Mitä on masennus? Henkilökohtaista pohdintaa masennuksesta!

Mitä on masennus? Kuinka ymmärtäisin läheistäni, joka ei pääse ylös omille jaloilleen? Miksi se ei pääse ylös, eikö se muka voi vain lopettaa ajattelemasta ikäviä asioita? Miksi masennus alkoi, sillähän on kaikki ihan hyvin? Miten joku voi muka surra niin paljon, että ei tahdo enää elää? Eikö se voisi vähän yrittää?

Sanana masennus on jo itsessään todella pelottava. Tuntuu, että ihmiset perääntyy heti, kun aiheesta pitäisi puhua. Nytkin mietin pitkään, että voiko nämä asiat todella kirjoittaa tänne. Ymmärtääkö ihmiset todella, jos kerron rehellisesti miten olen joskus tuntenut. Se sairaus on niin tabu. Ei uskalleta kysyä. Väheksytään. Paheksutaan jopa. Kun jollain on tämä sairaus, voi olla äärettömän vaikea ymmärtää, että kuin se nyt tolleen voi olla huonona. Nousis ylös vaan ja elämä jatkuu. Laiska se vaan on. Ymmärrystä selvästi puuttuu, vaikka masennusta näkyy ympärillä niin paljon, ettei sitä kukaan suostu edes huomaamaan. Kysy keneltä vaan tuttavaltasi, niin jokaiselta löytyy lähipiiristä joku, joka ei voi hyvin. Joku myöntää masennuksen, toinen ei. Ei siitä oikein puhuta suoraan.

En yhtään ihmettele, että viime aikoina on taas puhuttu kaamosmasennuksesta. Onhan tämä nyt jokaiselle tosi vaikeaa aikaa viettää kaikki päivänsä keskellä pimeyttä. Jos on yhtään taipuvainen masennukseen, niin kyllä tämä pimeys sitä ruokkii ja helposti voi tuntua siltä kuin valoa ei olisi enää missään. Väsyttää, uuvuttaa, raivostuttaa, nukuttaa… Ihan normaalia varmasti tosi monelle, ihan ilman sitä taipumusta masennukseenkin. Onneksi näistä tuntemuksista on sentään mahdollista päästä eroon kun vuodenaika vaihtuu. Aurinko ja valo tuo eloa koko Suomeen, moni herää eloon vasta keväällä. Ei kuitenkaan jokainen meistä. Osa jää siihen olotilaan, ei pääse oloistaan ylös. Mieli on edelleen musta ja ulos ei tekisi mieli mennä enää ollenkaan. On vain kodin seinät ja suljettu ovi. Puhelimeenkaan ei välttämättä jaksa enää vastata. Aurinko saa olon jopa pahemmaksi. Miksi sen pitää paistaa, eikö voisi olla vaan synkkää ja voisin maata sisällä yksin?

Nouseminen on vaikeaa. Miksi muka nousisin ylös, kun ei ole mitään tekemistä? Kukaan ei kaipaa seuraani. Miksi lähtisin lenkille, kun en mitään siitä hyödy? En jaksa juosta, kunto on ihan huono. Olen rumakin. Miksi menisin jouluksi kotiin, kun ne vaan katsoo mua kuitenkin pahalla. En ole menestynyt, en ole yhtään mitään. Niillä on parempi ilman mua. Miksi soittaisin ystäville, niillä on aina hauskempaa ilman minua. Ei ne viimeksikään soittaneet mua mukaan. En jaksa kertoa kenellekään, että on tälläinen olo, ei ne ymmärrä. Noloahan tämä on. Pitäisi aikuisen ihmisen pärjätä yksin, muutkin pärjää. Muut menestyy ja on hyviä siihen mihin ryhtyy, minä makaan tässä. Eikä ketäään kiinnosta. Ei mua itseänikään enää. 

DSC04501

Siitä ei muuten uskalla puhua kenellekään. Mustasta mielestä, joka useinkin on kutsuttuna masennukseksi. Oloista, jotka satuttavat niin paljon kantajaansa, että sängystä on vaikea päästä ylös. Ei löydä syytä nousta, ei tiedä miksi yrittäisi enää yhtään mitään. Aivot ei tuota tarpeeksi mielihyvää, eikä mikään saa kasvoille aitoa hymyä. Edes siedettävä olo ei tunnu olevan enää saavutettavissa. Kunpa olisikin sellainen. Eikä sekään vielä kerro masennuksen laadusta, jos joku pystyy hymyillä. Hoitaa asiat kuntoon, tekee kaiken minkä pitääkin. Työt tunnollisesti loppuun, lapset tarhaan ja miehen pyykit narulle. Loput onkin sitten yhtä sumua ja hataria mielikuvia. Ei pysty, ei muista mitä piti tehdä. Niin se muistikin siinä samassa katoaa. Mikään ei oikeastaan tunnu miltään ja tekisi mieli vain nukkua koko ajan. Kenellekään ei silti voi sanoa. Hymyillään vaan ja tehdään kaikki mitä täytyy. Tunnollisesti ja loppuun asti, niin kauan kun on pakko. Toivotaan, ettei kukaan vaan huomaa.

Omalla kohdallani masennus oli peiteltyä, enkä usko kenenkään tienneen siitä niihin aikoihin. Nuorempana olin useamman vuoden vaihtelevasti huonossa kunnossa, mutta ulkopuolelta katselevalle olin iloinen ja onnellinen. Jopa se onnellisin ja suosituin nuori, kuten mulle on joku joskus tullut kertomaan näin jälkikäteen. Hän ei tosiaan nähnyt mun sisimpääni ja osasin peittää sen kaiken hyvin. Kaikki tämä johtui osittain hymystäni. Siitä eleestä, joka harvoin katoaa mun huuliltani, siitä joka on nykyäänkin mulle todella suuri voimavara. Nuorena jo opin sen, että muille ei saa vaivojaan näyttää, vaan pitää pitää leuka korkealla ja voida hyvin. Ainakin näyttää siltä. Kotona sitten synkistelin ja vain olin. Opin kirjoittamaan ja purkamaan oloani paperille. Kaapit täyttyivät runokirjoista ja papereista täynnä synkkiä kuvia. Kuuntelin synkkää musiikkia, suunnittelin miten saisin itsestäni paremman. Jälkikäteen niitä tekstejä ei voi edes lukea, kun tuntuu, että seinät kaatuu päälle niitä katsoessa. Voi sitä surun määrää.

