Lyhyesti jatkoa eiliseen!

Huomenia! Kommentteja onkin jo saatu aikaan iso kasa, eikä ihmekään kun kirjoitin niinkin kärkkään tekstin kuumaan aiheeseen. Tiedän, että moni tuttu otti kirjoittamani pahasti ja sielläkin jo näkyi ihmisiä, jotka eivät selvästi ymmärtäneet ihmetystäni lajia kohtaan. Millään muulla tekstissä ei oikeastaan ole väliä kuin sillä, että minä en ymmärrä yhtälöä urheilu ja ulkonäkö. Kyllä, monessa urheilulajissa liikutaan niin, että kehoa muokataan lajiin sopivaksi ja kroppa on ns. lajinsa näköinen. Uimari näyttää uimarilta ja niin pois päin. Näissä lajeissa se kroppa kuitenkin muokkautuu sen lajin takia ja siksi, että siinä onnistuttaisiin parempaan suoritukseen. Fitness lajeissa kroppaa muokataan urheilemalla ja ruokavaliolla, lopputuloksena se että sitä kehoa joka on muokattu, käytetään arvosteluvalttina. Ei siis niitä urheilusuorituksia, eikä sitä kovaa työtä joka on tehty. Myönnän, että osassa lajeista käytetään puolittain myös suorituksia arvostelussa mukana, (upeita suorituksia,senkin myönnän!) mutta niissäkin on suurin merkitys ulkonäöllä. Kovin yritinkin painottaa koko ajan, että minulle urheilu on juurikin sitä kovaa työtä mitä te teette (en tahdo missään nimessä sanoa, ettäkö ette olisi tehneet töitä, kyllä olette!) ja siitä pitäisi palkita eri metodein. Mutta laji on mitä on ja minun sanani ei siinä juuri paina, kunhan toin esille oman maalliko näkemykseni aiheeseen. Ehkä maallikko on sokea ja ei ymmärrä, mutta kyllähän meitä löytyy joka veneeseen, niin miksei tässäkin aiheessa.

Ja mitä joku keksi kommentoida, että ”tarkista faktat ennen kuin puhut”, niin olen niitä faktoja aika pitkään ympäriltäni joutunut katsella ja kuulla, ennen kuin avasin suuni. Kuunnellut, miten oireet alkavat yhä enemmän viitata pakonalaisuuteen ja kun hiukset alkaa irrota päästä samalla kun väsymys on sitä luokkaa, että enää ei jaksa käydä töissä, niin eihän se nyt ole normaalia. Moni on ottanut lomaakin siksi, että voi suorittaa loppu dietin rauhassa, kun aivotoiminta on täysin mahdotonta sinä aikana. Kunnioitus heille kaikille lajin onnistumiseen laitettua energiaa kohtaan, itse en varmasti olisi yhtä päättäväinen ja aikaansaava. Siltikin moni oire muistuttaa kovinkin paljon kehon aliravitsemusta ja jojoileva paino tekee kropalle pahaa. Tätä kun toistaa vuosia uudestaan ja uudestaan, ei oo ihme, että käy huonosti. Toivottavasti mahdollisimman moni säilyy lajista terveinä eikä kärsi jälkikäteen kaikista mahdollisista vaivoista. Ja toivottavasti toki on hyvät muistot ja paljon hyvää oloa. Niitähän pitää kaikesta jäädä käteen mitä tekee, eikös vaan. :)

En tahdo enää ruotia aihetta, enkä tahdo väittää, etteikö kisaajat olisi tehneet suurta määrää työtä. Minun kantani oli kertoa, että ihmiset on mielestäni tärkeitä niiden suoritusten takia, ei sen lihaskasan takia joka sieltä kehosta kuoriutuu. Se on miun mielipide, teillä on omanne.

Ensimmäisen minuutin lukijamäärä, kun kirjoitus julkaistiin. Ei ihme, että herätti monessa kiinnostusta lukea ;)
Ensimmäisen minuutin lukijamäärä, kun kirjoitus julkaistiin. Ei ihme, että herätti monessa kiinnostusta lukea, kun otsikkokin oli mitä oli ;)

Vastaan jokaiseen kommenttiin ajan kanssa, täällä olen lukenut niitä enemmän kuin kiinnostuneena ja jokaisesta kiitollisena. Arvostan rakentavia kommentteja ja sanoja joita todella on mietitty. Arvostan, että mulle yritetään rautalangasta vääntää ne lajin hyvätkin puolet ja puolustaa sitä omaa rakkauttaan lajiin. Se, että joku hyökkää suoraan haukkumaan, ei ole kovin rakentavaa ja ne kommentit jäävät muiden varjoon. Ei niiden sanoissa tunnu olevan mitään mitä jaksaisin lukea ajatuksella.

Netti on pullollaan lajin puoltamista, ehkä sitä kaikkea voi myös hetkellisesti horjuttaa. Kirjoitin aiheesta muuten toisenkin tekstin, joka liittyi haastatteluun jossa olin ollut silloin. (Klikkaa itsesi tekstiin! ) Sillon en vielä osannut ihan näin vahvaa tekstiä kirjoittaa ja toisaalta tekstissä toin esiin myös aika hyvin lajia puoltavia asioita. Onhan urheilu aina rankkaa hommaa ja kyllä moni muukin laji altistaa koville ulkonäköpaineille ja hommasta on tullut yhä enemmän ulkonäkökeskeistä. En siis täysin teilaa koko lajia, mutta itselleni se ei vain ole arvostettavaa kohdella kroppaa niin epäkunnioittavasti kuin tässä lajissa kohdellaan. Pelkään sitä kaikkea, mitä kisaajat itselleen aiheuttavat ja toivon tosiaan, että sinne lavalle mennään pitkän urheilutaustan jälkeen ja hyvällä suorituksella. Niin, että valmentajat on tarkkaan valittu ja lajia suoritetaan edes jollain tapaa terveellisesti.

Jos tämä jonkun mielestä oli huono ajoitus julkaista teksti, niin itse olen toista mieltä. Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin ja nyt kun itse sain tarpeekseni niistä väsyneistä kuvista ja elottomista kehoista, oli pakko sanoa jotain. ”Tosi hyvä, kun oot löytänyt syömishäiriötaustallesi tälläisen paremman keinon elää terveellisesti, onnea jatkoon pääsystä! Näytät upealta ja kauniilta!” – tämän kommentin luin erään jatkoon päässeen kuvan alta. En tiedä miten hyvä on vaihtaa syömishäiriö tälläiseen lajiin, mutta ehkä siinä on sentään terveellisenä osuutena ne lihakset kehossa. Näkemys on vain aika erikoinen ja kun tiedän, että lajeissa pyörii paljon entisiä syömishäiriöisiä, ei se nosta lajin arvostusta mun silmissäni. Keskustelua on aina hyvä herättää aiheista, jotka jakaa mielipiteitä. Ehkä tällä sain aikaan myös paljon ajatusta, enkä vain onnistunut loukkaamaan kisaajia. Koska ison työn olette tehneet, onnea kaikille lavalla olleille ja niillekin, jotka eivät keskeytysten takia sinne päässeet! Kunpa näkisitte itsenne peilistä voittajina jo sen ison työn takia ja olisitte kiitollisia siitä miten paljon saitte aikaan. Se kisa siellä lavalla on yksi pienin osa koko hommaa ja jos se jätettäisiin pois, niin laji olisi itselleni paljon helpommin ymmärrettävissä. Ehkä tekin ymmärrätte tämän kannan aiheeseen, jolla yritän vain puoltaa teidän saavutuksianne, en ulkonäköä?

Te sanotte sitä urheiluksi, minulle se ei sitä ole. Ne suorituksen ennen lavalle nousua ovat, ei se rivissä seisominen bikineissä.  

Lyhyesti ei taaskaan ollut kovin lyhyesti. Kun yrittää tuoda mahdollisimman monta puolta aiheeseen ja miettiä asiaa jokaisen ihmisten kantilta, niin eipä näitä kovin lyhyesti voi sanoa. Yritys silti hyvä kymppi! ;) Nyt happihyppelylle ja sitten kunnon aamiainen. Jospa se nälkä sieltä saataisiin heräteltyä kunnon power walkilla.

Upeeta viikon alkua jokaiselle! :)

62 vastausta artikkeliin “Lyhyesti jatkoa eiliseen!

  1. Näin fitness-lajeissa itsekin kilpailevana olin hyvinkin monissa kirjoituksessasi esille tulleessa mielipiteessäsi samaa mieltä. Myöskään lajilla ei ole terveyden kanssa loppupeleissä hirveästi tekemistä, vaikka jotkut jopa lajissa kilpailevatkin ihmiset niin ajattelevat. Lajissa on kuitenkin joukko oikeita urheilijoita, jotka toteuttavat body- ja fitnesslajien alkuperäistä ideaa, jotka ihan suoraan lyttäsit kaikki laihduttaviksi rimpuloiksi, jotka saavat sinut voimaan pahoin.

