Mitä jos et enää pelkäisi?

No onko tuorepuurot jo naamarissa? Vai keksittekö ehkä jotain fiinimpää ruokaa näin viikon parhaan päivän, eli sunnuntain kunniaksi? ;) Itse vetelin juuri tyytyväisenä mustikalla maustettua tuorepuuroa ja keitin oikein ekstra paljon kahvia, että jaksaa kirjotella ahkerasti. Nam, että maistuukin taas aamu niin hyvältä!

IMG_5597Oon istunut tietokoneella tällä viikolla erityisen paljon. Ehkä tästä syystä mielessä onkin normaalia enemmän kirjoitusaiheita, kun on tullut luettua paljon erilaisia mielipidekirjoituksia ja artikkeleita. Tahtoisin esittellä teille yhden tosi hyvän kirjoituksen jonka perjantaina luin. Hesarin bloggaaja Maaret Kallio kirjoitti tekstin pelosta ja siitä, että mitä me oltaisiin, jos ei enää varottaisi koko ajan. Muuttuisiko meidän tavat täysin päinvastaiseksi ja osattaisiinko me vihdoin elää? Siis oikeasti elää ilman jatkuvaa pelkoa siitä, mitä joku muu ajattelee tai mitä oma alitajunta ajattelee, että se toinen ajattelee. Kokonaisina ja ehjinä, miettimättä aina muiden reagointia ja muiden sanaa tekoihimme. En tiedä onko teillä kaikilla pääsyä lukemaan Hesarin sivuille, mutta jos on, niin suosittelen käyttämään muutaman minuutin aikaasi ja lukemaan tuon kirjoituksen. Pisti ainakin itseni miettimään montaa asiaa aivan uusiksi. Lainaan tekstiini myös muutaman lauseen, joihin tahdon itsekin kommentoida jotain.

 

”Mitä tekisit, jos et pelkäisi? Lakkaisit olemasta ikuisesti riittämätön ja kokeilisit hetken aikaa kelpaamista aivan vain tuollaisena. Luopuisit laskemasta loputtomia hiilihydraatteja, proteiineja ja sokereita. Lopettaisit juoksemasta maratonista toiseen ja näännyttämästä itseäsi puolikuolleeksi pyrkiessäsi joka kohdassa täydelliseksi ihmiseksi.”

Näitä asioita olen miettinyt itsekin niin paljon, että varmaan voisin pian kirjoittaa aiheesta kirjan. Täydellisyys, mitä se muka oikeastaan on ja onko sitä edes olemassa? Miksi ihmeessä me tavoitellaan sitä jos sitä ei ole? Itse olen luopunut jo aikaa sitten laskemasta yhtään mitään, enkä oikeastaan tahdo enää näännyttää itseäni millään tavoin. En henkisesti enkä fyysisesti. Olikin kiva huomata, että tekstiä lukiessa osaa asioista on jo omassa pääkopassa tullut muokattua parempaan muotoon ja olen onnistunut vanhetessa muuttamaan omia tapojani. On varmasti syntynyt myös uudenlansia pinttymyksiä ja pelkoja, mutta osasta olen päässyt eroon. Veikkaan, että se on myös osittain tämä hyvinvointiboomi, joka vie tätä ajatusta eteenpäin. Että pitää olla armollinen itselleen ja antaa myös niitä vapauksia, ei vain käskyjä ja odotuksia. Ehkä teistäkin monet ovat huomanneet viime aikoina, että myös nauttimalla tulee hyvä olo? Enkä sano, että maratooneissa juoksemalla elämä ei olisi nautinnollista, mutta teksti kuvaakin hyvin sitä, miten niitä maratooneja lähtee helposti tavoitteleemnaa aivan vääristä syistä. Uskottelee tarvitsevansa niitä, vaikka oikeasti voisikin tarvita jotain aivan muuta. Itsensä hyväksynnän ehkäpä? Lämpimän kainalon, johon käpertyä? En tiedä. Mieti sinä, mikä sinulle on liian orjallisesti toimittua ja mikä voisi ehkä olla sinulle parempi tapa hyvään oloon. Ehkä ihan vain se oleminen?

IMG_5605

Meistä ihan jokainen varmasti joskus alentuu siihen, että puhumme asioista liian ylimielisesti ja huomaamattamme arvostelemme ihmisiä, vaikka parempi olisi vain olla ihan hiljaa. Enkä siis sano, ettenkö olisi joskus löytänyt itseänikin tekemästä näin, mutta nykyään yritän kaikin keinoin toimia toisin. Yritän jatkuvasti tunnustella sanojani ja jos huomaan, että puhun jotain väärää, lopetan sen. En tahdo olla se, joka muistetaan vain negatiivisista sanoista ja arvostelusta. Tahdon käyttää energiani muiden kehumiseen ja tehden itselleni samalla paremman olon. Hyvät sanat tekevät hyvää sekä itselleni, että muille. Kehua ei voi koskaan liikaa.

