”Kaveriani en jaa”

Kuten joku jo siellä kommenteissa vähän aihetta sivusikin torstaina, niin nyt on aika nostaa esille toinen aihe liittyen valkoisiin valheisiin ja siihen, miks joskus käy niin, että naiset ovat jopa hiukkasen susia toisilleen. Miksi käy usein esimerkiksi niin, että kaikkia ei voi kutsua samaan paikkaan ja joku jätetään helposti kutsumatta?  Miksi on niin vaikea jakaa omia kavereitaan ja miksi ei voisi olla ihan jokaisen kaveri? Edes jollain asteella. Olen ihmetellyt jo vuosia, että mistä se ilmiö tulee. Kärkäs väite, mutta liian usein esillä ja siksi ajattelin yrittää herättää aiheesta vähän keskustelua.

Musta on aina ollut hauska tuoda ihmisiä yhteen ja kun tunnen pari tosi ihanaa tyyppiä, tahdon heidän tapaavan toisensa.Tottakai. Tahdon tuoda ne kivoimmat ihmiset kaikkien tietoisuuteen ja jakaa sen kaiken ilon, jonka itsekin koen saavani. Kerron hyvistä ihmisistä eteenpäin ja samalla musta tuntuu, että kaveripiiri jatkuvasti kasvaa. Hyvät tyypit saavat toisistaan lisää energiaa ja samalla mulle tulee olo, että saan hyvää aikaan. No, tosiasiassa en kyllä yleensä mieti sitä asiaa noin pitkälle, vaan sattumoisin sitä nyt vaan tahtoo ihan luonnostaan kasvattaa laumaansa. Omasta porukasta on vuosien saatossa tullut yhä suurempi ja ihmisiä ja tuttuja riittää. Miksikö? Koska musta makeita ihmisiä löytyy ihan hurja määrä ja tahtoisin koko ajan vain tutustua lisää ja lisää. Tuntuu, että joka päivä tapaan lisää mukavia ihmisiä. Sellaisia, joiden kanssa on kiva nähdä aina silloin tällöin.

Tykkään järkätä juhlia ja illanistujaisia, niihin yleensä kutsun kaikki jotka vain koen sopivan hyvin samaan porukkaan. Painotus sanalla sopivat, koska välillä voi käydä huonosti jos istuttaa kaksi vähän väärää tyyppiä vierekkäin. Nimimerkillä älä kutsu kahta eri lätkäjengin pelaajaa istumaan vastakkain kesken kisakauden, voi vaikka tulla ikävä riita. :D Okei, tuo on aika harvinaista, mutta sanotaanko vaikka, että lasit lentelivät ja jokainen sai osansa siitä sopasta :D Muistan myös eräissä juhlissa kaksi naista toistensa kurkussa, kun tapeltiin siitä mihin baariin mennään.. Eli joo, aina ei voi tietenkään onnistua ;)

IMG_2019

Joskus mulla oli ystävä, joka tahtoi aina nähdä kaikkia kavereitaan kahdestaan. Hän kyllä oli mukana isoissa tilaisuuksissa, joihin itsekin kutsuin paljon porukkaa kerrallaan pitämään hauskaa, mutta kun hän muuten sopi treffejä, olivat ne aina kaksin. Hän ei oikein osannut selittää tätä tapaansa eikä sitä, että miksi muut eivät saaneet tulla mukaan. Ilmeisesti hän vain tahtoi keskittyä yhteen ihmiseen paremmin ja kerrallaan, mutta toisaalta hän tahtoi saada pitää ne kaksinkesken jutellut jutut vain itsellään. En ole varma miten hän asiasta ajattelin, mutta jotenkin näin sen ymmärsin, kun aiheesta puhuttiin silloin. Meillä oli nimittäin aika tiivis pieni porukka siihen aikaan ja tämä yhden tytön valinta sai osan välillä vähän ihmettelemään meidät muut. Me kun oltaisiin tahdottu, että kaikki ystävistä ovat aina tervetulleita porukkaan, eikä kukaan kokisi oloaan ulkopuoliseksi kun jää ilman seuraa. Onneksi siitä sitten puhututtiin ja toisen päätöstä tottakai kunnioitetiin. Onhan kaikilla omat tapansa. :)

Ollaanhan me Suomessa toisaalta normaalistikin aika omansapitäviä. Ei hiiskuta onnistumisista herkästi, ei tahdota pitää kovaa ääntä. Onko se sitä samaa luonnetta, joka sitten pitää ystävistäkin kiinni kynsin hampain? Omaan kaveriporukkaan ei uusia oteta, eikä tarvitakaan. Itseasiassa asiaa ei edes pohdita sen kummemmin, ne uudet tyypit kun ei vaan herätä kiinnostusta ollenkaan. Ollaan vaan sillä omalla porukalla.