    Osallistuit itsekin #kutsumua-kampanjaan, mutta samalla itse lyttäät julkisesti ihmisjoukkoa. Minulle tuo ”sinä et ole urheilija”, on henkilökohtaisesti ilkeämpää ja julmempaa, kuin ”sitä olet ruma/ylimielinen/tyhmä/hyödytön”. Kuten kampanjatekstissäkin sanoit, kukaan ei ansaitse tulla satutetuksi. En minäkään kaikkia fitness-kilpailijoita pidä kilpaurheilijoina, mutta en halua yleistää tiettyä kategoriaa, enkä ilmoita tätä näille ”sinä et ole mielestäni urheilija, toisin kuin tuo tuossa vieressä”.

    Lajiin perustuvalla kirjotuksellasi oli mielestäni todella todella hyvä pontti, ja siinä oli hirmuisesti hyviä ajatuksia massojen kannalta, mutta kaikki eivät vain mene samaan kategoriaan, ja on mielestäni suorastaan ilkeää väittää, että minä en mielestäni olisi urheilija. Toki valitsemani laji sisältää lavalla myös sen urheilusuorituksen (akrobaattinen vapaaohjelma), mutta tekstisi perusteella menen silti samaan luita ihannoivaan laihduttajakategoriaan, koska kiristän itseni lajin vaatimuksiin ja arvosteluperiaatteisiin vastaaviin olosuhteisiin, joita nyt sattumalta arvostellaan tässä tapauksessa myös ulkonäön perusteella. Minulle kisakunto on vain väline (urheilu)tavoitteideni täyttämiseksi, enkä määrittele ulkonäöllä, lihasmassalla ja rasvaprosentilla itseäni, kuten ei myöskään moni muukaan tuntemani vaikkapa body fitness-kisaaja.

    Ymmärrän ja hyväksyn sen, ettei kaikki lajiani urheiluksi miellä, mutta en ymmärrä, miksi laji ja yleistäen sen kaikki edustajat pitää julkisesti tunkea samaan kategoriaan ja mollata kasaan ilmoittaen ”te ette ole mielestäni urheilijoita”, vaikka itsellä ei lajin kanssa ole mitään tekemistä. En minäkään lähtisi kirjoittamaan mielipidetekstiä esimerkiksi voimistelusta tai tanssista (kumpaakaan en ole harrastanut), vaikka tiedän sieltäkin karmeita tarinoita terveys- ja syömishäiriöongelmista, ja paineet painon ja ulkonäön suhteet ovat sielläkin huipulla ja myös amatööritasolla huomattavan suuret. Näen mielummin näissä lajeissa sen urheilun kauneuden ja onnistuneet tarinat.

    Tykkää

    1. Moii,

      Ehkä tämä ilmiö on vain bikini fitneksessä, mutta missä muussa urheilulajissa valmistaudutaan itse suoritukseen juomalla edellisenä iltana alkoholia, jotta kroppa kuivuisi mahdollisimman paljon? Jyväskylässä kilpailleiden kisaajien instagram -tilit täyttyivät kuvista valkoviinilasi kädessä. Painijathan kuivattavat kroppaansa punnitusta varten, mutta varsinaiseen suoritukseen hoidetaan taas nesteytys kuntoon.

      Itse olen urheilijana tottunut juuri päinvastaiseen: alkoholi on tiukasti pannassa ennen kisoja ja vettä tankataan niin, että kroppa jaksaa ja toimii.

      Tykkää

      1. Yksi lasi valkoviiniä illalla. Ettei nyt kukaan luule, että siellä ihan ryypätään. Tätä ennen ollaan oltu helposti puoli vuotta ilman tippaakaan alkoholia. Kisan aikana jotkut juo. Mutta ei tuo alkoholikortti silti nyt ihan toimi, tai sitten ei kyllä ollu moni Suomen männävuosien urheilijaurhoista urheilja laisinkaan ;)

        Ja ei kai missään muussa lajissa kuivateta kroppaa suoritusta varten, se on tämän lajin erityispiirre. Mutta tekeekö se tästä vähemmän urheilua? Ei. Yhtä asiaa minä en edes ymmärrä. Miksi teille kaikille tuntuu olevan niin maan perkuleen tärkeää, että tätä lajia harrastavat ihmiset eivät saa kutsua itseään urheiljoiksi? :D Keneltä se on pois? Ja ollaan niin huolissaan. Tuntuu, että bloggaajat ovan alkaneet elää pienessä omassa kuplassaan, jossa he luulevat, että kaikki seuraavat yhtä paljon blogeja kuin he itse ja he tietävät asiasta jos toisestakin sen ainoan totuuden. Minun ystäväpiiristä taidan itse olla ainut blogihirmu, muita ei voi vähempää kiinnostaa, heille fitness on sama kuin harvat jutut Iltalehdessä… Että se siitä hirvittävästä vaikutuksesta nykynuorisoon (koska näinhän saa yleistää: koska asia on kaveripiirissäni näin, on se myös yleisesti näin… Eiku?!?!?). Ei tähän ole yhtä vastausta, mutta mitä jos pidetään enemmän omista asioista huolta? Kannustetaan muita eteenpäin omalla esimerkillä, tuskin fitness tätä maata tuhoon ajaa, höllätään vähän!

        Vaikka Piian blogista voi käydä katsomassa, miten pidetään ehdottomasti hyvänmielen blogia: Kerrotaan omasta elämästä, ehdottomasti omalla tyylillä, kenellekkään ei saarnata, ketään ei opeteta, ketään ei tuomita.. Ne lukee joita asia kiinnostaa :)

        Tykkää

        1. Minulle ei ole tärkeää saada ketään mollattua, eikä kenellekään sitä luuloa, etteikö olisi urheilija. Kirjoitin huonosti kantani ja olen sitä mieltä, että kyllä ne kisaajat urheilijoita ovat. Laji ei sitä mielestäni ole, sillä palkinto tulee ulkonäöstä. Mutta se onkin tosiaan oma mielipiteeni ja tahdon sen tuoda julki, jotta moni muukin ehkä uskoo, että vain ulkonäöllä terveytensä riskeeraaminen ei välttämättä ole niin tärkeää.

          Kannustan muita eteenpäin myös omalla esimerkilläin, eli myös omilla mielipiteilläni ja sanoillani. Onneksi tämä on monelle myös ollut tärkeä teksti, eikä vain aihe suuttumukseen. Kiitos sinunkin kannanotostasi, ehdottomasti kunnioitan Piiaa urheilijana. Vaikuttaa taidokkaalta naiselta! :)

          Tykkää

    2. Sanon heti ensimmäisenä, että mikäli onnistuin sinullekin saamaan sen kuvan, että en pidä teitä urheilijoina, en ole tarkoittanut sitä. Kyllä, te teette ihan hurjan työn ja oleete monissa eri lajeissa lahjakkaita, mutta se lopputulos jossa kaikki tämä mitataan, on jotain muuta. Lopussa ihmiset seisovat rivissä kuivina, väsyneitä ja riutuneina ja sitten heidät arvotaan oikeaan järjestykseen ulkonäön mukaan. Tämä on se osio, joka ei minulle mene kaaliin ja tahtoisin, että se kaikki suuri työ arvosteltaisiin tekojen perusteella, ei vain siitä miten onnistuneesti olet kuivattanut kroppasi. Ymmärrätkö kantani tässä?

      Mielipiteen kertominen ei mielestäni ole kiusaamista tai toisen haukkumista. Puhun koko ajan lajista ja kerron, miten mielestäni nämä ihmiset ansaitsisivat paremman arvostelun. Harmi, ettei kantani oikein ilmene tekstistä enkä sitä onnistunut tuomaan kunnolla esiin. Itse tahdon myös puhua aiheesta, sillä nämä asiat vaikuttavat vahvasti niin kisaajiin, kuin ulkopuolisiin ihmisiikin. Tottakai voisimme kaikki olla välittämättä siitä mitä mikäkin asia ympärillään aiheuttaa, mutta itse olen sitä mieltä, että asioihin pitää yrittää voida vaikuttaa, jos vain kykenee. Siksi tahdoin kertoa oman kantani, koska tiedän sen olevan monelle tärkeä aihe kuulla. Annoin näillä sanoilla monelle oikeuden olla ylpeä teoistaan, ei ulkonäöstä.

      Pahoittelut vielä kertaalleen, jos sait sellaisen kuvan, etten arvosta saavutuksiasi. Olet varmasti taidokas ja sisukas ihminen ja ansaitsisit siihen toisenlaisen mittarin kun ulkonäön. Kiitos kommentistasi, tämä herätti paljon ajatuksia!

      Tykkää

  2. Hei, luin aamukahvilla tänään kaikki nuo tekstisi ja lämmitti kovasti mieltäni, että joku uskaltaa ääneen lausua asioista jotka ovat totta.

    Toisaalta taas…. minäkään en ymmärrä miten tuo liittyy urheiluun. Se, että sohvaperunoista kuoritaan vuodessa kisaajia en ymmärrä!? Olen itse moninkertainen suomenmestari omassa lajissani, joka vaatii äärimmäistä kestävyyskuntoa. Silti olen toisaalta aina ollut kiinnostunut myös fitnesistä ajatuksella ”once in a life time”, tosin tähän samaan sarjaan kuuluu osaltani myös triathlon jonka haluaisin ehdottomasti kokea eläessäni!

