Huomenta perjantai!

Hih, oikein hyvää huomenta vain perjantaille. Sepä alkoi  nimittäin erittäin valoisana ja paljon parempana kuin eilinen päivä. Torstain jouduin viettämään lähes koko päivän sänkyyn kiinnitettynä, sillä en pystynyt liikkumaan kovien vatsakipujeni takia. Lähdin kyllä jo aamusta heti töihin, mutta pysäkillä iski ihan kamalat viiltävät vatsakivut joiden takia palasin kotiin. Siinä meni sitten useampi tunti kun ne saatiin katoamaan. Samoja kipuja oli jo edellisenä iltana, enkä keksi oikein mistä nämä kivut onnistuin saamaan. Puuh, onneksi ne ovat ohi. Nyt näyttää hyvältä ja päivä alkaa taas entistä toiveikkaammin. Kohta erääseen jännittävään yhteistyötapaamiseen ja siitä sitten töihin. :)

Ja hei, sitten onkin jo viikonloppu. Miten ihanaa!

Muistan aiemmin, että mulla oli samanlaisia vatsakipuja joskus noin vuosi sitten. Silloin syyksi selvisi gefilus piimä, jota olin juonut innoissani (Se mangon makuinen uutuus silloin, jos muistatte?) ja se aiheutti ihan hulluja vatsakipuja. No, nämä olivat vieläa astetta kovemmat kivut tällä kertaa ja mitään normaalista poikkeavaa en ollut syönyt. Kummallista siis. Miten hyvältä tuntuukaan, että nyt on taas parempi olo. Vatsakipu on jotain mikä onnistuu lamauttamaan niin nopeasti vahvankin naisen, joten hyvin ymmärrän ihmiset jotka välttelevät itselleen sopivamattomia ruoka-aineita niin tarkkaan vatsakipujen pelossa. Niin tekisin minäkin. Aion nauttia tästä päivästä aivan erityisesti, sillä ilman kipuja tuntuu kuin pala taivasta olisi hypännyt syliini :)

DSC07166

Vähän vielä pelottaa, että mitä uskallan syödä. Ajattelinkin syödä aamiaiseksi lautasellisen puuroa, johon kippaan lusikallisen kookosöljyä ja päälle vähän raejuustoa. Evääksi laukkuun vielä banaani. Sen kummempia suunnitelmia tälle aamulle ei ole, muuta kuin aion suunnitella milloin pääsisin ulkoiluttamaan tuota kuvassa näkyvää ihanaa uutta urheiluliiviä jonka tilasin Hennesin postimyynnistä. Eikö ookkin aika ihanan värinen? :)

Sen enempiä hölöttämättä, lisää juttu taas huomenna lauantaina. See you later alligator!

Ihanaa alkavaa viikonloppua! 

***

Seuraa minua // Blogilistalla // Bloglovinissa // Facebookissa

10 thoughts on “Huomenta perjantai!

  1. Hei Marissa!

    Sulla on ihana blogi, piristät aina mun päiviä nuilla positiivisilla ja tsemppaavilla postauksilla! :)
    Mukavaa perjantaita ja alkavaa viikonloppua sullekki ! <3

    Tykkää

  2. Aurinkoista perjantai päivää sinulle ja oikein ihanaa viikonloppua<3 Täällä helsingissä tosiaan paistaa aurinko:) huippua<3

    Tykkää

  3. Oi että ku on aina niin ihana lukea sun postauksia, kun oot nii positiivinen! :) Hyvää viikonloppua ja hyvä että mahakivut loppuivat! :)

    Tykkää

  4. Toivottavasti siulla on ollut ihana päivä! :) Pääsin tänään vasta nyt illasta lukemaan siun blogin, mutta piristi tuo aamuinen teksti mukavasti myös tätä iltaa, vaikka kiva päivä on ollutkin! :)

    Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s