Miten nuori ihminen on voinut olla niin melankolinen? Miten teini-ikäinen on voinut kuvitella, että elämä loppuu siihen, kun oma keho ei kelpaa? Miten olen voinut pitää itseäni niin mitättömänä? 

DSC04504

 

Masentuneena en itkenut itseäni uneen kuten usein sanotaan, vaan itkeminenkin katosi kokonaan. Kun on tarpeeksi voimaton ja loppu, ei kyyneliä enää tule. Tunteet ovat olemattomat, mikään ei oikeastaan tunnu miltään. Kun pitäisi tehdä jotain, ei saa aikaseksi, koska sillä ei vaan ole väliä. Mihinkään ei löydä syytä. Elämiseenkään. Ja nyt jos rehellisiä ollaan, niin minä olen se tyttö, joka on yrittänyt masennusjakson pääteeksi viedä oman henkensä. Onkohan tämä nyt jo liian rehellistä tekstiä? Teini-iässä en tästä kenellekään kertonut, en tahtonut saada muita huolestumaan. Pidin itseäni niin mitättömänä, etten uskonut kenenkään todella ymmärtävän mun sanojani. Kuitenkin kun jo vuosia olin tuntenut olevani turha ihminen koko maailmalle ja vielä syömishäiriökin alkoi viedä multa painon ja voimat samalla, en enää löytänyt keinoja päästä ulos. Seurasi typerät teot itseltäni, sairaalajakso, ja suuri määrä huolestuneita ihmisiä. Pyytelin anteeksi, syytin itseäni, kun tajusin mitä olin tehnyt. Syyttelin itseäni lisää, sillä tajusin miten väärin olin toiminut. Miten itsekäs olin ollut.

Itsekkyyttäkö se oli vai? Niin moni ajattelee ja niin ajattelin itsekin. Mutta kun olen asiaa pyörittänyt mielessäni, olen tajunnut jotain. Se joka tahtoo pois tästä elämästä, uskoo olevansa muille vain suuri taakka. Hän uskoo, että maailma olisi parempi paikka, kun sitä turhaa elämää ei olisikaan. Sillä kertaa siis minua. Uskoin siis vakaasti, että muiden olisi paljon parempi ilman minua. Usko taisi olla väärä, koska tässä ollaan. Tuettuna, autettuna ja helpottuneena. Ei elämä ole ollut senkään jälkeen aina helppoa, kun olen sisäisesti aika melankoliaan taipuva ihminen, mutta kaikesta on selvittävä. Oloista ja erilaisista uskomuksista. Koska omat uskomukset on välillä aika vääristyneitä eikä niitä pidä alkaa kuuntelemaan. Ulos vain ulkoilmaan ja muiden pariin. Yksin synkistely vie helposti voimat ja yrittämisen. Käpertyy helposti liikaa itseensä ja alkaa voida yhä huonommin.

 

Miksi ruoka ei maistu miltään ja tahtoisin vain nukkua koko ajan? Tahtoisin nukkua vuoden putkeen ja herätä sitten kun elämänilo on taas takaisin. Tuskin se olisi, ei mua vaan ole tehty tähän elämään. Turha ja saamaton. Olen laiska ja vain valitan. Sattuu hengittää, kun rintakehä on painunut niin kasaan. Ahdistaa. Välillä itkettää, mutta en saa niitä kyyneliä ulos. Ei tunnu miltään. Se sanoi rakastavansa mua, mutta en usko. Sanoi kauniiksi, vaikka oikeasti olen lihava ja ruma. Valehtelee. Katson koko ajan peliin, enkä näe mitä ne sanoo. Olen musta lammas, en kuulu tänne. En ansaitse ruokaa. Olen lihava. En ansaitse olla tässä elämässä yhtään, muut on paljon parempia ihmisiä. Olen ahne ja inhottava. On olemassa ihmisiä jotka ansaitsevat mun paikkani. Olen valmis luopumaan omastani. Voisinpa antaa sen jollekkin toiselle. 

 

Tämä blogi on mulle todella tärkeä tapa tuoda onnellisia ajatuksia muille nähtäväksi ja jakoon niin, että ehkä joku muukin saa niistä iloa ja elinvoimaa. Tahdon kertoa teille haaveita ja unelmia, jakaa ajatuksiani onnesta. Ihan tosissani uskon siihen, että vaikka kuinka paljon ikävää elämässä olisi, niin kun muistaa ajatella niitä pieniä onnellisia juttuja, ei vaan voi täysin masentua. Monet masennusjaksot silloin joskus kauan sitten, on opettaneet näitä asioista ja olen tajunnut, että jos miettii liikaa yhtäkään surkeaa asiaa, ei voi voida hyvin. On noustava ongelmien yläpuolelle ja nautittava elämästä tässä ja nyt. Siitä mitä on. Itsestäsi, jota ei ole toista. Koska minäkin olen pääosin ollut masentunut siitä syystä, että olen tuntenut olevani turha. En ole löytänyt syytä, että miksi olen tässä elämässä. Olen miettinyt päivittäin, että mikä on tämän kurjan elämän tarkoitus?Olen kyseenalaistanut kaiken sen, mitä minulle on kerrottu. Kehut on kadonneet mielestä nopeasti, haukut painaneet mieltä vuosikausia. Nykyään tiedän ne syyt, olen niitä toitottanut itselleni jo vuosia. Olen löytänyt uusia syitä, keksinyt jatkuvasti erilaisia tapoja tajuta oma merkitykseni tässä elämässä. Olen opetellut ajattelemaan, että olen arvokas ihminen ja mun teoillani on merkitys. Joskus tulen opettamaan ne samat ajatukset ja arvot mun lapsilleni. Jos sellaisia onnistun joskus saamaan. Toivon, että onnistun.