    Eli tällä haluan tuoda esille sitä, miten tärkeää olisi että näilläkin fitness-naisilla olisi edes jonkunenlainen pohjakunto, eli olisivat oikeasti hyvässä fyysisessä kunnossa. Näin pohjat olisivat ns. terveet. Olihan tuolla Jyväskylän kisoissa mm. Jenni Levävaara, joka omaa kuntoa myös muilla alueilla, eikä pelkästään kuntosalikuntoa.

    Vähän sekavaa tekstiä mutta toivottavasti pointti ymmärretty..

    Tykkää

    1. Moikka :)

      Olen sun kanssa tosi samaa mieltä asioista ja selvästi sullekkin mun tekstin idea tuli selväksi. Harmi vaan moni ei ymmärtänyt mun ajatustani tässä ja moni ei osaa katsoa lajia pidemmälle. Nähdään avin se oma ajatus, eikä mietitä mitä se tekee ympäristölle ja mitne suuri vaikutus sillä on.

      Ymmärsin ainakin sun pointin myös, hyvää pohdintaa!

      Tykkää

    2. Kuuleppa, harvapa lähtee sinne kisalavalle sohvaperunana ja vuoden laihiksen jälkeen. Vuosia treeniä se alleen vaatii eikä vähän salaatin mussutusta. Karsintoihin nyt menee ketä menee, mutta ne ketkä menestyy ei TODELLAKAAN tee sitä vuodessa Terveisin: 4 vuotta treeniä takana ja vasta nyt massaa alkaa olla sen verta että edes pääsen dieetille…

      Tykkää

  3. Tekstisi menee kuin kuuroille korville ns. fitness -ihmisten parissa. He elävät täysin omassa kuplassaan. Mutta toivon että tekstisi vaikuttaa ihmisiin jotka ovat vasta muodostamassa mielipidettään, erityisesti nuoriin.

    Nykymaailma on hirveän pinnallinen ja ulkonäkökeskeinen, se tekee minut surulliseksi. Tekstisi toi kuitenkin hieman toivoa, että on olemassa nuoria, jotka näkevät tämän pinnallisuuden turhuuden.

    Tykkää

    1. Jeps, näinhän se tekee. Omaa kantaa on niin vaikea muuttaa ja kun toisen sanoja lukee, varmasti on vaikea edes ymmärtää se perimmäinen tarkoitus. Ulkonäkökeskeisyys juurikin oli se mun tärkein pointtini, se saanko siihen sitten puuttua, on kai minun itseni päätettävissä. Harmi, että ihmisten mielestäni asioista pitäisi olla vain hiljaa. :(

      Tykkää

  4. Tosi kypsää kirjoittaa ensin räikee provoteksti ja sen jälkeen sanoa, ettei jaksa enää jauhaa asiasta.

    Tosi kypsää myös haukkua tuntemattomia ihmisiä sairaiksi, vähä-älyisiksi (et sano suoraan, mutta rivien välistä pystyy kyllä lukemaan mitä mieltä olet) ja lavalla sipsutteleviksi misseiksi, jotka vain luulevat olevansa urheilijoita.

    Surku tulee näitä sun tekstejä lukiessa!

    Tykkää

    1. niin, kyllä nykyään kurjaa on tosiaan katsoa myös perinteisiä missikisoja joissa pyllyt roikkuvat polvitaipeissa.

      Tykkää

    2. Lellu ihan vaan kirjoittajan puolesta pakko sanoa, että onpa fiksua kommentoida tekstiin joita ei selvästi ole kumpaakaan lukenut kunnolla. Vähä-älyisyydestä en ole nähnyt sanaakaan, vaikka en itsekään allekirjoita joka väittämää mitä Marissa sanoi. Molemmissa on puhuttu siitä, että urheilu on kirjoittajan mielestä eri asia, kuin ulkonäön arvostelu ja hän puhuu lajin huonosta tavasta arvottaa ihmisiä. Tai siis näin ainakin asian ymmärrän.

      Hyvä että tahdoit kommentoida noinkin turhan kommentin ja vääristellä toisen sanoja. Surku tulee tälläisiä kommentteja lukiessa, joita ei edes perustella kunnolla, kun äly ei näytä siihen riittävän.

      Tykkää

    3. Moi Lellu.

      Tosi harmi, että sain sinut noin suuttuneeksi, tai ainakin siltä lyhyt kommenttisi vaikuttaa. Kisaajat eivät ole vähä-älyisiä, ei kuulu mun sanavarastooni. Kisaajat ovat urheilijoita, mutta itse kisa ei mielestäni ole urheilua. Se miten lopputulos toteutetaan ja miten palkinto saadaan ulkonäön perusteella, ei ole mielestäni kovin arvostettavaa. Itse palkitsisin monet heistä aivan eri asioist aja ulkonäkö on toisijainen asia.

      Kiitos kuitenkin, että kerroit kantasi, jokaisella meillä kun on siihen oikeus. Koita piristyä, mullakin on jo ihan hyvä mieli, kun näin miten paljon hyvää sain tällä tekstin kirjoittamisella aikaan teidän muutaman tyytymättömän ohella! :)

      Tykkää

  5. Hei, pidin kovasti tekstistäsi. Puhuit mielestäni täysin asiaa! Pidän itse todella paljon salilla käymisestä, mutta sitäkin enemmän juoksemisesta, pyöräilystä, porrastreeneistä ym. Joskus fitnessbuumi on ajatuksen tasolla meinannut vetää minut mukaansa ja olen hetkellisesti ajatellut, entä jos minäkin? Mutta ei. Minusta on ihanaa päivittäin valita, minkä treenin teen, treenaanko kahdesti vai pidänkö vapaan. Tuloksia ei mitata ulkonäössä, vaan siinä ilossa, jonka jonka kerta liikkumisesta saan sekä siitä, kun kuntoni riittää hyvään suoritukseen vaikkapa puolimaratonilla. Tottakai uhreilu muokkaa kroppaa ja minusta on ihanaa näyttää sporttiselta. Ihanaa, että näkyy hieman lihaksia ja lisääkin saa tulla. Tottakai liikkua saa myös ulkonäöllisistä syistä, itsekin teen niin, mutta se ei ole minun ainut eikä varsinkaan pääasiallisin motivaattorini. Fitness ei minunkaan mielestäni ole urheilua. Miten minkäänlaista liikkumisen iloa voi edes saada, kun usean miinuskaloreilla kituutetun dieettiviikon jälkeen jaksetaan hädin tuskin nostaa viiden kilon käsipainoja tai lenkillä juoksuvauhti on hitaampi kuin reipas kävely? Ei ymmärrä.

    Tykkää

    1. Sporttisuus on kaunista, samoin urheilu muokkaa usein kropasta kauniin. En siltikään laita urheilijoita joita arvostan riviin sen takia, miltä he näyttävät. Kyllä he ihan muista syistä saavat multa arvostusta. Samoin saat sinä, koska kirjoitit tosi fiksusti ja arvostan ajatusmaailmaasi. :)

      Tsemppiä treeneihin Tuula!

      Tykkää

  6. Nyt täytyy (taas kerran) sanoa, että olen kanssasi hyvin samaa mieltä – fitness-elämäntapa on yleensä kaukana terveellisestä, varsinkin jos psyykkisestä hyvinvoinnista puhutaan. Ällöttää se kaikki ulkonäkökeskeisyys, ja mun tajuntaan ei vaan kerta kaikkiaan mahdu se, miten lavalla bikineissä pyllistely ja pullistelu ovat urheilua. Luonnollisesti siihen kuntoon treenaaminen on, mutta kisoissa suoritus perustuu kuitenkin lähinnä siihen, miltä näyttää, ja sellainen mielestäni vaan pönkittää ulkonäkökeskeistä maailmankuvaa, jolla tuntuisi olevan enimmäkseen negatiivisia vaikutuksia ihmisten hyvinvointiin.

    Tykkää

    1. Niin, ei mahdu minunkaan mieleeni samat pohdinnat. Urheilu on kai nykyään vähän erilaista kun mitä se on ennen ollut, mutta onneksi sentään pystyn tuoda mielipiteeni julki. Puhut aivan kun mun suusta, kiitos tsempistä Nanna! :)

      Tykkää

  7. Piialta tuolta tulikin jo järjettömän hyvää vastinetta. Tuntuu, että täällä nyt osa FF bloggareista oikeen tukehtuu omaan erinomaisuuteensa, kun pääsee arvostelemaan muitten tekemiä päätöksiä. En tiedä onko se laihduttaminen, nesteittenpoisto järkevää, mutta onko järkevää kävellä 50km auringonpaisteessa ja lyyhistyä tiputukseen? Tai pitää paino koko ajan lähes niin alhaalla ku fitnesskisaajilla (Baletti, voimistelu..). Jukka Rajala musta tiivisti kilpaurheilun aika hyvin Sport Magasinetissä: ”Jos valitsee kilpaurheilun, pitää elää sen tosiasian kanssa, että jossain vaiheessa loukkaantuu.” Isommin tai pienemmin. Ihan sama mikä laji on kyseessä, ni näin se vaan on. Loppuelämä sökönä olevan selän tai polven kanssa ei eroa mielestäni hirveästi lääkkeillä hallinnassa olevasta kilpirauhasentoimintahäiriöstä. Ihan yhtä riskit tiedostaen ne on hankittu. Mutta jostain syystä fitnesskisaajiahan saa haukkua miten päin vaan, koska ollaan niin huolissaan.. Ihan niinku meitä tavallisia lihaksikkaita ihmisiä: Kauan olin ruma, nyt olen kai jollain tapaa hyväksyttävä, kohta muutun kai ”neuroottisesti treenaavaksi kontrollifriikiksi”. Ja ei, minä en kisaa, minulla on vaan lihakset.

