Tunnustan, syön pakasteita!

”Itseasiassa mua alkoi hävettää ne mun omat ajatuksetkin. Se, etteikö muka voisi syödä mitä itse tahtoo ja valita lautaselle juuri sitä mitä tekee milloinkin mieli. Ajattelin, että se ei olisi sallittu ruoka. Liian ravinneköyhää ja mitätöntä. Pakasteesta osittain, osittain muuten ihan tavista. Liian helppoa ruokaa. Ei tarvita mitään kokkaustaitoja ja sitten blogin lukijatkin luulee, että en osaa tehdä mitään itse. Edes pilkkoa. Mikroon ja pling. Lautaselle. Nopeasti suuhun ja nam.”

***

Hah, mikä ihan älytön ajatusketju! Nämä ajatukset juontavat siis pakastevihanneksista ja niiden käytöstä ruoanlaitossa. Eikö se tunnukin olevan välillä todella salattua, että jokainen meistä joskus sujauttaa ruoan joukkoon pussin pakasteita?

Siksi minä nyt kuulkaa ystävät hyvät tunnustan, että minäkin syön niitä. Apetitin Herne-maissi-paprika-sekoitusta nyt ainakin, joka on mun muistikuvieni mukaan se suomalaisen risoton tärkein täyte ja samalla se pussukka, jota ei kukaan näytä enää ostavan. Siksi oon ollut alitajuntani käskemänä hiljaa tästä käyttökokemuksesta enkä ole tosiaan tiedostanut tekeväni niin. Vasta nyt tajusin mitä siitä ajattelen, kun multa kysyttiin Apetitin puolesta, että käytänkö herne-maissi-paprikaa. Ei tarvinnut pohtia, vaan vastasin heti, että kyllä. Seuraavaksi kysyttiin, että myönnänkö julkisesti sen käytön. Jouduin valitettavasti pyörittämään päätäni kieltävästi, sillä ehkä kerran on sujahtanut kuva pakasteista instagramiin, muutoin olen ollut niistä ihan hiljaa. Ei sillä ettäkö sen kieltäisin, mutta enpä siitä kovaan ääneen huutelekkaan. Ja samassa metin, että sekö olisi huono juttu syödä ihan tavallisiakin ruokia. Mutta syönhän mä kanaa ja jauhelihaakin, voiko siitä tavallisemmaksi ruoka muuttua? Mikä vika pakasteissa sitten on, kun niitä aina väheksytään?

DSC05093
#hemapa #ainavoisyodahyvin #hernemaissipaprika

 

Muistatte varmaan kun kirjoitin tavoitteistani koskien arkea ja taloutta? No, tämä yhteydenotto Apetitilta oli siihen tavoitteeseen yksi syy. Heräsin ihan oikeasti miettimään, että miten valitsen ruokani lautaselle ja miten teen ostopäätökseni. Viattomasta kysymyksestä nousi mun mieleen isokin haloo ja mietin päiviä, että miten oikeasti teen valintani ruokien suhteen – Järjellä, vai ottamalla vaikutteita vain ympäristöstä? Seuraanko muiden ostoksia ja valitsen sitä mikä on suosittua? Ostanko joitain tuotteita omasta tahdostani vai siksi, että ne on suosittuja hyvinvointiboomin takia? No, nyt tahdon ostaa oikeasti taloudellisesti ajatellen sellaista ruokaa, joka on edullista mutta myös samalla ravinteikasta.

Tässä koottuna mun syyni syödä pakasteita: 

1. Valikoima. Laajasti erilaisia tuotteita, ympäri vuoden erilaisia kasviksia ja juureksia saatavilla.

2. Nopea tapa saada kiireessäkin ruokaa. Esim. treenin jälkeen väsyneenä en todellakaan jaksa odottaa puoltatuntia jonkun vihanneksen kypsymistä keitinvedessä. Terv. kärsimätön :D Raakaruoka ei myöskään ole mun juttu, ei vaikka se kuinka olisi muotia.

2. Ravintoaineet tallessa. Kun tuote pakastetaan heti poimimisen jälkeen, on siinä kaikki ravintoaineet varmasti tallessa. Samaa ei voi sanoa niistä ns. tuoreista kaupan tuotteista. Ootko esimerkiksi miettinyt, miten kauan yksi omena matkaa ulkomailta kauppaan? Voiko vuoden jälkeen enää olla mitään ravintoaineita tallessa, kun se vihdoin on siellä kaupan hyllyssä ”tuoreena” odottamassa? ;)

3. Edullisuus. Syön todella paljon kasviksia ja koska olen tarkanmarkantäti, niin ihan mielelläni seuraan sitä mihin rahani laitan. En tahdo maksaa asioista merkin tai muodin vuoksi, vaan tahdon toimia järkevästi ja taloudellisesti.

