Taloudellinen jääkaappi!

Rakastan tavallista arkea. Rutiinit on mun juttuni, kaikki se mitä ne edustaa. Aamun aikaiset heräämiset, jokapäiväinen aamukahvi, lähtö töihin ja loppupäivä meneekin ihan lentäen. Päivät kuluu nykyään niin älyttömän nopeasti. Vanhetessa kai tapahtuu näin, että unohtuu sen arjen vietäväksi? Päivät katoaa alta ja pian onkin varmaan taas jo kesä, vaikka vasta iloitsen tästä ihanasta lumesta ympärillä, jota taas eilen ilmestyi maahan. Niin ja joo, uudesta kodista iloitsen sitäkin enemmän. Samoin uudesta työstäni.

Ensimmäinen kunnon jääkaapin täyttö uudessa kodissa on suoritettu ja siihen ei ihan muutamat kympit riittäneet kassalla. Paljolti yli satkuhan sinne meni ruokaostoksille, mutta kaappiin kannettiin myös aika suuret täytteet ihan perustarpeita. Riittää useaksi viikoksi, kassalla vitsailinkin, että syödään näistä ruoista ainakin kolme viikkoa. Neljä, jos ruvetaan dietille. ;)

Tänään tosiaan aiheena taloudellisuus, jota olen tänä vuonna aikonut miettiä enemmänkin. Eniten ehkä jääkaapin täytössä, mutta myös monissa muissa hankinoissa joita tänä vuonna tulee paljon kun rakenetaan uutta kotia. Kuten kirjoittelin aiemmin, niin en yleensä osta kaappeihin mitään turhuuksia houkuttelemaan, mutta kaikkea terveellistä pitää olla ja paljon. Helppoja välipaloja, nopeaa ruokaa kiireeseen ja sellaisia ruokia, jotka säilyvät hetken jos ei niitä tulekaan popsittua pois samalla viikolla. Vihanneksia (pakasteena sekä tuoreena), hedelmiä, näkkäriä, raejuustoa, rahkaa ja kananmunia. Paljon kananmunia.

Tässä vilkaisu meidän ostoksiin viime viikolta.

DSC_1205

DSC06666

Kuten näkyy, kasviksia riittää ja paljon. Hyvä kun mitään muuta tuli ostettuakaan, kun rohmusin koko kasvisosaston ja pakastealtaan tyhjäksi ;)

Tunnustin yhdessä monen muun kanssa viime viikolla, että käytän pakasteita. Jännitin itseasiassa tosi paljon, että lähteekö ihmiset haasteeseen mukaan. Olikin ihan super mahtavaa nähdä, että niin moni heräsi keskustelemaan aiheesta ja teiltä sai paljon mielipiteitä siitä, miksi pakasteita kannattaa käyttää. Ja niitähän todella kannattaa käyttää! Syitähän löytyi vaikka kuinka paljon ja ilmeisesti moni muukin on huomannut miten paljon edullisempaa on syödä pakasteita. Ei mene esimerkiksi varret hukkaan kuten tuoreversioissa ja pakastepussi on aina valmiina käyttöön nopealla valmistuksella. Eikä muuten pääse nahistumaan, vaikka unohtaisi sinne lokerikkoon useaksi kuukaudeksi. :)

Mulla suurin käyttöaste pakasteiden puolella on parsakaaleissa, hemapassa, pavuissa ja wokkisekoituksessa. (Siis siinä sekoituksessa missä on niitä kivoja rouskuvia vesikastanjoita, hiih. ;) ) Aika paljon vaihtelen vihanneksia, koska yritän syödä muutakin välillä kuin vain yhtä laatua. Jää nimittäin sen parsakaaalin käyttö päälle helposti, kun sitä kerran tekee. Siksi ostankin aina ison kasan erilaisia pakasteita, niin voi valkata aina eri pussin ruoanlaittoon. Olen kyllä vähän kausisyöjä ja nyt matkan jälkeen oon lähinnä syönyt hemapaa ja parsaa. Jos vaikka ens viikolla viimeistään taas vaihtaisin johonkin muuhun? Teiltä tuli suosituksia moneen uuteen laatuun ja yritinkin jo osaa etsiä viime viikon kauppareissulla, mutta silti mukaan tarttui ne kaikista tutuimmat. Lupaan ensi kauppareissulla ostaa jotain uutta ja tuntematonta. Vähän liian rutiineihin kangistunut tämä täti kauppareissuilla ;)