    Tykkää

    1. Moikka!

      En koe olevani mitenkään erinomaisempi kuin kukaan muukaan. En varmasti pärjää monessakaan urheilulajissa monellekaan FF kollegalleni, mutta mielipiteeni silti osaan tuoda julki. Se mielipide sanoo, että vaikka he kaikki ovatkin arvokkaita ja taidokkaita urheilijoita, heidän taitojaan ei silti arvostella niin kuin toivoisin. Niiden taitojen perusteella. Koska minä en voi ymmärtää, että se on taito, jos osaat kuihduttaa itsesi parhaiten kuiviin ja hankkia parhaiten samalla lihasta. Mutta se tosiaan on vain minun mielipiteeni, jota yritän tietenkin kertoa myös parhaani mukaan eteenpäin, jotta moni näistä lajeista vaikutteita ottava voisi nähdä asiosita myös toisen puolen. Terveellisen puolen.

      Haukkunut en mielestäni ole, mutta olen tuonut asioista eri kannan esiin. Sen, joka tahtoo urheilun olevan kilpailuhenkistä, ei ulkonäkökeskeistä ja vain tuomarin silmän varassa. Kiitos kuitenkin kommentistasi, harmi että ymmärsit kirjoitukseni eritavalla kun sen tarkoitin sanoa.

      Tykkää

  8. Olet tosi rohkea, kun kirjoitat aiheesta ja olet sitä mieltä mitä olet! Minä olen samaa mieltä kanssasi. Osa varmasti osaa elää suht. terveellisesti ns. OFF- kauden, mutta terveellistä ei todellakaan ole se, että tiputtaa rasvat minimiin ja meinaa viimeisten viikkojen aikana pökertyä!! Eikä jaksa käydä töissä, se on jo vähän pöyristyttävää.. ja vielä kun se on itseaiheutettu. Se on jo vaarallistakin ja jotkut entiset kisaajathan ovat siitä puhuneet…. Ei tässä muuta, mutta kun nuoret rupeavat taas ihannoimaan sellaista kehoa (joka on kisapäivänä….) , vaikka sen ylläpito on käytännössä aika hankalaa ja mahdotonta ja epäterveellistä varsinkin naisten hormonitoiminnan kannalta. Mutta jokainen toki tekee omat valintansa! Itse en uskaltaisi lähteä riskeeraamaan esim. lastensaannin kannalta tai muiden esim. kilpirauhasvaivojen kannalta omaa kehoani tuollaiseen rääkkiin.

    Tykkää

    1. Totta kaikki mitä sanoit. Juurikin terveellisyyteen ja ulkonäkökeskeisyyteen tahdoin puuttua. Sanoa ääneen ne asiat, joita ei välttämättä aina sanota. Harmi, että se loukkaa näemmä montaa ihmisitä, jotka eivät ole valmiita ottamaan kritiikkiä vastaan. Hienoa silti, että löytyy niin paljon myös puoltajia aiheeseen ja ihmisiä joilta olen saanut kiitosta.

      :)

      Tykkää

  9. Jollain tasolla varmasti jokainen on oikeassa jossakin, mutta tämä ”lajien taisto” alkaa jo saada naurettavia mittasuhteita. Jokainen valitsee lajinsa oman mieltymyksensä mukaan, jokaisella on omat lähtökohdat sekä syyt harrastaa, oli se sitten fitness tai vaikkapa tankotanssi. En henkilökohtaisesti ymmärrä, miksi fitness on nyt saanut kaikki tässä yhteiskunnassa mollaamaan ihmisiä ja väittämään, ettei fitnessurheilija ole mikään urheilija. Jokaisella on omat näkemyksensä ja mielipiteensä asiaan, mutta koettakaa hyvät ihmiset samalla myös muistaa, että jokainen meistä tekee asioita, mitkä itsestä tuntuu hyvälle. Toisten arvostelemisen ja mollaamisen tällaisissa asioissa voisi jättää vähemmälle. Maailimassa on tarpeeksi muitakin asioita, jotka aiheuttavat mielipahaa.

    On erilaisia mielipiteitä, mutta on myös erilaisia tapoja elää. Näin kuuluu ollakin. Toisen terveellisesti eläminen on toiselle sairasta ja näin pois päin. Sinun terveellinen elämäntapasikin voi jonkun toisen mielestä olla kyseenalaistettavaa. Totuuksia siihen, kuinka jonkun tulisi elää ja mitä jonkun tulisi harrastaa, voitaisiin jättää jokaisen itsensä päätettäväksi, eikö niin?

    Mitä ulkonäköön tulee, tulee mieleen monia lajeja, joissa ulkonäkö on keskeisessä asemassa. Myös bloggareiden elämässä ulkonäko on hyvinkin keskeisessä asemassa, mikäli olen käsittänyt oikein. Fitnessurheilu on arvostelulaji, se nyt vaan on hyväksyttävä. Sen juuret juontavat 1900 -luvun alkuun, joten ei luulisi tämän tulevan kenellekään yllätyksenä. Sadan metrin aidoissa juostaan tuloksista, jotka on saavutettu rankalla treenillä. Fitnesslavoilla kilpaillaan tuloksilla, jotka on saavutettu rankalla treenillä. Erona toki on se, millä tavoin voitto ratkaistaan. (ja nyt selvyydeksi, en vertaile tässä urheilulajeja keskenään, vaikka tiedänkin monta fitnessurheilijaa, jotka painelisivat tuon satasenkin suhteellisen kovaan tahtiin)

    Mitä yritän sanoa on, että eikö tässä hieman unohdeta se asia, että kaikilla on oikeus harrastaa ja olla urheilija? Vai onko nykyään todellakin tarkat kriteerit siihen kuka voi kutsua itseään urheilijaksi? Ja kuka sen määrittää, kuka urheilijan ”titteliä” saa käyttää? Enpä esimerkiksi itse uskaltaisi mennä Nathalia Melolle väittämään, että sinä se et kuule ole tyttö urheiljaa nähnytkään. Toki on huonoja esimerkkejä ja on hyviä esimerkkejä, meistä on moneksi, mutta miksi riistää toiselta sitä kokeilemisen iloa ja viedä toiselta se mahdollisuus olla ylpeä itsestään? Toiset laittavat lenkkarit jalkaan ja juoksevat maratonin – ovat ylpeitä itsestään, sillä siihen on vaadittu paljon työtä. Toiset laittavat bikinit päälle ja tukan kiharalle ja nousevat lavalle – ja ovat ylpeitä itsestään, sillä siihen on vaadittu paljon työtä. Kenellä on oikeus mitätöidä se tunne? Ei kenelläkään.

    Tykkää

    1. Miksi urheilullisten, salilla käyvien, lenkkipoluilla hikoilevien NAISTEN pitää purra itseään niin sanotusti omaan nilkkaan kun tulee puhe fitneksestä??

      Fitness on arvostelulaji ja sen naiset todella osaavat, sen arvostelun. Urheiluun ja terveellisiin elämäntapoihin keskittyneessä blogisivustossa päädytään kovin sanoin arvostelemaan, moittimaan ja haukkumaan naisten kisakuntoa, johon nuo naiset/tytöt ovat kovalla työllä, itsekurilla, urheilemisella ja terveellisillä elämäntavoilla päässeet. Olen kyllä myös muutaman miesharrastajan teksteistä saanut lukea aiemmin, että myös he saavat arvostelua osakseen, mutta kyllä tässä loanheitossa taas naiset vievät kirkkaasti ykkössijan. Onko kukaan vielä ehtinyt arvostelemaan miesten riutuneita ilmeitä, olemusta ja törröttäviä kasvojen luita nyt näiden Jyväskylän karsintojen jälkeen?!