DSC05499
#hemapa #ainavoisyodahyvin #hernemaissipaprika

 

Ja sitten vielä tietenkin yksi reseptipaljastus hemapa-sekoituksen käyttöön. Söin tätä ennen töissä, kun oli saatava nopeaa ja hyvää ruokaa jonka sai alas viidessä minuutissa. Kun olin myymälätyössä pitkään, oli pakko syödä aina työn ohessa ja siinä oli helpointa syödä jotain mikä oli nopeaa ja samalla tietty maukasta. Mausteillahan tietty tulee se maku mukaan helppoonkin ruokaan ja koska ruoan pitää mun makuuni olla kevyttä, niin tämä sekoitus on oikein sopiva kevyt lounas. Tai vaikka välipala. Kaverit töissä vähän nauroivat mun kokkaustaidoille ja siksi oonkin kai ollut ihan hiljaa tästä pakasteiden käytöstä jo pitkään. Mikroruoat eivät kai ole kovinkaan pop nykyään, jos ovat olleet koskaan :D

Helppo ja kevyt lounas:

  • 1 pss hemapaa
  • loraus soijaa
  • pippuria ja paprikamaustetta
  • puolikas purkki fetaa

Avaa kulhoon pussi hemapaa. Laita päälle loraus soijaa, vähän paprikamaustetta ja pippuria. Mukaan voi myös laittaa vettä, niin ruoka lämpenee mikrossa nopeammin ja soijasta ja vedestä tulee ruoalle liemi. Sitten annos mikroon pariksi minuutiksi. Kuuman sekoituksen päälle kumotaan vielä puolikas purkki fetaa ja sitten se onkin ready to eat!

DSC05090
#hemapa #ainavoisyodahyvin #hernemaissipaprika

DSC05089

DSC05093

Ihan älytömän hyvän makuista, kun feta sulaa lämpimien kasvisten päälle ja sekoittaa maut yhteen. Niin namia!

Musta olisi nyt kiva kuulla, että mitä te olette mieltä aiheesta pakasteet? 

Miksi kaupassa pitkään seisseet ja pitkiä matkanneet tuotteet ovat tuoreita, mutta sitten pakasteet jotka on säilötty heti poimimisen jälkeen, ovat muka ns. huonompia? Mulla ei mene jakeluun tämä asettelu ei niin ollenkaan. Meillä kotona on itseasiassa käytetty paljon tuoreita kasviksia kun olen ollut lapsi ja silloin jos tuote on oikeasti suomalainen ja juuri maasta nostettu, on asia iha eri. Mutta kun mulla ei ole omaa parssakaalipensasta, eikä hemapa-puskaa, niin en oikeasti voi tehdä muuta kuin ostaa ne pakasteena. Saan ne edullisesti, eri satojen tuotteita paljon kerralla ja vielä omasta mielestäni tuoreena. Kaupasta löytyy paljon ns. ”tuoreita” tuotteita, jotka ovat oikeasti kannettu laivarahteina ties kuinka kaukaa ja niistä on tuoreus kaukana omasta näkemyksestäni. Siksi pakasteiden käyttö onkin fiksua ja ihan mielelläni teen tälläisen tunnustuksen. Eiköhän jokainen meistä käytä joskus pakasteita, osa varmasti jopa päivittäin.

Tähän juttuun liittyy myös kilpailu! Jos sinäkin olet valmis tunnustamaan, että käytät herne-maissi-paprikaa, niin voit voittaa sillä tunnustuksella matkan! Kiinnostaako?? ;)

Klikkaa siis itsesi tästä kilpailuun!

Näyttökuva 2015-1-1 kello 16.03.17
Kuva lainattu Apetitin kilpailusivulta!

 

Jos löytyy useampiakin ihmisiä, jotka tekisivät tämän saman tunnustuksen kuin minä itse, olisi ehkä helpompi puhua siitä avoimesti. En ole luomutuottaja, enkä ole kasvistarhan omistaja ja tahdon silti syödä paljon hyviä kasviksia. En siis saa päivittäin tuoreita tuotteita omalta pihalta, joten käytän pakasteita. Onko se väärin, kuten usein ajatellaan tai jollain tavalla huonoa ruoanlaittoa? Mielestäni ei ole. Osallistu siis kilpailuun mukaan ja tunnusta sama kuin minäkin!

Käytätkö itse pakasteita ja kuinka paljon? Mitkä on sun lemppareitasi? Ja jos et käytä, niin miksi et? :)

 

**Yhteistyössä Apetit

37 vastausta artikkeliin “Tunnustan, syön pakasteita!

