Seitsemän aihetta onneen juuri nyt

Huomenta! Täällä on herätty linnunlauluun tänä aamuna normaalia aikaisemmin ja vaikka teki mieli sulkea ikkuna ja kääntää kylkeä, oli ihan pakko jäädä kuuntelemaan. En oo koskaan kuullut samanlaista sinfoniaa ja niin monia lintuja laulamassa yhtä aikaa, siellä oli varmaan koko tämän kylän orkesteri paikalla. Nyt ne on jo siirtyneet jonkun toisen ikkunan taakse, joten maltoin avata silmät ja ottaa koneen esiin. Uus päivä, uudet 24 tuntia täynnä uusia mahiksia. Aijai, tästä se lähtee! 

Oonkin jo teille kehunut matkustamisen hyviä puolia ja sitä, miten reissatessa erilaisiin kohteisiin tulee mietittyä elämää ihan erilaisin silmin. Tulee useinkin mietittyä sitä, miten kiitollinen saakaan kaikesta olla. Tuossa linnunlaulua kuunnellessani päätin, että tänään on juuri oikea torstai pohtia niitä asioita, jotka on tuoneet onnen viime päivinä.

Seitsemän on onnenlukuni, joten olkoon se myös tänään tämän postauksen pohjana.

Tumma leipä! Meidän hotellissa on tarjolla tummaa leipää, siis melkeinpä oikeasti suomalaisen ruisleivän kaltaista leipää ja se maistuu juuri nyt NIIN hyvältä. Edes Itävallasta en löytänyt samanlaista tuoretta leipää, joten tämä on parin kuukauden reissussa olon jälkeen luksusta todellista luksusta. Kohta pääsee taas aloittamaan aamun ruisleivällä ja juustolla, voi nam!

Ilahduttavat ihmiset. Aamuisin meitä ilahduttaa barista tosi hauskoilla kahveilla ja se naureskelee mun kuvatessa niitä joka kerta. Mutta kun ne on niin hienoja. Noinkin pieni ele tekee mun aamuista jotenkin ekstra hienoja, kun toinen jaksaa nähdä kiireessäkin vaivaa. Ja oon hei nähnyt, ei se kaikille niitä kahveja tee. Ehkä me ollaan näytetty siltä että kaivataan piristystä? ;)

IMG_7205

Treenit. Parissa viikossa maisemat vaihtui alpeilta tänne rantaan ja samassa vaihtui liikuntamuodotkin. Ollaan käyty jo monella lenkillä ja nyt kulkee kyllä pitkästä aikaa super hyvin! Mäkitreeniä, lenkkiä ihan vaan tasaseen tahtiin ja pitkiä kävelyitä. Tänään ohjelmassa taas mäkitreeni, katsotaan jos saisin siitä kerrottua teillekin myöhemmin. Näette millaisen hien saa aikaan vain pienessä hetkessä, vaikka viipotankin aika hitaaseen tahtiin ylös sitä mäkeä. Miten voikin yksi pikkunen kilometrin nyppylä olla rankka?? :D

Onnistumista töissä ja arjessa. Täällä viikolla olen kirjoitanut todella onnistuneita tekstejä, sanat ovat sujuneet äärettömän hyvin. Luovaa työtä tekevänä näin ei aina ole, ei todellakaan. Joskus saattaa kärsiä viikkoja inspiraation puutteesta ja sanakadosta. Samoin muissa työkuvioissa olen saanut aikaan suuria onnistumisen tunteita ja asiat ovat sujuneet loistavasti. On hymyilyttänyt korviin asti. Jokaisella viikolla ei ole samaa tunnetta, jokaisella viikolla en voi sanoa olevani tyytyväinen. Tällä viikolla kaikki on tuntunut menevän nappiin, niin työssä kuin muussa arjessa. #ilovemylife

Täydellinen parisuhde. Aasinsiltana edelliseen, on mainittava parisuhde. Mikäs muu se tekisi arjesta täydellistä kuin super toimiva suhde. Kaikki aina sanovat, että sellaista ei ole kuin täydellinen. Mutta kun musta meidän suhde on aivan täydellinen, eikä sille ole olemassa muita sanoja. Kaikki sujuu helposti, eikä missään ole ikinä juurikaan mitään ongelmaa. Matkustaminenkin on niin helppoa, kun kumpikin osaa ottaa rennosti ja hassutella sopivissa määrin. On kuin olisin löytänyt toisen puolikkaan itsestäni ja se puolikas olisi loksahtanut juuri oikeille rataksille, niille samoille millä mäkin kuljen. <3