      En ota sen enempää kantaa tämän lajin haittapuoliin kuin vain toteamalla, että niitä varmasti on, niin kuin on monessa muussakin urheilulajissa omansa. Mutta onko niin, ettei oikeasti nähdä fitneksessä mitään hyvää, ainakaan niin että siitä voisi edes joku joskus mainita? Onko fitnestä harrastavat todella niin huonoja roolimalleja tässä yhteiskunnassa? Vaikka on meneillään fitnessbuumi niin uskoisin, että tämä ilmiö koskettaa vain hyvin pientä osaa esimerkiksi nykynuorisosta, joista ollaan näissäkin kirjoituksissa oltu huolissaan. Minä en näe ongelmana sitä, että pieni osa nuorista tytöistä ottavat roolimallin näistä urheilullisista ja terveitä elämäntapoja noudattavista nuorista naisista, koska olen ymmärtänyt, että tämän kansakunnan ongelmat ovat päinvastaiset; liikalihavuus, liikkumattomuus, epäterveelliset elämäntavat jne. Ei se laihduttaminen fitneksen myötä yhtään helpommaksi ole tullut, joten en nyt usko, että vaikka moni tyttö voi tuollaista kisakireää kroppaa ihannoida niin harva sitä tulee kuitenkaan ikinäkään saavuttamaan, mutta ehkä siitä haaveillessaan saattaavat sen sijaan innostua urheilemisesta ja monipuolisesta ja terveellisestä ruokavaliosta.

      Minä saan motiavaatiota ja vinkkejä seuraamalla näitä fitnesstyyppejä blogeista ja instagramista ja uskon, että minun lisäkseni saa moni muukin.

      -M-

      Tykkää

      1. Moi Minna ja kiitos kommentistasi. Löydät varmasti monista muista vastauksistani selitystä sille miksi kirjoitin tämän tekstin. Pahoittelut, mikäli aiheutin pahaa mieltä sillä etten ollut hiljaa. Tällä kertaa oli pakko avata suuni ja yrittää vaikuttaa asioihin. Ehkä siinä onnistuin, ehkä en. Minä kun en toivo, että nuoret ottavat mallin sieltä kisalavalta, enkä tosissani tahdon että omat tulevat lapseni (jos sellaisia joskus on) näkevät maailman, jossa suurin merkitys on ulkonäöllä.

        Hienoa, että sinulle kisalava antaa voimaa ja saat itsesi tsempattua treenaamaan ja yrittämään samaa. Harmi, että silmäsi ovat sokeutuneet katsomaan, että se on jotenkin tervettä näyttää siltä. Sitä kun se ei ole ja sen ovat kisaajat itsekin myöntäneet.

        Tykkää

    2. Moi Jenni!

      Sinullekin heti ekana se, että en sano kilpailijoita millään tavalla vähempää urheilijoiksi kun muitakaan. Lavalla he eivät sitä siltikään ole, koska siinä kuivassa ja huonossa kunnossa kukaan heistä ei pysty mihinkään urheilusuoritukseen. Vai oletko sinä tästä eri mieltä?

      Muihin asioihin mitä sanot, olenkin jo myös aiemmin kommentoinut. Pahoittelut, että sain sinut järkyttykseeksi tästä lajien taistosta. Itse kannustan ihmisiä erilaisiin lajeihin, joissa arvostellaan muun kun ulkonäön perusteella, mutta kyllä meitä tosiaan mahtuu tähän veneeseen erilaisia ihmisiä vaikka kuinka paljon. Mielestäni on kuitenkin parempi puhua, kun olla aina hiljaa. Ajatuksia ja tapoja ei voi muuttaa, ellei sano mitään. Siksi siis tämä teksti. Onneksi siitä on tullut paljon kiitosta ja tiedän, että olen oikealla asialla. :)

      Tykkää

  10. Mua jotenkin harmittaa itsessäni se, että tulen lukemaan näitä juttuja, vaikka tiedän, että alkaa ärsyttämään. Aina puhutaan siitä, ettei pitäis kommentoida, jos on jotain negatiivista sanottavaa, ja yleensä jätänki sitten kommentoimatta, jos joku bloggaaja ärsyttää.

    Nyt on kuitenkin pakko kysyä, että miksi sä kommentoit tätä asiaa? Mikä on sun motiivi siinä, että haluat sanoa, ettei fitness oo urheilua? Täysin lajin ulkopuolelta… Miksi se on sulle niin iso juttu, että siitä pitää tehdä monta postausta?

    Tossa aikasemmassa tekstissä eka oot niin olevinas, ettet haluu arvostella ketään, jonka jälkeen lataat täyslaidallisen mielipiteitäs ”laihdutuskilpailusta”. Mun mielestä aika tekopyhää.

    Puhuttiin tossa just kaverin kanssa, joka oli kohdannu taas vaihteeks rasistista kommentointia dösässä, et mikä jengiä oikeesti vaivaa (tiedän ettei tää oo sama asia, mut mun mielestä täs on samoja piirteitä), kun pitää ääneen sanoa toisista ihmisistä yleistäviä kommentteja…, Luokitella ihmiset johonkin ryhmään, TAI luokitella joku harrastus ja sen harrastajat johonkin ryhmään tai mustavalkosesti jonkunlaiseksi. Jos ei itse pidä jostain lajista, niin sitten ei pidä, so what? Miks tarttee alkaa pätemään ja yleistämään? Onko kyse juttujen puutteesta vai jostain tarpeesta tuntea ylemmyyttä?

    Mua oikeesti v****ttaa et oon näin kyyninen, enkä ymmärrä, miksi luen näitä juttuja, kun mua ärsyttää ne :) Sama pätee toisaalta varmaan nyt muhunkin, että miks ihmeessä nyt kommentoin näitä sun postauksia, kun voisin pitää ajatukset omana tietonani, kun ei oo mitään positiivista sanottavaa… Ehkä oon jotenkin tylsistynyt siihen että ärsyynnyn vaan hiljaa? Mun motiivi tähän kommenttiin ei ollu saada sua pahottamaan mieltäs vaan varmaan purkaa tätä omaa ärtymystä. En oikeen tiedä itsekään :) Peace out!

    Tykkää

    1. Moi Minna. Kysyt, että miksi kommentoin asiaa? Minä kysyn, että luitko tekstini? Kirjoitin melko pitkään ja yritin tuoda asiani julki. Käyppäs lukemassa uudestaan, jos vaikka unohdit lukea siitä aikalailla kaiken ;)

      Toivottavasti lukemassa ärtymyksesi helpotti ja ymmärsit, että kirjoittamalla tämän tahdoin päästä vaikuttamaan asioihin. Hilajisuudella se nimittäin on mahdotonta. Hiljaisuus toki olisi ollut parempi tapa, mikäli olisin tahtonut että kukaan ei sano mitään vastaan ja kukaan ei loukkaannu. Yritin kuitenkin kertoa asiat kunnioittaen, mutta näköjään en siinä onnistunut. Pahoittelut sulle siitä!

      Tykkää

  11. Itseä ärsyttää se, että kun menee katsomaan bikini fitneksen kuvailua, niin vaade on näyttää itseään kunnossa pitävältä ja terveeltä. Ei mee itellä jakeluun että lavakunto olisi muka sama asia.

    Tykkää

    1. Jeps, sitä lukiessa tosissani mietin, että eihän tässä oo mitään järkee.. ja sitähän täällä moni puoltava kirjoittajakin sanoo, että ”kyllä mä saan niistä kisaajista paljon voimaa. Ne on terveen ja urheilullisen näköisiä urheilijoita”

      …ääääääää, ei näin!!!

      Tykkää

  12. Mä oon aiemmin seurannut näitä lajeja oikeastaan ihan kiinnostuneena. Mutta viikonlopun blogikertomuksia lukiessa nousi kyllä karvat pystyyn syystä, joka tuolla tän postauksen tokassa kommentissa tulikin hyvin esille. Siis viiniä edellisenä iltana ja vielä hetki ennen lavalle nousua?!

    Tykkää

    1. Juu, ihmeellisiä juttuja tässä lajissa.. Tosin eihän kaikkea kai voi ymmärtää vaikka yrittäisikin.

      Tykkää

  13. Ärsyynnyn. En voi kommentoida enempää ;) Siksi pidän suuni kiinni!

    Kaikista kommenteista yhteensä tulee silti ajatus, että mielipiteen voi toki kirjoittaa mutta joskus pitää antaa tilaa myös toisten mielipiteille eikä tavallaan yrittää silti kääntää toisten päätä vaikka kiittääkin kommentista. Koen että näissä vastakkainasetteluissa tulee todella paljon yleistämistä, kärjistämistä ja loppujenlopuksi puhutaankin jo eri asioista.

    Tykkää

    1. Harmi, että sain sut ärsyyntymään. Näin taisi käyvä monen kohdalla ja sen hinnan joudun kirjoituksestani kärsimään. Seison silti ajatukseni takana ja tottakai puollan myös omaa kantaani, mikäli toinen ei ole edes vaivautunut lukemaan ajatustani asioihin. Se perimmäinen tarkoitukseni kun aika monilta jäi lukematta, keskityttiin vaan siihen mitä itse nähtiin ensin: lajin teilaus.

      Pahoittelut, että olen sun kanssasi eri mieltä aiheesta. Muuta en voi itsekään sanoa :(

      Tykkää

      1. Hassua sillä en kommentissa sanonut mielipidettäni… Eli jäikö esimerkiksi tässä nyt kommentti lukematta ja näit itse sen että ollaan eri mieltä..? Kommentissani nimittäin puhuin siis tästä koko keskustelusta mitä on monilta lukijoilta tullut ja miten siihen vastataan, en niinkään itse aiheesta!

