Honey I’m home!

Kotona ollaan taas! Voiko heti hehkuttaa omaa sänkyä ja kaikkea muuta ihanaa mikä kotona odotti? Tottakai teki pahaa lähteä reissusta kotiin, kun siinä päättyy aina se oma ihana aikansa lomalla, mutta kyllä kotiinpaluukin tuntuu joka kerta jopa vatsassa asti kutkuttavalta asialta. En muista yhtäkään reissua, joka olisi päättynyt niin, että en olisi lopulta ollut iloinen siitä, että pääsee takaisin kotiin omiin nurkkiin. Täällä nyt vaan sattuu olemaan kaikki niin kohdillaan ja oma koti on aina oma koti. Tuli reissussa testattua niin monet erilaiset sängyt (peltipohjat, natinat ja muut kahinasängyt, joissa ei petauspatjoista oltu kuultukkaan viellä siellä puolen maailmaa!) että ei oo voittanutta tämän oman Ikean luksuspedin kanssa. Lakanatkin oli niin pehmeät nukkua ja kertaakaan ei tarvinnut herätä kesken yön pelaamaan ilmastoinnin kanssa. Heh, kolmessa viikossa sitäkin kun ehti tehdä ihan vaan muutamat kerrat ;)

Ja voi että miten raikasta ulkoilma oli kun päästiin kotiin! Huuh. Nyt sen eron vasta todella huomaa, kun oli vähän pidempään poissa kotoa. Muistan ekan päivän lomaa, kun lähdettiin aamulla ulos Kreetalla ja en millään meinannut saada kunnolla henkeä. Ilma pakkaantui kurkkuun ja melkein tukahduin siihen yrittämiseen ja oikeasti ihan haukoin henkeä. Tuntui niin paksulta ja tunkkaiselta. Oli niin lämmin kai? Siksi sen kai huokmasi nyt niin nopeasti, miten raikasta ilma Suomessa onkaan. Ja älkää ottako tätä valituksena. Ihan päinvastoin. Loma oli yksi parhaista koskaan ja tämä on ainoastaan huomiointia pienistä asioista ympärilä, jotka muuttuvat kun vaihtaa tiuhaan tahtiin maisemaa. Pienistä asioista, joihin ei muuten niin paljon kiinnitä huomiota. Esimerkiksi yksi juttu on vähän hassu. Kahvi ei enää kotona maistu yhtä hyvältä. Kreikan murukahvi oli parempaa, varsinkin kun siitä teki oikein vahvaa ja laittoi päälle sitä niiden kermamaitoa. Tai siis normaalia maitoa, mutta se maistui ihan kermalta. Heh. Parempaa se oli jokatapauksessa. Nyt yritän taas totutella tähän kahviin joka edessä on ja kuvittelen itseni Kreikkaan takaisin. Takaisin lomalle ja takaisin maistelemaan ei niin raikasta meri-ilmaa, joka sekin tuntui lopulta niin ihanan lämpimältä vasten kasvoja ja ihoa.

Hmm… vai olikoha se sittenkin se maisemajuttu, joka teki kahvista prempaa? Meri-ilma, lämpö ja loma? ;) 

IMG_1412IMG_2066IMG_2071IMG_2111IMG_1387IMG_1554IMG_1970IMG_1278Ehkä se oli se. Nyt täytyy jokatapauksessa tottua kodin kahviin ja itseasiassa onkin jo kiire keittelemään lisää kahvia, kun Petra heräsi tuolta vierashuoneesta ja tulee pian ulos suihkustakin. Saatiin heti illaksi yövieraita ja mikäs se parempaa, kun viettää aamu ihanan ystävän kanssa. Odotettu kotiinpaluu siis todellakin, nyt ehkä ymmärsitte miksi kotiinpaluu oli vieläkin kivempaa. Harvoin heti saa ystävän kylään :) <3

Nyt kahvia tulille ja pian lähtö töihin. Ktsotaan kuinka sitä selviää ekasta päivästä loman jälkeen, voin vaan kuvitella sitä meilitulvaa ja tekemättömien tehtävine määrä, joka siellä odottaa…Help! Kaipa tästä yritetään selvitä kunnialla. :)

Huisia keskiviikkoa! Mitä teille hei muuten kuuluu? <3

12 vastausta artikkeliin “Honey I’m home!

  1. Tervetuloa takaisin Suomeen ja kotiin! <3 Ihan kuin olisi itsekin saanut pienen loman teidän ihania reissukuvia viimeaikoina katsellessa :)

    Tykkää

  2. Lueskelen blogejasi hiukan jälkikäteen…Olin viikon kuntoutuksessa Apilassa (Reumaliiton kuntoutumislaitos Kangasalla) ja siellä oli hiukan tiivis tahti,ettei paljon ehtinyt somemaailmaan ihmettelemään…Ihan hyvä vieroitus sekin siis…Olin vaan viikon,mutta ai että…oma sauna,sänky ja koirat kainalossa. Oi mikä autuus ja onni <3
    Ulkomailla kaipaan eniten juuri kahvia. Sitä tavis Juhlamokkaa :) Mun ulkomaan reissuista on hirmu kauan,koska kun on ollut kuntoa ei ole ollut rahaa – ja päinvastoin :( Mutta ehkä joskus vielä
    Leppoisaa sunnuntaita!!!

    Tykkää

    1. Moi Maarit! Toivottavasti oli onnistunut kuntoutusreissu? ymmärrän täysin tuon kahvin kaipuun, koska aivan varmasti kaipaat sitä tuttua makua, eli Juhlamokkaa. Kun juo samaa kahvia kotona lähes vuoden ympäri, niin ne ulkomaan kahvit maistuu aivan väärältä. Onneksi päästään nyt nauttimaan taas kodin kahvin tuoksusta ja rauhaisista aamuista. Ihanaa viikkoa Maarit!

      Tykkää

  3. Innostuin tässä lukemaan vähän vanhempia postauksia syömisen lomassa. Jukra, miten ihania lomakuvia! Tunnelma välittyi melkeinpä tänne asti. :) Ootte muuten söpö pari tuon sun miekkosen kanssa!

    Tykkää

    1. Kiitos Maria! Aletaan muistuttaa jo toisiamme, kun ollaan niin tiiviisti yhdessä ;) Kiva kuulla susta pitkästä aikaa. Tai ainakin tuntuu, että pitkästä aikaa, hih :P

      Tykkää

      1. On se aikas pitkästä aikaa, oot oikeessa. :) Olin jotenkin tosi laiska lukemaan yhtään mitään blogeja, kun olin vaihdossa. Varmaan osittain, koska Suomi ja Suomi-jutut tuntu olevan niin kaukana, ja toisekseen, kun oli niin mahdottomasti uutta jännää tekemistä, heh. :)

        Tykkää

        1. No ihan ymmärrettävää! Vaihdossa aika kannattaakin käyttää ihan muuhun. Kiva kuitenkin kun löydyit takasin, heti bongasin tutun nimen :)

          Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s