Mulla on käynyt hyvä tuuri, kun oon onnistunut luovimaan tieni moneen todella erilaiseen kaveriporukkaan. Osa selvästi tahtoo aina jakaa kaverinsa, osa ei. Ymmärrän toki sen pelon, että ne kaverit menetetään. On mullekkin käynyt monesti niin, että oon tutustuttanut ihmiset toisiinsa ja lopulta se olen minä, joka en enää olekaan kutsuttu seuraan. Hehe, sellaista se nyt vaan on. Varsinkin naisten kanssa, naiset kun on niin ahkeria valikoimaan ja jättävät helposti jonkun pois porukasta. Voi kirpaista vähän kun sitä pidempään pohtii, mutta toisaalta onhan siinäkin jo jotain hyvää tehty, että oikeanlaiset ihmiset on tavanneet toisensa. Näin ainakin tahdon ajatella, enkä usko että minussa on vikaa, vaikka ne toiset on muodostaneet lopulta paremman ystävyyden kuin mitä minulla kummankaan kanssa on ollut.

Johtuukohan tästä muuten se, että naisilla on aina liian kiire nähdä kavereitansa ja kalenteriin laitetaan treffit usein vasta usean viikon päähän? Ratkeaisiko ongelma, jos nähtäisiin isolla porukalla joka viikko? Yhteen vaan kaikki parhaat tyypit ja loppuu se ainainen ”ei mulla oo aikaa, kun..” väite. Hyvin siinä ehtii ja jokaiselle tulee uusia kivoja kavereita :)

IMG_2018

Lyhyt postaus, ottaisin mielelläni teidän ajatuksianne nyt kehiin! Olisi kiva kuulla mitä te aiheesta miettitte ja miksi juuri sulla on ehkä tällainen tapa, että mieluummin et jaa ystävääsi? Voit laittaa tuonne oman ajauksesimyös nimettömänä, jos tuntuu, että teille on tosi selviä syitä siihen miksei tahdo jakaa omaa kaveriaan, mutta ette tahdo sitä välttämättä ääneen nimellä kertoa? Voihan tämä olla arkakin aihe.

Miksi kutsutaan vain yksi kaveri johonkin vaikka olisi monia muitakin joka ehkä tahtoisivat seuraan? Onko se pelkoa, että menettää sen tietynlaisen yhteyden? Onko vaikea olla useamman ihmisen kanssa samaan aikaan, eikä osaa oikein keskittyä? Onko se ehkä pelkoa, että kohta se ystävä valitsee paremmaksi ystäväksi sen sun toisen ystävän? Niin ja jos tulee joku uusi ihminen, niin onko se teidän kaveriporukka jo tarpeeksi suuri, eikä siihen oikein mahdu ketään muuta? Teillä on jo niin hyvä yhteys keskenään, että joku uusi vain tuhoaisi sen?

Itse ajattelen, että on mahtava tutustuttaa hyviä tyyppejä toisiinsa. Tottakai on ihanaa nähdä myös niitä muutamia parhaita kavereita ihan vaan kaksinkin, kun on aina aiheita joista ei tahdo jokaisen kanssa puhua. Mutta eipä niitä aiheita tarvitse ihan joka kerta jauhaa, joten siksipä on kiva myös nähdä porukalla. Sain tämän aiheen mieleeni, kun huomasin tuttavissani tällaista samanlaista toimintaa ja tuli mieleen, että onko siihen monillakaan syytä miksi näin tapahtuu. Miksi yksi omasta porukasta jätetään niin helposti ulos, vaikka oltaisiin kavereita kaikki keskenään? Ymmärrän, että on ihan kiva nähdä vain jopa kaksin, mutta ettäkö valikoidaan seura ja tehdään se niin, että yksi jää ulkopuolelle. Sitä en niin ymmärrä.

Sanainen arkku laitetaan vihdoin  kiinni, nyt on siis teidän vuoronne jatkaa.

Onko pelkoa menettää ystävä jos kaksi hyvää tyyppiä tuo yhteen? Vai onko sustakin kivempi, että kaikki kivat ihmiset tapaa toisensa ja voi syntyä vielä isompia kaveriporukoita? :)

 

30 vastausta artikkeliin “”Kaveriani en jaa”

  1. Jotkut ihmiset viihtyy paremmin pienessä porukassa, vaikka kahdestaan, kuin isossa kaveriporukassa. Meitä on introvertteja ja ekstrovertteja :) eli itselle ei ekana tule mieleen kaverin ”omiminen” tällaisista tilanteista, vaan se, että oikeasti isossa porukassa luoviminen voi olla introvertille tosi kuluttavaa – itsestä tulee ne parhaat puolet esiin vasta yhden tai parin läheisen ystävän kanssa ollessa. Itse huomaan olevani usein isossa porukassa vietetyn illan jälkeen aivan puhki, kun taas ekstrovertti vain saa siitä lisää energiaa itselleen.

    Tietty myös tuo kavereiden miksaaminen voi olla vaikeaa, jos kokee heidän olevan erilaisia. Ei siis halua itse käyttää iltaa siitä huolehtimiseen, että miellyttää jokaista ja on varmasti kaikkien kanssa tasapuolisesti – usein ilta saattaa tuolloin päätyä siihen, ettei oikeastaan ole kenenkään kanssa kunnolla.

