Penni ajatuksistasi

IMG_6742Moikka! Oletkohan sinäkin juuri makuullasi läppäri sylissäsi ja haaveissasi keksiä joku kiva leffa katsottavaksi ennen unia? Kynttilöitäkin voisi laittaa, mutta kun juuri nyt olen onnistunut saamaan itseni niin mukavasti tähän oikeaan asentoon, niin ei millään malta nousta ylös. Tulisi sitäpaitsi kylmä, kun nousisi pois peiton alta. Oletkohan sinäkin ollut tänään pitkällä kävelyllä ja ihmetellyt, että mihin se kaikki lumi katosi, joka näkyi ikkunoista? Niin olin minäkin. Tehtiin reipas lenkki ruoan jälkeen ja kun palasin, oli posket ihan punaiset ja teki mieli mennä kuumaan suihkuun. Vaikka ei siellä niin kylmä ollut, oikeastaan ihan sopiva. Raikas ilma, sellainen helppo hengittää. Oletko hei sinäkin sellainen, että innostut ihan jokaisesta vuodenajasta? Niin minäkin. Syksy on tunnelmallinen, mutta lumi narskuu hitsin kivasti kenkien alla. Keväästä ja kesästä en vielä puhu mitään, ettei vaan tule ikävä. Niitäkin rakastan molempia tasaisesti yhtä paljon.

Nukuitko sinäkin viime yönä hyvin? Yhdeksän tuntia, aivan liian pitkät unet, mutta silti täydellisen uneliaat. Näin untakin, kunnes heräsin kännykän soittoääneen, keitin kahvia ja hain hesarin. Nukkuuko teilläkin toinen paljon pidempään kuin toinen? No niin meilläkin. Siinä se möllötti peiton alla piilossa puoleen päivään ja kun vihdoin nousi, esittelin lehdestä parhaat palat. Makoiltiin hetki rauhassa molemmat ja päivällä sitten remontoitiin ja saatiin kotin vihdoin lähes valmiiseen kuntoon. Laitoin siitä instagramiin jo kuvankin, ehkä sinäkin jo näit sen? Hyvä. Mitäs tykkäsit meidän uudesta keittiöstä?

Tuli muuten mieleen, että mietitkö sinä koskaan sitä, että ovatko muut kovin samanlaisia kuin sinä? Että paisteleeko joku samaan aikaan kotonaan samanlaista ruokaa ja peseekö joku ehkä illalla samaan aikaan hampaansa juuri samanlaisella hammasharjalla? Mietin myös joskus, että ajattelenko ystäviäni samaan aikaan kuin he minua. Koska usein viestit tuevat juuri kun olen ollut laittamassa viestiä tai soittavat samalla hetkellä, kun otan kännykän käteen soittaakseni heille. Onko se telepatiaa? Jotain sellaista siinä on, joku vahva yhteys hyvän ystävän ja mun välillä. Onko sulle käynyt samoin?

Penni ajatuksistasi, eli siitä mitä sulla on juuri nyt mielessäsi? Voin paljastaa omasta illastani, että itse mietin kovasti jo ensi viikon työasioita. Näin sunnuntai-iltana ne usein alkavat hiipiä mieleen. Ihan vähän suunnittelin tuossa myös ensi viikon treenejä ja kävin mielessäni läpi viimeistä vuotta. Mutta ihan vähän vaan. Eihän menneeseen saa takertua?

Mitäs meinasit puuhata loppuillan? Minä nousen nyt ylös, sytytän muutaman kynttilän ja houkuttelen Villen katsomaan kanssani yhden jakson Black Listia. Sen jälkeen unille ja aamulla toivottavasti lenkille. Ehkä sinäkin menet? Herätys on kello kuudelta ja sen jälkeen isolle aamiaiselle. Juostaanko kilpaa vartin lenkki ja aloitetaan viikko hymyillen? Loistavaa. Yhdessä kaikki onkin aina kivempaa. :)

Tunnelmallista iltaa! 

12 thoughts on “Penni ajatuksistasi

  1. Hei ihanasti kirjotettu! :) Sinun sunnuntai kuullostaa rennolta kivalta sunnuntailta! Itse olin viikonlopun ystävän luona jota mietin usein. Ollaan oltu ystäviä n. 2vuotiaasta. Voi kun mäkin pääsisin viikonloput treenaamattomuuden ja herkkujen syömisien jälkeen huomenna aamusta lenkille. Mutta se tarkottais klo 5 herätystä joten oottelen myöhempää työvuoroa. Huomenna illasta salille kuitenkin! :) Black listin jakso meilläkin katottiin äsken.. yhtäkkiä löydettiin joku aika sitte ja ihan tosi hyvä sarja! Koukussa ollaan. Ihanaa alkavaa viikkoa!

    Tykkää

    1. Kiitos Noora <3 Kiva, kun tällaset hölöttelyt teille kelpaa. :)

      BLack List on aivan huippu, meillä on jäänyt monet iltalenkit väliin sen takia, että on pitänyt nököttää ruudun ääressä. ;)

      2 vuotiaasta saakka? Vau. Lapsuudenystävät on ihan parhautta, siinä on jo niin pitkä side ja suhde, että ei ihan helposti katkea.

