Tiistain sporttipaketti!

Koska tänään tarvitsen itsekin vähän tsemppiä päivän treeniin, niin miksipä en kirjoittaisi aiheesta. Ehkä tällä tavoin saan myös omia ajatuksiani kokoon ja motivoin teidän lisäksi itsenikin parempaan suoritukseen. Eikä vain tänään, vaan myös jatkossa. Olisi nimittäin ihan hirmuisen kiva, jos voisin kevään aikana kertoa teille vähän muitakin kuulumisia, kuin näitä selän kunnosta kertovia sepustuksia, joissa madellaan ja valitetaan siitä, kun ei voi kunnolla treenata. :)

Tällä hetkellä taitaa olla ryhtiliikkeen vuoro, mitä tulee keskivartalooni. Core on ollut mulle aina vahvin alue, mutta selkärikon jälkeen se on ollut jotain ihan päinvastaista. Pullero vatsa on tullut tilalle entisen flatin sijaan ja välillä kyllä vähän hihityttää peiliin katoessa, että mikäs se toi kaveri on. Oikeen näyttää hyvinsyöneeltä tämän tädin vatsa välillä, vaikka ei olisi syönyt mitään vuorokauteen :D  Noh, kunhan vitsailin, koska eihän se nyt oikeasti ole kovin pullero. Mitä nyt on vähän päässyt tosiaan ne sisemmät lihakset huonompaan kuntoon, joka näkyy ulospäin sillä ettei olotila olekaan enää niin kaponen joka suuntaan. Vatsa näkyy, eikä sellaista vatsaa ole koskaan ennen ollut. Mutta, eikös sille asialle voisi nyt kuitenkin tehdä jotain, jos se kerran näin paljon vaivaa mieltä? Varsinkin, kun selkä kaipaa tukea sieltä koko korsetista, jos tahtoo olla kunnossa ollenkaan.

IMG_2948

Tästä on tullut kierre. Alkujaan korsetin huolto jäi, kun selkä meni. Ei pystynyt vahvistamaan sitä, eikä oikeastaan mitään liikkeitä voinut tehdä kuukausiin. Kaikki sattui, vain niitä ihan syvimpiä lihaksia pystyi huoltamaan todella pienillä liikkeillä. Sellaisilla itseasiassa, joista ei tuntunut olevan mitään hyötyä, niin pieniä toistoja ne olivat. Teinkö niitä sittenkään tarpeeksi vaikka luulin niin? En usko. Taisin jossain kohtaa fuskata, koska jälleen olen huomannut, että eihän niitä syvimpiä lihaksia ole pidetty tarpeeksi kunnossa. Ennen ne varmasti pysyivät kunnossa kaiken aktiivisuuden vuoksi ja kun oli todella liikuvainen muutenkin, niin mistään tällaisesta ei ollut huolta. Ei tarvinnut miettiä, kun jokaisesta treenistä sai vahvistusta ja joka päivä tuli tehtyä jotain hyödyllistä. Monipuolisuus kun tässäkin olisi se avainsana.

Nyt kun liikkuminen on todella yksipuolista, tulisikin panosta niin paljon enemmän siihen keskivartalon huoltoon. Pitäisi miettiä enemmän ja olla tarkempi. Panostaa ja huoltaa. Kierre vaan saa mut usein himmailemaan liikaa, kun pelkään selän kipujen ilmetessä, että teen sille enemmän hallaa. Sitten taas lopetan treenin. Paremmassa kunnossa yritän tehdä sen mitä pystyn, huonommassa se kaikki loppuu taas. Siksi core ei ole niin vahva kuin mitä se ennen oli. Ennen vatsalihakset olivat rautaa, nyt ne ovat lähteneet pitkälle etelän lomalla, eivätkä kai tule koskaan takaisin. Kovasti olen niitä huudellut kotiin, mutta ei oo näkynyt ;)