”Mitä tekisit, jos et pelkäisi? Hellittäisit hetkeksi ylimielisestä uhoamisesta ja muiden arvostelemisesta. Päästäisit irti terävästä kriittisyydestäsi ja piikittelystäsi, toisten yläpuolelle nousemisesta? Jättäisit sivuun tietävät ja nöyryyttävät kommenttisi ja uskaltaisit olla hetken vaikka ihan hiljaa toista kuunnellen.

Antautuisit ihmiseksi ihmiselle ja kohtaisit samalla itsesikin inhimillisemmin.”

Jos jollekkin lukijalleni ei vielä ole valjennut, niin olen todella ihmisläheinen ihminen. Olen hirmuisen utelias ja tahtoisin olla jokaisen kaveri. Jo yläasteella ja lukiossa tunsin koko koulun, myöhemmin olen tahtonut aina pitää työkavereitani todella lähellä. Olenkin aina ollut innokas tutustumaan ihmisiin ja koska arvostan ihan jokaista ihmistä, niin onkin helppo luoda kontakteja. Jos alentuu tekemään ihmisistä ennakkoluuloja ja haukkuu jokaista vastaantulijaa, niin eihän pian ole enää yhtään ihmistä jäljellä. Eikä jokaisen kanssa tarvitse ystävystyä, mutta jokaiselle pitää antaa mahdollisuus kertoa itsestään omia sanoin. Jos se joku ei ota sitä mahdollisuutta vastaan, niin anna energiasi toisaalle. Ei kukaan ole liian vaivan arvoinen vaan meidän jokaisen pitää ansaita ihmiset ympärillemme. Ajattelenkin, että meille kaikille on olemassa juuri omanlaisemme ystävät ja ihmiset. Toiset tekevät meille pahaa, toiset ovat meille hyvästä. Ja näitä hyväntekijöitä pitäisi haalia ympärilleen tietenkin mahdollisimman paljon. Yksi jokaiselle sormelle ja varpaalle ;)

Jos joku ihminen ärsyttää sinua niin paljon, että siitä pitää puhua ympäriinsä koko ajan pahaa ja arvostella sen ihmisen toimintatapoja jatkuvasti muille, niin voitko ainakaan kutsu sitä ihmistä ystäväksesi? Voitko kutsua sitä yhtäään miksikään? Pitääkö sun siis oikeastaan puhua edes siitä ihmisestä, jos se ei kuulu sun elämääsi? Puhu mieluummin suoraan kuin että puhut selän takana. Ja jos sulla silti on pisto sydämessäsi, että ehkä olet itsekin toiminut sitä ihmistä kohtaan väärin ja siksi se ihminen toimii niin kuin toimii, niin keskustele asiasta avoimesti. Sano sille ihmiselle suoraan, koska ei se voi sun ajatuksiasi lukea. Itsekin olen toiminut joskus väärin, mutta jo lapsena mulle on opetettu, että suora puhe on aina paras tapa toimia. Suora arvostelu tunteista puhuminen on jokaista kohtaan oikein ja se oikeasti voi jopa kehittää sitä toista ihmistä, kun sanot asioista joista on tarve sanoa. Sanat voi joskus satuttaa, mutta kun ne osaa sanoa oikein, ne myös varmasti kehittävät teistä kumpaakin. Älä pelkää toisen reaktiota, vaan uskalla toimia oikein.

IMG_5598
Näitä naisia arvostan. Puhuvat ihmisistä aina kauniisti ja jakavat hyvää oloa ja positiivisuutta. Kunpa pystyisin olla yhtä hyvä ihminen kuin he ovat <3

”Mitä tekisit, jos et pelkäisi? Tarttuisit viimein elämääsi ottaen siitä napakan niskalenkin. Lähtisit kulkemaan kohti elämääsi, etkä enää siitä poispäin. Uskaltautuisit unelmoimaan ja mokaamaan, yrittämään ja epäonnistumaan. Ottaisit vastuun omasta onnestasi ja lakkaisit alisuoriutumasta vain varmuuden vuoksi.”