    Tykkää

    1. Hyvä, että tästä heräsi keskustelua. Ihana saada näkökulmaa tähän asiaan niin monilta teistä, kun itseä asia on askarruttanut niin pitkään. Ymmärrän ihan täysin, että jokainen ei ole laumaeläin ja itsekin kyllä nautin kaikkein eniten ihan niistä kaksin käydyistä keskusteluista. Siltikin olen juuri niitä ihmisiä jotka nauttivat suuresta porukasta ja into oikein kasvaa, kun saa porukassa iloa aikaan :)

      Monilla taisi kuitenkin mennä tekstistä se pointti ohi, että monella tuntuu olevan jopa vaikeaa tuoda ketään uutta omaan lähipiiriinsä ja ei anneta edes mahdollisuutta uusille ihmisille. Pidetään omasta ystävästä kiinni ja jos joku ehdottaa että nähdäänkö kolmisin, niin se tuntuu oudolta ajatukselta. Tai jopa jätetään ulos joku omasta ystäväporukasta, kun ei tahdota häntä mukaan ja jopa (huomaamattakin?) jätetään ulkopuolelle. Silloin saa nimittäin olla todella huomaamaton, jos on neljän hengen läheinen porukka ja järjestelmällisesti jossain vaiheessa yhtä valikoiden kutsutaan mukaan. Ja tällaista jostain syystä tapahtuu useinkin. Mutta, ehkäpä siinäkin on se, että jollekin on vaan niin luontevaa nähdä ystäviään yksin, että hän mieluummin sitten kutsuu heistä yhden kerrallaan mukaan kahville yms. :)

      Äh, en oikein osaa ajatuksiani kunnolla jäsentää tähän. Ehkäpä joku kuitenkin ymmärsi tuolta miljoonien sanojen joukosta mun huoleni aiheesta :)

      Tykkää

  2. Hehe, tuttuja ajatuksia. Miksihän naiset muodostaa niin helposti klikkejä ja esimerkiksi työpaikoilla tulee ihmeellisiä kuppikuntia? Ymmärrän mielipide erot, mutta eikö niistä voi sovussa puhua. Tietty eihän kaikkien kaveri voikaan olla, mutt vii sentään yrittää.

    Olen myös joskus tutustuttanut kaksi kaveria toisilleen niin, että nykyään he ovat parempia kavereita keskenään. Asun tosin eri paikkakunnalla nykyään ja se vaikuttaa. Kolmisin aina nähdään kun olen kotikaupungissa. Tuntuisi kyllä ikävältä jos minua ei enää kutsuttaisi mukaan, kuten tiedän monelle käyneen.. Naiset osaavat välillä olla sellaisia. Eikai siitä mihinkään pääse. :( kiitos siis että ystäväni ovat todellisia ystäviä vaikka asunkin muualla :)

    Tykkää

    1. Tosiystävistä saa olla todella kiitollinen! <3

      Helposti muutto muuten vaikuttaa tilanteeseen nopeasti. On aika luontevaa tavata enemmän niitä ihmisiä jotka asuvat lähellä, kun taas niitä joiden kanssa tapaamisten sopiminen kestää paljon pidempään. Ja hauska kuulla, että monilla muillakin on sama kohtalo tästä toistensa tutustuttamisesta toisiinsa. Hih, taitaa olla itselle käynyt niin useastikin. Ainakin jotain hyvää on saanut tässä elämässä siis aikaan, kun ollaan tuotu hyvät ihmiset toistensa luokse :)

      Tykkää

  3. Olen pohtinut tässä itsekseni paljonkin kaverisuhteitani. Meitä on lapsuudenkavereita iso ja tiivis porukka tai ainakin oli ja on tavallaan edelleen. Nyt on alkanut tai oikeastaan tuntunut jo pidemmän aikaa oudolta. Huomasin, kun itselläni on ollut vaikeampia aikoja tässä viime kuukausina ja juuri kenestäkään kavereista ei ole kuulunut. Tuntuu, että jos en itse jaksa ottaa yhteyttä ja kysele kuulumisia, minulta ei niitä kukaan kysele spontaanisti tai yllättäen päivän aikana. Toisaalta on ihana nähdä porukalla, kun saadaan päivät sopimaan kalenteriin, mutta näitä tuntuu löytyvän enää pari kertaa vuodessa. En ole vielä ottanut asiaa puheeksi heidän kanssaan, kun viimein nähtyämme on niin paljon muita kivempia asioita, mistä haluaa puhua. Ei tämä yksin pohtimiseni tietenkään vie asiaa eteenpäin, mutta ehkä joku päivä, kun itsellä on enempi jaksamista.

    Tuosta kaverin jakamisesta. Siitäkin on vähän ristiriitaisia mietteitä. Olemme lapsuudenkavereiden kanssa niin tiivis ryhmä, joten joillakin uusilla on vaikea tulla joukkoomme mukaan. Välilllä on kiva tutustua uusiin ihmisiin, mutta välillä kaipaa myös sitä oman porukan kanssa hassuttelua. Meitä on siis parinkymmenen hengen porukka. Nyt kun olen saanut uusia kavereita myös nykyiseltä asuinpaikkakunnaltani, aluksi minusta tuntui, että osa vanhoista kavereistani pitivät heitä uhkana. Itse olin vain tyytyväinen, että vihdoin sain tännekin kaupunkiin omaa elämää pelkästään yksin nyhjäämisen tilalle. Aluksi olin vain kotona tai töissä ja vapaa-ajat yksin tai poikaystävän kanssa. Nyt päivissä on paljon muutakin sisältöä.