DSC03110

Riviera. Ehkä yksi kauneimmista paikoista, jossa olen ollut. Tämä on kolmas kertani täällä, ainut ero on, että tästä kerrasta tulen varmasti muistamaan kaiken. On ollut niin kauniita kävelyitä ulkona ja tunnelman fiilistelyä, että en voisi kuvitella tilannetta, ettenkö tulisi takaisin. Riviera on tuonut mulle suuresti onnea, ihan hykertelen aamuisin kun herään näihin maisemiin ja tunnelmiin. Niin ja niihin lintuihin <3

Hassut papat rannalla. Hih, täällä on niin hauskoja miehiä tuolla rannalla ottamassa aurinkoa, etten kestä. Suomessa miehet ottaa vähempi aurinkoa, mutta Italiassa juuri miehet on niitä pahimpia auringonpalvojia. Siellä ne on aamusta iltaan tuijottamassa aurinkoa, keräävät kai energiaa talvea varten. Hauskoja tyyppejä anyway.

DSC03175

On muuten kahdessa viikossa kuvamaailma muuttunut aika rankasta tässä blogissa. Vielä 11 päivää sitten oltiin rinteessä keskellä lunta, nyt ympärillä on vihreä maasto ja valtava meri. Voi pojat, ei voi kuin hymyillä itsensä tähän uuteen päivään. Nyt aamiaiselle, ruisleipä huutelee mua jo alakerrasta!

Mitkäs on sun aiheesi onneen juuri tänään? <3

 

6 thoughts on “Seitsemän aihetta onneen juuri nyt

  1. Kuulostaa ihanalta! Kylläpä tulee ikävä Italiaan kun näitä kuvia katselee, se on kyllä ihan suosikkimaa <3 Viimeksi kävin viime elokuussa Sisiliassa, joka oli kyllä upea.

    Omia onnenaiheita tänään on ensimmäinen vapaa päivä kahdeksan päivän työputken jälkeen, rauhassa nautittu aamupala ja kohta koiran kanssa lenkille tuonne auringonpaisteeseen :)

    Tykkää

    1. Sisiliaa me mietittiin myös Villen kanssa seuraavalla Italia kerralle. Oon siellä ollut viimeksi lapsena, muistot on hyviä. Lähinnä hikisiä muistoja, oli kuuma ja uitiin paljon :D Ehkä sinne pääsee uusiksi verestämään muistoja lähivuosina :)

      Kuulostaa mukavilta aiheilta onneen. Rauhallisuus <3

      Tykkää

  2. Voi miten ihanan hyvän mielen postaus, tosissaan huomaa että oot aika onnellisin fiiliksin tällä hetkellä! :) Musta taas jotenkin tuntuu, että mulla ei oo mitään ns. erityistä syytä onneen juuri nyt, mutta kokonaisuudessaan oon ollut koko kevään aivan tosi hyvin mielin. Kesätyöt on ollut tiedossa jo ajoissa, opinnot ei jostain syystä stressaa oikeastaan lainkaan (todella epänormaali tila mulle), aurinko paistaa ja ulkona näyttää ja tuntuu ja tuoksuu aivan keväältä. Elämä rullaa aika smoothisti eteen päin, joten kai tästä hyvin sujuvasta arjesta sietäis sitten kuitenkin olla vähän onnellinenkin;D

    Tosin täytyy myöntää, että näitä sun toinen toistaan ihanempia kuvia katsellessa tulee sellanen fiilis, että se ulkomaanmatka puuttuu tästä tän hetkisestä arjesta. Pikkunen reissu olis piste iin päälle. Ehkä pitää heittäytyä villiksi, ja lähtee toukokuun lopulla katselemaan maailmaa ennen kesätöihin siirtymistä ;D

    Tykkää

    1. Tosi ihanaa kuulla, että ulospäinkin näkyy, miten onnellisia täällä ollaan. :)

      Kuulostaa hyviltä ajatuksilta, musta tärkeintä onkin, että osaa myös löytää ihan siitä tavallisesta elämästä ne aiheet onneen. Ei kaiken tarvitse olla tosi erikoista ja hienoa, vaan ihan sellainen sujuva arkikin on super ihanaa. Sellaiselta se sulla juuri nyt kuulostaa :)

      Pahoittelut matkakärpäsen puremasta.. ;) Oisko joku viikonloppureissu toukokuussa johonkin`Pidettenynä ehtii jo paljon ja läheltä löytyy paljon ihania maita :)

      Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s