Siinä on kyllä niin fiksuja sanoja. Tunnistan tässä niin paljon itseäni ja tiedän, että pitäisi olla paljon rohkeampi. Se, että jatkuvasti pelkää epäonnistumista, ei ole oikein. Pitäisi olla vahva ja avoin, mennä niin pitkälle kun vain ikinä omalla energiallaan pääsee. Pelkäämättä. Itse pelkään kai moniakin asioita ja nämä sanat avasivat sitä tunnetta hyvin. Mitä pelättävää yrittämisessä on? Pelkäänkö että onnistun vai että en onnistu? Onko siinä jotain menetettävää, kun yrittää?

Mitä tekisit, jos et pelkäisi? Kertoisitko yksinäisistä hetkistäsi, pimeistä vankiloistasi? Antaisitko jonkun nähdä kyyneleesi, lääkkeesi, addiktiosi, oksentamisesi, käsiesi tärinän tai pakkoliikkeesi?

Mitä jos olisitkin vain oma itsesi? Jos olisit vain niiden ihmisten kanssa, jotka tekevät siitä mahdollisen, eikä sinun tarvitse piiloutua. Itselleni piiloleikit ovat olleet jo aikaa sitten ohi, enkä enää edes kaipaa vääränälaiseen seuraan. En voisi istua ihmisten välissä, jotka eivät antaisi mulle tilaa hengittää. En voisi olla oma itseni, jos en saisi sanoa jokaista sanaa jota mietin ja nauraa juuri niin kovaa kuin minusta tuntuu parhaalta. Monia minun tapani varmasti ärsyttävät, mutta siinähän ärsyttää. Minua on esimerkiksi kutsuttu monesti tekopirteäksi  ja tekopyhäksi ja ne sanat on tuntuneet todella pahalta. Ihmisten kuullen sanottu, sivallettu syvälle ja yllättäen. Se ei tunnu hyvältä, kun joku päättää puolestasi, että mitä olet ja mitä et ole. Eikö mun ole oikeus itseni päättää, koska saan olla iloinen ja koska en? Ristiriitaista on myös se, että sanotaan, että pitää olla aina iloinen siitä mitä on, mutta sitten ympäristöstä huokuu niin suuri negatiivisuus ja vastarinta, kun todella olen sitä. Olen koko elämäni joutunut taistella sitä vastaan, että en saisi olla niin iloinen kun olen ja hymyni tuntuu satuttavan monia. Se aiheuttaa kateutta, vihaa ja pahoja sanoja.

Tekopirteä. Kamala sana. Ja kun minä tahtoisin vain aina hymyillä hyvää oloani ulospäin. Miksi se tekee toisille niin pahaa? Pelkäävätkö he, että se hymy tarttuu? 

dnLJn2YJJAKpBctSWvTIIXqrRv6NobT6xgTUw26S6mk,eCd3rh1p5pCQQgVxWnPJ1oM71ROicfzBaJne-64OyP4
Hymy ja hyvä olo tarttuu.

Tämä teksti iski jotenkin niin kovaa omaan tajuntaani, että luin sen monesti uudelleen ja jäin pohtimaan pitkään omia ajatuksiani. Oon ulospäin persoonana varmasti aika vahvan oloinen ihminen, mutta totuus on se, että olen aika huono pitämään omia puoliani. Tämä saikin miettimään, että onko se aina pelko, mikä ohjaa tekoja? Onko se pelko, vai vain ajatus, että pitää miellyttää liian monia? Ja onko se miellyttäminen lopulta pelkoa jostain? Että joku suuttuu jos teen toisin? Että joku suuttuu kun olenkin eri mieltä? Niihän siinä usein käy. Pelkään pelätä ja sitten pelkään lisää.

Viimeinen vuosi on tehnyt musta todella varovaisen ja hiljaisen. Olen joutunut katsomaan totuutta silmiin ja yrittänyt tehdä muutoksen asiaan, joka on vienyt musta voimia jatkuvasti enemmän ja enemmän. Olen kuitenkin yrittänyt pitää oman puoleni ja kertonut totuuden, joka ei olekaan ollut jokaiselle se helpoin asia kuulla. Se totuus on kielletty olevan olemassa ja minut on lytätty täysin. Siltikin aion pitää tuntemukseni, siltikin aion olla vahva ja seisoa sanojeni takana. Tämä Maaretin blogiteksti itseasiassa vahvisti mun uskoani vielä lisää, koska en mä tahdo olla pelkuri. Tahdon itse vaikuttaa omaan elämääni ja ohjata sitä oikeaan suuntaan. Tahdon näyttää myös muille, että kun tekee kaikkensa, jotta tulee ymmärretyksi ja saa oikeutta, on puhuttava ääneen. Ei voi juosta karkuun ja piiloutua nurkkaan. Pitää puhua kuuluvalla äänellä ja selvästi, kertoa miten asiat ovat. Pitää sanoa, että minä tahdon ja minä olen oikeutettu. Koska sitähän me kaikki ollaan ja aivan yhtä paljon, oikeutettuja.