    Tulipas piiiiitkä kommentti. Tekstisi antoi vaan niin paljon ajattelemisen aihetta.

    Tykkää

    1. Ooh, tuo kuulostaa jo tosi suurelta kaveriporukalta. Tiedän, että siihen ei niin helpolla uusia ihmisiä tuoda. Voi olla vaikea esimerkiksi tuoda edes seurustelukumppaneita tuollaiseen porukkaan mukaan, kun tunnelma on niin tiivis ja jutut tosi ”sisäpiiri-tasoa”. Tiedän tunteen, sillä olen joskus aiemman suhteen kautta joutunut tilanteeseen, jossa juurikin tuollaiseen jäätävän isoon kaveriporukkaan oli hiukkasen vaikea päästä sisälle :D Ihmiset on niin läheisiä keskenään, että väistämättäkin tulee ulkopuolinen olo. Heille oli kyllä tärkeää ottaa uudet ihmiset vastaan, mutta tottakai on selvää, että vaikeampi se on jutella mistään kun ei tunne samalla tavalla kun kaikki muut tuntevat toisensa.

      Tilanne on tietty myös sun kohdallasi vähän erilainen, kun tapaatte ilmeisesti niin harvoin. Mielelläänhän siinä näkee vain sitä omaa porukkaansa, eikä edes mieti että siihen tulisi muita. Onko teidän porukka kuitenkin kasvanut ajan myötä vai ollut aina samanlainen? Koska vaikuttaa siltä, että ainakin siihen on aiemmin otettu paljon uusia ihmisiä mukaan ja tutustuttu suurella porukalla toisiinsa. Vaikuttaa omaan korvaan ainakin suht avoimelta ja mukavalta :)

      Kiva, että saan ajatuksia heräämään näillä hölinöilläni. Tästäkin tekstistä taisi joillain mennä pointtini aika ohi, mutta ainakin sain juttelua aikaan. Hih. Tsemppiä sulle kavereidesi kanssa, voisi olla hyvä ottaa kertomasi asia esille. Usein puhuminen auttaa! <3

      Tykkää

    2. Niin. Vaikka ADHD takia minun on vaikea ystävystyä ni olen saanut ihanan ystävän.

      Ystävälleni on omat ystävät jotka hän näkee silloin kun en ole maisemissa ja he voivat nähdä niin usein..

      Silloin kun minä matkustan hänelle kylään ni mielellään haluan olla ystäväni kanssa keskenään ja jutella kaikenlaisista asioista mitä on sillä aikaa kun emme ole pitkiin aikaan nähneet toisiaan koska joskus saattaa mennä jopa melkein vuosi kun nähdään… Me pidetään ystävyys kunnossa puhelimen avulla…

      Ystäväni tietää sellaisia asioita joita en halua uusille ihmisille kertoa koska totta pelkään miten he suhtautuvat minuun ja hyväksyisivätkö he minua ollenkaan. Sitä riskiä en voi ottaa.. Yhden asian mikä tästä keskustelusta on unohtunut ja mikä saattaa myös vaikuttaa siihen että ihminen haluaa olla kahdestaan ystävän kanssa on koulukiusaaminen ja koulu kiusaaminen vaikuttaa sillei että ihminen ei luota uusiin ihmisiin kun pelkää alitajuisesti että he alkavat haukkumaan.
      Se tunne ja adhd yhdessä vaikeuttaa ystävien saamista ja heidän seurassa olemista.

      Sekavaa luettavaa…

      Tykkää

  4. Mä oon enemmän ollut sellainen kahestaan kaverin kanssa nyhvääjä kuin laumaihminen. Parhaan ystävän kanssa vietettiin peruskouluiässä ja lukioiässä tosi paljon aikaa aina kahdestaan. Me kun oltiin tunnettu eskari iästä asti, tunnettiin toisemme tosi hyvin ja meillä oli aina ihan super hauskaa kahdestaan. Ei koettu et olisi tarvittu muita meidän seuraan siinä, kun kahestaan oli niin hauskaa. Lukiossa mä opin enemmän laumaihmiseksi, kun koostui kaveriporukka.

    Mä tykkään silti nähdä edelleen ihmisiä kahdestaan, vaikka kaveriporukassa olisi paljon toisiaan tuntevia ihmisiä. En aattele et hähää jätänpä tuon pois nyt kutsumatta. Jos näkee jonkun kahestaan, niin aikataulut on silloin yleensä helpompi sovittaa kuin useamman ihmisen kanssa. Ja toisaalta vaikka on paljon samanhenkisiä ystäviä niin silti tulee ystävien kanssa kahdestaan ollessa puhuttua eri aiheista kuin verrattuna toisen samaan porukkaan kuuluvan ystävän kanssa :) Ja mä oon vaan yksinkertaisesti sellainen nysvääjä :D Toisaalta mulla on myös ystäväporukka, jossa en osais aatella et kysyisin vaan yhdeltä et nähäänkö jos kaikki ollaan samalla paikkakunnalla. Nähdään aina kolmisteen ja ne kerrat ku ei nähä niin johtuu et joku ei oo samalla paikkakunnalla tai sit oon käynyt toisen kanssa juoksemassa ja toisen kanssa salilla et tää harrastuslaji ei oo ollut kaikkien kolmen yhteinen juttu.