Corea olen yrittänyt vahvistaa erilaisilla helpoilla liikkeillä. Välillä jopa seisten teen liikettä, että menen kyykkyyn ja takaisin ylös, mutta myös tasapainolaudalla. Helpot liikkeet on parhaita, sillä niissä pystyy keskittymään koko vartaloon. Pysyyy ajatus kokoajan mukana ja keskivartalo vahvistuu.

coretasapainoilua

Kyllä tässä on tosi hyvin oppinut tunteman kroppansa. Tiedän koska ei voi mennä juoksemaan ja koska ei voi tehdä treeniä edes jumppapallolla. Silloin keskitynkin enemmän paljon iisimpiin liikkeisiin ja teen vain salitreeniä yläkropalle. Varovasti. Oikeastaan kaikki mitä teen, tapahtuu aina melko varovasti, koska pitää koko ajan miettiä kehon asentoa ja sitä, etten vain aiheuta selälle liikaa painetta. Kaiken yritänkin keskittää siihen ajatukseen, että keskivartalo vahvistuisi. Vaikka teen hauista, mietin keskivartaloa ja pitoani. Vaikka tekisin venytyksiä, mietin keskivartaloani. Ihan jokaisessa asiassa se on aina mielessä. Kävelylläkin.

Jumppapallolla yritän tehdä välillä muutamia liikkeitä. Pelkkä jumpapallon päällä tasapainoilukin tuntuu usein tarpeeksi haastavalta tällä hetkellä. Välillä pystyy tehdä enemmänkin.

IMG_2901

Tiedän, että olisin voinut tehdä asioita paremmin ja olen jossain kohtaa onnistunut fuskaamaan, koska en ole niin hyvässä kunnossa kun voisin olla. Luultavasti aloitin juoksemisen liian aikaisin, toisaalta taas liika istuminen on vahingoittanut selkää sitäkin enemmän. Turha sitä syytä on etsiä. ihan itse taidan olla se jota syyttää.

Olen puhunut näistä selkäongelmista nyt jo 1,5 vuotta. Se on pitkä aika ja tiedostan itsekin sen, että selkäni ei välttämättä koskaa tule olemaan täysin normaali. Lääkärit on sanoneet, että vaikka treeniä onkin tehty ja olen yrittänyt parantaa selkääni pitkäjänteisesti, ei se välttämättä ole koskaa sellaisessa kunnossa, että voisin sitä kunnolla rasittaa esimerkiksi kovilla painoilla tai tehdä todella raskaita treenejä. Nopeat liikkeet tulevat olemaan aina vaikeita. Kaikkein eniten on ikävä omaa hyvää kuntoani, jota ei valitettavasti saa takaisin vain crossarilla suhaamalla. Tai varmasti saa, mutta mulla ei ainakaan kärsivällisyys riitä pomppimaan sen laitteen päällä enempää kuin 20 minuuttia kerrallaan :D

IMG_2954

En tiedä oliko tässä jutussa nyt ei oikein jutun juonta ollekaan.Yritin kai vähän niinkuin luvata tässä teillekin, että yritän vieläkin enemmän pitää huolta corestani. Pidättehän tekin omastanne huolta? Sillä välttää monta muuta ongelmaa ja usein ne selän ongelmat juontavat juurensa siitä, että koko keskivartalo ei ole tasaisesti hallittu. Tehdään liian raskailla painoilla kyykkyjä ja vartalon hallinta pettää. Pinnassa olevat lihakset on hallussa, mutta ei ne kaikkein sisimmät. Niin tai sitten selkä unohtuu, vain vatsa on hallussa. Pilates, bodybalance, venyttelyt ja muut treenit jotka vahvistavat sitä keskivartaloa, olisi hyvä pitää mukana treenissä. Toisaalta taas olisi hyvä myös jokaisessa treenissä miettiä sitä keskivartaloa. Oli se sitten juostessa tai combatissa. Kaikki lähtee sieltä teidän masun alta :)

Antoisia treenejä jokaisen viikkoon, lupaan itse ainakin pitää huolta tällä viikolla siitä, että oikeasti keskityn vahvistamaan kroppaani. Kyllä tämä vielä joskus tästä iloksi muuttuu! :)

***

Seuraa minua // Blogilistalla // Bloglovinissa // Facebookissa

3 thoughts on “Tiistain sporttipaketti!