Olen upea, välittävä ja valovoimainen. Niin mulle sanottiin joskus. Lopulta itsekin uskon niihin sanoihin.

DSC04505

Masennus on kamala sairaus, eikä sitä voi sellainen ihminen kai koskaan täysin ymmärtää joka ei sitä ole kokenut. Sekin varmasti vaihtaa muotoaan eri aikoina. Kestettyään pitkään se on varmasti jo kahta kauheampaa. Tunnen ihmisen jolla masennus on kestänyt yli vuosikymmenen ja mua oikeen sydämestä riipaisee, kun en saa häntä nostettua ylös sieltä suosta. Mitä sanon ihmisille, jonka mieli on niin musta, että enää ei pääse ylös? Miten voisin antaa osan omasta ilostani hänelle, että hän näkisi oman arvonsa? Sillä kyllä, hän on upea ihminen. Ei näe omia lahjojaan, omaa välittävää luonnettaan. Omaa karismaansa, joka nostaisi hänet omalla alallaan muiden edelle, jos vain jaksaisi yrittää. Mutta kun hän on menettänyt uskonsa jo kauan sitten. Ja se tuntuu niin pahalta. Tahtoisin voida nostaa hänet ja muut sairastuneet ylös ja saada nauttimaan elämästä. Mutta kun en voi. Se päätös on ihmisestä itsestään kiinni, siitä mihin hän tahtoo uskoa.

Ja tiedättekö mihin masentuneena pitää eniten uskoa? Itseensä. Suhun itseesi ja siihen, että sinä olet tärkeä ja arvokas. Olet sinuna juuri oikeanlainen ja et saa kuunnella muiden sanoja. Et edes niitä omia pahoja sanojasi. Välitä itsestäsi, muuta en voi neuvoa. Muuten et tule koskaan pääsemään ylös sieltä pahasta olosta, etkä opi elämän tarkoitusta. Jos tälle elämälle ylipäänsään on mitään kirjattua tarkoitusta. Jokaiselle se kai on omansa.

Mun mielestäni elämän tarkoitus on nauttia ja olla sinut itsensä kanssa. Sisällöllä ei ole väliä, ei meillä ole täällä mitään oikeaa tehtävää. Pitää yrittää kaikin tavoin saada oma itsensä voimaan hyvin ja tehdä sellaisia asioita jotka saavat aidon hymyn aikaan.

DSC04508

Tahdoin puhua tänään syvällisemmästä aiheesta, sillä tämä on sairaus jota itse olen pitkään sairastanut ja johon koen olevani yhä alttiina. Moni muukin on. Kaikki eivät ole, sitä ei tarvitse pelätä. Tämä on tietyntyyppisten ihmisten sairaus enkä usko, että jokainen voi saada itseään koskaan siihen kuntoon. Onneksi niin. Kiltit, tunnolliset ja helposti liikaa streessaavat ihmiset ajautuvat helpommin tähän tilaan. Ottavat liikaa paineita ympäristöstään ja tahtovat olla kaikessa täydellisiä. Ehkä tunnistit tästä itseäsi tai lähimmäisesi? Onko joku, jossa näet tällaisia merkkejä? Ei ihmekään, tämä on yleinen sairaus. Moni ei sitä heti hyväksy, eikä suostu myöntämään, että edes olisi niin huonossa kunnossa. Sitä helposti häpeää, että voisi tarvita ehkä apua. En itsekään myöntänyt mitään, kun vasta sairaalan sängyssä. Onneksi se ei ollut liian myöhään.

Syksy ja synkät ajat on Suomessa oikein kulta-aikaa tälläiselle sairaudelle ja siksi toivonkin, että me pidettäisiin toisistamme huoli ja varmistetaisiin ettei ainakaan satuteta ketään enää lisää. Masentunut ihminen ei ymmärrä mitä tekee tai sanoo, hän ei tee mitään tahallaan. Masentunut ihminen etsii jatkuvasti valoa ympäriltään, sitä ei vain valitetttavasti enää löydy. Samalla hän etsii myös lisää syitä  masentua, mutta niitä hänelle ei pitäisi antaa. Päinvastoin. Mikäli et pysty millään ymmärtämään niitä tuntemuksia, älä silti väheksy niitä. Masennus on asia, jota en toivoisi kenellekään, eikä se ole asia jota olisi kenenkään helppo ymmärtää. Se voi viedä helposti koko tahdon elää, eikä ole leikinasia nauraa toisten terveydelle. Jos joku vaikuttaa liian surulliselta, alkaa sättiä itseään ja muita kaikesta, niin ehkä tälle ihmisille kannattaa puhua aiheesta. Voisiko häneltä kysyä, että onko ärhentelyihin ja ikävään naamaan jokin syy? Tai jos joku ei näytä näitä oloja ulospäin, mutta vetäytyy ja on yhtäkkiä koko ajan yksin, älä päästä häntä siihen. Älä anna lapsesi käpertyä itseensä, älä anna ystäväsikään. Yksinäisyys on pahin asia masentuneelle, se vie loputkin voimat ja ruokkii sitä turhuuden tunnetta joka siellä taustalla on. Yksinäisyys polttaa meistä jokaisen lopulta loppuun.

Älä jätä toista yksin. Älä, vaikka hän sitä toivoisikin.