        Tykkää

        1. Kääk, en tosiaan tarkoittanut tuolla mun kommentilla mitään pahaa. Ja ärsytyksesi oletin johtuvan aiheesta, kun et sitä enempää avannut. Oma mokani, kun en ymmärtänyt asiayhteyttä kommenttisi alusta.

          Tykkää

        2. Itsekin kyllä tulkitsin annan kommentin niinkuin marissa. Mutta tää on tää kirjoitetun kommentoinnnin yleinen ongelma kun puuttuu eleet ja ilmeet ym.: D

          Tykkää

        3. Juu, onpa harmi kun täällä on välillä niin vaikea ilmaista itseään kunnolla. Sama juttu kävi tekstin kanssa, jossa meni moni tarkoittamani lausahdus ohi, koska moni jätti ne lukematta ja silloin koko tektstin sisältö samalla muuttuu :/

          Tykkää

  14. Hei Marissa!

    Kiitos kirjoituksistasi! Sait aikaan paljon ajatuksia. Olen sairastanut anoreksiaa monta vuotta. Nyt olen alkanut voimaan paremmin. Minulla on ollut usein tunne ,että minunkin pitäisi ruveta kisaamaan fitneksessä. Tässä syömushäiriöisten sallitussa lajissa, sillä tunnen monia , jotka ovat näin tehnyt. Hankin jopa salikortin pari viikkoa sitten. Nyt mietin haluanko todella pyllistellä bikiineissä , haluanko todella viedä kroppani äärirajoille taas? En halua! Haluan elää normaalia elämää , jossa treenaan ilosta ja syön kroppaani raviten sekä etenkin minua määrää minä itse ei ulkönäkö! Kiitos tästä ihanasta tekstistä! Olet enkeli! <3

    Tykkää

    1. Moi Ella!

      Voi kiitos itellesi, toivon todella, että nämä sun ajatuksei pitävät. Ei ole koskaan hyvä vaihtaa sairaudesta uuteen hallinnointi keinoon, vaan parantuminen on ensisijaista. Tiedän monta tarinaa, joissa sairaus on vain muuttanut muotoaan ja pitkittynyt. Joten tosi paljon tsemppiä sulle treeniin ja muistahan tehdä se kaikki kehon ja oman terveyden ehdoin! <3

      Tykkää

  15. Moikka! Musta monelta on mennyt ohi sun kirjoituksen juoni ja kaikki on vaan nyt sitä mieltä, että Marissa se vihaa fitness-urheilua ;) mulle sun ensimmäinen teksti oli hyvin avaava: oon yrittänyt itse ja eri ohjelmien avulla saada mun läskiröllykät sulamaan ja puhun siis n. 5 kilosta. Onnistuin aika hyvin tässä kevään bikini challengen avulla, mutta menin sen ruokavalion mukaan mikä oli tarkoitettu 10 kiloa tiputtaville, koska kaikkihetitännenyt ja en saanut puoleen väliin asti oikein mitään tuloksia. Nooo kun se sitten loppui ja lisäsin normaalisti ruokaa niin tuli paisuminen. Ja alotin aina vain uudestaan ja katselin kuvia kiristyneistä kisaajien kunnoista. Multa jäi kuukautisetkin pois ja silti en tajunnut että eihän tän näin pidä mennä. Kirjoituksesi sai mut tajuamaan, ettei mun tarttee näyttää samalta kun muut. Syön terveellisesti ja liikun paljon, kyllä ne läskilöllykät jossain vaiheessa itsekin älyää lähteä, saa kestää kauemmin kuin viisi viikkoa ;) eilen lopetin seuraamasta monia kisaajia ja tänään ostin sopivat housut, enkä yritä enää mahtua niihin 26″ housuihin, jotka kaapin perällä jököttää, tulee vaan paha mieli ja kipeä vatsa jos puristaa. Että kiitos kun kirjotit ja olit rohkea!<3 vaikutit edes yhden ihmisen elämänlaatuun ;)

    Tykkää

    1. Moi Jenna!

      Kiitos, että jaoit nämä kokemukset ja ajatukset. Tämä on se perimäinen syy, miksi näistä asioista pitää myös puhua julkisesti ja ihmisten pitää nähdä myös se nurja puoli asiaa. Mulle tulee niin hyvä mieli, kun näet mitä olet oivaltanut itsesi kanssa. Toivon myös, että muistat ne ajatukset pitkään, jätät jojoilun ja elät itsesi takia, et niiden kaapissa olevien housujen. Nimimerkillä itsellä lensi ne housut pois vuonna 2011 muistaakseni, ne joita on haaveiltu päälle vähän liiankin pitkään. Ruoan kanssa on paha alkaa leikkimään eri dieteillä, koska ne jää helposti päälle ja kun seuraa tämän hetken kauneusihanteita, niin silmät sokeutuu. Yritä nyt siinä sitten harjoittaa medialukutaitoa ja selviytyä kaikesta. Huh. Onneks sulle löytyi järki pääähän siinä hommassa ja kerroit tämän täällä nyt. Tsemppiä sulle ja toivon kovasti, että nautit niissä omissa housuissasi olosta! :)

      Ja niin tosiaan, taisi kirjoituksen pointti monelta hämärtyä omien ajatusten lumoissa… Harmi niin :(

      Tykkää

  16. Moi!

    Samaa mieltä Marissan kanssa.

    En väheksy fitness-kisaajien kovaa työtä, ja moni heistä näyttää törkeän hyvältä. Urheilussa pyritään äärisuorituksiin, enkä usko sen olevan terveellistä missään lajissa. Mutta fitness-kisailu on silti enemmän ulkonäkökisa, eikä ole kyse urheilusta. Mielestäni urheiluun ei kuulu alkoholi, ulkonäkökeskeisyys, ja yleensä ottaen urheilukilpailussa mitataan kestävyyttä, kuntoa, haetaan voittoa taistelemalla siinä tilanteessa. Ei seisomalla rivissä muiden kanssa. Näitä ovat esimerkiksi kestävyyslajit, yleisurheilu, joukkuelajit, palloilu, voimistelu jne. Eipä siinä, en pidä oikeana urheiluna myöskään autourheilua, shakkia tai vaikka biljardia. Vaikka edellämainitut asiat sitä ovat. ;) Itse kummarran ja kunnioitan eniten esimerkiksi henkilöä joka juoksee maratonin, tai kilpailee triatlonissa, tai hiihtää 50km. Kuninkuuslajeja, joihin ei moni pysty.

    Silti kaikilla on oikeus mielipiteeseen, myös Marissalla hänen omassa blogissaan. Hienoa, että uskalsit rohkeasti sanoa mielipiteesi! :)

    Tykkää

    1. Kiitos Tiina. Miten saitkin ajatukseni noin lyhyen kommentin sisään? Täyttä asiaa ja juuri se mitä haen. Tahdoin jakaa aihetta blogissani, koska tiedän, että tämän lukemalla moni hyötyy. Harmi, että itse kisaajat tahtovat peitellä asian karuja puolia, mutta eikai niitä voi mihinkään kadottaakaan. :/

      Kiito paljon :)

      Tykkää

  17. Toit hyviäkin pointteja esille eikä kaikkien lajia tarvitse ymmärtääkään, en mäkään ymmärrä mitä hienoa on juosta rataa ympäri ;)

    Fitneksessä on paljon varjopuolia ja moni lähtee liian kiireellä koko hommaan ja päätyy vahingoittamaan itseään ja läheisiäänkin. Toit kyllä näitä olemassa olevia pointteja esiin.

    Rehellisyyden nimissä itseä hieman harmittaa, että heti kisojen jälkeen alkaa somessa ryöppy, kun monilla on hyvä kisafiilis päällä, itselläkin vaikken kisaa… Jotkut mielipiteet ja sanavalinnat saavat karvani pystyyn, mutta yritän antaa olla… En jaksa enää kauheasti kommenttoboxeissa nousta puolustamaan fitnesstä, mutta teen omaa juttuani ja saatanpa joskus intoutua tai provosoitua kirjoittamaan jotain blogipostausta ;) Pyrin myös itse olemaan esimerkkinä siitä että homman voi tehdä kehoaan ja muuta elämäänsäkin kunnioittaen :) Nyt kun kisojen jälkeen fitnesstä arvostelevia postauksia tosiaan taas tuli, sain ajatuksen ja näkokulman josta blogissani sitten intouduinkin kirjoittamaan ;)

    http://outinfitness.fitfashion.fi/

    Tykkää

    1. Moi Outi! Kiitos kun tulit kommentoimaan tännekin, odottelin ihan, että sinäkin sanot aiheeseen jotain. En ehtinyt itse vielä nimittäin kommentoida sun tekstiisi, jossa oli tosi hyviä pointteja myöskin!

