Pituus, paino ja rasvaprosentti!

Nehän te tahtoisitte tietää. Tarkat luvut, mitat ja kuvia siitä mikä on todellisuus. Paljasta pintaa, rasvakertymän tai sen kertymättömyyden.

Todisteita.
DSC06373

Voin vaan kuvitella, miten paljon klikkauksia niillä luvuilla saisi aikaan. Luvuilla joita en oikeasti enää tarkkaan tiedä. Paino lähentelee sellaista 60 kiloa, pituus on 164 senttiä ja rasvaprosentti on arvioilta 20-25. En tiedä tarkkaan, koska en ole sitä mitannut. Kun nappaan palan vatsaa sormien väliin, on siinä aika pehmeääkin osaa, joten voin arvata prosentin nousseen. Lihasmassa on kasvanut tosin myös ajan kanssa, joten paha sanoa mikä on sitten todellisuus.

Eikä sillä oikeastaan väliä. Sama nainen taidan olla edelleen, vaikka vähän erinäköisessä paketissa, kun tarkkaan silmäilee. Itsekin teen sitä tarkkaa silmäilyä harvoin, miksi kannattaisi siis sunkaan tehdä. Vai olisko sua ihan kamalasti kiinnostanut tietää, mitä painan  tarkoilla luvuilla ja mikä on mun kehonkoostumukseni? Mitä olisit saanut siitä itsellesi, kun tietäisit ne luvut? Tyytyväisen olon kun sulla itselläsi on paremmat luvut vaiko ehkä motivaatiota itsekin parantaa jos sulla on huonommat?

Entä jos painankin sua enemmän? Olenko sitten suuri ja iso ja lihava. Oletko tyytyväinen? Vai olenko silloin huono esikuva?

DSC_1029

Lantio ei ole sitä, mitä se oli nuorempana. Siihen on kertynyt osio, jollaista ei pitänyt koskaan tulla ja huomaan taas kerran, että koskaan ei pitäisi sanoa ei koskaan. Hehee. Kyllä niitä vatsan ympärille kertyviä laardeja näemmä voi kerätä ihan missä elämän vaiheessa vain, niitä samoja mitä reisiinkin tulee. Onneksi kasvu on pysynyt näissä osakkeissa maltillisena, joten voin surutta vielä vähän välillä herkutella liikaa ;)

Mietin tätä asiaa eilen salilla käynnin jälkeen. Eräs tyttö treenaili siellä samaan aikaan ja jokaisen liikkeen välissä hän pysähtyi seisomaan peilin eteen ja tuijotti itseään pitkään. Litisti vatsaa, seurasi peppuaan eri asennoissa ja vaihtoi asentoa ja kulmaa mistä vilkuili itseään. Näin, miten hän pettyen kääntyi pois peilistä. Syvä huokaus seurasi liikkeitä ja pian hän oli taas katsomassa peiliin. Tyytymättömänä. Ja arvatkaa miltä se tyttö näytti? Minun silmiini hän oli todella nuori, ehkä maksimissaan 18 vuotias ja kroppa sellainen, jonka jokainen nainen tahtoo. Täydellinen peppu, pitkät sääret, kapea uuma ja muutenkon kokonaisuutena aivan äärettömän upeat muodot. Pahoittelut, että satuin näitä asioita pistämään mieleen ja tavallaan kai vähän tuijotin. Tuli vaan niin paha mieli hänen puolestaan, kun näin ne huokailut ja sen suuren surun. Ja ihan turhaan.

Mistä se suru tulee? Miksi ei näe omassa itsessään kaikkea sitä hyvää, vaan keskittyy yhteen huonoon osioon ja kasvattaa sen koskemaan koko kehoa ja lopulta omaa itseäänkin sisäisesti? 

IMG_8103

Vertailemisesta ja kilpailusta se kai suurimmilta osin tulee. Kuvittelee, että toinen on parempi kun sinä itse olet. Luot vääriä luuloja mieleesi.

Ei kannata seurata toisten lukuja kuvia liikaa. Ihan turhaa hommaa ja ne eivät kerro teille oikeasti yhtään mitään. Tavoitteellinen urheilu on aivan eri asia ja siinä varmaan on hyväkin seurata omaa kehitystään. Ehkä on hyväkin nähdä, jos rasvat laskee jopa liian alas tai jos sitä pitää saada pois juostakseen vaikka vähän nopeammin. Harva meistä kuitenkaan juoksee tavoitteellisesti ja suurin osa ollaan ihan tavallisia pulliaisia. Normaalin elämän kasvatteja ja sellaisilla ei tarvitse olla rasvat nollassa ja siinä samassa painon. Ihan turhaa nipotusta siis, eikä siitä saa lopulta mitään itselleen. Niillä luvuilla kun ei menestytä työelämässä, kavereiden silmissä eikä ainakaan tehdä parempia koetuloksia koulussa. 