IMG_5472

Ootko sä helposti muiden vietävissä? Joudutko jäädä usein jalkoihin? Olen itsekin ollut aina sellainen. Olen kai vieläkin, mutta yritän jatkuvasti päästä siitä ulosMulle eräs tuttava neuvoi vähän yli vuosi sitten, että ”Marissa, pidä puolesi. Älä anna muiden pompottaa sua.” Kun kuulin nämä sanat ihan yllättäen, en kysynyt enempää, koska tajusin hänen tietävän. Kiitin ja halasin. Sanat tulivat juuri oikealta henkilöltä ja tämä henkilö taisi nähdä lävitseni ja huomata asioita, joita en ollut kenellekään kertonut ääneen. Pelkäsin niistä puhua. Pelkäsin, että ne käännettäisiin minua vastaan ja pelkäsin, että mut leimattaisiin heikoksi. Lopulta uskalsin puhua ja kävikin niin, että minua ei uskottu. Tiedän, että tein oikein kun avasin suuni ja puolustin oikeuttani, mutta valitettavasti ihmiset ovat erilaisia ja toiselle oikeudentaju on toinen. Asioista ei tahdota puhua rehellisesti ja kun joku valehtelee, se uskotaan helpommin kuin esille tuotu rehellinen totuus. Sille en voi mitään, mutta ainakin tällä hetkellä voin hyvällä omallatunnolla miettiä, että olen toiminut oikein. Olen rehellinen ja puhun suoraan, jotta voisin itse olla pelkäämättä jatkossa. Hyvä voittaa lopulta, näin yritän ajatella jatkuvasti.

Nämä kaikki ovat vain mun ajatukseni tästä kirjoituksesta. Ensi kerrralla kun sen luen, syntyy varmaan paljon lisää. Mitä ajatuksia sulle heräsi? Pidä ainakin oma puolesi ja ole rohkea. Jos ei kukaan muu ole sitä sulle neuvonut, niin lue tämä teksti uudelleen moneen kertaan ja iskosta päähäsi, että meillä kaikilla on oikeutemme, eikä sitä tarvitse pelätä. Eikä tarvitse pelätä mitään muutakaan, koska itse me teemme oman elämämme ja päätämme, mikä on oikein ja väärin. Ei toisten ennakkoluulot ja odotukset. Vain sun omat tekosi ja sanasi, sun oma rohkeutesi.

”Mitä olisit, jos et pelkäisi? Kenen viereen kaivautuisit? Kenelle et enää soittaisi? Mistä lähtisit ja mitä kohti? Mitä tapahtuisi, jos et enää pelkäisi olla oma itsesi? Naamioitta, valheitta, tekohymyilemättä, suorituksitta?”

Niin. Mitä jos? 

28 vastausta artikkeliin “Mitä jos et enää pelkäisi?

  1. Ihana teksti heti aamun alkuun! Sunnuntaisin joutuu aina odotella uutta luettavaa, mutta suhun voi luottaa, että jopa tänään sai heti aikasin sanoja nenän eteen :D

    Oon tosi pelkuri. Alistun helposti, enkä osaa sanoa ääneen. Tiedän, että välillä puhun ohi suuni ja jopa ystävistäni pahaa, mutta en vain uskalla puhua suoraan. Tuo teksti kyllä sai miettimään. Myös sun sanat. En tahdo olla paha ihminen ja tahtoisin olla rohkeampi. Ehkä tänään puhun suoraan ystävälleni joka on loukannut usein enkä ole osannut sille puhua suoraan. Varmaan pitäisi. On vaan niin pitkä välimatka, että asioita on vaikea sanoa puhelimessa tai viestissä.

    Kiitos kirjoituksesta, lupaan yrittää olla rohkeampi!

    Tykkää

    1. Sunnuntaiset aamut on kyllä parhaita, kun voi istua alas ison kupin kahvia kanssa ja lueskella lempiblogejaan. Kiva, jos olen eksynyt sunkin lukulistalle ;)

      Kannustan puhumaan suoraan, se auttaa sekä sinua, että ystävääsi. Saitko kerättyä rohkeutta? <3

      Tykkää

  2. Mä olen pohtinut näitä ihan täysin samoja asioita. Jos mä en pelkäisi, olisin varmasti esimerkiksi vielä vapautuneempi ihmisten seurassa. En pelkäisi olevani liian tylsää seuraa tai pelkäisi olevani vääränlainen. Mä en pelkää ajatella toisista hyvää, mutta itsestäni mä välillä pelkään ajatella niin. Kun pelkään, mitä toiset musta ajattelevat. Mutta on kyllä monia asioita, jotka jäävät sen pelon ulkopuolelle. Olen ylpeä, kun voin sanoa, että esimerkiksi liikun ihan vain itseni vuoksi – en sen pelon ja ulkonäön vuoksi.