IMG_0559

Ostettiin viime viikon alussa myös varastoon esimerkiksi pinaattikeittoa, iso kasa tonnikalaa ja erilaisia hiilihydraatin lähteitä. Tämän viikon alussa ei tarvinnut kuin käydä täyttämässä uusia maitotuotteita ja vähän uusia lihoja ja tuoretta kalaa. Kaapit pursuaa nääs vieläkin ja näemmä tehtiin hyviä ja kestäviä ostoksia. Mitä nyt kananmunat loppui pian ekojen päivien jälkeen ja mun hemapa pussit, kun söin niitä iltapalaksi kiireessä. Uusi työ on vienyt arjesta melko paljon kaistaa ja usein oon ollut kotona vasta ilta yhdeksältä ja siinä ei ruokaa enää jaksa laittaa. Juurikin se pakastepussi on tullut vipattua kulhoon ja sekoitettua fetan kanssa sekaisin mikrotuksella. Siitä sitten lähes suoraan nukkumaan hullun väsyneenä. Vähän verottanut tämä uuden työn ja muun arjen rytmin hakeminen ja ruoat on menneet kiirreessä uusiksi. Niitä on tullut ”vähän” yksinkertaistettua ;)

Ja koska teillä muillakin saattaa olla kiire näin vuoden alussa, niin tässä resepti todella helppoon ja nopeaan lounaaseen, tai miksei aamiaiseenkin jos maistuu tämäntyyppiset kananmunahösselit aamulla. Parhaiten tämä sopii vaikka evääksi, jos sellaisia tulee napattua mukaan. Mulla tämä on ollut joskus töissä eväänä, kun ei välttämättä tarvitse niin jääkaappia, jos ei ihan koko päivää ole laukussa.

 

Arkinen  helppo munakas

2 kananmunaa

loraus maitoa

pippuri + suola

hemapa tai hemapo (haha, ihan parhaat lyhenteet!)

pala leipää tai näkkäriä

Ei tätä voi kyllä ihan reseptiksi sanoa, mutta antaa mennä nyt kuitenkin. Sen verran helppo kokkaus, että osaa kuka tahansa taavetti saada tällaisen aikaan. ;)

IMG_0594

Laita pala näkkäriä eväsrasiaan tai lautaselle ja päälle pieni loraus vettä. Sekoita munat, maito ja mausteet. Paista omaan tyyliisi. Laita munakas rasiaan leivän päälle ja sulje kansi. Leipä pehmenee munakkaan alla odotellessaan syömistä ja maistuu aivan ihanalta munakkaan kanssa! Noomskis!

IMG_0597 IMG_0594

Taloudellisuus meidän jääkaappiin tulee siis siitä, ettei a) osteta turhuuksia,  b) käydä kaupassa useaan kertaan vaan hoidetaan ostokset kerralla ja järkevästi ja c) valitaan hyvää laatua ja kestäviä tuotteita. Ei aina osteta sitä halvinta, eikä valita tuotteita välttämättä kovin tarkkaan. Kaikkia lemppareita pitää saada ostaan, mutta toki valinnoilla on isokin merkitys. Turhuudet usein saa lompakkoa nopeasti kevyemmäksi, samoin tottakai iso määrä kasviksissa. Niistä en tosin aio luopua, olkoot kuinka kalliita vain. Ja kuten todettu, pakasteet on onneksi edullisia ja niillä ei kukaan pääse köyhtymään liikaa :)

