Mulla on sun teksti auki, ollut jo siitä asti kun luin tän kommentin ja piti tulla heti kommentoimaankin ;) No, tämän jälkeen teen sen, kun ehdin tähän sanoa muutaman sanan :)

      Me ollaan tehty hurjan iso työ ja aika hienoa on myös se, että pystytään jakamaan eteenpäin omia ajatuksiamme asioihin. Ehkä myös auttamaan muita. <3

      Tykkää

  6. Osu ja upposi! Tykkään niin sun blogista, kirjoitustyylistä ja kaikesta. Täällä on kuitenkin yksi lukija, jolle syöminen tuottaa ongelmaa. Mä haluan vapautua syömishäiriöstä, mutta niin kuin varmasti tiedät, ei se käy kädenkäänteessä eikä se helppoakaan ole, kun on itseään liian kauan niillä jutuilla myrkyttänyt. Olen siis todellakin kiinnostunut kuulemaan lisää! Aurinkoa päiviinne!

    Tykkää

    1. Kirjoitan varmasti paljon lisää, kiitos toiveesta Oona.Toivon sulle paljon tsemppiä tuleviin päiviin, muista pitää itsestäsi huolta. Jo se, että tiedostat ongelman, on hyvä asia ja voit varmasti päästä ongelmastasi eroon. Se vain vie aikaa.

      Voimia kevääseen Oona<3

      Tykkää

  7. Moikka!
    Olipas ajatuksia herättävä ja hyvä postaus. Olet kyllä vahva nainen, kun olet selättänyt tuon sairauden, se osaa olla aika kiero. En ole varmaan koskaan kommentoinut mitään, mutta seuraan blogiasi monista eri somekanavilta. Nyt oli kuitenkin pakko tulla kommentoimaan sillä sinä olet ollut yksi tärkeimmistä henkilöistä minun parantumiseni tiellä. Joskus pari vuotta sitten eksyin blogiisi, ja kiinnostuin ensin ihan vaan urheilujutuista ja ruokavaliosta ja yleisestä hyvinvoinnista, kunnes löysin monta hyvää kirjotusta omasta sisäisestä hyvästä olosta ja kauneudesta. Nämä monet postaukset saivat mutkin tajuamaan, että mun pitää hakea apua, että painiskelen samojen asioiden äärellä kuin sinäkin olit aikoinaan painiskellut. Huonoina päivinä palasin aina tsemppaavien blogikirjoitustesi pariin ja sain itselleni valtavasti voimaa. Jos sinä olet parantunut niin kyllä minäkin voin, se vaan vaatii aikaa <3 Nyt kahden vuoden ja psykologi-keskustelujen jälkeen koen olevani terve. Ajatukseni ruuasta ja liikunnasta ovat muuttuneet valtavasti, ja painoa on tullut noin 5 kiloa. Kutsun noita kiloja onnellisuuskiloiksi ;) Voin paremmin kuin ikinä, ja olen sinulle niin kiitollinen että pidät tätä blogia, koska en tiedä olisinko parantunut näin nopeasti ilman sinua. Kiitos että olet olemassa ja jaat ajatuksia meille<3

    Tykkää

    1. Oi että, kuulostaa ihanalta! Kiitos tästä kommentista, mulle tuli sun puolestasi niiiin hyvä olo <3 Onnellisuuskilot on parhaita, niitä juuri tarvitaan tuomaan parempi olo. Monelle olisi tärkeää päästä keskustelemaan näistä asioista psykologin kanssa, mutta harva menee tai osalla ei vain ole siihen mahdollisuutta. Tosi hyvä, että olet käynyt siellä, varmasti koet saaneesi siitä apua. Tästä sunkin viestistäsi taas huomaa sen, että kunhan ensin edes osaa hoksata oman ongelmansa ja tahtoo tehdä asialle jotain, voi niin tapahtua.