  1. Mä syön varsinkin parsakaalia ihan luvattomia määriä pakasteena :D. Mikään ei oo helpompaa ku hakea 400g pakasteparsakaalia ja tonnikalaa lounaaks ja viskaa nopeesti mikroon duunissa. Lähialepan myyjä jo yks päivä kysy huuli pyöreenä että miks tuore ei kelpaa? No helppouden takii tietenkin! :D

    Tykkää

    1. Tiedätkö, oot niin oikeassa! Tulis myös tosi kalliiksi syödä suuria määriä tuoretta parsakaalia, vielä kun se iso varsikin menee suurimmaksi osin hukkaan. Hyvä me pakasteiden käyttäjät, taidetaan ola helppouden ja taloudellisuuden puolella!! :)

      Tykkää

  2. Käytän pakastevihanneksia monta pussia viikossa. Sadonkorjuu-,maalais- ja aurinkokasvikset on suosikkeja.

    Tykkää

  3. Tunnustan! Käytän paljon pakasteita ja samoista syistä kuin sinäkin :) Enimmäkseen vihanneksia mutta myös kalaa. Esim. lohikuutiot on käteviä olla pakkasessa. Niistä saa helposti vaikka hyvän keiton.

    Tykkää

    1. Onpa kiva nähdä miten erilaisia pakasteita ihmiset käyttää. Mulle kala on jäänyt pakasteista täysin unholaan, mutta ens kerralla aion koluta koko pakastelaarin ja kahmia mukaan niin paljon eri juttuja kun jaksan kantaa :)

      Tykkää

  4. Siis mä voin myös tehdä yhden tunnustuksen… Musta herne-maissi-paprika on niin sairaan pahaa etten saa sitä alas! :Dd Todellakin söisin halpoja ja hyviä pakastevihanneksia, jos oppisin tykkäämään niistä. Mutta siis pakasteherneet.. yök! Ja keitetty porkkana… yök! Mä en tiedä mitään niin hyvää kuin tuoreet herneet, mutta sitten missään muussa muodossa ne ei tähän masuun uppoa! Oon muutenkin huono syömään kypsennettyjä vihanneksia (paitsi kesäkurpitsaa nam!) ja puputan ihan liikaa salaattia, mutta nyt aion opetella! Wokkivihannekset pakasteesta menee joskus jonkun kanan kaverina, mutta kun sielläkin on sitä porkkanaa :D Nyt ensin mun tavoitteena on syödä vähintään kaksi kertaa viikossa parsakaalia, sitten lisään muita kypsennettyjä vihanneksia pian listalle. Hihi! Kivaa loppuviikkoa! <3

    http://annatuulenkuljettaa.blogspot.fi/

    Tykkää

    1. Hahaha! Voi ei, ehkä sun ei sitten oo pakko syödä juuri sitä sekoitusta ;) Näemmä sulle kuitenkin löyty muuta sieltä altaasta. Tiedän monia jotka ei voi sietää noita kasviksia keitettyjä ja mä taas RAKASTAN niitä just sellasina lötköinä ja pehmeinä :D

      Parsakaali on kaikista paras näistä, siinä on niin hullu määrä ravintoaineita, että suosittelen lämpimästi syömään vaikka pelkästään sitä :)

      Tykkää

  5. Kyllä täälläkin kuluu pakasteita aika hyvin. Mielelläni ostaisin aina tuoretta, koska ne maistuu (yleensä) paremmilta, mutta kyllä se pakasteiden hinta välillä vaan vie voiton. Eikä niissä pakasteitten maussakaan nyt mitään valittamista ole, etenkin just joku hemapa on varsin maistuvaa! Ja joo, on siitä nopeudestakin plussaa kiireisinä päivinä. Täytyy myöntää, etten itekään oo hirveesti huudellu käyttäväni pakasteita, jännä kuinka tabu tuo aihe loppujen lopuksi onkaan.

    Tykkää

    1. Tuoreissa on usein tosi hyvä maku, jos ne vaan oikeasti on ihan tuoreita. Monethan saattaa tuoretuotteista olla tooosi vanhoja, vaikka ne siellä ns. tuoreena onkin ;) Mutta oikeassa olet, kunpa ois oma kasvimaa josta sais vaikka tuoreita herneitä ja kesäkurpitsaa :) <3

      On kyllä ihme tabu. En ollut tullut ajatelleeksi koko asiaa ennen tätä yhteistyötä, siksi tää olikin tosi ajatuksiaherättävää ja tärkeä aihe mun mielestäni :)

      Tykkää

  6. Käytän pakastekasviksia melkein päivittäin, juuri helppouden ja nopeuden takia. Suosikkini on parsakaali-kukkakaali-porkkanasekoitus, johon lisään oliiviöljyä, suolaa ja pippuria ja joskus yrttimausteita.

