Easter is about to start!

Huomenta! Jokos siellä ollaan suu täynnä suklaata tai ainakin ajatus käy jo pääsiäisen vietossa? Kirjoittelen teille myöhemmin enemmän meidän pääsiäisen vietosta ja mitä siihen kuuluu, mutta nyt täytyy jo pikapikaa suunnata aamiaiselle Petran kanssa. Aamu vähän venähti pitkäksi ja itseasiassa meidän pitäisi kohta olla jo ulkona ovesta. Vielä ennen pitkää viikonloppua yksi työpäivä ja olisi kyllä niin paljon hommaa tiedossa, että saa nähdä mihin tämä päivä venyy. Tai siis mihin minä venyn ennen kuin tahdon jo päästä vapaille. ;)

Tällä viikolla on joka aamu ollut kasvoilla iso hymy, sillä huhtikuun alku tuntuu tänä vuonna todella hyvältä. Aamukahvit on maistuneet ekstrahyvältä ja muutenkin tekee mieli hehkuttaa ihan kaikkea. Toivotankin teille kaikille siellä ruudun takana samaa intoa tähän uuteen kuukauteen, koitetaan selättää kaikki kevätväsymykset (oma katosi jo, jes!) ja nautitaan siitä tunteesta, kun kesän tuntu kutkuttelee kivasti vatsassa. Kevät kun on melkein kivempi kuin se itse kesä, odotuksessa on jotain hirmu jännittävää ja olo on koko ajan niin toiveikas. Onhan sullakin?

IMG_3283

Vastailen kaikkiin rästiin jääneisiin kommentteihin huomenissa, kun on aikaa köllötellä rennosti sohvalla. Nyt nopsaa vaatteet päälle ja menoksi, kohtahan se onkin jo pääsiäinen! 

Ihanaa pääsiäistä kaverit, nauttikaa! <3

 

 

8 vastausta artikkeliin “Easter is about to start!

  1. Kivaa pääsiäistä! :) Täälläkin alkaa jo kesä vähän kutkutella – ja niin ihana kuin kevät onkin, ei mun mielestä kesää ja kunnon helteitä voita mikään :D Keväässä kun on huonotkin puolensa, esim. siitepölyallergian ja katupölyn aikaansaama parin kuukauden nuha ja väsymys…

    Tykkää

    1. Kesä on parhautta, eihän siitä mihinkään pääse. Piti vaan vähän kehua kevättäkin, ettei se vaan tunnu liian kateelliselta ja harmaalta kesän varjossa ;)

      Tykkää

  2. Oon ihan samaa mieltä että kevät ja varsinkin toukokuu on melkein jo ihanampaa kuin kesä! Kesästä kun loppupuolisko menee syksyn alkua angstaillessa… Edes kesäloman pitäminen toukokuussa ei tunnu enää mitenkään hullulta ajatukselta, ennen kun olen aina ihmetellyt miksi joku nyt haluaa toukokuussa lomailla. Mutta yleensähän silloin on jopa yhtä hyvät kelit kuin heinäkuussa, mutta valoisampaa JA kesä vasta aluillaan joten… Miksi ei?

    Tykkää

    1. Toukokuussa on usein ollut ihan huippuihanat ilmat! Muistan monet kerrat ottaneeni pihalla arskaa jo puolessa välissä kuuta ja muut on ihmetelleet, että miten oon jo niin ruskea ennen kesän alkua ;)

      Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s