    Sanaton. Ihan mahdottoman ihanasti kirjoitettu.

    Ja kiitos ihanista sanoista. <3 Marissa, sä olet kyllä upea ja suurisydäminen ihminen. Niin onnellinen, että olen saanut ystävystyä sun kanssa. <3

    Tykkää

    1. Voi eiiii, sinäkö tylsä? Ei ikinä. Ymmärrän kyllä sun ajatuksesi, koska oon usein miettinyt ite samaa, mutta onneksi ystävien myötä oon tajunnut, että en mä ihan kamalan tylsä voi olla, kun mun seuraan eksytte aina uudestaan ;) <3 Mutta siis niin, mä tosissani tajuan noi ajatukset ja niiden kanssa painii valitettavan moni, joka ei niitä uskalla edes sanoa ääneen.

      Olet ihana ystävä ja kiitos kun sanoit sen täällä näin kauniisti! Suureen sydämeen mahtuu hyvin yksi Elina, jolla on siellä kiva oma pikkuinen kolo <3

      Tykkää

  3. Hitokseen hyviä ajatuksia. Jälleen. Itse kierin vähän samoissa tunnelmissa juuri tänä aamuna, en tuorepuuron, mutta sen saman ”tutun ja turvallisen” puuron kanssa.

    Itselle epävarmuutta tuo tämän hetkinen treenailu ja laihduttaminen. Haluun päästä pidemmälle, mutta yksin ei enää jaksa ja lähipiirissä ei ole tukijoita. Tai noh, tulokset nähtyään ne on silleen ”hei jes!hyvä!” mutta missä ne on ollu tässä miun matkan aikana ja missä ne tulee olemaan kun haluun jatkaa tätä? Aika kaukana.

    Itse olen aina ollut se joka ”jää muiden jalkoihin” , pikkuhiljaa oon yrittäny päästä siitä eroon ja sanon kyllä omat mielipiteeni melko kärkkäästi. Ajoittain tuntuu, että miun kohdalla pätee ”hyökkäys on paras puolustus”, vaikkei sekään ehkä ole hyvä vaihtoehto. Omien puolien pitäminen vaan on jostain syystä liian hankalaa. Se on tää luonne, ei sitä oikein voi muuttaa. Mutta ehkä siks onkii hyvä miettii noita asioita,mistä kirjoitit. Kaikki ei vaan jaksa aina pysähtyä. Ja miettiä.

    http://sanzureenaa.blogspot.com/

    Tykkää

    1. Hiih, tuttu ja turvallinen kaurapuuro on mullakin täsäs nokan edessä ja kylläpä se lämmittää mukavasti näin kylmänä aamuna! Varpaat ihan jäässä, mikä lie talvi tullut :P

      Mun täytyy laittaa sulle ihan viestiä tästä aiheesta! Alkoi itseasaissa kiinnostaa jutella lisää, koska kuulostaa tosi inhottavalta, että et pääse juttelemaan asiasta enempää. Sullahan pitäisi olla kaikki tuki ja turva matkassa mukana! Oot tehnyt huippuhienoa työtä, toivottavasti itse tajuat sen, vaikka siihen ei moni muistaisi lähteä tueksi mukaan. Itse ainakin suoralta kädeltä voin sanoa, että oot ihan hirmusti tehnyt duunia!

      Laitan siulle viestiä illalla! :)

      Tykkää

  4. Mä oon muiden miellyttäjä. En ole koskaan viihtynyt hirmu hyvin suurissa porukoissa ja tajusinkin vähän aikaa sitten syyn siihen: pienessä porukassa/jonkun kanssa kahdestaan mä vielä pystyn miellyttämään jokaista, koska tiedän, mitä henkilö/henkilöt multa odottaa. Isossa joukossa en taas tunne ehkä kaikkia, enkä osaa ”päättää millainen olen”, on liian monenlaisia odotuksia ja tunnen näin oloni epämukavaksi. :/ Kuulostaa todella karulta näin kirjoitettuna, mut totta omalla kohdallani, ja vähitellen yritän päästä tuosta eroon. Olenkin ottanut käyttöön uuden ajattelutavan: jos mun oleminen/luonne/ylihymyileminen ärsyttää jotakuta, niin se on ihan sama. Niin kauan kuin mä en loukkaa ketään, mä saan olla oma itseni, ottakaa tai jättäkää :)