      Ihana kuulla, että asiat on nyt paremmin ja oot saanut apua. Oon ihan mykistynyt kuullessani, että omat sanani olisivat voineet auttaa, mutta tottakai otan ne suurena kohteliaisuutena ja kiitän niistä. <3 :) Oon tosi ylpeä susta. Energistä kevättä, nyt nautit omasta ihanasta itsestäsi ja voimistasi! :)

      Tykkää

  8. Olisitko voinut kirjoittaa askelista joita olet ottanut kun paranit? Jotain asioista joita voisi itse miettiä tekevänsä että saisi aikaan muutoksen? Varmaan arvasit että meitä löytyy paljon, jotka vielä taistelemme ikuisesti omia valintojamme vastaan ja tuntuu käsittämättömän vaikealta ”lopettaa”. Miten taistelisit omaa mieltäsi vastaan? Psykologi? Vai mistä koet olleen eniten apua?

    Luen mielellään kaikki juttusi joten kaikki kiinnostaa mitä aiheeseen sanot. Tällä hetkellä tuntuu, että olen umpikujassa ja kun muut iloitsevat kesästä ja auringosta, tuntuu etten tahdo mennä edes ulos. Apu siis kelpaisi <3

    Kiitos blogistasi. Se on yksi tärkeimpiä minulle <3

    Tykkää

    1. Hyviä kysymyksiä! Laitan nämä asiat ylös, kirjoittelen jo ensi viikolle jotain näihin asioihin liittyvää. Kiitos toiveesta :)

      Kiitos kauniista sanoista, en voi muuta sanoa kuin että toivoisin sulle paljon sisäistä aurinkoa ja sitä, että pääset ulos nauttimaan keväästä ja tulevasta kesästä. Tiedän miltä tuntuu voida pahoin ja niin kovasti haluaisin ottaa sen kivun sulta pois. Voimia, paljon voimia jaksamiseen! <3 Muista, että olet elämäsi tärkein henkilö ja arvokas jo sellaisenaan <3

      Tykkää

  9. Moikka Marissa!
    Ihana ja fiksu kirjotus jälleen kerran, kiitos! Herätti taas ajatuksia :) Aikanaanhan aloin seuraamaan blogiasi juuri siksi, että halusin lukea juttujasi siitä, kuinka ittensä voi ihan oikeasti joskus hyväksyä sellasena ku on ja että syömisten tarkkailusta ja ulkonäön jatkuvasta tarkkailusta voi päästä kokonaan eroon. Itselläni on siis lähes samanlainen tausta kuin sulla, ei tosin ehkä ihan niin pitkältä ajalta. Itse laihdutin siis 25 kiloa ja näytin kieltämättä näin jälkeenpäin kuvia katellesani ihan törkeen hyvältä:D timmi mimmi ja hyvä lihaserottuvuus. MUTTA rn todellakaa ollu onnellinen, se perus tarina; kaverisuhteet kärsi kun olin aina vihainen koska olin nälkäinen, mitään muuta ei voinut syödä tai edes maistaa kuin omia ruokia. Koska jokainen ruokailu ja ruoka-ainehan oli tietty tarkkaan suunniteltu jne, avopuoliso joutu kestää ainaista kiukuttelua (luojan kiitos on pysynyt rinnalla ja auttanut paranemaan<3), juhlissa ei voinut käydä, koska ei jaksanu selitellä miksei voi syödä kakkua tms ja siis lukemattomia muita juttuja.. Pahin pelkoni oli/on että minusts tulisi taas lihava (oon siis koko lapsuuteni 20 vuotiaaksi ollut ylipainoinen ja sen takia kiusattu) Nyt siitä kaikesta on noin vuosi aikaa, kiloja tullut takaisin ainakin 10 (en tiedä tarkkaa määrää, koska luovuin vaa'asta) mutta parisuhde kukoistaa, kaverisuhteet myös ja ruoka on hyvää <3 vieläkin toki lähes päivittäin sitä miettii, voiko jtn asiaa syödä ja laskee päässään kaloreita, mutta voin kyllä sanoa että voiton puolella ollaan :) ortoreksiaa ei ehkä pidetä niin pahana kuin anoreksiaa tms, mutta ihan omien kokemusten perusteella voin todeta, että oli sekin kyllä ihan maanpäällinen helvetti. Jopa mausteet oli poissuljettu, varmuuden vuoksi.. Ainut hyvä asia mikä jäi laihdutuksesta on, että nykyään rakastan salilla käymistä ja terveellistä ruokaa! Ja ihan aidosti rakastan <3 Voisin oikeesti jaaritella tästä ikuisuuden, mutta yritän nyt päästä ihan asiaan:D Eli siis olisin todellakin kiinnostunut kuulemaan lisää sun kokemuksia ja muuta tästä asiasta! :) Ja iso iso iso kiitos sulle tästä ja kaikista muista teksteistä!! Oot ihan enkeli mun silmissä <3 ihanaa kun teet snäppejäkin nykyään, piristää nähä kuinka onnellinen ihminen voi olla:) ja hei vielä piti kysyä, että onko sun hormonitoiminta nyt ihan ok? pystytkö saamaan lapsia? ja saitko menkat takaisin? itselläni on ollu menkat pois 2,5 vuotta ja lääkäri totesi, että hormonitoiminta ei vastaa ikää ja taustatietoja :/ eli joudun jatkotutkimuksiin, toivottavasti löytyy jtn, kosks yritämme avopuolison kansss lasta ja se on vähän turhauttavaa ilman kunnollista hormoonitoimintaa.. ja anteeks tää jaarittelu, toivottavasti jaksat lukea :)