  1. Hei pitkästä aikaa kommentoimassa, taustalla kuitenkin seuranneena. Eli täällä taas se selkävaivainen taustakaveri o/ … meillä alkoi samoihin aikoihin tuo selkävaiva ja teit silloin hienon postauksen tuosta selästä ja sen liikuttamisesta :)
    Mulla tilanne tällä hetkellä on se, että välillä unohtaa koko selän, välillä on pientä tuntemusta tai koko selkä, lonkan taipeet(?) on jumissa. Salilla oon käyny nyt säännöllisesti tammikuusta ja uin muutaman kerran kk:ssa, lisänä tulee viikottaiset joogat ja pilates(joka on ollut ihan ehoton!). Mulla rajoittuu kans nuo salilla tehtävät liikkeet..tai en tee jalkaprässiä, mavea tai kyykkyä painoilla. Fyssari kielsi nuo. Oon käyttänyt kehon omaa painoa hyväksi treenateessa ja yläselkää,rintaa ja käsiä oon reippaasti treenannu painoilla. Kun muistat sitten vielä ne venytykset..mulla tuntuu että vaikka venyttäisinkin niin kroppa menee tuosta alaselän ja lantion alueelta tosi helposti jäykäksi, mikä puolestaan taas väsyttää selkää ja treenauskin vähenee ajoittain. Tässä on nyt itekkin kahen vaiheilla, että pitäisikö höllätä vai yrittää enemmän, sellaisen kultaisen keskitien, kun löytäisi tuon selän kanssa. Mulla auttaa muuten tosi paljon noiden lonkan venytykset, eli venytetään toinen jalka eteen toinen taakse, lantiota pukataan vähän eteenpäin ja molemmat kädet siirretään vierekkäin jalan toiselle puolelle(vaikeasti sepustettu :D )

    Jään tänne sun kuulumisia lukemaan ja toivotaan meille molemmille, että saataisiin nuo selät oireettomiksi :)

    Jonna

    Tykkää

    1. Kiva, että oot pysynyt vielä mukana siellä :)

      Mulla on ihan sama homma kaiken painojen kanssa tehtävän kanssa. Enemmän keskityn oman kehon painoon, vaikka tietty käsiä tulee tehtyä painoilla. Oman kehon painoillakin saa tosi rankan treenin ja yritän aina keskittyä kunnolla, että selkä olisi kunnon asennossa. Lonkat on musta tosi tärkee juttu, koska niitä pitäs muistaa aukoa ja venyttää kunnolla, ettei sieltä synny mitään lukkoja. Osteopaatti neuvoi mulle pari hyvää liikettä tähän ja ne on kyllä auttaneet. Hyvä kun muistutit lonkista, voi olla että ne on vähän unohtuneet ;) Yllättävätkin liikkeet itseasaissa auttaa ja kyllä ne fyssarit tietää vaikka liikkeet tuntuis välillä jopa liian helpoilta.

      Nyt taidan mennä tekemään kunnon venytykset, koska tuli sellainen olo että pakko alottaa tää päivä vaalien koko kroppaa. Tahdon olla iskussa ja selkä on nyt saatava kuntoon. Kultaista keskitietä on tosi vaikea löytää, mutta ehkä me tästä selvitään vielä tämän vuoden aikana paremmille vesille? :)
      Energistä viikkoa sulle! Ja paljon tsemppiä :)

      Tykkää

  2. Hyvässä kunnossa näytät olevan! Itse aloitin juuri kuntopallotreenin ja tuntuu olevan erittäin tehokasta lääkettä vatsamakkaroille.

    Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s