Viime viikko selvittiin pääosin yhdellä kaupassakäynnillä, tällä viikolla toteutuu varmaankin sama juttu. Kaapeissa on säilykkeitä, pakasteita, edullisia hedelmiä ja vihanneksia, isoja purkkeja rahkaa ja raejuustoa ja sitten tottakai paljon kahvia ettei vaan pääse loppumaan. Paljon kaikkea hyvää ja terveellistä ja kerran viikossa ostetaan nameja herkkupäivään jos siltä tuntuu. Nyt oltiin esimerkiksi leffassa sunnuntaina ja siellä tuli syötyä iso pussi karkkia toooosi pitkästä aikaa. Viime kerrasta taisi olla parikin kuukautta. Maistuipa hyvältä pitkästä aikaa! :)

Ja tuli muuten mieleen kahvista. Moni aina valittelee Suomessa kahvin hintaa ja ostaa siksi halvinta Juhla Mokkaa, jotta sen saisi euron halvemmalla. Olen tästä asiasta vähän eri mieltä. Jos kahvilassa yksi kahvikuppi maksaa 2-5 euroa, niin koska 5,50 maksavasta kahvipaketista tuli kallis? Siitä paketista kun kuitenkin keittelee aika monet kupit ja aika hyvää kahvia keittääkin… Siinäpä teille pähkinä purtavaksi näin tiistain kunniaksi! ;)

Miltä sun taloudellinen jääkaappi näyttäisi? Mitä se sisältää kaikkein eniten? Vihanneksia kuten meillä? :)

 

**Yhteistyössä Apetit

 

Seuraa minua // Blogilistalla // Bloglovinissa // Facebookissa

13 thoughts on “Taloudellinen jääkaappi!

  1. Tutulta näyttää! :) Vihanneksia löytyy meidänkin jääkaapista paljon, sitten jauhelihaa, kanaa, kananmunia, maitotuotteita, leivänpäälliset jne. Perussettiä! Mäkin tykkään käydä kaupassa kerran viikossa isommin ja sitten toiset kerrat sellaista täyttöä ja tuorejuttujen ostamista, jos on puutteita. Pyrin olemaan tosi tarkka, ettei ruokaa mee hukkaan ja sitten väännellään kaikenlaisia munakkaita ym. joihin voi tunkea melkein mitä tahansa jämiä! :) Välillä oikein harmittaa, jos huomaan, että joku juttu on mennyt vanhaksi ja jäänyt käyttämättä…arg! Kivaa viikkoa!!

    Tykkää

    1. Meille tää kerran viikossa käyminen kaupassa on ihan uutta. :D Mutta hyvin on alkanut ja oikeasti myös fiksua siinä, että joo rahaa kuluu vähemmän mutta aikaa myös kun ei koko ajan ravaa siellä kaupassa :D

      Munakkaat, nam! Sama juttu täälläkin :) Kivaa viikkoa sinnekin. Pakko pian tulla lukemaan kaikki sulta rästiin jääneet postaukset!!

      Tykkää

  2. Meillä alkoi myös tälle vuodelle vähän samat tavoitteet kun sielläkin. Ollaan yritetty juuri niistä turhista asioista karsia, lisätä taasen vihanneksia. Varmaan hinnassa näkyy edes vähäisesti vaikka ovathan kasvikset kalliita. Ainakin tuoreena.

    Katsotaan saako tätä pidettyä yllä koko vuoden. Ainakin nyt on jäänyt herkut syömättä täysin kun niitä ei kaapissa edes ole houkuttelemassa! :) vaimokin ollut tyytyväinen kun en syö jatkuvasti suklaata. Ehkä tästä mahastakin pääsisi pian eroon :D

    Tykkää

    1. Heh, kiva saada vähän miesnäkökulmaakin aiheeseen! Paljon tsemppejä teille sinne taloudellisempaan vuoteen 2015. Ehkä se masukin siitä vähän keventyy, kun jättää ne turhat pois. Suklaaton vuosi voi tehdä nopeasti kummia ;)