    Tykkää

  7. Mie käytän suht paljonkin pakasteita koska oon niin laiska kokki etten jaksa nähdä hirveästi vaivaa ruoanlaitton eteen :D Viime syksyn aikana lemppariksi nousi juureskuutiot. 1 pss semmosia ja 1 nakkipaketti pannulle ja vähän terveellisempi pyttipannu on valmis pienen hetken kuluttua :) Käytän myös mm. keittojuureksia, hernemaissipaprikaa ja peruna-sipulisekoitusta.

    Tykkää

    1. Laiskuus on ihan okei ;) Koska sitten mäkin oon kyllä tosi laiska, koska ohitan aina kaikki turhat vaiheet jos vain pystyy :D

      Tykkää

  8. Sesongin rehut ostan tuoreeltaan ja leivänpäälliset yms: lanttu, porkkana, salaatti, paprika, tomaatti, kurkku… Mut kasvisten ystävänä ja suurkuluttajana pakasteesta löytyy aina hemapaa, parsakaalta, kukkakaalta, pinaattia, amerikansekoitusta, keittojuureksia, maissia, papuja ja vihannessekoitusta. Eli jep, myönnän käyttäväni, PALJON! :D Eikä muuten tule kalliiksi. Perus lounas (oon ainut joka syö viikonloppunakin lounaan) on täysjyväpastaa + pakasterehuja + tonnikalaa/jauhelihaa/kanaa/seitä. Tai vaihtoehtoisesti pastankin sentit säästän ja käyn pyytämässä naapurin kellarista perunoita! ;-)
    Vaihdoin suurimman osan kasviksista pakasteversioiksi parisen kuukautta sitten ja äiti on huomannut eroja oikeasti kauppalaskuissa :-) Ostanko jäävuorisalaattipussin 1,80e vai ainakin neljä pussia hemapaa/vihannessekoitusta 30-40snt / pss, ei ole vaikeaa arvata! ;-)

    Tykkää

    1. Mullakin tomaatit ja kurkut saa kyllä toistaiseksi pysyä ihan tuoreena ;) Hihi, ehkä samoin osa juureksista, joita käytän kyllä melko harvoin. Käytän paljon samoja pakasteita kun sunkin listalla näkyy, ehkä parsakaali ykkönen kaikista. Ja mietin aika paljon myös edullisuutta, koska salaattkikerä tuntuu joskus todella ylihintaiselta siihen nähden mitä ravintoa siitä saa. Pelkkiä vihreitä lehtiä monilla euroilla :D Nojoo, vaikka varmaan pitäisi syödä monipuolisesti kasviksia, niin nyt oon syönyt hemapaa joka päivä kun jäi vähän levy päälle. :D

      Tykkää

  9. Käytän paljonkin pakastevihanneksia, juurikin noista syistä kuin sinäkin. Suosikkini on yllättäen Apetit kukkakaali-parsakaali-porkkana -sekoistus. Rehut vaan kulhoon ja mikroon, ja herkkuhetki on valmis :)

    Tykkää

    1. Tuo sekoitus on tosi hyvä, ainakin mulle maistuu nimittäin just kukkakaali ja parskaali tosi hyvin :)

      Tykkää

  10. Täälläkin yksi pakastevihannesten kuluttaja!

    Minäkään en ymmärrä, miksi pakasteita niin parjataan. Valikoima on nykyään erittäin laaja – omia lemppareitani erilaiset vihannesekoitukset sekä pakastepinaatti, jota voi heittää melkein ruokaan kuin ruokaan! Minun arkeani pakasteet helpottavat sekä nopeuttavat :)

    Tykkää

    1. Tervetuloa tunnustajien joukkoon, onpa kiva miten paljon teitä löytyi! :)

      Pakastepinaatti on huippu, laitan sitä usein munakkaaseen tai teen lihan kanssa lisukkeen :)

      Tykkää

  11. Mä en kyllä käytä yhtään pakasteita juuri ollenkaan, jos marjoja ei lasketa, mut tää oli ihan mahtava tää postaus, koska nehän ois oikeesti tosi näppärää evästä töihin! Oon ihan tuskissani koittanut miettiä hyviä eväitä, jotka sais nopeeta valmiiks ja suusta alas, mut ideat on loppunu vähän kesken. Pitääpä koittaa pakastevihanneksia joku kerta! 8)