Toivon paljon energiaa, lämpöä ja voimia näistä asioista yli pääsyyn ja oman tiensä nostamiseen takaisin sinne valon puolelle! Minä ainakin voin sanoa ymmärtäväni jokaista masentunutta ja tekisin mitä tahansa jos saisin sen tuskan ja kivun pois teidän rinnastanne. Antaisin oman elämäni heti, jos sillä voitaisiin poistaa masentuneet ihmiset koko maailmasta, mutta valitettavasti se ei taida toimia ihan niin. Jokatapauksessa, paljon voimia juuri sinulle siellä, joka taistelet kaiken tämän kanssa päivittäin. Voimia myös teille, jotka olette masentuneen tukena. Ei sekään helppoa ole, vaatii ymmärrystä ja pitkää pinnaa.

Kommentoikaa tähän tekstiin, jos on jotain aiheita, joista haluaisitte lukea lisää. Tiedän, että hyvinvoivaan oloon ja kehoon on pitkä matka, mutta se on varmasti jokaiselle saavutettavissa. Siihen ei ole yhtä tietä, vaan jokainen valitsee omat tapansa oppia elämään onnellisena. Joskus ne ikävät ajat vaan vahvistaa pahaa oloa ja myöhemmin voi jopa paremmin kuin ennen. Näin kävi minullekin. Masentuneena pitäisi voida ajatella niitä pieniä hyviä asioita elämässä ja unohtaa suuret kaavat. Keskity pieneen, keskity olennaiseen. Keskity itseesi. <3

Valoa jokaisen elämään! Voikaa hyvin ja oppikaa arvostamaan itseänne!

Ja mikä tärkeintä, tukekaa toisianne <3

***

Seuraa minua // Blogilistalla // Bloglovinissa // Facebookissa

48 thoughts on “Mitä on masennus? Henkilökohtaista pohdintaa masennuksesta!

  1. Olen ihan sanaton <3 Hieno ja rohkea kirjoitus erittäin tärkeästä aiheesta. Hyvin yrität valottaa masennuksen olemusta, mutta tosiaan vain sen kokeneet, sen ymmärtävät. Musta on mahtavaa, miten sä olet nuoresta iästä huolimatta oivaltanut monta asiaa masennuksen ehkäisyyn. Kerran sairastuttuaan, uusiutumisen vaara on aina olemassa. Siksi on erityisen tärkeää yrittää elää niin, ettei pahenna oloaan, vaan tekee asioita, jotka vahvistaa psyykeä. Olematonta hattua nostan sulle ja samalla itsellenikin <3

    Tykkää

  2. Olipa ajankohtainen teksti. Tykkään blogistasi mutta viimeaikoina on alkanut tuntua että hehkutat kokoajan vaan elämän ihanuutta. Olen tullut ihan kateelliseksi, voiko jollain mennä noin hyvin aina. Sairastan keskivaikeaa masennusta. Minulla olisi kova halu nauttia elämästä, mutta masennus vie voimat. En ymmärrä miksi mieli vain on koko ajan maassa, vaikka elämässäni on kaikki hyvin. Onneksi välillä on parempia kausia ja uskallan katsoa valoisammin tulevaisuuteen. Itsekin piilotan sairauden eikä siitä tiedä juuri kukaan. Kukaan ei usko että olisin yksinäinen, mutta vaikka minulla on kavereita, yksinäisyyden tunne on välillä musertavaa. Yritän nauttia elämän pienistä asioista ja esimerkiksi blogistasi saan paljon inspiraatiota. Uskon, että joskus olen täysin parantunut masennuksesta mutta tie siihen on pitkä.

    Tykkää

    1. Yksinäisyys voi olla paikalla myös vaikka olisi kuinka ison porukan keskellä. Se on tunne, jonka alkuperä lähtee jo aiemmasta, eikä tilanne sitä välttämättä kadota. Itsekin olen ollut todella yksinäinen joskus, vaikka vierellä on ollut monia ihmisiä.

      Kuulostaa tutuilta tuntemuksilta ja vaikka tie tuntuu pitkältä, joku päivä sen olet kulkenut siihen saakka, että edessä on paremmat ajat. Ei kenelläkään voi ikuisesti olla kurjaa, vaan joku kaunis päivä huomaat, että kaikki on paremmin. Toivon kovasti, että se olisi jo pian. Paljon tsemppiä, voin vaan kuvitella miten kamala olo sullakin ajoittain on! Ja ei elämä koskaan ole helppoa, siksi yritän välillä edes kertoa myös tälläisistä vähän ikävemmistä asioista. Ymmärrän fiiliksen, että hehkutan onnea liikaa. Kun sitä vihdoin on saanut, ei siitä oikein osaa olla hiljaa. Tekee mieli jakaa se teidän kaikkien kanssa <3

      Tykkää

  3. Et tiedäkään, kuinka läheltä tämä tekstisi kosketti. Ihan niin, että kyyneleet nousivat silmiin. Sä olet rohkea Marissa. Kiitos että sinun kaltaisiasi ihmisiä on (blogi)maailmassa <3

    Tykkää

  4. Kiitos näistä sanoista, joita lukiessa kyyneleiltä ei voi välttyä. Kiitos näistä rohkeista kertomuksista sekä ihanista kannustuksista. Kiitos siitä, että olet niin avoin ja kannustat myös muita onnellisempaan elämään. Kamppailen juuri samojen asioiden keskellä, joista sinä olet selvinnyt. Toivon, että opin vielä joskus rakastamaan itseäni, hyväksymään itseni juuri tällaisena. Vielä se ei onnistu, mutta ehkä jonain kauniina päivänä. Kiitos sinulle, olet upea ihminen ja aivan mieletön persoona <3 <3