    Yliopistossa oon kyllä pyrkinyt siihen, että kaikki otetaan mukaan, mutta silti meistä tytöistä on koostunut 4 porukka, koska kun toiset tytöt eivät tulleet illan istujaisiin kutsuista huolimatta (ja siis eivät tulleet moneen kertaan) ja me muut sitten lähennyttiin ja puhutaan henkilökohtaisiakin asioita niin ei sitten tunnu enää ”luontevalta” kutsua näitä ulkopuolelle jättäytyneitä.

    Ja tosiaankaan naiset eivät harrasta aina ulkopuolelle jättämistä. Tässäkin asiassa naiset on naisille susia, kun aina naiset syyttää naisia :D Meidän yliopistoporukan porukka ”hajosi” siten, että yhtäkkiä meitä muita (meitä ulkopuolisia oli siis miehiä ja naisia) jätettiin porukan ulkopuolelle. Nää ulkopuolelle jättäjät pitivät bileitä ja hieroivat niiden hauskuuden meille muille naamaan ja ”ihmettelivät” että eikö sua kutsuttu. Ja nämä ulkopuolelle jättäjät koostuivat pääosin miehistä ja nämä miehet alkoivat aina puhumaan inside jutuista jos joskus oltiin yhdessä koolla.

    Tykkää

    1. Ihan fiksua pohdintaa Pia, selvästi tunnet aika hyvin itsesi. Se on musta vaan hyvä asia, koska monella unohtuu helposti se mistä itse tykkää ja miten haluu toimia ja sitten vahingossa tulee vietettyä aikaa aivan vääränlaisissa porukoissa ja jopa väkisin ryhmissä vaikkei nauttisi siitä yhtään. Hyvä siis tiedostaa, että pitää siitä että on kaksin ja saa rauhassa ”nysvätä” sen toisen kanssa :)

      En minäkään aina tahdo olla vain isoissa ryhmissä, vaan kyllä kahden kesken keskuteluista saa aina eniten irti. Yritin tuoda tekstissä esille sen, että tahdon aina antaa mahdollisuuden uusille ihmisille tutustua. Toivon myös, että moni muu ajattelee niin ja tahtoo tutustuttaa mut myös niihin hyviin tyyppeihin. Koska eikö esimerkiksi sustakin ollut aika kiva tulla pikkujouluihin Helsinkiin kun kutsuin sut mukaan? Tämäkin on sitä ajatusta, että mun mielestäni on kiva sekoittaa pakkaa ja kutsua uusia ihmisiä jakamaan se ilo, mikä jo jollain porukalla on. Ajattelen, että jos tulee edes mieleen, että joku muukin voisi sopia tähän porukkaan, niin en mieti, vaan toimin. Tällä ajatuksella sutkin kutsuin mukaan ja tahdoin että kaikilla olisi hauskaa ja ihmiset saisivat ”verkostoitua” :)

      Hyvinhän se porukassa oleminen sujui sultakin ja uskon että nautit illasta. Monet eivät tällaisia iltoja edes harrasta, eivätkä ainakaan tahdo kutsua uusia ihmisiä mukaan. Eivät myöskään tutustuttaa kavereitansa toisiinsa. Ja siitä tämä teksti syntyi, siitä ajatuksesta että omitaan omat kaverit. Jos siis kokonaan lopettaisin tuollaiset tilaisuudet, enkä tahtoisi tutustua uusiin ihmisiin ja jättäisin itsekin menemättä tilaisuuksiin joissa en tunne ketään, niin jäisi todella monta hyvää ihmistä tapaamatta :)

      Tykkää

    2. Kääk, piti vielä tuosta mies osiosta sanoa, että mulla on tosi vahvasti vaan eri kokemus. :D Kommenteista huomaan myös, että aika moni opiskelija näyttäisi puhuvan juoruavien miesten puoleen ja multa on jäänyt opinnot väliin, joten johtuisikohan siitä? Ehkä oon pelastunut miesten ikävältä käytökseltä kun oon aina ollut vaan työelämässä ja siellä ei oo tätä näkynyt :P

      Tykkää

      1. Se oli tosi kivaa, että kutsuit mut Helsinkiin ja oon edelleen tosi kiitollinen siitä, koska siellä oli tosi ihanaa :) <3

        Ymmärrän nyt sun tekstisi pointin, kun kirjoitetusta tekstistä en mä aina saa pakosti sitä toisen kirjoittamaa ideaa kiinni :'D Eikä toisaalta kaikki munkaan kirjoittamasta.