    Tykkää

    1. Moi Jaana! Kiitos kauniista sanoista, oon tosi iloinen, että kävit kirjoittamassa <3

      Sun tarinasi taas todistaa samaa kuin moni muukin tietää, tarvitaan vain aikaa ja oma tahto parantua, että jotain tapahtuu. Jälkikäteen on helppo sättiä itseään ja nähdä ongelmakohdat, mutta ei niitä sairastaessa näe. Moni sun kokema kuulostaa tutulta, jos ei oman kokemuksen kautta, niin monen kohtalotoverin kertomana. tuun ehdottomasit kirjoitamaan paljon lisää näihin asioihin liittyen, ne onkin unohtuneet liian pitkäksi aikaa. Nyt sen taas huomasi, että niitä kaivataan. Edelleen on monia, ellei enemmänkin ihmisiä, joille nämä asiat on vaikeita ja apua tarvitaan. Oman tarinan kertominen on ainut asia, jolla voin auttaa ja tottakai tahdon tehdä niin. :)

      Hih, snäppäily on ihan hauskaa. Vähän välillä mietityttää, että onkohan nyt vähän liikaa somekanavia, mutta.. katsotaan nyt jos niiden kanssa selväisi ;)

      Hormonitoiminta on kunnossa, se vei aikaa, mutta on nyt ok. Muutamia vuosia se vei, että sitä tutkittiin ja samalla paransin omaa "toimintaani" elämässä ja nykyään kaikki on hyvin. Pitäisi siis saada lapsiakin, jos vain muuten keho on siihen valmis. :) Kuulostaa tosi ikävältä sun tilanteesi, mutta uskoisin, että on vielä mahdollista ajan kanssa parantaa tilanne. Ainakin tahdon uskoa siihen! Tuuhan hei kertomaan mitä lääkärin kanssa käy ja miten tilanne etenee, kiinnostaa kyllä kovasti!! Tsemppiä <3

      Tykkää

  10. Piti ihan kahteen kertaan lukea teksti, kun pitkästä aikaa näistä jutuista kirjoitit. Olen myös yksi lukijoistasi, joka on alkanut sua seurata silloin kun vielä kirjoitit bloggerissa ja enemmän kaikkea kehoon liittyvää. Muistan, että heti pystyin samaistua sun ajatuksiin ja itseasiassa joskus sut näinkin jossain ja tuli heti sellainen olo, että osaat ymmärtää mua ja mun ajatuksiani. Pitkään oon ollut täällä lukemassa ja vaikka mullakin on ikävät ajat jo takanapäin, niin joskus silti herää outoja tuntemuksia ja mennään takapakkia. Tulee itseinhoinen olo ja esimerkiksi tammikuussa oli tosi huono aika. En päässyt kouluun ollenkaan, kun tunsin itseni niin surkeaksi,söin huonosti ja lihoin. Onneksi se meni ohi, en tiedä mistä se tuli. Kiinnostaisikin tietää, että tuleeko sulle vieläkin takapakkia? Käristkö joskus vielä vanhoista ajatuksista? Pääseekö siitä ruoan tarkkailusta koskaan eroon? Sanoit, että sulle se on ollut aina luonnollista, niin onko se edelleen? Vai voisiko se joskus vielä olla sitä, että pystyy normaalisti ajatella ruokaa terveellisyden kautta, eikä laskea jokaista suupalaa ja kuten joku tossa ylhäällä kommentoikin, niin aina vaan ajattelee sitä seuraavaa ruokailua.