      Tykkää

  3. Opiskelijana tulee kyllä mietittyä tosi paljon etenkin tota ruokapuolta ja sen taloudellisuutta, sattuneesta syystä. Pyrin siis minimoimaan kaiken turhan ja täyttämään kaappia oikeesti täyttävillä ja ravintorikkailla tuotteilla. Hedelmät ja kasvikset (lähinnä kylläkin muutama kilo porkkanaa ja niiden rinnalla pari vaivasta tomaattia tai vähän parsaa.. terveisin porkkanatyttö) vie aika paljon tilaa mun kaapista. Lisäksi sitten vaihtelevia määriä raejuustoa, rahkaa tai maustamatonta jogurttia, reippaasti kananmunia ja yleensä jauhelihaa/seitiä/papuja/tofua tms proteiinin lähdettä. Ja linssejä! Tottakai löytyy myös kaurahiutaleita aamupuuroon ;D Tuo sellainen perus, johon sitten vaihdellen eksyy millon mitäkin. Kyllähän sitä voisi edullisemminkin täyttää jääkaappia, etenkin kun kasvikset on aika hinnakkaita isoja määriä käytettäessä, mutta mieluummin syön ja voin hyvin kuin vähän huonommin. Ja itse ostan paljon kasviksia ja hedelmiä sesongin mukaan, niin onhan sekin jo hiukan taloudellisempaa! Mulla kyllä tulee ruuassa tingittyä aika tehokkaasti, mutta rajansa siinäkin :)

    Tykkää

    1. Opiskelijana onkin tosi tosi hyvä miettiä näitä asioita! Ja varmasti moni miettiikin. Tahdoin siksi itsekin ottaa itseä vähän niskasta kiinni tässä asiassa, kun on tullut osteltua aika vapaalla otteella mitä tahansa. Jos sitä vaikka hetken miettisi vähän tarkemmin ja ostaisi laadukkaampia juttuja, mutta ei silti tuhlaten ihan turhiin asioihin. Käyttäisi sitä kuuluisaa järkeä vähän enemmän siis ;)

      Linssejä mun pitäisikin opetella käyttämään, kiitos muistutuksesta! avuista tykkään ja niitä on aina pakkasessa valmiina :)

      Tykkää

    1. Haha, etkai sinäkin? Jos myönnät olevasi yksi pihisteljöistä, niin voin näyttää sulle pari tapaa säästää vähän lisääkin kuin vain kahvissa.. ;) hähähähä :D

      Tykkää

  4. pakko kysästä yks asia! oot kertonu olevas __hyvän__ kahvin suurkuluttuja. onko joku vakkarikahvimerkki mitä aina ostat vai vaihteleeko mielen mukaan? itse oon tottunu juomaan kotona tummapaahtoa, 3 paahtoasteella yleensä ja jos jollain kaverilla tai kahvilassa saa vaalee paahtoo (lähinnä jotain juhlamokkaa) ni fiilis on ku teetä litkis! joten i feel you tässä kahviasiassa :D

    Tykkää

    1. Noo, mikä nyt lopulta on sitten hyvää kahvia. ;) Ehkä jollekkin vaalea kahvi on se suurin herkku maailmassa, mutta joo, ei mulle. Paras kahvi on tummaa paahtoa, yleensä juon ruotsalaisia kahveja. Tummuusasteelta nelonen on oma lemppari yleensä, vähän kyllä vaihtelee. Pitääkin esitellä teille joskus mun lempparikahvit ja se miten kahvini juon. Juuri tänään puhuttiin kaverin kanssa aiheesta, kun oltiin kahvilla ja kahvi oli kahvilassa ihan ok, mutta ei mitään kovin kummallista. (Maksoi silti 3.90 per kuppi,eli tosi tosi paljon. Sillä kun melkeen saa kokonaisen paketin.) Yleensä siis juon myös kahvia vaikka ei olisi niin parasta laatua, mutta jos on aivan litkua niin on vaikea saada sitä alas. Siksi on ihanaa arjen luksusta kun kotona saa aina kunnon kahvia ja matkoilla usein odotankin sitä omaa kahvia ja ihania aamuja sitä litkien <3

      Huuh.. musta tuntuu, että taidan joku aamu kirjoitella teille kahvista. Siitä löytyy näemmä ajatuksia niin paljon. :)

      Tykkää

    1. harmi Aurora, jäikö osa kommentista pois?

      Mun yks lemppareista on myös Arvidin festvita!! :) Se ja Jacobs kahvi! Molemmat tosi hyviä :)

      Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s