Ikuisesti sinkku!

Kuuluisat (ja muutamat naurutkin osakseen saaneet) sanat vuosi sitten menivät jotakuinkin näin:

”Aion olla jatkossa yksin, tää tuntuu tosi hyvältä nyt kun tähän on tottunut. Menee vaan omaa kallista aikaa hukkaan ja joku käyttää sitä hyväksi, että olen liian kiltti. En oo enää kenenkään kanssa koskaan. Sinkkuna on sitäpaitsi tosi kivaa. Oon ikuisesti sinkku!”

No jokainen voi tästä nyt sitten päätellä, että mitä yleensä tapahtuu, kun tekee tällaisia päätöksiä. Jokainen tietää sen sanonnan, että kun lopettaa odottamasta suurta rakkauttaan saapuvaksi, sellainen saapuu eteen väkisinkin. Niin, no juurihan niin siinä taisi päästä käymään omallakin kohdallani. Mies käveli eteen, kun sitä vähiten odotin. Olin lopettanut odottamasta. Viihdyin ihan liian hyvin yksin. Meninpä vielä sille juuri tapaamalle miehellenikin sanomaan nuo otsikon sanat. Sitäpaitsi eihän se tyyppi edes ollut yhtään mun tyyppiseni. Tai siis olihan se varmaan, mutta aivan liian nuori. Nuorempi kun minä ja vielä yli vuoden. Kamala ikäero…

Pah, ikä on vain luku, sanoi järki pään sisällä ja laittoi tuulta purjeiden alle. Ja sitten se vain tapahtui.

Syntyi romanssi.

DSC02104

Tässä kauniissa kuvassa Koh Sametilta Thaimaassa olen ollut jo aivan silmiäni myöten ihastunut. Toisen kasvot olivat mun mielessä jatkuvasti ja mietin, että mitä tapahtuu, kun pääsen pitkältä matkaltani takaisin kotiin. Onko se vielä siellä odottamassa? Nuorempana oli todella vaikeaa lähteä reissuun, kun oli tavannut jonkun kiinnostavan tyypin ja silloin tuntui, että suhde katkeaa sen matkan takia. Ja usein se kyllä loppuikin, koska eihän nyt teini-iässä voi toista odottaa montaa viikkoa. Ja silloin nuorempana sitä vielä tosissaan rakastui ihan hetkessä, luuli heti että tää on tää mun loppuelämäni tyyppi. Elämäni suuri rakkaus.

Niin mulle kävi sitäpaitsi aina. Tapasin kundin ja sitten lähdin useaksi viikoksi jonnekkin matkoille. Yritäppä siinä nyt sitten nauttia lomasta päätäpahkaa rakastuneena tietäen, että se toinen unohtaa sut varmasti. Nimimerkillä kokemusta on siitäkin, että paras ystävä kähveltää poikaystävän loman aikana. Oli aika karvas kotiinpaluu, kun koko elämä oli pistetty ihan uusiksi. Huoh, ehkäpä nykyään jo voin miettiä näitä naureskellen, koska eihän tuollaisissa tempuissa ole ollut mitään järkeä. Paras kaveri on ollut tampio, minä vain hölmö joka olen surrut väärien ihmisten tekoja. Silloin se kaikki oli vain niin kamalan raskasta. Tuntui, että elämä on ohi kun se viisitoista-vuotias pojannulikka ei tahdokaan olla mun kanssani. Ja ystävänkään teot eivät tuntuneet oikeutetuilta. Oh well, ehkäpä nekin kyyneleet on ollut hyvä itkeä silloin pois menneisyyteen. Nyt saa hyvät naurut, kun miettii millaisia nulikoita sitä onkaan kotiin isäpuolen tarkan katseen alle kantanut. Ei oo ihme, että sekin on ajanut ne aika nopeasti pois nurkista. En ehkä itsekään kelpuuttaisi enää samaisia tapauksia ;)

Tällä kertaa tajusin kuitenkin eron teini-iän ja aikuisiän välillä. Tajusin viime joulukuussa, että jos se toinen ei odota mua tämän lyhyen matkan ajan, niin eihän se nyt tosissaan ole sen mun elämäni mies. Ei se vaan voi olla. Ei se voi tahtoa elämää mun kanssani, eikä se voi millään olla se tyyppi jolle mä tahdon kantaa aamiasta sänkyyn seuraavat sata vuotta. Olettaen, että kuolen niinkään nuorena. 

Ja niin mä rennosti otin lomasta kaiken irti ja palasin kotiin pitkän ajan kuluttua toiveikkaana. Vastassa mua olikin odottelevainen mies lentokentällä ja sain heti pitkän halauksen. Tultiin mun luokseni ja jatkettiin elämää. Sen jälkeen herra ei ole tästä kodista poistunutkaan kuin mun kanssani ja nyt muutimme vihdoin yhdessä muualle. Odotetaan uutta kotia, yhteistä sellaista. Voidaan tehdä uudet muistot ja ihan uusi yhteinen elämä.