    Tykkää

    1. Mun ideana oli esitellä ens kerralla pari helppoa evästä töihin, jotka voi tehdä pakasteista! Pakasteet on nimittäin siitä hyviä, ettei tarvita jääkaappia, vaan ruoka voi olla laukussakin pitkään kun pakasteet sulaa matkalla ja pitää muun ruoan kylmämä :)

      Tykkää

  12. Käytän tottakai! :D Helppo tapa saada vähän vihreää lautaselle eivätkä ”nähvety” unohtuessaan jääkaapin alalokeroon kuten tuoretuotteille saattaa käydä… köhköh. Hemapasta en kyllä tykkää vaan omia lemppareita on sadonkorjuukasvikset ja amerikansekoitus jotka tykkään nakata uuniin öljylorauksen ja mausteiden kera, herkullista! :-)

    Tykkää

    1. Ah, tuon unohdinkin… Nimimerkillä juuri heitin täältä äidin laatikoista pois ison kasan kasviksia jotka olivat menneet vanhaksi. Kauheeta tuhlausta :( Siksi siis pakasteet on myös tosi hyviä. Löydettiinpä taas yksi uusi syö!! :)

      Täytyy päästä nuo sadonkorjuu kasvikset testaamaan!

      Tykkää

  13. Käytän pakasteita paljon etenkin pakastevihanneksia, katkarapuja, pakastemarjoja- ja mangoja! :) Mun mielestä niissä ei ole mitään vikaa vaan ovat erittäin hyviä, usein hieman edullisempia vaihtoehtoja tuoreille vihanneksille, joista osa tietysti kallistuu Suomessa talviaikaan. Pitääkin kokeilla tota sun hemapa+fetasettiä! Oon niin koukussa fetaan, että voisin laittaa sitä mihin tahansa ruokaan! :D Nam!

    Tykkää

    1. Marjat on kyllä huippuja pakasteesta, koska eihän täällä päin kylmää maailmaa oo jatkuvasti tuoreita marjoja esim. aamupuuroon. Smoothieihinkin ihmiset taitaa viskata tosi paljon juuri pakasteita, mulla lähinnä kuluu mustikat ja vadelmat :)

      Tykkää

  14. Kiitos reseptistä :) Käytän jonkin verran pakastevihanneksia, mutta voisin käyttää vielä enemmän. Suosikkini on sokeriherneet!

    Tykkää

  15. Hemapa on mun lemppari! Tajusin sen kylläkin vasta, kun muutin pois kotoa ja yritin keksiä, miten vois tehä helposti hyvää ruokaa. Laitan sitä melkein mihin vaan, esim. munakkaaseen ja syön sitä jauhelihan kans. Ihan älyttömän hyvää sellasenaankin. :) Ylipäätään tykkään pakasteista tosi paljon, käytän niitä muutaman kerran viikossa.

    Tykkää

    1. Hih, hyvä Jenni!! Mullakin on mennyt nyt joka päivä hemapaa kotiin palatessa. Vähän jääny päälle ja laitan sitä kanssa joka paikkaan :D Munakasta en oo ehtinyt kokeilla, kiitti vinkistä ;)

      Tykkää

  16. Käytän paljonkin pakastekasviksia, kuten myös pakastemarjoja ;)
    Pakastekasviksista suosikkeja on kartanonkasvikset ja wokkivihannekset (classic / thai). Tulee myös joskus ostettua joku peruna/kasvissekoitus ja keittoihin ostan pakastesuikaleita, laatikkoruokiin en ala suikaloimaan parunoita itse…..

    Toki käytän tuoreitakin, mutta pakasteet on helppoja ja käteviä :)

    Tykkää

    1. Wokkivihannekset on ihan huippuja! Varsinkin ne, joissa on sitä vesikastanjaa :D Nams!!

      Ja joo, en syö perunaa tuoreena juuri sen takia, kun en jaksa odottaa sen kypsymistä tai pilkkoa sitä. T. näemmä todella laiska typykkä :D

      Tykkää

  17. Käytän, myönnän ja olen ylpeä siitä! :)
    Pakasteherneitä tulee käytettyä iso pussi jopa viikossa, mutta myös kukka-parsakaali-porkkana-sekoitusta tulee välillä käytettyä pääruoan lisukkeeksi, samoin pinaattia. Pakastekasviksissahan voi näin talviaikaan olla jo paremmat ravintoaineet (tai paremmin tallella) kuin espanjalaisissa, ne ovat nopeita laittaa ja ovat kaikenkukkuraksi hyviä – en siis ymmärrä miksi niiden käyttöä pitäisi hävetä :D

    Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s