Jos puhutaan urheilusta ja siitä, miten saisin itseni siinä parempaan juoksukuntoon esimerkiksi, on mun painoni nyt juuri hieman korkea. Olo ei ole kovin kevyt juoksuun ja salilla käynti on tehnyt kehosta raskaamman. Eikä se siis haittaa, mutta tiedän, että jos juoksisin enemmän, alkaisi paino laskea. Näin käy, kun elintavat muuttuvat ja automaattisesti keho siinä samassa. Ja usein se itseasaissa muuttuukkin vahingossa kaikkein eniten. Tarkkailu, seuraaminen ja painostus laihduttamisesta saa kehon usein stoppaamaan. Ei se jaksa väkisin tehdä mitään eikä mieliteot katoa mihinkään. Mutta siinä vaiheessa, kun teet jotain olon ja suoritusten takia, se tapahtuu kuin vahingossa. Mun oma ihannepainoni juoksuharrastuksen ylläpitoon on sellaiset 54-56 kiloa. Sellainen, jossa tiedän että olisi sopivasti lihasta ja rasva olisi suht alhainen. En silti koe tarpeelliseksi taovitella sitä liikaa, vaan se tulee jos on tullakseen. Tänä vuonna kun on ohejelmassa parantaa syömisiä ja juosta sen minkän pystyn. Eiköhän se kehonkoostumus siinä muutu samalla parempaan suuntaan. 

Tuossa yllä olevassa kuvassa painan sen 55 kiloa. Olenko paljonkin erinäköinen kuin nyt? En ainakaan omasta mielestäni.

DSC06357Jos seuraatte toisten lukuja liikaa, sokeudutte omillenne. Vaikka mun sopiva painoni olisi se 54 kiloa, sulla se ei välttämättä ole sama. Ei vaikka oltaisiinkin saman pituisia. Toiselle kevyempi on hyvä, toinen kaipaa enemmän lihasta luittensa ympärille, ehkä jopa rasvaakin.

Siksi suosittelen keskittymään omaan itseenne, eikä se toisen ulkonäkö ole yhtään sen tavoiteltavampi kuin sinun. Useinhan käy niin, että sinä joka kadehdit toista, se toinen taas katsoo sinua ylöspäin. Hassu juttu, mutta niin se vain menee. Eikä sen kyllä pitäisi olla niin. Siksi jaksan tästä samasta aiheesta puhua aina uudelleen ja uudelleen, koska ehkä edes yksi henkilö sai tästäkin tekstistä rohkaisua olla enemmän oma itsensä. Sama jauhaminen tulee siis jatkumaan, tahdoitte sitä tai ette. ;)

Toivotan kaikille rentouttavaa sunnuntaita ja armollisia silmäilyjä itseenne! Nauttikaa peilikuvastanne, koska olette hyviä mielestäni juuri sellaisena kuin olette – Toisiin vertaamatta, toisten lukuihin katsomatta! 

 
***

Seuraa minua // Blogilistalla // Bloglovinissa // Facebookissa

23 thoughts on “Pituus, paino ja rasvaprosentti!

  1. Klikatessani postausta auki toivoin ettet oikeasti olisi jakamassa rasvaprosenttia sun muita lukuja koska ihmisten fiksaatio näihin lukuihin on jotenkin inhottavaa ja ahdistavaa. Ne luvut ei ketään muuta ihmisenä suuntaan tai toiseen ja tuottaa vaan liikaa stressiä monelle. Joten peukut hyvästä kirjoituksesta! Ja juoksusta puheenollen, raskaampi ei aina tarkoita hitaampi. Olen itse nyt ~5kg painavampi kuin suurimman osan juoksu urasta mutta vauhdit ei ole hidastuneet yhtään!
    http://www.karhusportscience.com