      En tosissani tahdo arvottaa teidän rakastamaan lajia, enkä pahoittaa mieltä. Ajoitus on kisaajan mielestä varmasti huono, mutta jos katsot monia kommentteja ja tietäisit kaikki viestit joita olen privana saanut aiheesta, uskoisit että ajoitus oli juuri oikea. Todella moni on pohtinut juuri näiden kisojen innoittaman mennä lavalle, eikä se ole mielestäni kovin hyvä ajatus 14-18 vuoitiailta tytöiltä. Siksi siis ehkä ihan hyvä aika tuoda asiasta esille myös ne nurjat puolet.

      Tahdon, että tiedät mut arvostavan sun hyvää sydäntäsi ja sitä, että teet kaiken aina täysillä ja hymyssä suin. Oot ihan mahtis persoona ja jo sun ymmärtävä kommenttisikin sen kertoo. Kiitos Outi ja anteeksi jos aiheutin sullekkin loukatun olon missään mielessä. Se ei ole tarkoitus <3

      Tykkää

  18. Marsissa <3

    En meinannut ensin kommentoida, mutta pakkohan sitä oli… Sinä myös olet ihan mahtispersoona ja on hienoa miten sun kanssa voi keskustella vaikka olisi ne eriävät mielipiteet. On hienoa miten näet persoonat sydämen kautta etkä nyt vaikka niiden harrastusten kautta <3

    Huolesi on oikeutettu ja todellinen!

    Huh, onneksi 14 vuotias ei vielä pääse kisaamaan ja harva 18 vuotiaskaan tuohon valmis on. Monet lähtevät lajiin liian nuorina ja vielä epävarmoina itsestään eivätkä ole henkisesti vielä valmiita. Monet vanhemmatkaan eivät ole lajiin valmiita henkisesti ja monet lähtevät liian kovalla vauhdilla lajiin tietämättä edes lajista vielä tarpeeksi ja kovalla voittohehkutuksella ja monelle maanpäälle tiputus voi olla kova…. Liian moni myös menee lajiin hinnalla millä hyvänsä, olen tämän itsekin nähnyt läheltä…

    Itseasiassa tarvitsin päivän-parin ennenkuin lähdin kommentoimaan, en olisi välttämättä ollut heti valmis keskusteluun ja mielestäni kun jotain postaa tai kommentoi pitää olla valmis asiasta keskustelemaan :)

    Käydään keskustelua täällä ja facesta, hih :D

    Kiitos ihanista sanoistasi <3

    Tykkää

      1. Kuten Outi jo sulle facessa sanoinkin, niin on ihan älyttömän hienoa, että sun kanssa voi jutella asioista. Ei tarvitse pelätä, että tämän kirjoituksen jälkeen vihaat minua tai että läyhäät ympäriinsä. Itsekäään kun en niin tee yhdestäkään ihmisestä, jotka eivät omia innostuksen kohtietani ymmärrä tai eivät tue esimerkiksi terveellisiä elintapoja. En myöskään ole vihainen ihmisille, jotka täällä kommenttikentässä vaahtoavat,koska ymmärrän, että heitä on loukattu. Sua kyllä arvostan nyt entistä enemmän, kun ymmärsit mitä tekstilläni todella haen ja miten tein sen lähinnä huolesta.

        Kiitos kun olet juuri tuollainen <3

        Tykkää

        1. Voi marissa en todellakaan vihaa ja itseasiassa parille ystävällenikin sanoin, jotka olivat ilmeisesti juuri sinun postauksesta tuohtuneita, että siellä on kuitenkin aivan ihana persoona tuon blogin taakana josta todella pidän, sen mitä tunnen <3 ja edelleen myös mielellään paremminkin tutustuisin :) Tuohtumusta varmasti eniten aiheutti se "laihdutuskisa", itsekin kun luin uudelleen myöhemmin niin näin tekstissä muitakin sanoja kuin tuon ;) Siihen on varmastikin monet tarttuneet….

          Tykkää

  19. Moi!

    Tuli tosi paha mieli näitä kommenteja lukiessa. Tekstin ymmärrän täysin ja sen, miksi sen kitjoitit. On todella edesvastuutonta kisaajilta väittää, että heidän lajistaan ei saisi mitään ikävää sanoa ja, että on jokaisen oma syy jos ottavat vaikutteita. Olen sun kanssasi siis erittäin paljon samaa mieltä siitä, että asioihin pitää puuttua ja niistä pitää puhua avoimesti. Olenkin yksi heistä, jotka kiittävät tästä tekstistä, koska se avaa silmiä.

    En hauku yhtäkään kisaajaa, en ymmärrä vain heidän hyökkäystään. Tai no ymmärrän kai, koska kyllähän heillä taisi olla loukatu olo. Onneksi et kuitenkaan tainnut ottaa niitä kommentteja itsessi vaan ymmärsit sen loukkaantumisen? Ajattele asia niin, että aina joku loukkaantuu, kun yrittää puoltaa hyvää asiaa. Teen töitä nuorten parissa ja monen heistä olisi hyvä lukea tämä teksti. Rohakisua tarvitaan ja sinun blogisi näyttäisi nopealla vilkaisulla olevan juuri heile hyväksi esimerkiksi – ei fitness kisaajien ohejistus siitä, miten pitää olla rasvaton kroppa ja ties mitä ihmettä.

    Kiitos kun kirjoitat, sillä todella on merkitys! Monellekkin meistä.

    Tykkää

    1. Kiitos Niina! Tekee todella hyvää lukea myös kommentteja, joissa asia on ymmärry, enkä ole vain paha haukkuja. Sitä kun en missään nimessä tahdo olla ja jokainen saa mun mielestäni olla juuri omanlaisensa ja harrastaa mitä tahtoo.

      Joku aina loukkaantuu, kun yrittää puhua muiden puolesta ja yritttää autaa. Kaikille tämä ei ollut niin helppo ymmärtäää, mutta mikäs siinä jos sua loukataan, niin kyllähän sä otat sen helposti tosi henkilökohtaisesti. Olisinpa osannut ilmaista asiat paremmin ja niin, että jokainen olisi tajunnut mitä tekstillä hain.

      Aina ei voi onnistua, mutta parempi on yrittää kun jättää yrittämättä. Muuten ei voi koskaan saada muutosta aikaan :)

      Kiitos niina, tuli hymy huulille!

      Tykkää

  20. Mä en ole kisaaja, en ole koskaan kisaamista harkinnut, enkä ole millään tasolla edes urheilija, silti mun mielestä nää kirjotukset oli ylimielisiä ja tekopyhiä. Mun koko kommentin kritiikki kohdistui tyyliisi luokitella ja arvottaa asioita mustavalkosesti omasta näkökulmastasi.

    En ehkä osannut ilmaista asiaani kunnolla, mutta kommentin laitettuani, sun vastaukses oli, että meeppäs lukemaan mun tekstit uudestaan, kun et vissiin tajunnu.

    Onko ihan mahdotonta ajatella, että ihmiset ei välttämättä ole sun kanssa samaa mieltä, mutta voi olla silti ihan fiksuja? Tai jos mun mielestä sun kirjoituksesi on tekopyhä ja holhoava, niin mä olen jotenkin tyhmä? Se että kiität kommentista ja sanot muka arvostavas muiden mielipiteitä, ei kauheesti vakuuta, jos heti seuraavassa lauseessa väität, etten vaan ole lukenut sun tekstiäsi, pitäis lukea uudestaan.

    Mun kommentti saattoi olla kärkäs ja ehkä sain siihen ansaitsemani vastauksen, mut en puhu nyt pelkästään omasta kommentistani, vaan sun vastauksista kaikkiin, mielestäni hyvin perusteltuihin vastaavanlaisiin kommentteihin:

    ”Kiitos kommentistasi! Harmi että sun luetunymmärtäminen ei riittänyt tajuamaan mun fiksuja ajatuksia.”

    Kaikki ei katso bodylajeja syömishäiriölasien läpi.

    Tykkää

    1. Moi,

      Anteeksi, mutta mielestäni en ole kutsunut ketään typeräksi? En yhtäkään kommentoijaa, enkä tekstissäni ketään. Onko sinusta taas ainut oikea tapa olla asioista hiljaa ja jättää ne vain itsensä tiedoksi, eikä tuoda ilmi epäkohtia joita huomaa ympärillään? Eikö ole ihan oikein, että kaikesta puhutaan avoimesti ja niin, että jokainen saa sitten itse päättää tahtooko harrastaa lajia vai tahtooko ehkä tehdä jotain terveempää? Mulle kun on tärkeää, että jokainen ymmärtää tämän lajin ikävätkin puolet ja että jokainen tietäisi, että urheilussa ei oikeasti ole kyse ulkonäöstä. Jos joku jo 14 vuotiaana oppii, että urhelua tehdään vain ulkonäön vuoksi, niin ei se minusta ole kovin hyvä lähtökohta. Tähän tahdon yrittää vaikuttaa ja siksi tahdoin kirjoittaa aiheesta.