Täytyy sanoa, että elämä on yhtä hymyä kun ollaan yhdessä. Rakkaudeksi tätä voisi kai kutsua, jos sellaista on olemassa. Näyttääkö se näissä kuvissa sellaiselta?

DSC03871 DSC03873 DSC03876

DSC03869

Joku voisi kai ajatella, että se on lyhyt aika. Tuntenut nyt vasta vuoden muka, eihän ne tiedä rakkaudesta mitään. Joskus se vaan kolahtaa. Siihenkin ihmiseen, joka vielä kovaa vasten muiden väittämiä uhosi, että on ikuisesti sinkku. Kun ei tahdo enää satuttaa itseään, eikä kyllä muitakaan. Ei pitänyt olla mitään tunteita. Piti laittaa aikaa vain itseensä ja siihen, että saa oman elämänsä raiteille. Oikeastaan meni tosi hyvin. Sitten se yksi ihminen käveli eteen ja päätti muuttaa kaiken. Ja voitteko uskoa, että sillekin ihmiselle tuli sanottua ne hupsut sanat tuolta alusta ennen kuvia. Ettäkö olisin sinkku aina. Enkä ainakaan olisi elämääni hänen kanssaan. Pistin vastaan sen minkä ehdin. Yritin kaikkeni.

En ole enää, en ole kai koskaan enää, jos on uskominen tämän hetken oloon ja fiiliksiin. Luottamukseen ja uskoon, että toinen aikoo pitää musta ikuisesti huolen. Mikään ei ole kiveen hakattua, enkä voi tietää mitä huominen tuo, mutta juuri siksi tahdon kertoa tämän tänään kun siltä tuntuu. Tuntuu hyvältä olla välitetty ja sekin, että näin nopeasti on voinut löytää vahvan yhteyden toisen kanssa, tuntuu älyttömän hyvältä. Ei tämä kaikki ole tullut helpolla, eikä jokainen päivä ole ollut siirappista sinfoniaa, mutta jotain sellaista kuitenkin. Me ei riidellä, eikä meillä ole koskaan tylsää. Me tunnetaan paljon ja meillä on paljon haaveita yhdessä. Yksinkin, mutta yhdessä enemmän.

Tässä kaikessa on tärkeintä ne tunteet. Kemia meidän välillä ja se, että vihdoin tunnen jonkun ihmisen arvostavan mua omana itsenäni. Tämä ihminen tahtoo olla juuri mun kanssani, eikä se koko ajan säntäile etsimään jotain muuta ja parempaa. Ei jätä mua yksin, enkä minä tahdo jättää häntä.

Tärkeintä on, että minä olen rakastettu ja minä rakastan.

DSC04163

 

Rakkaudentäyteistä sunnuntai iltaa!

 

43 thoughts on “Ikuisesti sinkku!

    1. Kiitos Tuuli! <3 Ei se varmasti yhtään hullumpi nulikka ole. Ehkä vähän aikuistunut siitä viisitoista kesäisestä. Ehkä ootte kasvaneet niin sopivasti yhteen :)

      Tykkää

  1. Mitä tähän voi sanoa? Jaettu ilo on suurempi ilo! Ihanat söpöläiset, onnea kun olette löytäneet toisenne <3 vaikutatte tosi ihanalta ja sopevalta parilta ^___^

    Tykkää

    1. No näinhän se on. Teiltäkin löytyi ihania rakkauskuvia blogista. Olipa oikea rakkausviikonloppu! ;) <3

      Tykkää

  2. Kääk, ihanaa kun vähän valotit sun ajatuksiasi ja historiaasi tästä aiheesta! :) Antaa ehkä hitusen toivoa itsellekin.. ;D Olisi tietty ihana lukea tarkemminkin kuinka tapasitt jne :) mutta menee tietty aika henkilökohtaisuuksiin, joten ymmärrän, jos jää aiheesta kirjoittaminen vähän pintapuolisemmaksi :)
    Ihanaa jatkoa Teille! :)

    Tykkää

    1. Hih, ehkäpä joskus voisi kertoa siitäkin enemmän. Ei se kovin salaista ole, mutta kaikkea ei tietenkään voi ihan kertoa ;) Katsotaan millaisen tekstin saisin aikaan!

      Tykkää

  3. Ihana postaus, tai siis ainahan onnellinen rakkaus on ihana asia! :) Musta on mieletöntä, miten vaivattomasti ihmissuhteet näyttävät joillakin lähtevän liikkeelle ja kehittyvän (tai siis tietenkään toisten rakkauselämästä ei yleensä tiedä yksityiskohtia, mutta siltä vaikuttaa ulkopuolisen silmin), kun itse ei ole sellaista helppoutta koskaan kokenut, vaan pikemminkin on kokemusta lähinnä aika tuskaisesta ja raastavasta rakkaudesta, mutta niitä asioita nyt en julkisesti halua käsitellä netissä :)

    P.S. Varmaan ootte kuulleet tän ennenkin, mutta tehän olette ihan saman näköisiä! :D

    Tykkää

    1. Hassua, miten en kyllä itse huomaa yhtään yhtäläisyyksiä tuon körilään kanssa. Näköjään teidän muiden silmät on tarkempia ;)