    Tykkää

    1. Hyvin toivottu Elisa, enhän minä sentään ;)

      Mulle raskas on automaattisesti hitaampi, harmi vaan :/ Raskas olo on nimittäin eri asia, kun painavampi kroppa. Kyllä lihaksikas kroppa on monille helppo käsitellä juostessa, mutta itselleni liika paino on selvästi tuonut hankaluutta juoksuharrastukseen. Joskus kun painoin 47 kiloa, en jaksanut pitää kuntoani yllä, sillä olin niin heikossa kunnossa ja voimat lopussa. Juoksin kyllä paljon, mutta en ollut kunnossa. Minulla ei ollut kuukautisia, iho oli huonokuntoinen ja hiukset putoilivat päästä. Kun taas nostin siitä 5 kiloa ylöspäin, olin elämäni juoksukunnossa. Juoksu oli kevyttä, samoin olokin oli. Nyt taas kun siitä on noustu vielä se kahdeksan kiloa ylöspäin, voin sanoa, että olo on hieman raska ajoittain :D Eli joo, raskas olo on mulle juoksussa huono, voimakas olo saa juoksemaan yhä enemmän. Hiih. :)

      Kauhean sekava selitys, mutta joo, maybe you got my point ;)

      Tykkää

  2. Miten arvasinkin, että teksti on tämäntyylinen.. Hyvä sinä! Myönnän, että itsekin olen yksin niistä joka seurailee toisten lukuja ja mittoja vähän liikaakin. :( Kiitos kun tuot tästä aiheesta vähän eri kuvan ja kirjoitat niin rohkaisevasti. Ehkä voisit kirjoittaa myös laihduttamisesta lisää. Miksi sitä ei kannata tehdä, mitä se on sulle elämäsi aikana aiheuttanut?

    Niin ja hei, en olisi uskonut että painat noin ”paljon”, kun näin sut silloin kerran ohimennen kaupassa, olisin arvannut että painat ehkä 50 kiloa. Eli taitaa sussa olla siellä sisällä lihasta tiiviissä paketissa :D

    Hauskaa sunnuntaita! :)

    Tykkää

    1. Voin hyvinkin kirjoitella aiheesta lisää, itseasiassa luonnoksissa on pitkään ollut teksti siitä, miksi ei pitäisi laihduttaa. Saamasi siis pitää :)

      Hehe, oon varmasti yli 60 kiloinen nyt ja kyllä se ainakin välillä olossa tuntuu. Niin ja salilla, kun jaksaa nostaa yhä isompia painoja.. Lihasta on tullut haalittua ;)

      Tykkää

  3. Oikein hyvä postaus. Itse olin joskus riippuvainen vaa`an lukemasta, mutta tällä hetkellä minua ei edes kiinnosta tietää omaa painoani. Ei se lukema minua muuta tai määrittele. En olekaan varmaan vuoteen käynyt vaa`alla, mikä on vain hyvä. Minulta löytyy myös pituutta sen 164cm ja painoa on varmasti yli 60kg. Peilikuvaan olen nyt tyytyväisempi verrattuna siihen kun painoin 55kg. Rakenteet ovat ihmisillä hyvin erilaisia ja itse näytin tuossa 55kg suoraan sanottuna säälittävältä ruipelolta. Nyt olen kerännyt takaisin voimani ja olo on hyvä. Lihasta löytyy ja se jopa näkyykin. Monikaan ei varmasti edes arvaisi, että minulta löytyy painoa näinkin paljon. Se on vain tiiviissä paketissa. :D Tottakai rasvaakin löytyy, mutta sen olen hyväksynyt, sillä tuossa pienessä painossa ollessani hormonitoimintanikaan ei pelittänyt. Uskonkin biologiseen painoon, joka on kaikilla ihmisillä omansa.

    Tykkää

    1. Sun ajatuksiasi oli kiva lukea! Painolla ei ole mitään merkitystä, ainoastaan ololla on. Paino voi antaa osviittaa lihavuudesta tai vähäisestä painosta, mutta ei sillä sen suurempaa arvoa voi olla. Sinunkin tiivis pakettisi on varmasti todella hyvinvoiva ja kaunis ja tekee todella hyvää, että sain lukea sun todella pitävän siitä itsekin. Kiitos näistä terveistä ajatuksista claire! :)

      Tykkää

  4. Vertailu on kyllä tosi ikävää ja varsinkin tosi kuluttavaa. Me kaikki ollaan muutenkin yksilöitä ja ei kaikki jutut toimi kaikilla samalla tavalla. Ja olisihan se tylsää jos kaikki maailman ihmiset olisi saman kokoisia ja näköisiä.