        Totta se on, että tyttöjen porukoihin on välillä ÄÄRIMMÄISEN VAIKEAA päästä mukaan. Itse periaatteessa pungin itseni lukioporukkaani mukaan, koska kaikki muut tytöt olivat jo keskenään tutustuneet. Toki siinä auttoi, että porukassa oli sellaisia, jotka ottivat mielellään uusia ihmisiä mukaan. Mutta kesti siinä kyllä, että kaikki mulle lämpeni, mutta ystävystyttiin kyllä kaikkien kanssa :)

        Voi kuule, voin kertoa että opiskelevat miehet on kyllä välillä niin keskenkasvuisesti käyttäytyviä ettei aina tiedä onko eskarissa vai yliopistossa :'D

        Tykkää

  5. Minulla tästä myös on aika ristiriitaisia tunteita. Olen myös ihmisenä vähän ujompi ja siksi nautin enemmän seurasta välillä ihan vain omalla pienellä porukallamme ja onkin joskus vaikeaa kun tulee uusia mukaan. Siltikin olen oppinut, että esimerkiksi yksi porukkamme ihanimmista tytöistä on kaikista uusin porukasta. Häneen tutustuttiin kuin vahingossa yhden meistä kautta työpaikalta ja hän on samalla tavalla porukan jäsen vaikka muut ollaan tunnettu jo lapsesta. Siksi olenkin vähän muuttanut mieltäni siitä, että ”joku muu ei mahtuisi mukaan, kun me tunnetaan paremmin ja meillä on hauskempaa näin” vaan oikeasti on ihan kiva antaa muillekin mahdollisuus. Siitähän voi syntyä uusia upeita ystävyyksiä kuten sanoitkin.

    Ja ei, me ei jätetä omasta porukasta ketään ulkopuolelle. Tunnen ihmisiä jotka tekee niin toisillee ja sitten vielä juorutaan selän takan (aikuisia ihmisiä vielä) ja ollaan muka ylimpiä ystäviä. Huh, kyllä naiset osaa.. Itsekin puhuisin kyllä pääosin naisista, koska kyllä ne vaan tämän osaa parhaiten. Miehet vähän yleensä välittää tällaisista jutuista, kun ei ne jaksa ruveta säätämään. Kaikki vaan mukaan ja thats it :D

    Hyvä teksti. Pisti pohtimaan!

    Tykkää

    1. Ihana kommentti Karoliina! Kuulostaa tosi ihanalta, että se uusi tyyppi on päässyt noin hyvin teidän juttuihinne mukaan. Teillä on varmasti tosi hyvä porukka yhdessä :)

      Miehet on joo vähän erilaisia munkin mielestä.. tai sitten me ei olla oltu opiskelijapiireissä kunnolla, kun kommenteista päätellen täällä kaikki sanoo, että opiskelija miehet on niitä juorulijoita jotka jättää muut ulkopuolelle :D

      Tykkää

  6. Mä en tiedä onko mun tilanne aivan sama kuin kirjoituksessa, mutta mulla on oikeastaan kaksi syytä minkä takia en monesti halua yhdistää useampia kavereita samaan iltaan. Ensimmäinen on se, että vaikka kaverini ovat vuosia tienneet toisensa ja tapaavat säännöllisen epäsäännöllisesti minun kauttani, niin silti heistä ei ole tullut erityisen läheisiä keskenään. Usein siis keskustelut jäävät vähän pinnallisemmiksi, kun jonkun toisen minun ystäväni läsnäollessa ei haluta jakaa kaikkia omia asioita. Toinen syy on se että minulla on ystäviä joita näen useammin ja joita näen harvemmin esimerkiksi heidän asuinpaikkansa tai perhetilanteensa vuoksi. Silloin kun näen näitä harvemmin tapaamiani ystäviä, niin haluaisin keskittyä tapaamisen ajan heihin, enkä kaipaa vaikka parasta ystävääni siihen kertomaan omia kuulumisiaan, jotka jo tiedän :D Toki bileisiin kutsun koko porukan ja ulkona voidaan käydä sekalaisemmissa porukoissa ja olen yhdistellyt kavereita illanviettoon, jos vaikka kaksi ihmistä on ollut vailla baariseuraa samana iltana. Mitään läheisiä ystävyyksiä näistä ei silti ole syntynyt. Sitten kun tavataan päätarkoituksena vain jutella, niin silloin kyllä mieluiten keskittyisin yhteen ihmiseen. En tiedä miten erilainen tilanne olisi, jos kaverini olisivat aivan yhtä hyviä ystäviä keskenään kuin minun kanssani.

    Ps. Olen Pian kanssa samoilla linjoilla tuosta mies-naisasiasta. Minulla on kaksi tutkintoa, joista toinen on miesvaltaiselta alalta ja toinen naisvaltaiselta alalta. Nyt työskentelen paikassa, jossa suunnilleen puolet on miehiä ja puolet naisia. Mulle on jäänyt fiilis että naisvaltaisella alalla ongelmat helposti sivuutetaan todeten naisvaltaisen alojen nyt vaan olevan sellaisia. Sitten kun täsmälleen samoja ongelmia ja selkäänpuukotuksia tulee miesten taholta, niin sukupuoli ei enää olekaan enää mainitsemisen arvoinen seikka.