      Ulkopuolisen silmin kaikki on aina tosi helpon näköistä, eikä se oikeasti aina ole sitä. Itseasaissa tästä aiheesta voisinkin kirjoittaa lähiaikoina! Kiitos vinkistä. Stay tuned ;)

      Tykkää

  4. Ihana postaus ja näytätte kyllä niin hyvältä yhdessä! :) Ootte jotenkin saman näköisiä ja eikös silleen sanota aina pareista, jotka ovat luotu toisilleen! :D Tuo pitää varmasti paikkaansa että kun julistaa elävänsä yksin ja unohtaa kaikki miehet, käykin just toisin. Itselläni tuntuu olevan ongelma että kun en ole koskaan seurustellut niin vaikka kuinka yritän olla toivomatta sitä miestä löytyväksi, toivon silti salaa. :D Pitäis jotenkin osata rentoutua ihan kunnolla ja lakata miettimästä!

    Tykkää

    1. Heh, ollaan me kai sitten samannäköisä jos te kaikki sanotte niin :D

      Vahingossa se sullekkin sitten löytyy se ihana kumppani. Unohdut viikoksi muihin aatoksiin ja sieltä se kävelee eteen.. Älä sitten vahingossa kävele ohi, kuten itse meinasin tehdä ;)

      Tykkää

  5. Hah, meikäläinenkin tuossa noin vuosi sitten vouhkasi että nyt riittää miehet ja aion olla sinkku pitkään. (Takana oli katkera ero miljoonan vuoden pariauhteesta) No, kuinkas ollakkaan eräs herra sitten käveli vastaan ja sit tätä tyttöä vietiin. Nyt asutaan onnellisesti yhdessä ja musta tuntuu että tää herra on elämäni mies. :)
    Ps. Ootte söpö pari!
    Pss. Mäkin sillon kun tämän herran ekan kerran tapasin niin julistin sinkkuutani ja sitä etten kaipaa miehiä elämääni.. :D

    Tykkää

    1. Voi kiitos :)) On se hassua, miten uo julistamiset on niin nähty juttu. Pitää alkaa julistaa enemmänkin asioita..kuten. ”oon ikuisesti köyhä, en tahdo yhtään rikastua!”… tulisko sitten väkisin rikkaaksi?? :D

      Tykkää

      1. Joo, täytyypä ruveta hokemaan ”Mä en aio ikinä voittaa lotossa”.. ehkä se sieltä sitten napsahtaa! ;)

        Tykkää

        1. No aivan varmasti!!! :D ps. kiitos muistutuksesta, meenkin kattomaan Veikkauksen sivun jos siellä olis tullut lottovoitto viikonlopulle ;)

          Tykkää

  6. Mäkin täällä ihan liikutuin ja kyynel silmässä luin tätä tekstiä. Awwwws, niin söpöö :’)
    Onnea teidän yhteisiin unelmiin!

    Tykkää

  7. Mitenköhän voisin itsekin päättää, että olen ikuisesti sinkku enkä kaipaa miestä,;D kun toivon vaan niin paljon, että löytyis:-D En kyllä etsi, vaan toivon että tulee yhtäkkiä vastaan:D ehkä jossain vaiheessa loppuu toivominen ja tulee sellanen olo et ei sitte! Ja jospa se sit tulis;D

    Tykkää

    1. Vahingossa sinä sen odottamisen lopetat, älä pelkää. Kyllä se oikea sieltä vielä kävelee vastaan, ennen kun huomaatkaan!! :)

      Tykkää

  8. Me vietettiin juuri viikonloppuna vuosipäivää, neljä vuotta on tullut yhteistä taivalta mittariin. Oma mieheni on muuttanut elämäni täysin; nostanut mun itsetunnon pohjamudista ja kohdellut kuin prinsessaa. Vieläkin tulee perhosia vatsaan hänet nähdessään :)

    Te vaikutatte kyllä kovin onnellisilta myös. Kaikkea hyvää ja ihania arjen hetkiä teille <3

    Tykkää

    1. Kiitos Emmi, eiköhän meille elämä hymyile <3 Kuulostaapa ihanalta sun miehesi. Tuli niin hyvä mieli sun puolestasi!

      Tykkää

  9. Ihanasti kirjoitettu <3 Tuosta viimeisestä kuvasta oikein huokuu onnellisuus. Tulee aina ihan mahdottoman hyvä mieli, kun kuulee jonkun löytäneen juuri sen itselleen sopivan kumppanin. Rakkaus on parasta maailmassa!

    Tykkää

  10. Aaaahh miten ihana teksti! Tuli melkein kyyneleet silmiin. Upeeta, että oot löytänyt tuollaisen ihmisen. <3 Ja ootte niin söpö pari! :) Mä oon niin ikisinkku, mutta tää teksti antoi taas hippusen toivoa, että josko jonain päivänä se oikea herra kävelisi munkin tielleni.

    Tykkää

    1. Voi kiitos, olettepa te kommentoineet kaikki niin kauniisti. Toivotaan, että meidän kaikki unelmat toteutuu <3

      Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s