    Olipas monta kysymystä.. On vain joskus epätoivoinen olo ja kun omassa lähipiirissä ei ole ketään jolle näistä asioista puhua, niin ehkä sä voisit valottaa uudestaan ajatuksiasi? Kiitos jo etukäteen! Sulla on ihana blogi, olet niin energinen ja pirteä. Kunpa itsekin saisi pienen osan sun valosta <3 Halauksia sinne missä olettekin!

    Tykkää

    1. Kiitos Tiia, muistankin sut hyvin <3 Kiva, kun oot näin kauan pysynyt jutuissa mukana, aina välillä sitä miettii, että kukahan näitä juttuja enää jaksaa lukea näin monen vuoden jälkeen ;)

      Sulla oli hyviä kysymyksiä ja uskon, että moni kokee ihan samoja asioita. Kirjoitan tästä vaikka kokonaisen postauksen mieluummin, näihin kun liittyy niin paljon asioita. Osat jutuista on vähän myös sellaisia, että koen ottaneeni ne osaksi elämää ja esimerkiksi terveellisyyden miettiminen on iskostunut jo lapsesta mieleen,joten ei siitä eroon pääse. Se ei silti tarkoita, ettäkö ei voisi elää ihan normaalisti ja myös etää "ei niin terveellisesti". :) Mutta, kirjoitan näistä asioista aivan varmasti. Kiitos Tiia <3

      Halauksia sullekin ja paljon paljon valoa sun päiviin <3 <3

      Tykkää

  11. Tämä on niitä aihepiirejä, joita käsitteleviin postauksiin on aina pitänyt kommentoida, mutta se vain on tuntunut niin vaikealta ja tuntuu nytkin. Paljonkin olisi sanottavaa, mutta ei vain oikein osaa pukea omia ajatuksia sanoiksi. Ei tiedä mistä aloittaa.

    Oon saman ikänen kuin sinä ja painon tarkkailu alkoi suurinpiirtein 12-vuotiaana. Olin vielä ala-asteella vähän pulleampi, mutten ikinä lähellekään ylipainoinen. Ylä-asteen ja lukion vaihteessa rupesin tosissani liikkumaan ja aloin jo tietää, mitä on kalorit ja terveellisesti syöminen. Silloin myös laihduin, en vielä edes alipainon puolelle. Syömisen tarkkailu kotoa muuttamisen jälkeen vain pahentui ja ensimmäisenä opiskeluvuotena taas lihoin jonkin verran ja mukaan tulivat myös ajoittaiset ahmimiskohtaukset. Nelisen vuotta sitten taas huomaamattani laihduin ja olin laihempi kuin koskaan ennen, silti vielä ihan alipainon ja normaalipainon rajoilla.

    Nykyään olen saanut painon taas nousemaan normaalimmaksi ja oppinut rennompaa syömistä, mutta vaikka haluaisin itselleni ja muille uskotella, ettei minulla ole mitään ongelmaa syömisen kanssa, ei se ihan totta ole. Ruoka pyörii vieläkin paljon mielessä ja vaikka yritän olla rento syömisten suhteen, kyllä se vielä jonkin verran ahdistusta aiheuttaa. Niistä vanhoista ajatuksista ja tottumuksista on hankala päästä kokonaan eroon. Mutta jos sinäkin olet päässyt niin ehkä minäkin vielä jonain päivänä :) Ja iso kiitos sinulle taas tästä blogista, kirjoituksesi ovat kyllä auttaneet muuttamaan omaakin ajatusmaailmaa <3