    Tykkää

    1. Moikka :)

      Mutta ilmeisesti siis kaverisi ovat jo tavanneet sinun kauttasi? Hienoa. Eihän keitään voi pakottaa yhteen ja onkin ihan selvää, että jos juttu ei luista, niin ei siinä enää kannata väkisin yrittää. En minäkään montaa kertaa yritä väkisin ihmisiä istuttaa yhteen, koska kyllä sen aika nopeasti huomaa jos ihmiset eivät oikeen sovi toistensa seuraan. Kaikille on omat kaverinsa ja jokainen ei sovi jokaiselle :)

      Mulla on mennyt täysin ohi tuo miesten selkään puukottaminen. Naisten osalta senkin puolesta tullut koettua ja nähtyä, joten siksi on munkin helppo yleistää. Oma kokemus on niin vahva :/ Hyvä kuulla, että miehetkin on samanlaisia. Ei mee täysi usko meihin naisiin ;)

      Tykkää

  7. Kaikki eivät vaan yksinkertaisesti viihdy isossa porukassa, introvertimmalle ihmiselle se voi olla hyvinkin kuluttavaa verrattuna kahdestaan kaverin kanssa hengailemiseen. Eli ei siinä välttämättä aina ole kyse mistään tietoisesta syrjinnästä :) Vaikka itse en ole mikään erityisen sisäänpäinkääntynyt tyyppi, vietän silti mieluiten aikaa korkeintaan muutaman kaverin kanssa kerrallaan, sillä isossa porukassa, varsinkin bileissä ja kaikenlaisissa isoissa illanistujaisissa, tulee helposti vähän kaoottinen olo ja keskittymisvaikeuksia. Mulle paras porukan koko on sellainen, jossa kaikki voivat vielä osallistua samaan keskusteluun :)

    Tykkää

  8. Hyvää keskustelua sait herätettyä. Meistä on moneksi. Kunpa se moninaisuus vaan päättyisi siihen ettei jätettäisi osaa porukasta ulos vain koska tahdotaan nähdä kolmisin ja yksi jää pois. Se on kettumaista ja siitä taisit puhua säkin..

    Osa varmasti tekee sen myös vahingossa. Ei mieti muita kun itseään ja sitä kenet itse tahtoo paikalle. ei edes huomaa jos joku jää ulkopuolelle.mutta joo, kaikilla oma tyylinsä.

    Tykkää

    1. Niin, ihan samaa mieltä. Aika usein vaan vahingossa toimitaan niin ihan ajattelemattakin. Ikäväähän se on, mutta puhumalla asiasta saa ainakin omalta osalta vaikutettua asiaan :)

      Tykkää

  9. Hyvä ja ajankohtainen kirjoitus myös tänne! Mietin juuri miten saisin työkaverit istumaan iltaa yhteen ja tutustumaan, kesän kiireet tulossa ja saumaton yhteistyö olisi erityisen tärkeää! Toivotaan, että saan myös porukan ”mustamaalaajat” mukaan, näkisivät kuinka hyviä tyyppejä työpaikalla on niiden omien bestisten lisäksi! :)

    Tykkää

    1. Työporukassa tämä on tosi tärkeä asia! Me kuitenkin vietetään töissä arjesta ihan hirmu suuri osa, joten tiimihenki tulisi olla ainakin toimiva, jos ei sentään ystävyystasolla. Tsemppiä teille paljon töihin!! :)

      Tykkää

  10. Mä oon kans sellanen et nään ihmisiä mieluummin kahdestaan/pienessä tutussa porukassa. Ihmiset on erilaisia! Ei siinä oo kyse mitenkään syrjinnästä vaan enemmän just tosta introvertti-ajattelusta, mitä joku muukin toi esiin. Vähänkään isommassa/vieraassa porukassa en osaa antaa itestäni niin paljon, vaan vetäydyn enemmin syrjään. Sit sellasten tapaamisten jälkeen oon enemmänkin ihan puhki, kuin että kokisin saaneeni jotain. Hassua. Ymmärrän yhtä lailla sun näkökannan, vaikka se kuulosti mun korvaan enemmän ahdistavalta :D

    Tykkää

    1. Hehe, meistä on kyllä kauhean moneksi. Ja kun moni vielä väkisin käy juhlissa ja muissa tapahtumissa, vaikka oikeasti eivät edes nauti niistä. Sinä ilmeisesti osaat ne jättää väliin ja nautit vain parhaista ystävistäsi rauhassa :)

      Jutussa ehkä enemmän tarkoitin sitä, että olisi hienoa jos ihmiset antaisivat mahdollisuuden myös tutustua uusin ihmisiin (ei välttämättä missään jengi tapahtumassa) ja oppisivat tuntemaan toisensa paremmin myös sitä kautta. Monille tuntuu olevan jakaa ystäviään toisille ystäville, eli ei tahdota tavata edes kolmisin, vaan mennään mieluummin kaksin. Mutta joo, ehkä en ala enempää tätä kantaani selittämään kun en oikein osaa tuoda esiin kokonaista ajatusta siitä mitä tässä hain. :)

      Tykkää

      1. Ehkä kysymys on siinä ettei osaa olla luonteva ja keskittyä kun on liikaa hälinää ympärillä.. Ei se kuitenkaan tarkoita sitä että tahallaan pitää kaverit niin kuin ”erillään” tai joku olisi parempi kaveri kuin toinen…

        Mutta miksi pitäisi mennä tilanteisiin jossa vain alkaa ahdistaa?