    Kiitos ajatuksia herättävästä kirjoituksesta ja pirteetä alkavaa viikkoa <3

    Tykkää

    1. Et ole ajatustesi kanssa yksin, tiedän että hirmu moni ajattelee samoin. Itsekin joskus, kun eksyy sellaiseen seuraan, jossa ei voi niin vahvasti olla oma itsensä. Kun ympärillä on uudet ihmiset ja joutuu miettimään minkä kuvan itsestään antaa. Onneksi näin vanhemmiten on oppinut, että vain omana itsenään ovi olla ja ihmiset sitten hyväksyy tai ei. Eihän me voida kaikkia miellyttää, vaikka toki niin tahtoisin itsekin tehdä aina. Miksei kaikki voisi vaan tykätä musta ja susta, onpas tylsää ;)

      Hyvä asenne, yritä pitää tuo! Älä anna muiden muuttaa sun luonnettasi ja sitä, miten itsesi tahdot muille esitellä. Ole oma itsesi :)

      Kiitos mermeri! :)

      Tykkää

  5. Ihana kirjoitus! <3 Mulle heräsi niin paljon ajatuksia etten oikein osaa muodostaa niistä lauseita. Mä en oikein osaa puhua vaikeista asioista suoraan. On helpompaa olla kiva kaikille, tekohymyillä, ottaa se paska niskaan ja avautua jollekin muulle siitä pahasta olosta (ja ikävästä tyypistä). Vaikka olis varmasti hyödyllisempää sanoa suoraan sille, jolle sitä sanottavaa olisi, jos vaan uskaltaisi. Pitäis muutenkin lopettaa pyytelemästä anteeksi omaa tapaansa olla ja luottaa itseensä enemmän, tavoitella rohkeammin sitä mitä haluaa. Kiitos tästä herättelevästä alusta sunnuntaiaamuun, tulevalla viikolla aion olla rohkeampi! :)

    http://annatuulenkuljettaa.blogspot.fi/

    Tykkää

    1. Lähimmät ystävät saa kyllä kuulla kaikkein eniten. Eikä vaan niitä ilosia asioita ;) Kunpa sullekkin tulisi tästä rohkea viikkoa ja osaisit olla juuri se mitä olet ystävillesikin, aito ja ihana. Tai siis sellaisena minä sut ainakin näin, mitä nyt kuvista olen katsonut. Ehkäpä oot onnistunut muakin huijamaan, mutta enpä usko ;) Hihi. <3

      Tykkää

  6. Luin tämän kirjoituksesi kolmeen kertaan ja viimeisellä lukukerralla kyyneleet valuivat poskia pitkin. Tämä osui ja upposi. Liian kauan olen pyrkinyt miellyttämään kaikkia muita ja saanut tyydytystä siitä, että nyt kaikilla on hyvä olla ja olen onnistunut miellyttämään kaikkia. Paitsi itseäni. Muiden ihmisten talutushihnassa kulkeminen on todella raskasta kun sitä on tehnyt yli 20 vuotta. ”Mitähän toikin musta ajattelee?” ”Oonkohan mä nyt tarpeeksi hyvä ystävä/tyttöystävä/työkaveri ym.?” Olen ehkä tiedostamattakin pyrkinyt pois kyseisestä ajatusmallista ja nykyisin uskallan olla avoimempi, rohkeampi, oma itseni. Tekstisi luettuani tajusin, että olen kyllä jo jonkin verran ”viisastunut” (kai vuosien karttuessa = elämänkokemus ym.) ja alkanut elämään tätä elämää itselleni. Mutta nyt päätin, kiitos tekstisi, että tänään olen minä, tässä hetkessä omien ajatusteni kanssa. Teen tästä elämästä omani näköisen enkä sellaista, mitä muut ehkä olettavat sen olevan. Kiitos Marissa. Taas.

    Tykkää

    1. Vuodet kai opettaa eniten, en itsekään osaa keksiä muuta syytä sille, että miksi nykyään on helpompi olla oma itsensä. Ei vaan jaksa samalla tavalla miettiä, kun on nähnyt jo ettei joillekkin ihmisille kelpaa yksinkertaisesti mikään. Turha siinä onkin yrittää, antaa vaan olla. On oma itsensä ja tovoo, että muut sitä ainakin arvostaa.