      Kuuntelen myös muiden mielipiteet, mutta niin kauan kun niissä yritään leimata minua haukkujaksi tai ilkeäksi, en voi vain millään ymmärtää. Eikö minullakin ole sananvapaus? Eikö jokaisen mielipide ole tärkeä? Ymmärrän suuttumuksesi, mutta ensi kerralla ihan oikeasti olisi hienoa, jos lukisit koko tekstin ja silloin sinun ei tarvitsisi esimerkiksi kysyä, että miksi kirjoitin tekstin. Tietäisit syyn ja voisit kommentoida tekstiin ehkä paremmalla menestyksellä.

      Enkä sanoo mitään näistä asioista pahalla, sillä ymmärrän että teistä moni on loukkaantunut. Sanot, että kritisoit sen takia, että kirjoitan vain omasta näkökulmasti, mutta…Oma näkökulmani on vain mielipiteeni, mutta valitettavasti en voi sitä oikein muuttaa sinunkaan näkökulmasta nähdyksi, koska olen vain minä. :/

      ps. mun mielestä pitää kommentoida, vaikka olisikin negatiivista sanottavaa. Sillä tapaa herää keskustelua ja nousee erilaisia asioita esille. Älä siis jätä kommentoimatta, mutta toki kommentissa voi miettiä myös tarkkaan mitä kommentoi. Niin, että on oiekasti lukenut ja sisäistänyt toisen tekstin..

      Tykkää

      1. Hei,

        Ja kiitos asiallisesta vastauksesta. Minusta ainut oikea tapa ei todellakaan ole jättää kirjoittamatta asioista tai ilmaisematta mielipidettään. En usko, että ymmärsit kummankaan kommenttini perimmäistä pointtia, joka oli suhtautuminen asiasta kommentoijiin. Olen ehkä itse vähän huono kommentoimaan, koska en saa ajatustani esille, mutta yritän nyt vielä. Musta on ihan OK, että sä ajattelet tästä asiasta noin. Mulla itselläni ei edes ole mitään vahvaa mielipidettä koko lajista, harrastakoon sitä kuka tykkää. Mä en halua muuttaa ihmisiä ajattelemaan omasta näkökulmastani…

        jos väännän nyt rautalangasta mikä mua ärsytti, älä loukkaannu:

        Mielipide:

        ”Olen huolissani nuorista, jotka saattavat lähteä lajin pariin ”vääristä syistä”, heillä pitäisi olla myös muita itsetuntoa vahvistavia asioita elämässä”

        Ylimielistä holhousta:

        normaali fitness-harrastaja: ”jee olen urheilija ja teen sitä mitä tykkään!”

        Marissa: ”Et ole, tuo mitä teet ei ole hyväksi, eikä edes urheilua vaan missikisa”

        Mä oon sitä mieltä, että vaan suojellakseen syömishäiriöalttiita nuoria ei voi teilata koko lajia (ja ennen kun heitetään tää kortti, niin minulla on syömishäiriö). Sananvapaus on kaikilla tottakai sama, mutta niinkun täälläkin on tullut esille, monista se on tuntunut loukkaavalta, joten: Oliko se tarpeellista? Toisaalta monet on sanonut, että tää teksti oli jotenkin silmiä avaava ja tosi hyvä. Mä vaan veikkaan, että se oli sitä niille, jotka jo valmiiksi ajattelee lajista negatiivisesti.

        Ja tää saattaa kuulostaa julmalta, mutta jos joku teini on sairastuakseen syömishäiriöön niin se sairastuu siihen oli sitten fitnesstä tai ei. Mun mielestä siihen ei voi sitä kautta vaikuttaa, että dissaa yksinomaan jotain lajia. Tietty voin olla väärässäkin.

        Tykkää

        1. Huomenta! :)

          Kiitos myös itsellesi, että oot kärsivällinen. En usko, että päästään tässä asiassa yhteisymmärrykseen, koska vieläkin sinusta tuntuu, että puhun kisaajista ei urheilijoina. Se ei pidä paikkansa ja kyllä pidän kiinni sanoistani, sillä eihän niitä kukaan voi kommenttikentässä yrittää muuttaa ja sitten syyttää siitä minua. Siksi painotankin vielä, että kisaajat ovat urheilijoit isolla uulla, tiedän heidän tekevän kovan työn. Se, onko laji ja lopphuipennus lavalla urheilua, on minusta taas toinen asia. Ulkonäöstä kisaaminen kun ei omaan mieleeni luo mielikuvaa urheilusta, mutta toki ymmärrän jos se sinun mielestäsi sitä on. Sitten me vaan ollaan ihan eri mieltä urheilusta ja thats it. End of short story ;)

          Kiitos hei sunkin mielipiteestäsi, musta on hyvä, että tää herättää keskustelua. En tule itse lopettamaan asioista puhumista, enkä myöskään tarkoita kaikilla ongelmilla mitä nuorille syntyy, että siitä tulisi syömishäiriö. Kyllä ihminen voi paineita omasta itsestään tuntea ilman mitään häiriöitäkin, se on normaalia. Se miten suureksi se sitten kasvaa, on kiinni myös siitä mitä mallia näytetään. Tässä minä tulen kuvioihin ja tahdon auttaa kertomalla myös normaaleista tavoista elämässä ja terveellisemmistä valinnoista. Onneksi on tämä blogi ja onneksi on ihanat lukijat jotka päviittäin kiittävät siitä, että olen avoin ja rohkaiseva. Jos olisin hiljaa ja vain tyytyisiin siihen, että ”no, maailma nyt on mitä on, ei sihen voi puuttua” niin varmasti jäis monta hyvää tekstiä kirjoittamatta ja ihmisen mielipiteitä muuttamatta.

          Kivaa syksyä sulle ja tsemppiä syömishäiriön kanssa elämiseen, siitä ei ihan niin vain eroon päästä. Kaikki voimat sulle siis siihen! t. ylimielinen holhoaja. (en voi mitään, mutta sellainen varmasti sun silmissäsi olen..)

          Tykkää

  21. moi!

    Katsoin alkuun, että nyt tulee kyllä karua tekstiä. Kun jatkoin lukemista, niin tajusin tosiaan sun pointin tässä. Taidat olla aika sydämelinen ihminen ja vaimollekin näytin tekstin ja oli samaa mieltä. Kyllä me tahdotaan, että juuri meidän lasten ikäisiä ihmisiä joku tukee täällä netissä ja puhuu myös näistä ikävistä jutuista. FItness sitä ja fitness tätä asenne on kyllä vähän päässyt överiksi ja ei kai se nyt voi olla tervettä, että jo 15 vuotiaana aletaan laihdutuskuurit, jotta päästäis lavalle joskus. Huh. Ei siis mitään lajia vastaan, mutta toivon, ettei omat lapseni sellaiseen ikinä lähde vaan käyttävät lahjansa johonkin muuhun.

    Mietin, että olispa se kamalaa jos lapsi menis vaikka mieluummin tälläseen juttuun moneksi vuodeksi kun vaikka jättäisi opiskelut väliin? Toivottavasti ihmiset ei oo ihan niin typeriä.

    Meillä kyllä syödään terveellisesti kotona ja tuputetaan parempia valintoja keittiössä, mutta en usko, että se on muuta kuin hyväksi. tää jatkuva hölmöily tällästen diettien ja lihasten kasvatuksen kanssa on. Ei kai kenenkän arvoa nyt voi mitata ulkonäöllä? miten jollekkin ovi olla niin tärkeetä voittaa palkinto siitä miltä lavalla näyttää? Ne tuomarithan on vapaata äänestämään ketä tahansa jos oon oikein ymmärtänyt? Eli siinä ei oo työllä mitään väliä, kyllähän kisaaja on voinut tehdä vaikka mitä voittaakseen. Enkä nyt jaksa mainita ehdotuksia mitä voisi tehdä mutta ehkä ymmärrät mitä tarkoitan.

    Diipaldaapaa tästä tuli mutta kiitos sulle kun jaat tällästä vähän ikävääkin matskua. Jos oma tytär tekis tällästä, niin tukisin kyllä mukana. hienoo työtä! sait mun äänen.

    Tykkää

    1. Moi Mika, anteeksi että vastauksen kanssa venyi! Silmät sokeutui tämän kommenttimäärän kanssa ja täällähän olikin vielä sun sanasi vastaamatta :)

      Kiitos, että sain teiltäkin sieltä tuen vaimosi kanssa. On tosi iso asia, että ihmiset oikeasti sisäistävät tekstejä joita kirjoitan, eivätkä tee vain omia johtopäätöksiä ja heti hyökkää päälle. Myös tuo, että arvostatte mun asennettani muita kohtaan, tuntuu tosi tärkeältä. Iso hymy on täällä huulilla ja oma miehenikin luki kommenttisi ja tuli iloisena mulle näyttämään näitä sun sanojasi. Oon ihan älyttömän kiitollinen näistä teidän kaikkien kirjoitamista viesteistä ja siitä, että ootte valmiita jakamaan ajatuksia näinkin laajasti.

      Paljon onnea sinun perheesi elämään ja jatkakaa niitä terveempi elintapoja. Sieltä lapsuudesta se kaikki lähtee liikkeelle nuorilla! Teit minulle tosi hyvän mielen, kiitos :)

      Tykkää

Kaunis kiitos kommentistasi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s