    Hyvä teksti :)

    Tykkää

  5. Mainio teksti! Liika numeroiden pyörittely ei tee kelleen hyvää.. Musta tuntuu et yksi suurimmista ongelmista on ihmisten suhde ruoan kanssa, joko sitä mätetään liikaa ja vääränlaista tai sitten mennään toiseen ääripäähän et tuijotetaan jokaista suupalaa ravintoarvojen valossa. Ei voi syödä sitä eikä tätä eikä tota ja yhtäkkiä maitokin on saatanasta.. Ja toinen et sit kuikuillaan muiden kroppia ja verrataan sitä omaan, mietitään kuinka itsellä on ”kauheet vatsamakkarat” ja kadehditaan kun toisella on tiukka päkki mut ei huomata sitä et se toinen puolestaan kadehtii sun reisiä kun itsellä on muka ”kauheet sellureidet”.. Musta olisi kiva nähdä mediassa enemmän painotusta siihen miltä TUNTUU, että on hyvä olo sisältäpäin eikä aina niitä julmetun ”täydelliset pakarat näillä kolmella liikkeellä”, ”5 viikossa biksukuntoon” yms juttuja mitä pursuaa joka tuutista. Grr. Olen puhunut! ;-)

    Tykkää

  6. Piti vielä lisätä, että tykkään sun blogista juuri sen takia, että sulla on painotus juuri hyvässä olossa eikä niissä hauiksissa, six packeissä tms!

    Tykkää

    1. Kiitos sullekkin Mirva!! Niin kiva, että saitte hyödyt irti mun tekstistäni ja piditte siitä. Onneksi nykyään se tunne on mediassa yhä enemmän mukana ja siihen aion ainakin itse olla kovasti vaikuttamassa!

      Tykkää

  7. Klikatessani postausta auki en osannut yhtään odottaa tällaista tekstiä, mutta siis ihan älyttömän hyvä kirjoitus, joka tulee monelle varmasti tarpeeseen! Kenenkään ei tarvitse päästä tiettyyn rasvaprosenttiin tai näyttää lehden photoshopatulta mallilta, että voisi ansaita hyväksynnän tai rakkauden – itseltään, koska kukaan muu ei katso kenenkään kroppaa niin kriittisesti kun henkilö itse. Olet varmaan yksi fiksuimmista fitnessbloggaajista! ^_^

    pumppailua.blogspot.fi

    Tykkää

    1. Kiitos Johanna, mahtavaa, että niin moni piti aihetta tärkeänä. Yritän aina tuoda esiin niitä hiljaisia ajatuksia, että kaikilla olisi vain puhetta ulkonäöstä ja luvuista. Kiitos kannustuksesta :)

      Tykkää

  8. Mielenkiintoinen teksti! Tuntuu että olen itsekin sokaistunut vartaloni suhteen, sillä olen laihtunut 15 kiloa. Tuntuu etten näe itseäni saman kokoisena, minä muut näkevät minut. Mikä ihme siinä on että omaan päähän ei saa taottua, juuri sitä että ’kilo sinne tai tänne, ei sillä ole merkitystä’ toivottavasti tämä oman kehon stressaminen loppuu, sillä näin kun sitä ajattelee tuntee itsensä naurettavaksi :D pitäisi siis oppia elämään, niin että tuntisi itsensä hyväksi juuri sellaisena kuin on!! :)

    Tykkää

    1. Suuri kilomäärä eroa entiseen ja silmät ei varmana pysy perässä! Toivottavasti olet ollut todella tyytyväinen itseesi ja tuloksiisi. Ehkäpä ajan kanssa opit huomaamaan, että kun ei ajattele sitä ruokaa ja kehoa liikaa ja antaa vain olla, niin kroppa kyllä pysyy entisellään. Stressi saa ainakin minut vain lihomaan ja syömään enemmän, siksi yritän pysyä maltillisin mielin ja vain olla tyytyväinen. Keho nauttii hyvästä olosta ja se näkyy lopulta myös ulospäin :)