      Tsemppiä omiin ajatuskiin, omanaitsenäsi olemiseen ja rohkeuteen! <3

      Tykkää

  7. ”Eikö mun ole oikeus itseni päättää, koska saan olla iloinen ja koska en? Ristiriitaista on myös se, että sanotaan, että pitää olla aina iloinen siitä mitä on, mutta sitten ympäristöstä huokuu niin suuri negatiivisuus ja vastarinta, kun todella olen sitä. Olen koko elämäni joutunut taistella sitä vastaan, että en saisi olla niin iloinen kun olen ja hymyni tuntuu satuttavan monia. Se aiheuttaa kateutta, vihaa ja pahoja sanoja.

    Tekopirteä. Kamala sana. Ja kun minä tahtoisin vain aina hymyillä hyvää oloani ulospäin. Miksi se tekee toisille niin pahaa? Pelkäävätkö he, että se hymy tarttuu?”

    Tää kosketti mua. Siks, että mietin ihan just tota samaa hyvin usein. Mä haluan näyttää ulos päin hyvän olon hymyilemällä. Hymy tarttuu.

    Tykkää

  8. Kerran, eràs minulle tuntematon nainen sanoi minulle nàin: ” Sinà olet kyllin hyvà juuri sellaisena kuin olet. Mità sillà on vàlià, mità muut sinusta ajattelevat. Et ehkà ole jossain tietyssà haluamassasi asiassa taitava, mutta sinulla on muita arvokkaita kykyjà. Osaat ehkà valmistaa ihania kakkuja, osaat liikuttua, olet herkkà…”. Nàmà sanat jàivàt mieleeni ja olen saanut niistà paljon lohtua esimerkiksi sellaisina hetkinà, kun olen tuntenut itseni ”kalaksi kuivalla maalla”, erilaiseksi, arvostelun kohteena olluksi. Tai hetkinà, jolloin olen kokenut olevani huono ihminen, huono àiti, huono vaimo jne. Mità tulee pelkoon, pelkààmiseen… Sitàhàn se on; jatkuvaa taistelua itsensà kanssa. Ehkà joskus on vain hypàttàvà tuntemattomaan, oltava rohkea seurauksista vàlittàmàttà, luotettava siihen, ettà asiat jàrjestyvàt. <3

    Tykkää

    1. Tosi kauniisti sanottu! Hyvä, että sulla jäi sen sanat mieleen ja ihan oikeasti yrität miettiä niiden sisältöä. Et ole huono missään, olet varmasti vain epävarman ja haet paikkaasi. Vaikutat hirmu välittävältä ihmiseltä ja sen sinusta pitäisi näkyä muille. Pysy rohkeana ja mieti näitä asioita mitä sulle sanottiin, koska ne ovat ihan totta. Olet juuri hyvä tuollaisena kun olet!

      Tykkää

      1. Juuri noin! Olen epàvarma ja eriyisesti tàllà hetkellà haen uudelleen paikkaani! Luit suoraan rivien vàlistà! Olet varmasti hyvin intuitiivinen ihminen! :)

        Tykkää

        1. En tiedä mitä olen, mutta usein kommenteista paistaa läpi tietynlaisia ajatuksia. Ihanaa myös kun kommenttoitte monet usein, niin pystyy miettiä teitä jo ihan ihmisinä, eikä vain yhtenä kommenttina. Kiitos sullekkin, kun olet käynyt täällä jo usein juttelemassa :)

          Tsemppiä!

          Tykkää

  9. Pillitän täällä kun luin näitä sanoja! Oon niin usein joutunut peittämään iloni ja ympärillä on vain negatiivisia ihmisiä. Joudun olla hiljaa, koska pelkään ihmisten reagointia. Hymy on pahasta, liian monelle. Ei ne muut sitä kestä. Mikä siinä on ettei voi yhdessä iloita? Tuntuu pahalta.

    En saa sanoja ulos. Luulin olevani yksin ajatusten kanssa. Kiitos!

    Tykkää

    1. Et ole ajatustesi kanssa yksin, harva meistä on. Hymy on paras lääke kaikkeen, siksi on vaikea ymmärtää ihmisten reagointia. Ehkä heillä on liian katkera asenne elämään, liikaa pahaa oloa.