    Tykkää

  5. Kiitos tästä tekstistä, Marissa! Olen itse juuri syömishäiriön selättäneenä nuorena naisena tajunnut olevani erittäin masentunut. Koko ajan on paha olla, itkettää ja olo on yksinäinen. Toki minulla on kavereita paljon, perhe ja poikaystäväkin, mutta en vaan uskalla avata suuta asiastani. Joskus kun itkettää ja tuntuu ettei mikään mene oikein, tekisi mieli vaan sanoa läheisille. En silti vain pysty.. Tää on vaan niin rankkaa ja kurjaa. Kun en tiedä syytä pahaan oloon. :( kiitos tästä kuitenkin, tuli olo, että en oo yksin tän asian kanssa! Haluisin vaan löytää keinon miten tää helpottaisi…

    Tykkää

    1. Et ole yksin, et todella ole. Vaikka ympärillä et näkisikään pahaa oloa, niin sitä varmasti on. Moni peittää olonsa ja voi jopa tuntua helppsti, että se joka on kaikkein masentunein, on melkeinpä onnellisin. Niin sitä vaan pystyy huijaamaan, kun ei tahdo kertoa tai näyttää muille. Siksi ei kannata verrata muihin ja muiden onnellisuuteen. Keskity itseesi ja yritä oppia rakastamaan omaa itseäsi. Hyvä, että oot tiedostanut omat olosi, se jo auttaa siihen, että joku päivä voit paremmin. Paljon voimahalauksia <3

      Tykkää

  6. Tiedän tunteen.

    Meinasin jättää kommentin noihin kahteen sanaan. Tekstisi vetää hiljaiseksi. Itselleni on kaikista vaikeinta juuri tämä pimeä aika, mitä lähemmäs livutaan kohti vuoden vaihtumista. Pystyn samaistumaan ajatuksiisi ja tuntemuksiin. Opeteltu hymy on suojamuurini, joka peittää taakseen todellisen olon.

    Tykkää

    1. Voi tätä meidän suomea. Kunpa olisi vähän valoisampaa, niin ihmiset olisi ehkä edes hitusen onnellisempia! <3

      Tykkää

  7. Hyvä kirjoitus, ei voi muuta sanoa. Ajoitus tälle tekstin julkaisemiselle oli mitä osuvin omaa elämääni ajatellen. Lähipiirissäni olen kokenut sen mihin masennus voi ajaa.. Itsekin olen elämäni aikana kokenut synkkiä jaksoja ja nyt tämän syksyn aikana olen kokenut todella alavireistä, alakuloista, pessimististä ja aikaansaamatonta oloa.. Tämä olotila itsellä on tällä hetkellä monen tekijän summa. Minulle lähipiirissä aikaisemmin ilmennyt masennus opetti silloin, kun olin toiselle tukena sen, että asioiden kanssa ei saa jäädä yksin. Tämän olen yrittänyt muistaa aina silloin, kun mieli on mennyt maahan. Nyt tämän syksyn aikana olen ollut ahdistunut monesta asiasta ja olen joutunut pakottamaan itseni hakeutumaan muiden seuraan, puhumaan ja kertomaan olostani, jotta lähipiirissäni oltaisiin ajantasalla siitä millaisella mielellä olen. Olen itkenyt paljon ja tämä onkin mielestäni se luontainen keino siihen, että olo tavallaan helpottuu.. Nämä asiat ovat vieneet päivä kerralla eteenpäin ja vielä jaksan uskoa siihen, että asiat muuttuvat paremmaksi..

    Kirjoitit loppuun: mikä tärkeintä, tukekaa toisianne! Olen tästä ehdottoman samaa mieltä. Toisistamme välittämällä moni asia muuttuu paremmaksi. Kysytään kaikki toisiltamme mitä oikeasti kuuluu ja muistetaan myös vastata mitä oikeasti kuuluu. Murheiden kanssa ei saa jäädä yksin. Hienoa, että uskalsit avata ajatuksiasi aiheesta. Tekstistä on varmasti hyötyä monelle. Arvostan suuresti rehellisyyttäsi kirjoittaa niin elämän suruista kuin iloista.

    Tykkää

    1. Tosi fiksuja sanoja Sini! Tuli sun puolesta hirmu hyvä mieli, koska harva pystyy ajatella asioita noin pitkälle ja sekin, että yrität pysyä ihmisten seurassa on tosi tärkeetä. Yksinjääminen pahentaa aina tilannetta ja yleensä se tapahtuu melkein väistämättä. Meillä Suomessa kun on ihan normaalia erakoitua ja kukapa sen yhden masentuneen perään soittelisi. No, siinä kohtaa se tukeminen tuleekin kuvioihin. Pitäsii vähän väkisinkin joskus pitää yhteyttä ja seurata sitä kaveria, joka yhtään vaikuttaa onnettomalta. Pitäisi aina muistaa pitää toisista huolta <3

      Tsemppiä sullekin, kiitos kun kävit kommentoimassa omia ajatuksiasi!

      Tykkää

  8. Moikka!
    Tuttuja asioita käsittelet. Jos näin voi sanoa niin, jopa liian tuttuja – koko meidän suvulle. Oon ite sairastanut syömishäiriön, ja masennus on tuttu. Perheessä oli samaan aikaan myös useampi masennustapaus, joten opin peittämään oloni. Minulle on tehty useamman kerran se paperilappu masennustesti, mutta siinä on kovin helppo huijata, jotta ei huolestuta muita. Työterveydessä on aina sanottu, että vaikka mikään ei kiinnosta, ei ole syytä miettiä masennusta, koska olen niin tunnollinen ja saan asiat hoidettua. Se ei kuulema kuulu masennuksen kuvaukseen. Silti en nauti elämästä. Elän täällä päivä kerrallaan ja suoriudun, koska en halua tuottaa perheelleni enempää tuskaa. En oikeastaan edes odota elämältä mitään. En ole koskaan odottanutkaan.
    Luulen jotenkin, että nuorena sairastetusta masennuksesta on helpompi toipua kuin aikuisena. Nuorena ajatusmaailma kehittyy vielä aikuistuessa, ja jos silloin saa apua on sairaus kukistettavissa. Aikuisena ajatuksiaan on vaikeimpi enää muuttaa uusille radoilleen ja masennus voi olla vaikea voittaa.
    En silti usko, että kaikki masentuneet silti ajattelevat, että itsemurha on ratkaisu, jotta muilla olisi parempi olla. Itse ainakin näen asian niin, että minulla on mahdollisuus lähteä täältä pois juuri silloin kuin itse haluan. Kun en enää jaksa. Syömishäiriöön liittyy vahvasti tunne itsensä riittämättömyydestä, mutta masennuksessa taustalla voi olla muitakin vakavia lähtökohtia, jolloin kuoleminen tuo pisteen kaikelle tuskalle.
    Loppuun vielä, että melko hyvin tässä kuitenkin porskutellaan. Elämää tämä vain on, joten ei tätä kannata kovinkaan vakavasti ottaa. Päiviä tulee ja menee, ja me mennään siinä mukana jotenkin.
    Mukavaa joulun odotusta!:)

