Kunnon unet ja motivaatiota maanantaille!

Huomenta! Heräisiköhän tässä jo pikkuhiljaa, kun kellokin alkaa olla jo lähemmäs kahdeksaa? Meille kävi vähän hassusti tänä aamuna, kun kellojen soitto oli vain pientä ininää korvan juuressa ja pääsin torkutuksen makuun ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni. Tuntui niin hyvältä siirtää kelloa jatkuvasti eteenpäin ja nukuttiin sitten vähän unta varastoon miehen kanssa. Meidän kuviteltu aamukuuden salille lähtö (minä siitä haaveilin illalla, että ehtisin vielä aamiaiselle kaverin kanssa!) oli lähinnä huvittava yritys naputella herätyskelloa pois päältä parin minuutin välein. Veikkaan, että meidän aamusta olisi saanut aika nopeasti hauskan sketsin aikaan, jos joku olisi ollut näkemässä. Jatkuvasti siirtyi kellot eteenpäin ja jupistiin toisillemme, miten ärsyttävä se lurittava ääni kellossa on. Suut oli mutrussa ja silmät ristissä, hyvä ettei puhelimet lentäneet johonkin kauas ettei niitä kuule. Kuulemani mukaan tää on ihan normaalia monessakin kodissa, mutta ei yleensä täällä. Ei ainakaan mulle, vaikka mies sitä joskus tekeekin. Hah, varsin energinen aamu siis täällä :D

Yleensähän herään ihan ilma kelloa ja se seitsemän tuntia on tosi hyvä aika nukkua, mutta nyt iski joku kummallinen väsymys ja nukuttiinkin se yhdeksän tuntia ihan reippaana. Mies taitaa olla onnellinen, kun kerrankin annoin sen nukkua pitkään ja nyt ainakin pitäisi olla energiaa tälle päivälle kasassa tarpeeksi. Eikös hyvät unet pitäisi sellaista tuoda? Kunnon uni on aina kunnon uni, eipä tästä mitään haittaakaan voinut olla.

Hauskaa sinänsä, mulle kun ne maanantain aamut on yleensä ihan lemppareita. Ei vaan silmät meinaa millään aueta….Lisää kahvia? :)IMG_9505Tänään taas takaisin töihin ja sitten saan ihanan ystäväni Petran illaksi mun seuraan. Mietin, että voitaisiin tehdä yhdessä kävely ja sitten jotain hyvää ruokaa. Ehkä vaikka leffakin illalla. Ihana ihana viikon alku siis edessä, kunpa olisin jo takaisin kotona niin voitaisiin aloittaa meidän tyttöjen ilta nopeammin. :)

Niin ja koska on maanantai, niin pitäähän vielä loppuun laittaa motivaatiota kuvan muodossa, että saisitte tekin vähän energiaa alkavaan viikkoon. Jos oot lomalla, muista hyppiä, näin. Jos oot töissä, niin muista säkin hyppiä näin miten kuvassa. Eikö vaan! ;)

Energistä alkavaa viikkoa! 

IMG_9458

2 vastausta artikkeliin “Kunnon unet ja motivaatiota maanantaille!

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s