      Paljon hymyä sun elämääsi <3

      Tykkää

  10. Kiitos tästä tekstistä. Vaikutat niin symppikseltä ja hyväntahtoiselta ihmiseltä, et todellakin haluaisin tutustua suhun jos mahdollisuus olis joskus! :)

    Kyllä, minäkin oon monesti se porukan vaimein ääni.. On pitäny opetella että saa jossain tilanteissa oikeesti suunsa auki, miten vaikeeta se voi olla?! Pelkää ja miettii liikaa mitä muut on sitte mieltä. Nykysin kun tiedostan aika hyvin keittenkä seurassa voin olla oma itteni ja vapaa hengittämään, niin huomaan sen kontrastin selkeesti miten toisenlaisessa seurassa pingotan kokoajan.. Puhe on väkinäistä, ajatustenvaihto kaikkee muuta kun sellasta kun toivosin.

    Itelläni on tällä hetkellä elämässä sellanen tilanne, et hyppäsin suoraan kohti tuntematonta, vaikken tienny miten käy :D Erittäin suuria elämänmuutoksia.. Tuli tilaisuus ja aattelin et nyt on ”my time to shine”, niinsanotusti, eli nyt tartun tilaisuuteen ja toteutan unelmani! Uskon et maisemanvaihdos ja monimuu tulee tekemään todella hyvää. Tälläkin hetkellä moni asia on edelleen auki ja vielä on suuri työ edessäpäin mutta jotenkin kun on päättäny tehä ite elämänvalintoja ja tietää mitä haluaa, on luottavainen fiilis et asiat järjestyy. Tästä oon ilonen :) Tulipa pitkä sepostus mutta joo aihe on mielenkiintonen ja monelle varmasti osuva :)

    ps. keeps on smiling!! älä anna niiden viedä sun hymyäs! sulla on OIKEUS hymyillä, eikä muilla oo oikeutta viedä sitä. aivan kaameeta jos maailma on sellanen et ”koska mulla ei oo hyvä olla, ei muillakaan saa”. ei me vaan voida eikä pitemmän päälle jakseta elää semmosta elämää jossa annetaan toisten liikaa sanella ollako onnellinen vai onneton, hymyillä vai itkeä. joten jatka ihmeessä positiivisuutta ja aurinkoisuutta <3 sitä tarvitaan.

    Tykkää

    1. Hih, kiitos. Moikkaa ihmeessä, jos joskus törmätään :)

      Sua varmaan jännittää todella paljon, kun on paljon uusia asioita edessä. Mulla on vähän sama tilanne nyt syksyllä, joten tosiaan tiedän, miten pelottavaa sen on, kun joutuu jännittää ja odottaa, että mitä kaikkea se elämä tuokaan. Ei oo enää tuttua ja turvallista johon turvautua, vaan pitää ottaa vastaan se uusi jännä mikä edessä odottaa. Tosi paljon tsemppiä sulle kaikkeen uuteen! Ihan alkoi itseäkin tässä jännittää, kun heti aamusta alkoi miettimään näitä asioita :)

      Kiitos sun sanoistasi, en tosiaan aio luopua omasta asenteestani ja hymyä ei kadoteta helpolla. Kyllä se hetkittäin hyytyy, kun huomaa ihmisten kylmyyden ympärillä, mutta onneksi on olemassa myös niitä hyviä ihmisiä joiden takia se hymy vain kasvaa.

      Hymyä sun elämääsi!

      Tykkää

  11. Luin tän tekstin jo eilen, mutta en osannut heti kommentoida kun olin niin sanaton, olen edelleen, mitä tähän voisi enää sanoa kun sanoit jo niin paljon <3 Todella hyvä kirjoitus, johon pystyin niin samaistumaan…

    Monista peloista on päästy eteenpäin, mutta vielä ne jotkut pelot joskus hiipivät mieleen, yksin jääminen, itsensä nolaaminen, sitä ettei itsestä pidetä….. Joskus nuorena jopa pelkäsin että kaverit ehdottaa Trivial pursuit:n pelaamista kun pelkäsin niin nolaavani itseni….

    Se että pitää puolensa, tuo ajatuksensa ja tunteensa esiin, kannattaa vaikkei se vastaanotto välttämättä aina olisi mieleinen, koettu myös, mutta silti en kadu niitäkään kertoja kun vastaanotto ei ole ollut sitä mitä toivoisi, kun on uskaltanut avata suunsa…

    Olet ihana! <3

    Tykkää

    1. Kiitos Outi <3 Tiedätkö toi Trivial Pursuit esimerkki on tosi hyvä. Miten on mahdollista, että mulla on ollut aivan sama pelko?! Huh, miten älytöntä, että noinkin pientä juttua sitä voi pelätä.

      Hyvää pohdintaa Outi, herätit mullekkin ihan uusia ajatuksia!

      Tykkää

      1. No oho, ei sit ainakaann pelata trivial pursuittia joulukuussa ;) Ei vaan, mutta ihan hassu pelkohan tuo on…

        Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s