    Tykkää

    1. Kuulostaa tutulta tuo, että useammalla perheessä on samoja ongelmia. Kyllähän nämä sairaudet kulkee perheen halki, usein ihan suvussa. Enkä nyt tarkoita omaa perhettäni, vaan yleisesti kun mietin niitä ihmisiä joiden tiedän sairastaneen ja heidän sukujaan, niin kyllä se vaan usein seuraa toistaan. Masennus kulkee isältä lapselle jne. :( Muistan myös nuo kaikenmaaiman testit jo nuoruudesta.. mihinkään en uskaltanut oikein vastata kun tuntui liian pahalta sanoa suoraan ne omat tuntemukset. Ei kenellekään voinut ääneen myöntää, että miten paha oli olla. Oli helpompi vaan olla hiljaa.

      Olen tosi kiitollinen itseasiassa siitä, että oon sairastanut nuorena. Aikuisena tämä sairaus on varmasti vielä paljon kyynisempi ja voi kestää pidempään. Paraneminen on vaikeampaa, koska kuten aina, nuorena asioita on helpompi oppia ja niitä on helpompi ottaa vastaan. AIkuisena olet jo muodostanut tietynlaiset mielipiteesi, eikä niitä niin muuteta. Jos on kestänyt kymmenen vuotta masentua, vie helposti saman ajan parantua. Oon siis ihan samaa mieltä sun kanssasi. Ja usein ne jotka masentuu aikuisena, ovat silti jo lapsena voineet osittain huonosti sitä tajuamattaan. Ainakin ne tapaukset joita itse tiedän, voin tietenkin liikaa yleistää tässä..

      Sulle myös mukavaa joulun odotusta. Ihana kuulla, että sulla menee paremmin!

      Tykkää

  9. Todella koskettava teksti. Itsekin olen sairastanut syömishäiriötä ja ollut masentunut, siihen päälle paniikkihäiriö ja pakko-oireita ym. Nyt jo useamman vuoden parantuneena talvet ja pimeä on silti olleet vaikeita ja kaamos on vetänyt mielen matalaksi. Viime talvi oli ensimmäinen, kun alakulo pysyi poissa ja ainakin toistaiseksi myös tämä syksy on mennyt pirteänä :) Itse olen sitä mieltä, että yksi suuri syy tällä hyvälle ololle ja sille, ettei pimeä enää masenna, on säännöllinen ja monipuolinen liikunta. Heti aamusta salilla, tai lenkkipolulla, tai vaikka joogaa kynttilänvalossa ja päivä saa heti energisen ja hyvän alun! Lisäksi ruokavalio on monipuolinen ja terveellinen ja käytän D-vitamiinia suurehkolla annoksella näiden pimeimpien kuukausien ajan, samoin huolehdin omega3:n saannista (molemmat vaikuttaa myös mielialaan). Tietenkin hyvään oloon vaikuttaa sekin, että sairastelut on mennyttä elämää, mutta tietynlainen alttius varmaan säilyy koko elämän ajan, se täytyy vain tiedostaa ja huomioida.

    Tykkää

    1. Hyvä sinä, juurikin nuo asiat pitäisi pitää kunnossa, että menisi edes vähän paremmin! Ravinnolla, vitamiineilla, liikkunalla ja omalla asenteella tehdään jo paljon. Pysyy ainakin osittain ne huonot olot poissa ja pimeys ei niin vaivaa. Kun tekee kaikkensa, voi ainakin yrittää välttää huonoimmat olot. Tulipa hyvä mieli, kun oot saanut apua oloihisi! <3

      Tykkää

  10. Olet kyllä älyttömän rohkea kun uskallat kertoa näin avoimesti vaikeasta asiasta. Voin samaistua niin moniin kuvailemiisi tunteisiin ja taustani on kai aika samanlainen. Onneksi nykyään elämä hymyilee:) On se ihmeellinen tunne kun vuosien jälkeen ”kaikki” on vihdoin niin ihanaa! Voin vihdoin sanoa että olen onnellinen vaikka kaikki ei olekaan täydellistä– eikä sen (tai mun itseni) tarvitsekaan olla.

    http://www.karhusportscience.com

    Tykkää

    1. Kiitos Elisa. Kestihän se hetken julkaista tämä teksti. Ei ollut ihan hetken päätös sanoa noin suuria asioita suoraan, joita ei moni ystäväkään ole tiennyt. Eikä niistä oikein tule puhuttua..

