Viikkoni sujui hyvin, selkäkivuista huolimatta!

Aamu on alkanut tuttuun tapaan pienellä kävelyllä ulkona ja kohta on aika lähteä töihin. Olo on viikonlopun jäljiltä todella levännyt ja tuntuu, että tänään on helppo saada paljon aikaan. Tällä viikolla aion itseasiassa tehdä vähän lyhyempiä työpäiviä ja (yritän) keskittyä opiskeluihin. Tehtävät pitää olla ensi viikolle taas palautettuna ja ajattelin kerrankin tehdä ne ajoissa. Hehe, saa nähdä riittääkö se ajattelu myös sinne itse tekemiseen saakka. Näytti ainakin tosi mukavilta tehtäviltä, kun niitä jo valmiiksi katsoin läpi ja uskon, että yhdeltä istumalta saan varmasti kirjoitetua ne pari tarvittavaa esseetä palautukseen. Siinäpä siis ohjelmaa huomiselle ja ehkä jo tälle illalle. Keskiviikkona suuntaan työreissulle Ouluun ja opinnot jatkuvat vasta viikonloppuna. Miten musta tuntuu, että tämäkin viikko kuluu taas aivan liian nopeasti? Kohta ollaan varmaan taas jo lauantaissa ;)

Viime viikolta en montaa kuvaa muistanut nappailla, lähinnä jälleen hölmöjä peilin kautta otettuja selfieitä riittää enemmän kuin tarpeeksi. Tässä taas muutama iloinen kollaasi, jotka ainakin saivat itseni muistamaan miten kiva viikko onkaan taas takana. :)

Kuva1 Kuva2 Kuva3 Kuv6 Kuva4 Kuva5 Kuva77Viime viikko oli aurinkoinen, ja sen aikana ehdin opiskella, kutsua ison kasan ihania ystäviäni kylään, vähän urheilla, syödä paljon hyvää ruokaa, katsoa hauskoja sarjoja Netflixistä, kirjoittaa monta sivua tekstiä, huoltaa selkääni joka on taas aivan jumissa ja joka päivä pohtia että miten voisin saada itseni parempaan kuntoon. Asia taisi jäädä enemmänkin mietintä asteelle, sillä muutamia kävelyjä lukuunottamatta voi treenikertani laskea parilla sormella ja nekin ovat olleet vain yläkropan treeniä. Helpompi treenata käsiä ja rintaa, kun selkä ei siinä samalla tapaa joudu töihin. Ainakin on siis tullut tehtyä jotain, eikä vain istuttua pohtimassa selän huonoa kuntoa. Joka on aika huono, kiitos kysymästä. Elää voi normaalisti, mutta treenata ei oikein voi. Byhyy. 

No, katsotaan mitä tällä viikolla saadaan selän suhteen aikaan. Tarkoitus on kävellä mahdollisimman paljon, että kroppa pysyy jatkuvasti liikkeessä. Istuminen on kielletty tällä hetkellä, koska sillä tavoin asento on kaikista haastavin alaselälle ja yläkroppa painaa ikävästi hermoja. Auts. Makoilua siis tiedossa ja tottakai seisomista ja kävelyä mahdollisimman paljon. Huoltavaa työtä aion yrittää myös tehdä päivittäin. Tälle aamulle jo tein pitkät toistot selälle ja yritin vähän myös vahvistaa corea. Illalla aion toistaa saman. Vielä kun muistaisi olla yhtä ahkera koko viikon, eikä jättää tätä aktiivista otetta vain maanantaille. :)

Aurinkoista viikkoa meille kaikille, pysytäänhän aktiivisina!

***

Seuraa minua // Blogilistalla // Bloglovinissa // Facebookissa

2 vastausta artikkeliin “Viikkoni sujui hyvin, selkäkivuista huolimatta!

  1. Moikka, oon seurannut blogiasi jo pidempään, mutta multa on mennyt ihan ohi, missä olet nyt töissä? Oletkohan kertonut sen vai tarkoituksella et halua kertoa :) Tsemppiä selän kanssa! Itselläkin ongelmia alaselän kanssa ja aina saa vähän miettiä, mitä ja miten voi treenata.

    Tykkää

    1. Kiitos Riikka, kyllä tämä selkä menee vielä paremmaksi. Melkeen jo tottunut näihin vaihteleviin olotiloihin, joten eiköhän parissa viikossa taas oo parempi kunto :)

      Oon töissä Helsingissä rekry- ja tapahtumahommissa, mutta firmaa en olekaan maininnut. Kaipa se kaivelemalla selviäisi, mutta pidän mielellään työn ja muut jutut erillään niin ei ainakaan siitä niin täällä huutele :)

      Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s