        Tykkää

        1. Tässä tekstissä myös korostin sitä, että monet ystävykset eivät ”jaa toisiaan” eli joku jätetään ulkopuolelle ja ollaan vain kaksin tai kolmin. Siinä ei kyse taida olla hälinästä, vaan jostain muusta. Ymmärrän kyllä, että jokainen ei tahdo tutustua koko ajan uusiin ihmisiin tai olla joukkotapahtumissa mukana, mutta on erikoista, että juuri Suomessa usein tehdään niin, että pieni naisporukka usein jakautuu ja joku jätetään aina ulos. En varmaan osa oikein tätä selittää, mutta ehkä sait hieman edes kiinni ajatuksestani. :)

          Tykkää

        2. Ymmärrän sinun kannan ja tiedän että ihminen joka ei kärsi ADHD:tä eli kedkittymiskyvyn puutteesta on hankalaa samastua siihen miten ADHD vaikuttaa kykyyni olla tilanteessa missä on paljon ihmisiä ja hälinää sillä on todella vaikeaa keskittyä juttelemaan ihmisten kanssa ja pysyä tilanteessa mukana. Voisin verrata itseeni ikiliikkujaan joka ei pysty pysähtymään paikoilleen.

          Siksi vetäydyn ja olen mieluummin pienessä porukassa jossa pystyn toimimaan normaalisesti ilman että ADHD näkyy liikaa ja pystyn hallitsemaan itseni paremmin…

          En jaksa / halua uusille ihmisille selittää miksi olen omituinen ja vaikka kuinka haluan ja yritän isossa porukassa toimia oikein ni se ei vaan onnistu. Tulee vain itselleni paha mieli miksen voi olla samanlainen ja normaali kuin muut ja tulee sellainen olo että miksi he sietävät minua ja minun käytöstäni kun itse en ole ikinä voinut sitä ymmärtää että miksi juuri minun pitää kärsiä ADHD:tä ja en pysty tekemään kaikkea sellaista mitä muut pystyy…

          ADHD takia tyydyn siihen että minulla ei tule koskaan olemaan paljon ystäviä koska uusiin ihmisiin tutustuminen on niin vaikeaa…

          Joten minun kohdallani adhd on syy miksi muitten mielestä normaali Hälinä on minulle liian iso ja häiritsevä meteli.

          Tykkää

  11. Mä en ajatellut tai ymmärtänyt tätä nyt lainkaan noin, mitä joidenkin kommenteista tuli ilmi. Eihäb ole huonoa nähdä kavereita kaksin tai pienellä porukalla, eihän siinä mitään pahaa ole, mutta joskus sitä vain huomaa sitäkin, että vältellään tarkoituksellisesti tutustuttamasta omia ystäviä keskenään ja yritetään omia joku, kilpaillaan ystävyydestä…

    Itsekin tykkään tutustuttaa huipputyypejä toisiinsa :) Isoja porukkoja on ihana välillä kutsua kokoon ja joskus taas on ihana tavata ihan kaksin tai pienessä porukassa, mutta jokainen tietysti tyylillään. Kun vaan ei olisi tarkoitus omia tai kilpailla ystävistä.

    Olen itsekin kokenut sen porukasta ulosjäämisen, kun olen itse tutustuttanut ensin ihmisiä toisiinsa. Kirpaisihan se todella, mutta jälkeenpäin ajateltuna, he eivät olleet ”mun” porukkani, onneksi löysivät toisensa ;)

    http://outikarita.fitfashion.fi

    Tykkää

    1. Hih, ihanaa että Outi ymmärsi aiheesta pointin. Veikkaan, että sellainen toinen joka on kokenut usein samaa ja tietää mistä puhun, ymmärtää nopesti. Kaikille kun tämä ei ole niin selvää ja jokainen ei välttämättä edes huomaa sitä tapahtuvan. Me ollaan sun kanssa niin tuntoherkkiä, että nähdään tällaiset tilanteet ;)

      Kiva kun oot liittynyt mun isoon kaveriporukkaan Outi! :) <3

      Tykkää

  12. Minusta taas on hirvittävän kuluttavaa ja tressaa ja en jaksa

    jos ympärilläni on saman aikaan monta ystävää joiden kanssa pitää osata keskustella ja jutella. Jotenkin tuntuu että menen silloin lukkoon ja mietin että mitä ihmettä minä täällä teen kun on liikaa ystäviä joiden kanssa pitäisi osata olla luonteva eikä mennä siihen että tulee itselleni sellainen olo että mitä minä tällainen muurahainen noitten seurassa oon kun he osaavat pitää hauskaa eivätkä ole tällainen koti hiiri kuin minä…

    Mutta kun on vähemmän ystäviä paikalla ni Hullua kyllä osaan jutella enkä tunne että miks he haluaa olla minun ystäviä..

    Onneksi minun ystäväni ymmärtävät minua etten halua ketään omia tai olla ilkeä vaikka jollakin tavoin olen sosiaalisesti kömpelö ja arka tapaamaan uusia ihmisiä ja en todellakaan helposti uskalla uusille ihmisille jutella siksi mieluiten olen niiten ystävä joita jo tunnen.

    Tykkää

  13. Olisihan se mahtavaa jos osaisin olla kaikkien kavereiden kanssa samaan aikaan mutta se on liian kuluttavaa ja tressavaa joten jään takaisin alalle ja annan heidän pitää keskenään hauskaa…

    Minun ystävänä on varmaankin ärsyttävää olla ku en osaa olla oikein ihmisten seurassa..

    Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s