      Ihana kuulla, että sullakin menee todella hyvin. Niin se elämä vaan opettaa <3

      Tykkää

  11. Olet ihana Marissa! <3 Tekstisi kosketti minua henkilökohtaisesti, koska kamppailen tällä hetkellä itse syömishäiriön ja masennuksen kourissa. Sain sanoistasi paljon positiivista energiaa ja puhtia selvitä tästä päivästä. Kiitos sinulle! Aivan mahtavaa, että uskallat puhua näinkin vaikeasta asiasta blogissasi. Toivon tsemppiä niin sinulle, kuin myös muillekin masennuksen tai syömishäiriön kanssa kamppaileville tai siitä selvinneille ihmisille, olette ainutlaatuisia! <3

    Tykkää

  12. Masennus on asia jota ei toivoisi kenellekään. Syömishäiriö ja masennus ovat koetelleet myös minua ja jossain sopukoissa masennus yrittää välillä saada voiton. Masennuksen peittely on onnistunut minultakin jo kauan aikaa. Iloinen ilme ja hymy kasvoilla, sisällä raastaa ihmeellinen tuska. Kiitos avoimesta kirjoituksestasi. Sinun elämäniloinen asenteesi antaa voimia päiviin.

    Tykkää

    1. Paljon voimia sinne, masennus ei ole leikinasia. Kunpa masennus ei veisi voittoa sinusta vaan hymy pysyisi aitona kasvoilla!

      Tykkää

  13. Kiitos tästä tekstistä <3 Mulla nousi kyyneleet silmiin kun luin tätä tekstiä, joten selvästi kosketti ja paljon. Oon kamppaillut niin samanlaisten asioiden kanssa kuin sinä. Erilaisia syömisongelmia ja jonkinlaista masennustakin kait. Tai ehkei sitä voi masennukseksi kutsua.. alakuloisuutta ehkä? Vaikka periaatteessa kaikki on hyvin, niin silti ei tunnu hyvältä. Muilta onnistun kätkemään se juurikin hymyn taakse ja mua monesti sanotaankin hyväntuuliseksi ihmiseksi. Onneksi koko aika meen parempaan suuntaan ja esim. vaa alla käymisen ja kaloreiden laskemisen oon lopettanut ja oon useammin ihan oikeasti hyväntuulinen :) Alan vihdoin olla se kuka oikeasti olen ja itsetunto on noussut korkeammalle kuin ikinä.

    Kiitos ihanasta blogista ja kiitos että kerroit tästä <3

    Tykkää

    1. Kiitos Jonna, kun jaoit omia tuntemuksiasi. Toivon kovasti, että sun ajatukset itsestäsi vielä kehittyy entisestään ja jatkossa mikään ikävä olo ei ota susta otetta. Nautinnollista joulua sulle <3

      Tykkää

  14. marissa. sä sait mut itkemään tän tekstin myötä. tunnistin itteni niin monesta kohtaa.
    mä sairastin masennusta reilut kaksi vuotta ala-asteen lopulla. yläasteella löysin uusia kavereita, ne vei pahan olon pois, olin hetken onnellinen. löysin liikunnan, terveelliset elämäntavat – olin masennuksen myötä altis muille mielialahäiriöille – anoreksia tuli ja vei mukanaan ja masennus tuli uudelleen. kukaan ei huomannut mun pahaa oloa ennenkuin aloin laihtumaan ja syömään en-mitään.
    monet usein kysyy multa (laihduin kesän aikana 13kg, monet eivät koulussa tunnistaneet syksyllä) että oonko mä masentunut, koska oon niin laiha. nykyään voin aidosti sanoa että en ole. ekaa kertaa mun pienen 14-vuotisen elämän aikana voin sanoa et mä en ole enää masentunut. en koskaan sitä sairautta valinnut, ei kukaan valitse, mut se helvetti ja paska jossa sä pyörit ja jos/kun siitä selviät, se on niin kasvattava matka ettei toista ole.
    vaikken ehkä saisi vielä kantaa muiden huolia omieni rinnalla, huomaan heti jos jollain on paha olla ja meen suoraan puhumaan et tahdon auttaa, oon itse käyny saman helvetin läpi ja haluan ettet joudu kokea samaa ja jos koet jo, niin et yhtä syvältä kuin mä. tää on asia jota ei toivo kellekkään!
    oot ihanan pirteä ja rohkea ja annat voimaa, kun jaksat/uskallat kirjoittaa näistä vakavemmistakin aiheista <3 ihanaa joulukuuta sulle! <3

    Tykkää

    1. Voi miten nuori sinäkin oot ollut kun oot sairastanut. Tulee aina nini surullinen olo, kun tajuaa miten moni on jo ihan lapsena huonovointinen. Ei kai enää osata olla lapsia, vaan yritetänä olla aikuisia liian nuorena. Huolehditaan liikaa. Onneksi voit nyt sanoa, että sulla on parempi olo. Tiedän, että ne ajatukset ei välttämättä lähde kovin nopeasti ja niitä voi tulla ajoittain vielä takaisin, mutta ajan kanssa ne katoaa. Työtä se vaatii ja asenne pitää ollaa kohdillaan.

      Kiitos sun kauniista sanoista, muistahan tulla jatkossakin kommentoimaan. Voimia <3

      Tykkää

  15. Moi! Täydellinen kirjoitus. Itse olen pohtinut samaa asiaa blogissani ja mielessäni, vajottuani ehkä taas vähän liian syvälle. Sä olet mielettömän rohkea kun kirjoitat asiasta näin, omalla nimelläsi, omista kokemuksistasi. Vilkaise blogiini jos kiinnostaa. Toivon että sä saisit elää loppuelämäsi ilman tota hirveää kuilua, masennusta <3

    Tykkää

  16. Ihailtavan rohkeasti kirjoitettu! (Luin tämän vasta nyt, kun päivällä ehdin lukea vain tuon uusimman postauksesi.) Mun läheisistä ystävistä aika moni on sairastanut masennusta. Pystyisin heti nimeämään viisi. Että todellakin hälyttävän yleisestä asiasta on kyse! Onneksi ovat jo kaikki paljon paremmassa kunnossa nykyään, kuten sinäkin. Masentuneen läheisenä on pahinta se, kun tuntuu, ettei osaa auttaa. Ettei voi kantaa osaa toisen taakasta. Mutta aina voi sentään olla läsnä, soittaa ja kysyä kuulumisia, pyytää tapaamisiin, osoittaa että välittää.

