Kulta, kotona ollaan!

DSC00960Kotona! Oma iso kahvikuppi tutusti ja turvallisesti kourassa, sängyssä vieressä tuttu ihana mies ja ympärillä niin lämmin tunnelma, että ihan väkisinkin kuulkaa hymyilyttää. Mulle tekee selvästi todella hyvää matkustaa paljon, koska joka kerta kun palaan kotiin, löydän aina ihan uusia asioita, joista kotona nautin. Tällä kertaa ehdottomasti isoin hymyn kaaria nostattava aihe oli raikas ilma (Thaimaassa oli välillävaikea hengittää, kun ilma oli niin kuumaa ja ”paksua”) joten kun astuin ulos lentokentältä, tuntui kuin olisin ollut taivaassa. Kylmyys ei niin haittaa, koska sekin tarkoittaa vain kauniita maisemia ja raikkautta. Vaikka tuo liian aikaisin aamusta napattu kuva ei ehkä päästä oikeuksiin meidän kodin maisemia, niin kahvia keittäessä olin melkeinpä haukkoa henkeäni, kun katsoin pimeää aamua ulkona. Niiin kaunista. Ihmeissäni katselin, kun pimeys oli vaihtunut lumeksi ja jo aamusta näkee ulos. Joulukuussa ei vielä ollut samaa tunnelmaa kun lähdin. Upea muutos parissa viikossa.

Miten aina unohdan, miten kaunis meidän talvi on? Joka kerta ällistyy sen tuomista tunteista ja olosta. Oon varmaan tänään heti ekana kamera kädessä ulkona, kun aurinko astuu esiin pilviverhon takaa. Turistin hommat jatkuu siis vielä kotonakin ;)

Kotona ollaan taas ja arki jatkuu. Viikonlopulle mulle tuli yksi yllätysreissu, mutta siitä kuulette vasta vähän myöhemmin ;) Täytyy ensin vähän sulatella tätä reissua ja pestä pyykkiä, niin malttaa edes ajatella seuraavaa matkaa lentokentälle. Nyt tahdon ensin keskittyä vain kodin ihanaan tunnelmaan, herätellä tyytyväiseltä vaikuttavan mieheni (kuulema en saa jatkossa enää olla näin pitkiä aikoja poissa kotoa!) ja pian paäsenkin tarpomaan ulos pakkaseen ja töihin. Olen siitäkin ihan innoissani, että saa ekaa kertaa tänä vuonna laittaa Uggit jalkaan! Wohoo! Että voikin pienestä ihminen olla onnellinen. Tänään kaikki tuntuu vaan niin todella hyvältä <3 :)

Ihanaa viikkoa meille kaikille!! 

4 thoughts on “Kulta, kotona ollaan!

  1. Tervetuloa takaisin!
    Vaikka pakkanen on välillä melkoinen niin maisemat on aivan upeat tähän aikaan vuodesta :) Ootko muuten tulossa huomenna Akvamariinille? :)

    Tykkää

    1. Kiitos Marjut! :) Vaikka kävinkin jo sulle naputtelemassa viestiä Facen kautta, niin piti laittaa lyhyt tännekin ;) <3

      Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s