      Tykkää

  2. Ihana teksti, luin tätä ja samalla vastailin et joo mäki nukuin toissayönä aivan liian hyvin koska eilen en sitten saanut unta millään… Vaikka olen kuolemaisillaan väsymykseen nyt aamulla niin sain voimaa tästä tekstistä, tuli hyvä mieli :) kiitos

    Tykkää

    1. Kiitos kommentista. <3 Saitkos nukuttua myöhemmin lisää? Päikkärit tekee aina hyvää, jos unta jää väliin.

      Tykkää

  3. Eilen mietin, kun ajettiin Helsingistä kotiin Seinäjoelle, että olipas ihana reissu kaikenkaikkiaan kun sai irtautua siitä normaalista arjesta ja sai laatuaikaa rakkaan kanssa :) Lisäksi vähän kriiseilin uudelle vuosikymmenelle lähtöä! Vaikka reissun piti antaa taukoa arjesta, en voinut sille mitään että matkan aikana pyöri hirmuisesti myös omat yrityskuviot mielessä ja mukaan tarttui paljon ideoita ja nekös nyt sitten raksuttavatkin!

    Tällä hetkellä istun yhä aamutakki ylläni keittiön pöydän ääressä, siemailen aamukahvia (jep, kello on kohta 11) ja mietin että hakisinko lisää puita takkaan vai annanko sen vain palaa loppuun… Suihkuun pitäisi mennä ja loppupäivä onkin arvoitus. Ihana vapaapäivä!

    Tykkää

    1. Mutta eikös se niin meekkin, että kun on poissa omista ympyröistä, niin ideat vaan kasvaa? Mullakin on tässä herännyt vaikka mitä hyviä ideoita tulevalle ja uskon, että tulevan loman aikana herää vielä lisää. Hektisessä arjessa ei niin ehdi pohtia, mutta kun ottaa hetken vapaan, niin johan luovuus kukkii. Innolla odotan sulta kuulumisia, että mitä jännää olet keksinyt. Tsemppiä yrityskuvioihin ;)

      Ihanaa viikkoa Tiina! :)

      Tykkää

  4. Olipa ihana hyvänmielen postaus :) Mulla oli tarkoitus tänään palata viikonlopun jäljiltä takaisin normaaliin rytmiin ja arkeen, eli herätä kahdeksan maissa ja mennä salille. Lopputulos oli kylläkin se, että suljin herätyskellon ja heräsin vasta nyt ihan äsken kellon jo lähestyessä yhtätoista.. :D No, toisaalta oli varmasti hyvä kuittailla univelkoja ja antaa kropan palautua juhlimisesta, joka ei mun elämään ihan kovin usein kuulu. Jaksaa sitten painaa loppuviikon kunnolla :) llalla ajattelin ehkä mennä kokeilemaan joogaa, jänskää!

    Tykkää

    1. Kiitos, onpa kiva että tällainen yleinen hölöttelykin teitä kiinnostaa. Tuntuu joskus, että teen sitä vähän liikaa ;) Heh.

      Pitkät unet kannattaa aina, mustakin tuntuu joskus tosi ihanalta kun nukkuunkin normaalia pidempään. Jaksaa paremmin sitten seuraavan viikon, vaikka sunnuntai meniskin vähän koomassa, jos unta tuli aivan liikaa.

      Miten jooga meni?! Pitäis munkin aloittaa se harrastus. Tekisi hyvää keholle <3

      Tykkää

      1. Jooga oli aika kiva kokemus! Ensikertalaisena ei luonnollisestikaan voi saada kaikkea sen lajin hienoudesta irti, ja mullakin tuntu välillä olevan vähän katkoksia mielen ja kropan yhteyden välillä. Mutta varsin hyvä fiilis jäi tosta kokeilusta ja oon aika varma, että kun joogailuun alkaa vähitellen tottua, niin se tekee aivan mielettömän hyvää niin stressistä kärsivälle mielelle sekä muutenkin (ainakin oman) kropan kankeudelle :)

        Tykkää

        1. No näinpä ne kaikki sanoo! Mitenhän sitä saisi itsekin sinne lähdettyä? Jos lupaan ensi vuodelle kokeilla joitakin uusia asioita ja tämä voisi olla niistä yksi? Jos sitä vaikka vaan hurahtaisi yhdestä kokeilusta ;)

          Tykkää

  5. Jotenkin tosi ihana postaus munkin mielestä. Kivaa kerrontaa, kirjoitustapa on niin miellyttävää lukea. Siksi tänne kai aina palaakin uudestaan ja uudestaan, tulee aina hyvä mieli. Mistähän saat aina kirjoitusideasi?

    Tänne kuuluu hyvää, nukuin molemmat viime yöt hyvin ja tuli käytyä aamulla uimassa. Ei ihan kuudelta mutta kuitenkin. :) kivaa viikkoa!

    Tykkää

    1. Kiitos Taru! Olettepa te aina ihania <3

      Ideat tulee milloin mistäkin. Usein teiltä, joskus esimerkiksi kavereiden kanssa käydyistä keskusteluista :)

      Kivaa viikkoa sinnekin!

      Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s