    Tykkää

  17. Voih, kamppailen juuri näiden tuntemuksien kanssa ja nyt kaamos-aika sitä vielä pahentanut. Mullakin on perheessä samaan aikaan muita masennus tapauksia ja siksi joudun itse nielemään oman pahan olon. Kiitos Marissa tästä tekstistä todella paljon. Annat kyllä voimaa selviytymiseen, kun nään että itsekin olet selvinnyt!

    Tykkää

    1. Tsemppiä jaksamiseen, älä kuitenkaan unohda itseäsi täysin muiden pahan olon rinnalla. Pidä huoli itsestäsi! <3

      Tykkää

  18. Löysin vasta tänään aikaa lukea tän oikein ajatuksella.

    Mieletön teksti.
    Sä oot kyllä yks upeimmista ja rohkeimmista ihmisistä ketä oon koskaan tavannut.

    <3 ja halaus!

    Tykkää

  19. Hyva blogi. Hyva ja tarpeellinen. Ilmeisesti miehet eivat ole koskaan masentuneita, koska eivat kommentoi mitaan blogissa?!
    Kirjoitan ulkomailta siksi tekstistani puuttuvat aat ja oot. Tunnen masennuksen ja jo keski-ikaisena ihmisena tiedan mita kaikkea valtin ja kuinka suuri mutka siita tuli. Ehka takaisin elamanlangalle en loyda koskaa tai ehka olen silla ollut koko ajan. Elama on jokaisen oma juttu ja hienoa niin. Kokemukset ovat kuitenkin monilla ihmisilla samankaltaisia ja sen vuoksi kukaan ei ole yksin eika ole totta etta kukaan ei voi ymmartaa. Kuten Marissa kirjoittaa rohkeasti blogiin, taytyy avautua etta muut voivat kuulla ja osallistua masentuneen ihmisen elamaan.
    Minusta on myos hienoa, etta blogissa on kuvia sinusta.
    Kun olen masentunut mietin ja mietin. Olen kaynyt lapi vaikeita aikoja ja en ole ehka itsekaan huomannut masennustani. Ei kaikki masentuneet sangynpohjalle jaa vaikka minakin haluaisin nukkua valtavasti. Ehka kuullostaa absurdilta, mutta masentunut on myos hyvin egoistinen eika anna kenenkaan tulla lahella todella vaan mieluummin kierii omissa savissaan. Se on myos valinta ja paatos eika vain kohtalo ja koska masentunut uskoo etta ei ole minkaan arvoinen.

    Luojalla on uskomattoman pitka pinna. Jos uskoo etta on huono, ruma ja merkityksen se on hyva. Hyva nimittain, etta uskot. Mita uskot voi kuitenkin olla vaara vaikka olet siita aivan varma. Oletko varma etta olet ruma, huono tai mita vaan. Hae vastausta siihen kauempaa ystavien tai ammattiauttajan avulla. Pida kuitenkin mielessa, etta kaikki olemme luojan lapsia ja saamme erehtya ja saamme apua. En ole pappi enka uskovainen, mutta uskon Jumalaan ja hyva niin. Olen kaynyt lapi monet keskustelut monien ihmisten ja tahojen kanssa, opiskellut psykologiaa, mutta on asioita joita ei voi ymmartaa ja ainoa mahdollisuus on uskoa apuun. Itse en esimerkiksi uskonut, etta voisin saada oman lapsen enka oikeastaan tieda miksi ajattelin niin. Viisi kuukautta sitten minusta tuli 55 vuotiaana kauniin ja terveen tyton isa. Ehka opin vihdoinkin, etta on muutankin tarkeaa kuin oma itseni ja jotakin suurempaa kuin masennus.
    Tsemppia kaikille.

    Tykkää

  20. Löysin tämän tekstisi nyt ja halusin ehdottomasti sen lukea, koska aihe koskettaa itseäni. Minusta on jännä huomata kuinka paljon meillä onkaan yhteistä nyt kun olen tutustunut blogiisi paremmin. Olet äärimmäisen rohkea kun olet kirjoittanut aiheesta näin avoimesti. Tekstisi oli erittäin koskettava. Itse olen sairastanut keskivaikeaa masennusta pian kaksi vuotta ja tunnistin tästä tekstistä paljon itsellenikin tuttuja asioita. Sen kuinka ulkopuoliset eivät voi ymmärtää sitä kuinka joku niin iloinen, onnellinen ja aikaansaava ihminen voi olla masentunut. Myös minä saan kuulla tästä jatkuvasti. Itse olen myös täydellisyyteen tähtäävä ja otan kovat paineet kaikista asioista. Uskonkin että masennukseni sai alkunsa jo lukio aikana, mutta tuli ilmi vasta myöhemmin. Ja siitä saan kiittää miestäni, joka huomasi että en ole kunnossa. Ei sitä halunnut myöntää itselleen että on sairas. Tekstisi oli kerta kaikkiaan pysäyttävä. Itse en ole onneksi noin huonosti voinut kuin sinä ja onkin ihana kuulla että olet selvinnyt vaikeista ajoistasi voittajana. En tiedä mihin minä olisin joutunut ilman apua, mutta nykyisen terapian, lääkityksen ja kuntoutusjaksojen ansiosta voin jo paljon paremmin ja alan myös uskomaan itseeni. Vaikka itseensä uskomiseen on itselläni vielä matkaa jonkin verran. Muistutit hyvin kuinka tärkeää se oikeastaan onkaan :) Hienoa tosiaan, että olit käsitellyt tätä aihetta. Itsellenikin tekee hyvää, että pääsin kirjoittamaan asiasta jollekin joka on kokenut saman. Vertaistuki on kuitenkin erittäin tärkeää.

    Tykkää

  21. Kiitos <3 Tekstisi sai minussa sen pienen kipinän syttymään: pimeydestä ylös. Nyt täytyy vain alkaa toimimaan. Iloa ja Valoa <3

    Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s