    Tykkää

    1. Moi Hanna :)

      Ymmärrän miten vaikeaa voi joskus olla avata suunsa vaikeista asioista ja sanoja ei meinaa millään löytyä. Olisi niin paljon sanottavaa, eikä silti osaa pukea niitä ajatuksia oikeiksi lauseiksi. Kiitos kun yritit ja tulit kommentoimaan, jo muutaman sanan sanominen voi välillä helpottaa oloa <3

      Parantuminen ajatuksista ruoan suhteen voi viedä aikaa todella paljon, se vaatii myös paljon työstämistä. Ei saa luovuttaa ja vaikka niitä takapakkeja tulisikin, niin pitää muistaa olla kiitollinen itselleen siitä, että on päässyt eteenpäin. Elämässä on vaikeitakin hetkiä, jotka helposti näkyvät sitten ahdistuksena, jotka on helppo kohdistaa siihen vanhaan totuttuun tapaan, eli ruokaan ja kehoon. Näin siis oletan, näin se nimittäin usein tapahtuu. Toivon kovasti sulle tsemppiä yrittämiseen ja muista, että sulla on vain yksi keho ja se kelpaa sellaisena kuin se on. Olet arvokas tuollaisena <3 :)

      Tykkää

  12. Lämmin kiitos ihanan rohkaisevasta tekstistä! Hyviä muistutuksia asioiden tärkeysjärjestyksestä ja muutenkin mukavan motivoivaa luettavaa, juuri sopivan terveellä tavalla.

    Löysin blogisi vasta nyt tämän tekstin myötä, mutta vaikutti sen verran kiinnostavalta, että jään jatkossakin seuraamaan, varsinkin jos kirjoittelet enemmänkin aiheesta.

    Kiitos vielä blogista ja tärkeästä tekstistä! :)

    Tykkää

    1. Kiitos Anne!! :) Varmasti kirjoitan jatkossa aiheesta lisää, varsinkin nyt, kun sille selvästi on lukijoita. Palataan siis aiheeseen taas piakkoin :)

      Tykkää

  13. Todella hyvä ja ajankohtainen aihe! Mun historia on hyvin pitkälle saman tyylinen kun sulla,tosin en oo ihan varma voinko sanoa itseäni täysin parantuneeksi,mutta hyvällä tiellä sitä kohti ainakin! :)
    Ymmärrän,jos et haluu enempää hormonitoiminta aihetta avata,onhan se melko henkilökohtanen,mutta itseäni vaan kiinnostaa minkälainen sun tilanne oli? Itse lopetin pillerien syönnin vuosi sitten,eikä ole menkkoja kuulunut,eikä kuulemman siis ovulaatiotakaan. Hormonipitoisuudet on testien mukaan todella alhaiset,kai jossain lapsen tasolla :( onneksi muutaman viikon päästä lisätutkimuksia niin tietää mistä kiikastaa. :/

    Tykkää

    1. Kiitos! Ja kiva kun tulit kommentoimaan Iitu :)

      Parantuminen voi viedä pitkään ja joskus voi myös olla niin, että ihan jokaisesta ajatuksesta ei välttämättä pääse eroon. Niiden kanssa voi silti oppia elämään ja ehkä jossain vaiheessa vahingossa huomaakin, että oho.. olenkin jo lähes 100 prosenttisesti terve. :)

      Voisin tuosta hormonitoiminnasta kirjoittaa lisää jossain vaiheessa, sain siitä useitakin kysymyksiä ja monella tuntuu olevan juuri sen asian kanssa murhetta. Itsellä hormonitoiminta on ok ja vuosien jälkeen kuukautiset palasivat ja olen ihan normaaleissa arvoissa. Haluaisin sun kohdalla luottaa siihen, että jos syöt ravinteikkaasti ja terveelliseti (kunnolla sekä rasvoja, hiilareita että proteiinia ja vitamiineja) niin se sieltä palaa ennalleen. Usein jos mieli ei ole vielä kunnolla päästänyt irti ja paino ei ole ihan sillä omalle keholle ihanteellisella tasolla, niin voi kai kestää, että hormonitoiminta palautuu ennalleen. Älä silti luovuta toivomasta, olen varma, että asiat vielä muuttuvat ennalleen. <3

      Paljon tsemppiä!! :)

      Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s