      Tykkää

  9. Myönnän olevani itse sellainen, että vertaan omia lukujani ja vartaloa muihin. Salilla tulee katseltua, että miksi mä en näytä tolta kuin tuo tyttö… ehkä siksi, että hän on teini-ikäinen ja mä 15 v. vanhempi! Ihan tyhmä ajatus haikailla sellaisen henkilön kroppaa, jonka teiniäiti voisi itse olla :) Sama homma, kun ahdistuin, kun luin Fitistä 250-muuttujien esittelyjä. Minun pituisellani mimmillä (ei millään pahalla hänelle, hän näytti oikein kauniilta), jonka laji on kestävyysjuoksu oli prikulleen saman verran lihasmassaa, kun mulla ja mun laji on kuntosali. Sitä vaan alkaa miettimään, että miksi ihmeessä mä jaksan nostaa sitä punttia, kyykätä ja vetää maasta, jos en pääse parempiin tuloksiin kuin kestävyysjuoksija… Tieto lisää tuskaa, niinhän sitä sanotaan ja se pitää hyvin paikkansa muiden lukuja katsellessa! Itsensä rakastaminen sellaisena kuin on ei ole useinkaan niin helppoa, vaikka sitä itse myös muille saarnaan :) Kiitos tästä postauksesta Marissa, yritän itsekin muokata omia ajatuskulkujani esimerkkisi mukaan :)

    Tykkää

    1. Jep, näinhän se mieli toimii. Sitä vertaa ihmisiin, joihin ihan oikeasti ei pitäisi verrata millään tavalla. Ihan jokainen meistä kun on erilainen ja se, että vertaa itseään paljon nuorempaan, on kaikintavoin aivan väärin. Me muututaan iän myötä niin paljon ja samalla kun me muututaan varmasti fiksummaksi, niin keho muuttuu vanhemmaksi. Kenelläkään meistä ei siis voi enää 30 vuotiaana olla kuin 12 vuotiaan vartalo, eikä kyysikymppisenä nyt ainakaan. Näiden asioiden tajuaminen ei aina vaan ole niin helppo, pää kun ei tule sen vanhenemisen mukana. Ja mitä tulee eri lajeihin ja kropan malliin, niin vertailu on osoittanut aivan vääräksi. Pitääkö tulosten olla aina parempia kuin jonkun muun? Riittäisikö, että saa omiin aiempiin suorituksiinsa nähden parempia suorituksia? Kehitys on se, mikä saa ainakin minut paremmalla mielelle. Ei toisten kokoon tai suorituksiin vertailu.

      Tsemppiä Päivi treeneihin! :)

      Tykkää

  10. Loistava kirjoitus täynnnä asiaa! Itse olen viime vuodet opetellut olemaan tuijottamatta vaakaa ja vertaamatta itseäni muihin. Mielenkiintoista on sekin, että miten, joskus ”miljoona vuotta” sitten kuullut kommentit jäävät mieleen ja aiheuttavat edelleen sen, että peiliiin katsoessa näkee ainoastaan jättimäiset pohkeet…. Mutta pikku hiljaa tyytyväisyys itseensä sellaisenaan kun on, alkaa olla vallitseva olotila. Ehkä se näin lähes 40:nä kahden teinitytön äitinä onkin jo suotavaa ;-).

    Tykkää

    1. Tuo on totta. Joku yksi pieni lause, jonka toinen on sanonut huomaamattaan, voi vaikuttaa mielessä vie vuosikausien jälkeen. Tiedän tunteen. Minulle on joistain ruoka-aineista nuorena kommentoitu pahasti ja en voi niitä siksi enää syödä, kun mieleen tulee joka kerta ne samat ikävät sanat ja automaattisesti huono olo. Onneksi niitä ei ole monia, mutta tosissaan ymmärrän mistä puhut!

      Tykkää

  11. <3<3<3
    Kiitos tästä. Tiesin että teillä olisi jokin jippo moisen otsakkeen takana.

    Omaa kroppaa talven laiminlyöneenä, se ja pää sekaisin kaipaa taas oikeaa hyvää oloa, ei sen kestämättömiä ja haitallisia korvikkeita.

    Tarvitsin tämän muistutukseksi, etten lähde väärään suuntaan, tavoittelemaan numeroa tai peilikuvaa kuvitellen, että sitten olisi taas hyvä olla. Päinvastoin. Mun pitää pitää kiinni ensisijaisesti siitä mistä tulee hyvä olo. Ja niin kuin sanoit: keho seurannee perässä.

    Tykkää

    1. Ole hyvä ;)

      Keho seuraa perässä, kunhan olo on sen mukainen. Tsemppiä sulle, välillä me tarvitaan pieni muistutus aiheisiin, jotka kyllä tiedetään mutta mieli ei aina muista. Ihanaa kevättä Selma!

      Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s